Kotka - Klamila

Elokuun alusta ei otollista säätä tälle pienelle melontaretkelle oikein löytynyt, mutta kuun loppupuolella viimein tärppäsi. Kun viikonlopun sääennustekin oli kerrassaan mainio, houkuttelin Antin mukaan. Sovimme tapaavamme lauantaina puolilta päivin Hallan sillan alla, jonne sekä Metsolan että Mansikkalahden vajalta on vajaa tunnin melonta. Valmistellessani lähtöä puoli yhdentoista maissa, oli vajalle kerääntynyt muutama Pyhtään saaristolaismarkkinoille aikova meloja. Minun mieleni teki kuitenkin päinvastaiseen suuntaan ja käänsin kajakin keulan kohti itää.

Lounastauko luodolla

Päätimme meloa Pitkäsaaren ohi ja pitää tauon reilun parin tunnin melonnan jälkeen Mäntykarissa. Karttojemme mukaan saaren piti olla asumaton. Saavuttuamme lähemmäs, huomasimme kuitenkin, että rannassa nökötti sauna ja niemen takaa sieraimiin leijaili savun aromi. Saaressa oli mökki ja mökissä ukko, joka poltteli rannalla nuotiota. Kiersimme karin ja kurvasimme kohti etelää. Pidimme tauon Korkeussaarten ja Honkasen välisellä pienellä luodolla, jonka kalliolla seisoi vastikään uusittu linjataulu.

Amiraaleja oli runsaasti liikkeellä

Kahvin ja lounastankkauksen jälkeen jatkoimme kohti Nuokkoja. Matkalla silmiimme sattui Kotka sekä kaksi Kalasääskeä. Parin tunnin melomisen jälkeen nousimme Rullourin matalalle rantakalliolle kokkaamaan päivällistä. Rannassa katselimme kahta amiraaliperhosta. Myöhemmin paljastui, että jokaisessa saaressa, johon nousimme, oli runsain mitoin neito- ja amiraaliperhosia. Ilmeisesti kesän toinen sukupolvi oli juuri kuoriutunut.

Kerrankin ilma suosi

Antti ehdotti leiripaikaksi Pitkä-Kotkaa. Saaren pohjoisrannasta löytyikin mainio silokallio telttoja varten. Leirin pystyttämisen jälkeen kiertelimme ihmettelemässä nyt jo vuosikymmeniä harmaata jäkälää kasvaneita entisiä graniittilouhoksia. Saaresta joskus menneisyydessä on louhittu rakennuskiviä Pietariin ja lähes koko länsiranta oli yhtä louhosta. Jollain ihmeen konstilla kivet on saatu kuljetettua Suomenlahden pohjukkaan Pohjolan Venetsian rakennusaineeksi. Aika paljon valmiita kiviä oli jostain syystä jätetty hylättynä lojumaan pitkin kallioita. Ajattelin, että tämä erikoinen maisema voisi tarjota mielenkiintoiset puitteet vaikka millaisen seikkailuelokuvan filmaamiseen.

Länsirannan louhoksia ilta-auringossa

Ilta sujui tuttuun tapaan nuotiolla maailman menoa ihmetellessä. Yöllä lähes täysi kuu möllötti ohuen pilvipeiton täplittämältä taivaalta ja valaisi maiseman yllättävän kirkkaaksi. Horisontissa kajastivat Mussalon ja Haminan tuulimyllyjen punaiset valot. Yö oli lämmin ja makuupussissa tuli kuuma. Illalla virinnyt tuulikin tyyntyi lähes olemattomaksi.

Pörstingissä reittimme erkanivat.
Antti jäi kalliolle nauttimaan nektariinia.

Aamutoimien ja leirin purkamisen jälkeen olimme vesillä vähän ennen kymmentä. Meloimme Kohti Houteretta, mistä käännyimme itään Kuorsalon eteläkärkeen. Antti nousi maihin Pörstinki- nimiselle pikkusaarelle, jonka metsänreunassa pilkotti kivistä ladottu muinaishauta. Kiitin oivaa luotsia ja paikallisopasta matkaseurasta ja jatkoin yksin Vepsua kohti. Antti suunnitteli lähtevänsä tutkimaan Kuorsalon saaressa sijaitsevaa järveä.

Vuori-Pulteri ja Vasikka-Pulteri

Vepsun eteläpuoli ei tarjonnut mahdollisuutta rantautumiseen, joten myöhensin suunniteltua lounastaukoa ja meloin Ruissaaren ja Mustamaan välisestä salmesta Vuori-Pulteriin. Vedin kajakin pohjoiskärjen laakealle kalliolle ja jäin siihen syömään ja huilaamaan hetkeksi. Pian saareen saapui muutaman hengen seurue ja grillikodasta alkoi nousta savua. Nousin saaren korkealle kalliolle ja katselin, kun mökkinaapurin purjevene luovi etelää kohti.

Navigare necesse est

Tauon jälkeen oli jäljellä enää reissun viimeinen pikataival, vajaa tunnin rypistys tuttuun mökkirantaan. Heikossa myötätuulessa matka taittui leppoisasti. Ennen rantaa sain melottua kiinni Pulterien saariryhmän kiertäneen mökkinaapurin, jonka purjeveneen vauhti oli tyssännyt tuulen tyynnyttyä. Vaimo ja lapset olivat saapuneet maanteitse sunnuntaita viettämään, joten minulla oli autokuljetus takaisin kaupunkiin. Nostin kajakin kattotelineelle ja illan suussa palautin sen vajalle. Kotona tietokoneelta mittasin ensimmäisen päivän melontamme olleen 28km:n, koko reitin pituudeksi tuli 48km. Olipa oikein mukava viikonloppureissu ensimmäisen työviikon jälkeen. Seuraava kesälomakin on jo taas viikon lähempänä.

Pitkä Kotkan laakeita kallioita

Surffikeli

Perjantaina 12.8. oli tälle kesälle tyypillinen keli. Merellä tuuli niin ettei sinne tehnyt mieli ja auringosta huolimatta kolea ilma oli ennusteiden mukaan muuttumassa huonompaan suuntaan. Koskella ei tuuli häirinnyt ja jokivesikin taisi olla ilmaa lämpimämpää. Olin asentanut vesitiiviin pokkarini kajakin etukannelle. Nyt se sattui olemaan päällä oikeaan aikaan.

Joskus homma onnistuu...

...toisinaan sitten taas ei.

Parempia kelejä odotellessa

Jokirannan kaislikossa suhisee, mutta
tuuli ei tuiverra samalla tavalla kuin merellä.

Siinäpä se kesä, tai ainakin loma vierähti, parempia kelejä odotellessa. Merimelonta ja retkeily on kenties jäänyt vähemmälle, mitä keväällä tuli kaavailtua. Olen toki käynyt melomassa, mutta epävakaiset säät eivät ole innostaneet pidempiin retkiin. Aamupäivien sateet tai vinkuva tuuli ovat suunnanneet lenkit lyhyemmille ja suojaisemmille reiteille, joista ei juuri kerrottavaa ole kertynyt. Lasten harrastukset, pojan rippikoulu ja mökin huussiprojekti ovat myös lohkaisseet oman osuutensa lomasta.

Heinkuun lopulla melojat toimivat taas uimareiden tukena
Hirssaaren ympäriuinnissa.

Tuulta tai sadetta olen toisinaan lähtenyt pakoon joelle, missä näistä ei ole samalla lailla haittaa kuin avoimella ulapalla. Koskessahan kastuu joka tapauksessa eikä kapeaan ränniin kovin suurta puhuria edes mahdu. Kesän keleille kuvaavaa on, että kaksi viikkoa yritin etsiä sopivaa rakoa meloakseni kajakin yhden yöpymisen taktiikalla Kotkasta Virolahdelle. Elokuun alussa moista sääikkunaa ei vain löytynyt. "Aina sika syitä löytää..." Ehkä olen liian varovainen ja mukavuudenhaluinen tai sitten menohalut eivät vain ole olleet riittävät pienten esteiden voittamiseksi.

Moinen kummajainen kiinnitti huomioni Lapurin ranssa.
Lähestyessäni tätä kuunaritakiloitua alusta, katosi isäntäväki kannen alle.

Lehtitiedot kertovat tämän Hirssaaren edustalla seisoneen aavelaivan uponneen.

Toki väliin aina joitakin paremmankin sään hetkiä on mahtunut, kuten tämän jutun kuvatkin kertovat.

Vielä on kesää onneksi muutama viikonloppu jäljellä ja avovesikautta riittää ainakin kolme kuukautta. Melontaharrastus jatkuu jäiden tuloon asti. Kesä- heinäkuussa olen ollut vesillä keskimäärin joka toinen ja elokussa joka kolmas päivä.

Tyyni meriretki

Koko viikonlopun merenpinta säilyi peilityynenä

Lauantaina 23.7. kokoontui vajalle yhdeksän melojaa. Retkikohdetta pähkäiltiin yhdessä viimeiseen asti. Lopulta päätimme lähteä itään, mistä löytyisi useampikin oiva kohdesaari. Matkan kuluessa kohteeksi tarkentui Nuokkojen pohjoispuolella sijaitseva Hietamaa.

Meri oli lähes peilityyni ja jotain muutakin tavallisuudesta poikkeavaa siinä oli. Sen pinnalla kellui valtavat määrät leppäkerttuja. En muista nähneeni moista invaasiota aikaisemmin. Tyyni ilma nosti pintaan myös levää, jota oli paikoitellen ikävän runsaasti.

Eväs maistuu, vaikka matka on vasta alussa

Ensimmäisen tauon pidimme parin tunnin melonnan jälkeen Ruotsinsalmen itäpuolella sijaitsevan Pitkäsaaren eteläpäässä, jossa odottelimme joukkoomme liittyvää kymmenettä melojaa. Pienen tankkauksen jälkeen vahvistettu seurueemme jatkoi itä-kaakkoon ohi Korkeussaarten. Perille Hietamaahan saavuimme iltapäivällä yhteensä noin neljän tunnin melonnan jälkeen. Sopiva leiripaikka löytyi saaren lounaisrannalta. Telttojen pystyttäminen kalliolle onnistui tyynessä säässä ilman sen kummempaa kiilojen tai köysien virittelyä. Saaren toisella puolella oli viikonloppua viettämässä pari venekuntaa.

Hietamaan kajakkiparkki

Ja taas syödään

Kalliolle kukkulalle...

Päivällisen ja pienen lepäilyn jälkeen kiertelimme saarta. Luoteiskärjestä löytyi rannalle ajautunut kuollut hylje. Rikkoutuneesta nahasta ja valkeista luista päätellen se oli maannut siinä jo pidemmän aikaa. Kaakkoiskärjessä taas oli komea kalasääksen pesä. Itse lintu ei kuitenkaan ilmaantunut paikalle. Leppäkerttujen lisäksi tyynen veden pinnalle oli noussut varsin paljon levää, joka ikävästi velloi kallion poikamissa. Uimaan oli siis lähdettävä saaren toiselle puolen. Siellä oli hiekkaranta ja vesi kirkasta. Saarikierroksen aikana etsimme myös alueelle piilotetun geokätkön ja hulluttelimme rantakalliolla niitä näitä. Ilta kului normaaliin tapaan nuotion äärellä makkaroita ja muita herkkuja paistellen.

Hylkeenraatoa ihmettelemässä

Kalasääksen pesä

Tällaiseen veteen ei tee mieli pulahtaa uimaan

Joku oli rakentanut saareen keinun

Haminan valot

Yö oli lämmin ja tuuleton ja sunnuntaiaamu koitti tyynenä, mutta aavistuksen utuisena. Aamutoimien ja leirin purkamisen jälkeen lähdimme takaisin Kotkaa kohti. Teimme matkaa mutkitellen ja pidimme ensimmäisen taukomme Honkanen-nimisessä pikkusaaressa. Tankkauksen ja kahvin jälkeen ryhdyimme lappamaan kohti Ruotsinsalmea. Matkalla joku ehdotti, että piipahtaisimme Varissaaressa jäätelöllä. Idea sai kannatusta ja kotimatka venyi yhden paussin ja parin kilometrin verran. Loppumatkasta aurinko alkoi jo pilkahdella ja meloessa tahtoi tulla kuuma. Takaisin vajarannassa olimme vähän ennen neljää. Takana oli taas yksi onnistunut retki ja mukava viikonloppu merellä.

Eipä kiusannut tuuli sunnuntainakaan

Kivaa koskessa

Kultaankoskella 19.7.2016

Kuluvan heinäkuun aikana olen käynyt muutaman kerran koskessa. Olemme yleensä olleet matkassa pienellä porukalla ja kohteena on ollut Kymijoen Kultaankoski, jossa myös viime syksynä tuli vierailtua useasti. Sateisen alkukesän johdosta joen virtaama on nyt selvästi syksyistä suurempi. On ollut opettavaista huomata, kuinka tutunkin kosken kivet ja kalliot tarjoavat joka kerta erilaisen kokemuksen vesitilanteesta riippuen. Joskus tuntuu ettei mikään tahdo onnistua ja toisinaan taas lähes kaikki vaikuttaa mahdolliselta.

On suorastaan huumaava tunne istua aallon harjalla keskellä pauhuja ja kontrolloida kajakkia hiuksen hienoin vartalon liikkein kosken kumistessa ympärillä. Hetken kaikki tuntuu kovin helpolta ja selkeältä veden pärskyessä ja aaltojen kiitäessä alla sekä sivuilla huimaa vauhtia. Vain mitättömältä tuntuva virhearviointi tai horjahdus ja illuusio särkyy. Aalto on menetetty ja parhaassa tapauksessa istut kohti alajuoksua viilettävässä kajakissasi pää alaspäin. Siitä huolimatta olo on kuin pikkulapsena pulkkamäessä. Takaisin harjalle on jo kiire, vaikka edellinen laskukaan ei ole vielä lopussa.

Viikonloppu saaristossa

Merta päin

Koko edellisen viikon oli ollut kurja sää, mutta viikonlopuksi oli ennustettu selvästi parempaa. Kotkan melojien meriretki järjestettiin 9.-10. heinäkuuta. Meitä lähtijöitä oli yhteensä seitsemän. Vaikka kesä onkin jo pitkällä, tämä oli kohdallani vuoden ensimmäinen yöretki. Kohteeksi sovimme tutun Kuolioluodon. Meloimme kantasataman kautta ja Hallan sillan ali. Ensimmäisen taukomme pidimme parin tunnin jälkeen Kuutsalon santaniemessä. Sää oli lämmennyt niin, että paitahihasillaankin tarkeni mainiosti, vaikka pintavesi olikin viikon sateiden ja tuulien jälkeen varsin kylmää.

Tauko Santaniemessä

Pienen tankkauksen jälkeen jatkoimme Pitkäsaaren ja Karhusaaren välistä kohti Kuolioluotoa. Saavuimme perille hyvissä ajoin. Leiriytymisen ja ruokatauon jälkeen kiertelimme saarta, jonka topografia osoittautui sangen vaihtelevaksi ja mielenkiintoiseksi. Aivan helpolla emme takaisin teltoille selviytyneet. Reitinvalinnasta riippuen edessä oli joko kalliokiipeilyä tai suokävelyä ja korpivaellusta.

Etsi kuvasta kaksi vaeltajaa!

Illan kruunasi tietysti nuotio, jonka varmistamiseksi Pasi oli raahannut kajakin ruumassa melko satsin puita kaupungista asti. Kun kuivaa poltettavaa löytyi tällä kertaa saaren rannoiltakin runsain mitoin, riitti hiillosta myöhään yöhön. Illan edetessä makkara tirisi ja jutut muuttuivat koko ajan yhä mehevämmiksi. Rimaa ei tälläkään kertaa pidetty turhan korkealla.

Aurinko laskee länteen

Yöllä tuuli ja jossain välissä taisi ripauttaa hieman vettäkin. Uusi teltta ja makuupussi tuntuivat toimivan hyvin, mutta makuualustan olin illalla pumpannut turhan kovaksi, enkä unen pöppörössä sitä enää ruvennut säätämään. Aamu kahdeksalta paistoi kuitenkin aurinko, joten puuroa ja kahvia oli hyvä siemailla rantakalliolla. Pian lännestä vyöryi kuitenkin matala, mutta tiheä sumuverho saarten ylle. Taivas ja aurinko kuitenkin kajastivat koko ajan läpi antaen toivoa paremmasta. Purimme leirin ja jäimme kalliolle odottelemaan sopivaa lähtöikkunaa. Kun Vuorisaari ilmaantui takaisin näköpiiriin, laskimme kajakit vesille ja lähdimme melomaan sen eteläkärkeä kohti.

Aamiasihetki kalliolla

Kokosimme letkan Leijaholman itärannalla ja jatkoimme kohti Kuutsalon ja Kirkonmaan salmea, Sinne saapuessamme aurinko katosi ja paksu sumuseinä tuli vastaan. Kuutsalon rantoja pitkin hivutellen meloimme Lehmänsalmeen, jonka ylitimme kapeimmasta kohdasta. Rannalta montun eteläpuolelta löytyi hyvä taukopaikka, johon jäimme kuuntelemaan ukkosen jyrinää, keittelemään lounasta ja odottelemaan sumun hälvenemistä. Keskustelu oli jo astetta fiksumpaa kuin edellisenä iltana. Sumun seasta putkahti neljä Rankkiin matkalla ollutta lappeenrantlaista melojaa.

Rannalla kehittyi upeita ukkospilviä

Sumu yllätti melojat

Tauolla puhuttiin kerrankin ihan fiksuja

Melko pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen jatkoimme viiden maissa kotia kohti. Tuuli oli länsi-lounaasta kuutisen metriä sekunnissa ja Viikarin salmesta tuli mukavia aaltoja luomaan melontaan sopivasti meriretken tunnelmaa. Etenimme sivutuulessa verkkaista vauhtia kohti Katariinan niemeä. Kukourin mutkassa Mansikkalahteen jäänyt Antti erkani joukosta jääden leikittelemään aalloilla. Totesimme, ettei hyvä surffauskeli välttämättä vaadi kovaa tuulta.

Kotimatkalla oli sopiva sivutuuli

Kotirantaan saavuimme himan ryytyneinä seitsemän maissa illalla. Takana oli kiva ja onnistunut retki. Kotona varusteita purkaessani huomasin punkkipihtien puuttuvan. Muistin pakanneeni ne toalettilaukkuun yhdessä iPodin kanssa. Sieltä nämä molemmat olivat ilmeisesti jossain välissä lennähtäneet ties minne sammalikkoon. Ei tämä retki siis aivan ilmaiseksi tullut, mutta toisaalta oli varmasti tämän pienehkön menetyksen arvoinen.

***

Edit: Kadonneeksi luultu omaisuus kuin löytyi kuin löytyikin seuraavana päivänä kajakin uumenista.

Monipuolista melontaa

Tunnelissa...

Nyt on loma ja voi ottaa vähän rennommin. Viime aikoina en ole melonut määrällisesti paljoa, mutta sitäkin monipuolisemmin. Olen käynyt koskessa, osallistunut pelastautumisharjoistuksiin ja viikkomelontoihin, olen tehnyt lenkkejä yksin ja porukassa sekä pelaillut hieman pooloakin. Kilometrejä ei hirveästi ole kertynyt, mutta viimeisen kuukauden aikana olen ollut vesillä vähintään joka toinen päivä.

...katamaraanin alla

Viikkomelonnassa 6.7. oli rannat lähellä

Pasi keulii

Aija tyhjentää kajakkia

Antti piileskelee kiven takana

Arjalla on omintakeinen reitinvalinta

Jukka cruisailee rennosti

Timo poseeraa lelujensa kanssa