sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Jälleen kerran joella

"Kaukaa taas palaan joelle kerran
Se mua tuudittaa ja saan unohtaa
Huuhdon huoleni jokeen taas kerran
Sen viileys mua rauhoittaa"....

Ruotsinpyhtään Ruukin idyllistä tehdasmiljöötä. 
Aina silloin tällöin olen kyseenalaistanut tämän noin 70 kilometrin mittaisen Kotkan melojien perinteisen jokiretken mielekkyyden. Raskaasti lastattujen kajakkien kantaminen ohi patojen kun on melkoisen rankkaa hommaa. Hyvä, että kuitenkin tuli taas lähdettyä matkaan. Retki oli oikein onnistunut.

Tänä vuonna meitä lähtijöitä monen yhteensattuman jälkeen oli vain neljä. Isossa porukassa on toki mukava retkeillä, mutta tällaisella tiiviillä ja kokeneella sakilla patojen ohitukset sujuivat jouhevasti ja muu säätäminen jäi vähemmäksi ja koko homma toimi muutenkin oikein mainiosti.

Aurinko hymyilee. Matka on taas alkanut.
Kokoonnuimme vajalle perjantai-iltana viiden maissa ja siirryimme kahdella autolla Kultaankoskelle, josta lähdimme kajakkien pakkaamisen jälkeen Kymijokea myötävirtaa merta kohden hieman kuuden jälkeen. Noin tunnin melonnan jälkeen saavuimme Hirvivuolteen säännöstelypadolle. Tällä kertaa myös lännenpuoleiset patoluukut olivat auki, joten meidän tuli rantautua hieman tavallista aikaisemmin, mikä toi omaa lisäväriä kajakkien kantamiseen.

Matala oja tien ja nostopaikan välissä teetti hieman lisätöitä.
Hirvivuolteelta on noin tunnin melontamatka Hirvikoskelle, jonka selvitimme laskemalla. Vähäisen virtaaman takia kosken lasku sujui pitkälläkin kajakilla varsin helposti. Varmuuden vuoksi tyhjensin kuitenkin irtotavarat jalkatilasta ja kannelta ja kiikutin ne Ikean kassissa alajuoksulle ennen kuin antauduin virran vietäväksi.

Hirvikoski on onnellisesti takana ja suunta käy kohti Tammijärveä.
Hirvikoskelta Tammijärven pohjoispäässä sijaitsevaan Antinrantaan oli jälleen noin tunnin melominen. Saavuimme paikalle iltakymmenen maissa, pystytimme teltat ja istuimme hetken iltapalaa itikoiden seurassa nauttien ennen kuin vetäydyimme keräämään voimia seuraavaa päivää varten.

Antinrannan kaislikkoa lauantaiaamuna
Lauantaiaamu aukeni aurinkoisena, mutta Tammijärveä ylittäessämme taivas vetäytyi pilveen ja lännenpuoleinen tuuli alkoi hieman voimistua. Tammijärven jälkeen erkanimme Pyhtäänhaaran laskureitiltä ja suuntasimme kohti Ruotsinpyhtään Ruukkia, jossa jalkauduimme kantamaan kajakit padon yli. Taivas aukeni pilvestä ja aurinko tuli mukavasti esille. Ruukissa pidimme jokiretken hengen mukaisesti kunnon herkuttelutauon asioimalla paikallisessa lounasravintolassa.

Sademetsätunnelmia juuri ennen Ruukkia

Kunnon ateria antaa voimia ja kruunaa melontapäivän.
Tukevan aterian antamalla energialla selvitimme vajaa tunnin vastavirtaosuuden takaisin Pyhtäänhaaran päävirtaan kohti Stockforssin patoa ja Pyhtään kirkonkylää. Matkalla kohtasimme saman perämoottorilla matkaa taittavan veneilyseurueen kolmeen kertaan. Padolla lainasimme kevytrakenteista venetraileria ja siirsimme sillä kajakkimme kaksi kerrallaan vanhan voimalaitoksen padon ohi.

Stockforss ohitettiin kärryjä käyttäen.
Onkohan tämä Suomen surkein virallinen vesillelaskupaikka?
Seuraavana etappina häämötti vajaa tunnin melontamatkan päässä odottava Strukan sulku. Tähän mennessä olen aina istunut kajakissa odottaen porttien aukeamista, mutta tällä kertaa sain pikaperehdytyksen tämän maamme ainoan käsikäyttöisen merelle johtavan kanavan toimintaan. Yksissä tuumin Juhan kanssa hoidimme sulutuksen Paulan ja Teijan toimittaessa kajakit kanavan läpi.

Sulun täyttymistä odotellessa.

Muhkeat puiset sulkuportit
Sulutuksen jälkeen seurasi tämän retken Via Dolorosa halki pitkältä tuntuvan jokisuiston ruovikon ja Purolanlahden kohti keihässalmea ja siellä odottavaa Pyhtään Melojien rantaa. Keihässalmessa hyvästelimme matkaseuranamme toimineet Paulan ja Juhan ja jäimme pitämään evästaukoa ja keräämään hieman voimia jatkaaksemme vielä illaksi kohti saaristoa.

Vielä hetki ennen kuin päästään merelle
Pari melontakaveria oli lähtenyt iltapäivällä Kotkasta melomaan kohti Koukkusaarta. Odotimme heiltä tietoa tarkemmasta leiripaikasta ja lähdimme mukavassa sivumyötäisessä tuulessa, mutta omituisessa ristiaallokossa kohti samaa pistettä. Runsaan tunnin melottuamme tarkkasilmäinen Teija erotti rannalla jotain punaista, joika oletimme olevan ystäviemme kajakit. Suuntasimme sinne ja pian olimmekin jo teltan pystytyshommissa. Keittelimme evästä ilta-auringon paisteessa ja painuimme pehkuihin hyvissä ajoin.

Matkalla Koukkusaareen

Tätä maisemaa ehti taas jo kaivata
Yöllä kävi navakka tuuli, mutta aamulla se oli onneksi laantunut. Heräsimme auringon paisteeseen ja hoitelimme aamutoimet ja pakkaamiset turhia kiirehtimättä. Kello yhdentoista maissa olimme taas vesillä ja lähdimme saaren eteläkärjen kiertäen kohti Kotkaa. Melontakeli ei olisi tämän parempi  voinut olla. Koska meillä ei ollut mikään kiire takaisin, päätimme vielä meloa Mussalon rannalle Niinilahteen kahvipaussia pitämään. Merituuli alkoi heräillä ja saimme mukavan myötäisen kohti Metsolaa, jonne saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä.

Sunnuntaina merellä oli upea melontakeli


Muita tekstejäni samalta retkeltä aiemmilta vuosilta:
http://pikkulokki.blogspot.com/2018/07/reipas-jokiretki.html
http://pikkulokki.blogspot.com/2015/06/jokiretkeilya.html


Riki Sorsa: Joki

Kaukaa taas palaan joelle kerran,
se mua tuudittaa ja saan unohtaa,
huuhdon huoleni jokeen taas kerran
sen viileys mua rauhoittaa.

Huoleni hukkuen keskellä aikaa
mä jäin yksinäin ja ympärilläin
vieraat kasvot loi rahasta taikaa
ne taivasta kai lavastaa.

Kauan kiertänyt oon
nyt eksyneen huutoon
sain viimeinkin vastauksen.
Mä ympyrää juoksin kai suoritusten
joka päättyy näin sulkeutuen

Kaukaa taas palaan joelle kerran,
vaan vie se mua ei mukanaan.

Jälleenn kotiini tuun
ja jää matkalaukkuun vain muistoja eilisien.
Ja virta vie mukanaan laukun sen,
minä jään enkä pois tahdo en.

Kaukaa taas palaan joelle kerran,
se mua tuudittaa ja saan unohtaa,
huuhdon huoleni jokeen taas kerran
sen viileys mua rauhoittaa.





perjantai 28. kesäkuuta 2019

Koskimelontakausi avattu


Hirvikosken hontto hymyili  

Edellisestä tämän blogin päivittämisestä alkaa olla jo aikaa. Lisää tekstiä kesäkuun mietteistä ja melonnoista sekä jokiretkestä on tulossa myöhemmin, kunhan vain maltan säiden puolesta pysytellä sisällä näppaimistön ääressä.

Jotta kesäkuu ei jäisi aivan ilman päivitystä, teen tikusta asiaa ja ilmoitan, että koskimelontakausi tuli viimein avatuksi torstaina 27.6. Hirvikoskella. Hontto oli helpossa kunnossa ja koskimelonta tuntui mukavalta pitkän tauon jälkeen.








keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Alkukesän melontamietteitä



Istun mökin pöydän ääressä ja katselen merelle. Kirjoitan tätä tekstiä lyijykynällä ruutupaperille. Polkaisin tänne Klamilaan edellisenä päivänä sähköfillarillani, silloin oli hyvä ilma. Nyt sataa välillä hienoista tihkua. Suljin juuri transistoriradion häiritsemästä, ainoastaan kello raksuttaa seinällä. Kävin eilen illalla tuulen tyynnyttyä melomassa pienen lenkin kanootilla. Nyt vähän harmittaa, että tuli nostettua se jo takaisin teloilleen. Pikku sateesta huolimatta sillä olisi nyt aamutyynessä hyvä meloskella. Tyydyn kuitenkin seuraamaan sisältä uikunpoikasten lentoharjoituksia ja kuuntelemaan laulujoutsenten töräyttelyä lahdella. Illalla vielä aion polkea 50 kilometriä takaisin kaupunkiin osallistuakseni viikkomelontaan. Lähipäivinä ehdin ehkä jo retkellekin.

Juhannuksena oli kelpo kesäkeli
Juhannus oli säiden puolesta hieno. Silloin pääsin vesille niin kanootilla kuin kajakillakin, teinpä pienen pyrähdyksen suppilaudallakin. Kun viime syksynä ostin itselleni avokanootin, päädyin pieneen kaksikkoon, jotta saisin myös toisinaan perheenjäseniä mukaani vesille. Juhannuksena sekä vaimo, että kumpikin pojistani istui vuorollaan tämän 14-jalkaisen pikkukanootin etupenkillä. Pääsääntöisesti tämä inkkari on kuitenkin palvellut minua soolona.

Harvinaista melontaseuraa
Välillä mökkirannassa virui vierekkäin sekä vanhasta purjelaudasta tehty suppilauta, kanootti sekä merikajakki. Hämmästyin, kun näin pikkukanoottini ja merikajakin kylki kyljessä. Pienenä pitämäni kanootti vaikutti täysmittaiseen kajakkiin verrattuna sekä tilavuudeltaan että leveydeltään valtamerilaivalta. Kun otetaan huomioon vielä avokanootin korkeus ja tasainen pohja, ei ole mikään ihme, että siihen ottaa aavalla tuuli helposti. Tähän kanoottiin olen tilannut myös ilmapussit lisäkellukkeiksi. Pussien saavuttua luvassa on pikku askartelua niiden kiinnityksen parissa. Sitten on tarkoitus ruveta harjoittelemaan reskutustaitoja avokanootilla.

Yllättävä kokoero
Juhannusviikolla järjestettiin myös seurani, Kotkan Melojien yleiset reskutusharjoitukset. Osanotto ei ollut suuren suurta, mutta noin kymmenen melojan voimin harjoittelimme yksin ja pareittain tuiki tärkeitä pelastautumistaitoja vajarannassa.

Porukalla pelastautumisia treenaamassa
Talvella internetin melontapalstalla oli vilkasta keskustelua pelastautumistaitojen hallinnan vaatimisesta seuratoimintaan ja yhteisille retkille osallistumiseksi. Otin osaa itsekin tähän keskusteluun ja pidin tällaista vaatimusta perusteltuna yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden kannalta. En lämmennyt ajatukselle, että esim. takakannella kulkevat paukkuliivit toimisivat turvallisuutta lisäävinä apuvälineinä ja voisivat osaltaan korvata puutteellisia reskutustaitoja

Koska perheessämme on yhteensä neljät paukkuliivit ja ylimääräisiä vanhaksi menneitä patruunoita ja kaasusäiliöitä on kertynyt pilvin pimein, päätin vihdoin itsekin testata paukkuliivien toimintaa käytännössä.

Viikkomelonta 12.6.
Hyppäsin suppilaudalta mereen liivit päällä. Parissa sekunnissa ne täyttyivät, kuten kuuluukin ja osoittautuivat mainioksi kellunta-avuksi. Melko pian ne käänsivät kantajansa selälleen ja pitivät pään korkealla ja hengitystiet vedenpinnan yläpuolella. Melonnan kannalta ongelmallista on, että lauettuaan paukkuliivit ovat paksut ja kömpelöt. Niiden kanssa on lähes mahdotonta uida vatsallaan ja myös takaisin laudan päälle kiipeäminen tuotti jossain määrin ongelmia. Kajakin reskuttaminen paukkuliiveissä vaatinee jo akrobaatin taitoja. Myös valmiiksi lauenneitten paukkuliivien päälle pukeminen on hyvin hankalaa ja pelastusrenkaana ne toimivat selvästi kajakkia huonommin. Tämä kokeilu vain vahvisti ennakkokäsitystäni, että ainakaan kajakkimelonnassa paukkuliiveillä ei ole järkevää jalansijaa.


Juhannustuulahdus
Lauantaina juhannuspäivänä oli kova tuuli. Haminan suurlippu repesi laskutoimissa ja itäiselle Suomenlahdelle annettiin varoituksia jopa 15 m/s lukemista. Meloin kajakilla suojaista rantareittiä pitkin Klamilan kalasatamaan. Moottoriveneitä ei juuri näkynyt liikenteessä, kaikki tuntuivat olevan saaressa tuulta pitämässä. 

Lähtiessäni paluumatkalle niin ikään saarten suojassa, tuli ulapalta melkoisen epävakaasti myötälaineessa horjahteleva kahdeksanmetrinen lasikuitufiskari. Ohjaamosta katseltiin merelle pyrkivää melojaa hieman epäuskoisin ilmein. Aste asteelta pelasin itseni sellaisille paikoille, että kotimatkalla olisi luvassa kunnon surffit. Aivan niin ulkoa, mitä olin alun perin suunnitellut, en tohtinut yksinäni lähteä melomaan. Rantaa kohti tulevat laineet yhdistettynä lämpimään meriveteen vaikuttivat koostaan huolimatta niin turvallisilta, että en nähnyt yksinmelonnasta olevan isompaa riskiä. Nytkin oli tiedossa  reilun viiden minuutin pätkä käytännöllisesti katsoen kokonaan aallolla surffaten. Alun jälkeen tehtäväkseni jäi lähinnä vain ohjailu siten, että kajakki pysyi suunnassa ja allon harjalla.


Nautittavaa menoa
Rannan lähetessä aalto alkoi kasvaa ja muuttua jyrkemmäksi. En olisi tohtinut pudottautua siltä millään pois, mutta salmen suulla odottava kivinen aallonmurtaja ei vaikuttanut kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Venyttelin aallolla ratsastusta viimeiseen asti ja lopulta alkoi tulla jo huoli, kuinka pudottautuisin hallitusti sen kyydistä. Onnistuin kuitenkin kääntämään kajakin poikittain ja nojaamaan sivulle siten, että aalto luiskahti alta ja itse pääsin hallitusti salmen suuaukosta sisään. Tämän hienompia surffeja en ole ennen tainnut merikajakilla kokea. Tässä yhteydessä Seabird Scott on kyllä oiva ja helposti hallittava peli.

Kevyesti keskellä kesää
Juhannuslukemisena minulla oli August Ramsayn klassikko Kesämatkoilla Kanootissa. Tämän 1890 painetun teoksen kieli on toki vanhahtava ja osa käytetystä sanavarastosta nykykielestä jo kadonnut, joten lukeminen vaati alkuun hieman keskittymistä. Kovin erilainen Suomi oli 130 vuotta sitten. Moni melontaan liittyvä pohdinta vaikutti silti edelleenkin varsin ajankohtaiselta. Kirjassa muun muassa pohditaan, kummat ovat paremmat melontajalkineet vedenpitävät rasvanahkaiset puolisaappat vai helposti riisuttavat pieksut. Sitä täydellistä melontajalkinetta ei taida olla vieläkään löytynyt. Ihmetellä täytyy tuon ajan ihmisten rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja viitseliäisyytä, mitä on tarvittu tämänkin kirjan reittien melomiseen aikana, jolloin melontatieto ja -välineet ovat olleet vielä aivan lapsenkengissään.

Purjettakin kirjan melojat kokeilevat välillä apuna, mutta lopputuloksena on, että melakanootti ei ole mikään hyvä purjehdusvene. Saman asian olen itse todennut myötätuulipurjetta kajakissa kokeiltuani. Koskenlaskussa matkalaisten haittana on vesistöissä uitettavat tukit, joita nykyään ei juuri onneksi tapaa. Koskenlaskuun annetaan ohjeita ja kehotetaan tarkastamaan reitti ennalta rannalta. Lääketarpeiksi mukaan ehdotetaan otettavaksi mm. kiniiniä ja ooppiumia, jälkimmäistä toki vain lääkärin ohjeiden mukaan. Melojanaiselle asuksi suositellaan asuksi päällyspaitaa ja lyhyttä flanellihametta. Liialta auringolta kehotettiin suojautumaan pitkillä hihoilla jo tuolloin. Kirjan lopussa on vielä niin yksityiskohtaiset rimakajakin rakennusohjeet, että niiden avulla moisen kulkuvälineen voisi rakentaa nytkin.

Mikäli vain kiinnostaa, kyseinen teos on ladattavissa elektronisessa muodossa ositteessa: http://www.doria.fi/handle/10024/101152

Klassikkoteos sähköisessä muodossa