sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Melontavuosi 2015


Melontavuosi 2015 alkaa olla takana, ellei ilmojen suhteen aivan ihmettä tapahdu. Alkukesän säät olivat kehnot, mutta elokuun puolivälistä alkoivat kesäkelit. Loppusyksyä väritti pienen melojaporukan keskuudessa virinnyt koskimelonta- ja pooloinnostus.


Tammikuun lopulla ostin Welhonpesästä uuden Tiderace Xplore- kajakin.  Koska edellisen vuoden varastoa oli vielä jäljellä, syntyi kauppa kohtuullisella hinnalla. Vein kajakin vajalle ja säädin penkin selkänojan pykälää taaemmaksi ja jätin sen hyllyyn odottamaan jäiden lähtöä. Tammikuussa osallistuin NIL-Finlandin talviseminaariin Vierumäellä sekä veistin itselleni kolmannen grönlantilaismelan. Se oli tällä kertaa lyhyt myrskymela, jonka ajattelin lähinnä varamelaksi kajakin etukannelle.


Helmikuussa lueskelin kaikenlaista melontakirjallisuutta, katselin melontavideoita ja odotin meren aukeamista. Tilasin Jim Danielssonin kirjan 100.000 kilometer i havskajak, jonka kahlasin läpi virkamiesruotsilla. Käväisin myös sekä Tukholman että Helsingin venenäyttelyissä. Kajakkitarjonta kummassakaan ei ollut erityisen kehuttava. Jäät eivät lähteneet, mutta kunnon talveakaan ei tullut. Melomaan pääsin seuran viikoittaisissa harjoituksissa uimahallissa. Opettelin erilaisia eskimopyörähdyksiä grönlantilaismelalla ja norsaqilla. Käsieskimokin onnistui.


Varsinainen melontakauteni alkoi Maaliskuun seitsemäs päivä. Vaikka Metsolan ranta oli lähes kokonaan auki, Keisarinsatamassa pilkittiin vielä. Ilma oli suttuinen, mutta uuden kajakin kokeilu poltteli. Lämpimästi pukeutuneena ja jäähakuin varustautuneena lähdin kajakkiani kokeilemaan. Se tuntui hyvältä heti ensi-istumalta. Alkuun kajakin tuuleennousuherkkyys hieman yllätti, mutta pian opin kontrolloimaan sitä aiempaa aktiivisemmalla säätöevän käytöllä. Maaliskuussa kävin vesillä yhteensä 8 kertaa ja vietin kajakissa 19h 40min. Olin suunnitellut melovani alkukevään muovikajakilla, mutta olin niin innoissani uudesta kulkupelistä, että vanha jäi vajan orsille. Jäiden seassa melominen aiheutti uuden kajakin rungon sisäpuoleiseen epoksiin joitain hiushalkeamia. Nämä toki harmittavat ja askarruttivat mieltä, mutta sen suurempaa haittaa näistä ei ole ollut.


Huhtikuussa oli vuorossa vierailu Meriturvan altaassa Lohjalla. Benjamin Donner veti siellä Kotkalaisille melojille räätälöidyn pelastautumis- ja tilannehallintakurssin jo toistamiseen. Loputkin jäät sulivat kuun puoliväliin mennessä ja tein ensimmäiset lyhyet päiväretkeni Kukouriin ja Lehmään. Tehtaalta rauhoiteltiin hiushalkeamien suhteen ja käskettiin vain silloin tällöin tarkkailla niitä. Ne eivät tulisi vaatimaan remonttitoimenpiteitä. Sivuaallokossa uusi kajakki osoittautui tyhjänä hieman aikaisempaa kajakkiani kiikkerämmäksi, mutta silti vakaammaksi, mitä olin ennalta kuvitellut. Kävin vesillä 8 kertaa ja istuin kajakissa 20h 20min.


Toukokuu oli kiireinen, kuten aina. Kelit olivat useimmiten koleita ja tuulisia. Miellyin edelliskesänä veistämääni grönlantilaismelaan, ja käytin sitä pääsäästöisesti miltei koko kevään. Uudemmalla myrskymelalla en oppinut melomaan. Se jäi yleensä vajaan ja varamelanani toimi tuttu Braca. Laituri laskettiin paikoilleen talkoilla ja melontakausi avattiin virallisesti. Piipahdin Lehmässä useita kertoja ja eräänä tuulisena viikonloppuna kiersin Kuutsalon. Vajan päätyyn sekä parioviin ilmestyi graffiteja ja KoMe:n peruskurssit alkoivat. Työ-, kokous- ja veneilykiireiltäni en valitettavasti ehtinyt tarjoamaan apuani niiden järjestelyissä. Tilasin Kiinasta edullisesti myötätuulipurjeen sekä hiilikuituisen grönlantilaismelan. Halusin varamelakseni katkovartisen mallin. Toimitus ei vastannut tilausta ja saamani mela oli liian lyhyt. Koska palauttaminen Kiinaan olisi tullut suhteettoman kalliiksi, myin melan eteenpäin ja uudistin tilaukseni. Toisella kerralla onnisti paremmin. Pidemmillä reissuilla melontaan saa mukavasti vaihtelua, kun varalla kulkee erilaista melontatekniikkaa edellyttävä mela. Toukokuussa meloin 17h 30min ja kävin vesillä 9 kertaa.


Kesäkuussa kiireet helpottivat. Alkukuusta vietin viikon ulkomailla. Siitä huolimatta vesillä tuli käytyä keskimäärin joka toinen päivä, yhteensä 15 kertaa ja 36h 10min. Kelit olivat etupäässä koleita ja tuulisia. Suoritin muutaman muun kotkalaisen melojan kanssa epp2- tutkinnon. Tekniikkatiistait tarjosivat mielenkiintoista ja kehittävää ohjelmaa pelastautumisharjoituksineen niin merellä kuin joellakin. Eräs kesän kohokohdista oli n. 70 km:n mittainen kolmipäiväinen jokiretki, jossa meloimme Kymijoen Pyhtäänhaaraa pitkin Kultaankoskelta merelle ja Keihässalmesta saaristoa pitkin takaisin Metsolaan. Juhannuksena mökkirannoilla tuli myös kokeiltua keväällä hankittua purjetta. Se osoittautui käyttökelpoiseksi suhteellisen kapealla tuulialueella.


Heinäkuussa plakkariin kertyi 12 kertaa ja 28h 40min. Ilmat eivät olleet kesäkuusta juurikaan parantuneet. Välillä tuli meloskeltua mökkirannassa, toisinaan Kotkan saaristossa. Pari telttaretkeäkin heinäkuulle mahtui. Toinen oli Kotkan melojien meriretki Kuoliluotoon ja toinen kaverin kanssa inspiroitu piipahdus Heinäsaareen. Jälkimmäinen käsitti myös riemastuttavan vierailun Kirkonmaan linnakesaaren aikaisemmin suljettuina olleille patteri- ja kasarmialueille. Pihavajan rakennusprojekti sekä siinä hankittu pitkälle syksyyn ajoittain vaivannut tenniskyynärpää hillitsivät hieman harrastustoimintaa.


Kesä alkoi säiden suhteen toden teolla vasta Elokuussa. Samalla jatkuivat valitettavasti myös työt. Loman loppu kului purjehduksen parissa. Silti melomassakin tuli käytyä 9 kertaa ja 20h 40min. Reissut olivat enää vain päivämelontoja. Loppukuusta muutama koskikonkari vei noviisijoukon Kultaalle harjoittelemaan ja minä tungin itseni porukkaan. Edellisen kesän koskikurssin opit olivat jo miltei unohtuneet, mutta tästä reissusta lähti kipinä koko loppusyksyä leimanneeseen koskimelontainnostukseen. Päiväretkellä kävin mm. Rankissa.


Syyskuun lopulla illat alkoivat jo pimetä ja melonnat alkoivat yhä enemmän keskittyä viikonloppujen yhteyteen. Kävin vesillä 11 kertaa, josta liki puolet joella. Olimme liikkeellä pienellä porukalla ja kohteina olivat vuoroviikonloppuisin Pernoon-, Kultaan- ja Ahvion kosket. Taidot alkoivat pikkuhiljaa karttua ja edellisenä kesänä käytettynä ostamani koskikajakki alkoi tuntua turhan suurelta ja vakaalta. Aloin harkita hieman eloisampaa kajakkia aalloilla surffailuun. Kanoottipooloakin tuli porukalla kokeiltua. Kuten koskimelontakin tämä toi mukavaa vaihtelua ja keräsi innostuneen porukan vajan edustalle remuamaan.


Lokakuussa istuin pienessä kajakissa jopa enemmän kuin pitkässä ja tutussa merikajakissa. Viikonloput kuluivat koskessa ja muutamana iltana pelailimme porukalla pooloa. Vesi alkoi jo jäähtyä ja merimelontalenkit lyhetä sekä keskittyä rantojen läheisyyteen. Syyslomaviikolla meloin lähes päivittäin. Melontakertoja tuli 10 ja aikaa kajakissa kului 23h 35min. Lähtiessäni etsimään melontatarvikeliikkeestä poolokajakkiin sopivaa neopreeniaukkopeittoa, ajelinkin kotiin tuliterä koskikajakki kyydissä. Toki se aukkopeite tuli samalla hankittua ja pelastusliivitkin päivitettyä. Uusi kajakki toi koskimelontaan aivan uuden ulottuvuuden. Eräänä iltana merellä yksin liikkuessani tapasin hylkeen.


Lokakuun lopulla ja marraskuun alussa vesi oli huomattavan matalalla, niin joessa kuin meressäkin. Marraskuussa kävin koskessa vielä kerran ja merellä jokaisena muuna viikonloppuna. Vaikka loppusyksy olikin leuto, meloin enää rantojen tuntumassa. Lunta tai jäätä ei juurikaan näkynyt. Sekä ilma että merivesi olivat muutaman asteen plussan puolella. Melontakertoja tuli 5 ja aikaa kertyi 12h 20min.


Jolukuussa iskivät myrskyt ja flunssa. Kävin merellä ainoastaan yhden kerran. Hallikausi avattiin 4.12. ja meri alkoi vetäytyä riitteeseen tapaninpäivänä. Koko vuoden harrastusaktiviteetti oli edellisen kauden kaltainen. Kaiken kaikkiaan kävin vesillä 88 kertaa ja istuin kajakissa 217h 25min. Tämä vastannee noin 1400 km:n suoraa melontaa. (Vuonna 2014 meloin 83 kertaa ja 1308 km.) Koska koskessa tai pooloaltaassa eivät kilometrit juurikaan kartu, on noin 1200 km varmasti lähempänä totuutta. Tarkkoja metrejä en turhan vertailun ja laitteiden räpläämisen takia halunnut kirjata ylös.


Siinä, missä edellisenä syksynä kiepsahdin kajakillani ympäri vahingossa kerran, tuli kuluneella kaudella eskimopyörähdykseen turvauduttua arviolta viitisenkymmentä kertaa. Kahdesti kajakki jäi nousematta. Pikaisella laskutoimituksella onnistumisprosentti on siis noin 96. Toinen epäonnistuminen johtui omasta hutiloinnista ja toisella kerralla mela kirposi kädestä osuttuaan koskessa ensin kiveen. Niin hyvä turva kuin eskimopyörähdys onkin, ei siihen pidä luottaa sokeasti. Etenkin merellä, missä kiepsahdus saattaa tulla täysin yllätyksenä ja olosuhteet olla hankalat, täytyy myös muita keinoja olla valmiina takataskussa.





torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!


Vedet ovat vielä auki, mutta flunssa ja tuulet ovat pitäneet kajakin maissa. Saa nähdä tuleeko joulukuulle enemmän kuin vain yksi melontakerta. Kevättä kohti kuitenkin mennään. Päivä pitenee jo!


lauantai 5. joulukuuta 2015

Vasten auringon siltaa

Mikä kumma se siellä kajastaa...
Syksy on ollut leuto. Vaikka ollaankin jo joulukuussa, olen päässyt melomaan vähintään kerran viikossa. Säätä enemmän harrastustoimintaa on rajoittanut pimeys. Valoisaa aikaa on vain muutama tunti. Nuo vähätkin tunnit ovat usein olleet hämäriä ja harmaita. Aurinko ei ole pitkään aikaan edes näyttäytynyt.

Roiskis!
Marraskuun viimeisenä viikonloppuna keli oli juuri tavanomaisen masentava. Olin juuri istunut kolmipäiväisen kokouksen ja nauttinut saman ajan sisäilmasta ja hotelliaterioista. Kiireisen viikon päätteeksi meri kutsui säästä huolimatta ja kuivapuku tuntui puvun takkia mukavammalta. Myrskytuuli oli onneksi laantunut, mutta vesi oli korkealla. Laiturittomasta rannasta kajakkiin ja siitä pois pääsemiseksi tarvittiin hieman kekseliäisyyttä ja ripaus akrobatiaa. Jääkylmä vesi ei houkutellut kastelemaan jalkoja.

Salakalaa narraamassa?
Tässäkö asiallisesti merkitty pyydys?
Tyydyin lenkkeilemään tuttuja reittejä ja pysyttelin lähellä rantoja. Mussalon pohjoiskärjessä Vasikkaniemen kärjessä kellui aikaisemminkin näkemäni tulitikkulaatikon kokoinen pyydyksen merkki ja Hevossaaren kivellä seisoi jo monta kertaa näillä seuduin tapaamani harmaahaikara. Kiersin Kivenkorvansalmen suulle, mutta en lähtenyt Äyspäälle, vaikka aallokko oli jo myrskyn jälkeen laantunut. Starttiaikani oli ollut niin myöhäinen, että minun piti varmistaa rantaan pääsy ennen pimeän saapumista. 

Kyllä siitä hyvin mahtuu...
Oikaisin Lehtisen ja Maijansaaren välisestä kanaalista. Kävelysillan alittaminen tällä vedenkorkeudella vaati jo hieman voimistelua, mutta onnistui kuitenkin takakannella maaten. Kiertelin Ruonalan rantoja. Joutsenia oli liikkeellä, mutta ihmisiä ei merellä näkynyt. Laiturissa muutama pikku vene kaipasi pikaista tyhjennystä sateiden jälkeen.

Joutsenia Räskin rannassa
Archimeden laki?
Kotkan melojien hallikausi avattiin joulukuun alussa. Pimeässä ja melkoisessa myräkässä siirsimme talkoovoimin kymmenkunta seuran kajakkia Metsolan vajasta Katariinan uimalaan. Pesun jälkeen ne olivat valmiita innokkaiden melojien käyttöön. Altaassa kävikin iloinen vipinä. Mukana oli lähes parikymmentä melojaa, valtaosa tuttuja, mutta joukossa oli myös muutamia minulle uusia kasvoja. Monella aktiivilla oli oma kajakki mukanaan. Pitkästä aikaa oli mukava leikkiä lämpimässä vedessä. Kloorivesi kirveli silmiä ja ärsytti nenän limakalvoja selvästi luonnonvesiä enemmän. Katsoinkin viisaimmaksi pitää uimalaseja ja nenäklipsiä, vaikka harjoittelu ilman näitä olisi varmasti totuudenmukaisempaa. Kapealla poolokajakilla käsieskimot onnistuivat pitkästä tauosta huolimatta, mutta koskariani en saanut ilman melaa pystyyn. Täytynee laatia tulevaksi talveksi jonkinlainen harjoitusohjelma, jottei arvokas halliaika kulu pelkästään leikkiessä.

Itsenäisyyspäivän aattona
Eipä tainnut kovinkaan moni myrskyisenä ja sateisena perjantai-iltana uimahallilla uskoa, kun sanoin seuraavana aamuna lähteväni melomaan. Olin tutkinut sääennusteita ja havainnut, että keli saattaisi pienen tovin olla aivan passeli. Juuri vajalle saapuessani pilvilautta lipui kohti itää ja jätti jälkeensä kirkkaan sinisen taivaan. Silmät olivat moisesta valomäärästä ihmeissään, mutta siristellen ohjastin kajakkini hyvillä mielin kohti Merituulentien siltaa.

Edellisenä yönä tästä välistä olisi päässyt melomaan.
Kiersin Hirssaaren ja Hevossaaren. Korkean veden ansiosta pääsin paikoista, jotka normaalisti eivät ole melottavissa. Mustasaaren ja Pukkisaaren välistä kanaalia on näköjään kesän aikana ruopattu. Rannat olivat ruman näköisiä, mutta melominen salmesta helppoa. Kotimatkalla oikaisin myös erään normaalisti jaloin kuljettavan kannaksen yli. Yöllä meriveden korkeus itäisellä Suomenlahdella oli ollut liki puolitoista metriä normaalia suurempi, nyt lukema oli tuosta enää puolet. Myrskyn jäljiltä rannoilla oli rojua ja vedessä ajelehti kaikenlaista roinaa. 

Korkea vesi oli vieraillut myös vajan nurmikolla.
Keli osoittautui tällä kertaa jopa ennustettua paremmaksi. Jos olisin osannut paremmin ennakoida, olisin lähtenyt hieman pidemmälle ja käväissyt Lehmässä. Välillä tuulikin tyyntyi lähes olemattomaksi ja aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Sen viistot säteet hivelivät lämmöllään niin mieltä kuin ruumistakin. Vajaa kolme tuntia valohoidossa aurinkoisella merellä keskellä kaamosta tuntui melkoisen eksoottiselta kokemukselta. Vajarannassa tapasin pari muutakin tuttua, jotka olivat olleet nauttimassa tästä harvinaisen hienosta joulukuisesta päivästä. Kotiin ajellessa näin pilvilautan lipuvan uhkaavasti lännestä ja tätä kirjoittaessa tuuli ulvoo taas nurkissa. Itsenäisyyspäiväksi on ennustettu kurjaa keliä.

Ruonalan lahdella 5.12.2015