- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

lauantai 14. toukokuuta 2022

Suolapärskeitä suussa


Kevään ensimmäinen melonta jäi historiallisen myöhään. Normaalisti olen ollut vesillä kuukautta, paria aikaisemmin. Tänä vuonna normaaleiden kevätkiireiden lisäksi asiaan vaikuttivat myöhään kestänyt talvi sekä pääsiäisenä podettu korona, joka ei päästänyt aivan helpolla. Yhtä kaikki kausi on nyt vihdoin avattu.

Tiesin muutaman seuramme melojan lähteneen hieman aikaisemmin saattelemaan yöretkeläistä Pyhtään saaristoon. Arvelin tavoittavani tuon saattojoukon suuntaamalla länteen. Alkumetrit sujuivat oudon tahmeasti, kunnes tajusin tekeväni työtä pelkillä käsillä. Pieni rauhoittuminen, asennon kohentaminen ja hetken keskittyminen melontaan auttoivat ja parin kilometrin jälkeen alkukankeus oli tiessään. Homma alkoi toimia tuttuun malliin.


Saapuessani Äyspäälle vastatuuli nostatti terävää aallokkoa ja hetken kuluttua aurinkolasit olivat tahmeat ja suussa suolainen maku. Avoimen horisontin näkeminen talven jälkeen teki niin hyvää, että sieluun melkein sattui. Naama hymyssä meloskelin kohti Pyhtään Hevossaaren edustalla sijaitsevaa Mäntykaria, jossa ajattelin saattojoukon keittelevän eväitään.



Saari oli kuitenkin tyhjä, ainoastaan viereisen karin joutsenet ja tiirat muuttuivat levottomiksi lähestyessäni rantaa. Ne kuitenkin rauhoittuivat pian tajutessaan, etten ollutkaan tulossa heidän luodolleen. Vedin kajakkini kalliosaaren ainoalle pienelle nurmipläntille. Mäntykarilla vilkaisu puhelimeen paljasti saattajien muuttaneen suunnitelmiaan ja reittiään. Tämä ei harmittanut lainkaan. Oli kiva istuskella rantakalliolla omassa rauhassa ja ihailla aukeaa merimaisemaa.


Tovin kuluttua ilma rupesi pilvistymään ja päätin lähteä takaisin. Valitsin mielikuvituksettomasti saman reitin kuin tulomatkalla. Se oli lyhyin, sillä epäilin kuntoani talven jäljiltä. Pahalammen kallioiden kohdalla kaksi suppailijaa etsiskeli surffiaaltoja ja Maijansalmessa kävi kääntymässä tunnistamattomaksi jäänyt kajakkimeloja. Se oli ilmeisesti lähtenyt läheiseltä mökiltä.

Ylitettyäni Åyspään ja päästyäni tyyneen, oli aurinko mennyt kokonaan pilveen ja maiseman tiirailu tummien suolaveden kuorruttamien aurinkolasien läpi alkoi käydä hankalaksi. Teki mieli vaihtaa tilalle silmälasit, mutta en viitsinyt alkaa taiteilla niitä luukusta. Onneksi olin valinnut kansiköysiin juotavaksi puhdasta vettä. Linssien huuhtelun jälkeen näkökyky palasi ja jatkoin aurinkolaseilla eteenpäin.

Pikkuhiljaa matka alkoi painaa. Pidin silloin tällöin pieniä taukoja ja kohentelin asentoani. Pohjinselällä huomasin, että pää alkoi mukavasti pyöritellä tyhjiä ajatuksia, kuten käy aina pitkäkestoisen fyysisen rasituksen kohdalla. Arkimurheet ja aikataulu täysin unohtaneena sujuttelin hiljakseni vajarantaan. Kymmenes melontakauteni on nyt avattu.








maanantai 7. maaliskuuta 2022

Pieni retriitti


Melontavedet ovat jo pitkään olleet jäässä, kajakkini ja kanoottini uinuvat talviuntaan kesämökin ja lumipeitteen alla. Talviurheiluloman alun silti vietin tutuissa melontamaisemissa, mökkirantojen jäitä hiihdellen.

Pakkasin auton lauantaina 26.2. ja hurautin Klamilaan. Ensimmäinen tehtävä oli saada majoituksena toimiva saunatupa lämpimäksi sekä lämmintä vettä mahdollisen tarpeen varalle. Varsinaista pirttiä en yrittänytkään alkaa lämmittämään, sillä massiivinen pyöröhirsi ei aivan hetkessä lämpene. Raahasin pirtistä ylimääräisen sähköpatterin saunatuvan pientä kiinteää patteria täydentämään, täytin vesipadan puolilleen kaivovedestä sekä lumesta ja tuikkasin tulen alle. Aurinkoisella terassissa nautitun lounaan jälkeen sujautin jalkaani monot sekä vanhat teräsreunaiset tunturisukset, joihin olin pari viikkoa sitten vaihtanut kevyemmät Rottefellan BC- siteet.


Hiihtelin aurinkoisia jäitä pitkin ja kiersin Santsaaren suurin piirtein rantoja pitkin. Saman reitin olen usein kesäisin melonut joko kajakilla tai hyvällä säällä myös avokanootilla. Sisempänä kiertelin vähän pikkusaaria ennen kuin palasin mökille saunaa lämmittämään. Loppuilta kuluikin mukavasti loikoillen, ukulelea rämpytellen ja shakkikonetta vastaan pelaillen. Yritin karistaa mielestäni Venäjän raukkamaisen hyökkäyksen Ukrainaan, mutta en voinut olla tiirailematta tietoverkon uutistulvaa tapahtuneesta. Ilta oli pimeä, mutta saunan päälle oli mukava seurata tähtien tuikkimista kirkkaalla taivaalla. Hajavalon puuttuessa linnunratakin oli mainiosti havaittavissa toisin, kuten kaupunkialueella. Kaukaa vastarannalla kajasti mökin lyhdyt.


Sunnuntaina heräsin hyvin nukutun yön jälkeen mukavasti lämminneestä saunatuvasta. Yöllä oli ollut 14 astetta pakkasta ja kosteus oli jossain määrin tiivistynyt ikkunoiden pintoihin, mutta muuten olo oli mukava. Laittelin aamupalaa ja kuuntelin radioita, sitten ampaisin jäälle.

Aamukarhea hanki kantoi mukavasti, mutta raastoi pitovoiteet suksien pohjista alta aikayksikön. Niinpä jouduinkin lisäilemään sitä useaan otteeseen. Aamupäivän agendalla oli kiertää läheinen Lapurin saari. Menomatkalla tapasin jäällä vastarannalla mökkeilleen iäkkään miehen, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Hän kertoi havainneensa illalla, että mantereen puolella oli pitkästä aikaa näkynyt valoa. Olimme siis katselleet pimeyden yli toisiamme. Matkalla ylitin lähes lumettoman vyöhykkeen. Satelliittikuva paljasti jäiden kehittyneen tähän muuta aluetta myöhemmin. Ajattelin, että tänne voisi myöhemmin palata retkiluistimet jalassa.


Päivän ensimmäisen lenkin jälkeen oli taas aterian aika ja vähän aikaa sulattelin sitä sängyllä löhöillen ja Hesaria tabletilta lueskellen.  Kosteus oli tuvasta jo poistunut ja patterien tehoakin pystyi jo vähentämään. Olo alkoi tuntua jo varsin kodikkaalta. Pienen lepotauon jälkeen aurinkoinen jää kutsui vastustamattomasti ja sonnustauduin taas hiihtovaatteisiin. Nyt hankikanto alkoi jo pettää ja pahin karkeus oli poissa, niinpä voiteetkin alkoivat taas pysyä suksien pohjissa. Kiertelin rantoja pitkin kohti Tinkasta ja tästä Souvion saaren ympäri suurin piirtein rantoja mukaillen.

Kämpille palattuani olikin jo päivällisen aika ja sitten alkoi puiden kanto ja saunan lämmittäminen. Ilta sujui jälleen leppoisasti radion, ukulelen ja shakkiautomaatin seurassa. Hiihto tuntui jäsenissä sen verran, että olin valmis unten maille jo iltakymmen tietämissä.


Maanantaina olin yllättynyt, kun herätessä ei aurinko paistanutkaan, vaikka sääennusteesta oli niin voinut päätellä. Taivas oli tukevan harmaan keskipilven peitossa. En antanut asian häiritä, vaan lähdin jäälle suuntana Klamilan kalasatama. Matkalla en nähnyt ristin sielua, ainoastaan muutamia kelkan jälkiä jäällä. Tasainen harmaus häivytti kaikki varjot ja kun näkyvyyskään ei ollut mitenkään erityisen hyvä, oli mukava pysytellä lähellä rantoja. Klamilasta hiihtelin saarien lomassa mökille lounastauolle ja siivoilemaan. Paikat piti saada siistiksi, sillä minulla oli tiistaina kokous, minkä vuoksi oli aika alkaa suunnitella kaupunkiin lähtöä.


Paikkoja järjestellessäni taivas repesi ja aurinko palasi paikoilleen möllöttämään. Keskeytin siivoushommat ja lähdin lykkimään lylyä Siikasaaren länsirantaa mukaillen. Täältä pujahdin Salmentauksenselän yli Santsaaren puolelle. Rämmin saaren yli sen leveimmästä kohdasta ja lykin toista rantaa pitkin kohti pohjoista. Saarten välistä pujottelin mökkirantaan kolmen päivän hiihtojen jo alkaessa hieman painaa jaloissa. Tein loppusiivouksen ja vedin pulkalla tavarani takaisin muutaman sadan metrin päässä tien varressa odottavaa autoa, vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja aloin automatkan kohti kaupunkia.

Kolme päivää omaa rauhaa, hiljaisuutta ja auringonpaistetta tekee kyllä hyvää itse kunkin mielelle ja sielulle. Tämän pienen retriitin jälkeen oli hyvä palata kaupunkielämän pariin, varsinkin, kun iso osa lomaa oli vielä edessä. Tosin ilman tiistaiaamun kokousta olisin mieluusti jäänyt nauttimaan omasta rauhasta vielä ainakin yhdeksi lisävuorokaudeksi.