Parempia kelejä odotellessa

Jokirannan kaislikossa suhisee, mutta
tuuli ei tuiverra samalla tavalla kuin merellä.

Siinäpä se kesä, tai ainakin loma vierähti, parempia kelejä odotellessa. Merimelonta ja retkeily on kenties jäänyt vähemmälle, mitä keväällä tuli kaavailtua. Olen toki käynyt melomassa, mutta epävakaiset säät eivät ole innostaneet pidempiin retkiin. Aamupäivien sateet tai vinkuva tuuli ovat suunnanneet lenkit lyhyemmille ja suojaisemmille reiteille, joista ei juuri kerrottavaa ole kertynyt. Lasten harrastukset, pojan rippikoulu ja mökin huussiprojekti ovat myös lohkaisseet oman osuutensa lomasta.

Heinkuun lopulla melojat toimivat taas uimareiden tukena
Hirssaaren ympäriuinnissa.

Tuulta tai sadetta olen toisinaan lähtenyt pakoon joelle, missä näistä ei ole samalla lailla haittaa kuin avoimella ulapalla. Koskessahan kastuu joka tapauksessa eikä kapeaan ränniin kovin suurta puhuria edes mahdu. Kesän keleille kuvaavaa on, että kaksi viikkoa yritin etsiä sopivaa rakoa meloakseni kajakin yhden yöpymisen taktiikalla Kotkasta Virolahdelle. Elokuun alussa moista sääikkunaa ei vain löytynyt. "Aina sika syitä löytää..." Ehkä olen liian varovainen ja mukavuudenhaluinen tai sitten menohalut eivät vain ole olleet riittävät pienten esteiden voittamiseksi.

Moinen kummajainen kiinnitti huomioni Lapurin ranssa.
Lähestyessäni tätä kuunaritakiloitua alusta, katosi isäntäväki kannen alle.

Lehtitiedot kertovat tämän Hirssaaren edustalla seisoneen aavelaivan uponneen.

Toki väliin aina joitakin paremmankin sään hetkiä on mahtunut, kuten tämän jutun kuvatkin kertovat.

Vielä on kesää onneksi muutama viikonloppu jäljellä ja avovesikautta riittää ainakin kolme kuukautta. Melontaharrastus jatkuu jäiden tuloon asti. Kesä- heinäkuussa olen ollut vesillä keskimäärin joka toinen ja elokussa joka kolmas päivä.