Käväisin vajalla. Viimeisin merkintä vajakirjaan oli tehty kaksi viikkoa sitten 22.10. Olin tuolloin itsekin mukana Hevossaarta kiertämässä. Näin loppusyksystä melonta on täysin sään armoilla. Vesille on asiaa vain päiväsaikaan ja hyvällä kellillä. Tänään lämpötila oli pakkasen puolella ja rannoilla esiintyi ohutta jäätä, jonka tosin armeliaat auringonsäteet sulattivat nopeasti.
Toinen syy oman melonta-aktiivisuuteni vähäisyyteen on ollut oikutteleva olkapää. Se ei ole alun perin kipeytynyt melomisesta, mutta nyt, kun kaikki ei ole kunnossa, ärtyy se pienestäkin liikkeestä. Tällä hetkellä minulla on fysioterapeutilta saatu kolmen kuukauden treeniohjelma, jonka tarkoituksena on harjoittaa olkapään seudun pieniä lihaksia niin, että kroppa kestäisi paremmin eteen tulevat rasitukset. Välikontrolli on kuukauden päästä. Toivottavasti saan käden kuntoon niin, ettei se rajoita harrastustoimintaa tulevaisuudessa. Pieni lepo ei varmastikaan ole pahitteeksi, mutta toiveissa on päästä vesille vielä tämänkin kauden puolella. Kuutamomelontaa onkin jo porukalla suunniteltu kuun puolivälin paikkeille.
Kotkan melojien syyskokous pidettiin 4.11.2016 perinteisin menoin Metsolan rantasaunalla. Ensin pidettiin itse kokous, sitten syötiin maittavat salaatit ja päälle nautittiin vielä pullakahvit. Lopuksi saunottiin, kerrattiin melontaseikkailuja ja parannettiin maailmaa. Suuntasivatpa jotkut tiettävävästi vielä keskustan hulinaan jatkoillekin. Paikalla itse kokouksessa oli parisenkymmentä jäsentä.
Alkuasetelma oli mielenkiintoinen. Yli satapäiseen jäsenistöömme mahtuu luonnollisesti erilaisia mielipiteitä. Itse kokouksessa päätökset tehtiin värikkäiden puheenvuorojen jälkeen kuitenkin yksimielisesti ja istuva hallitus sai mandaatin jatkaa. Ainoastaan tehtävänsä jättäneen kalustonhoitajan tilalle valittiin uusi henkilö.
Seuraa kehitetään nyt yhteisellä päätöksellä kartuttamalla vajarahastoa ennen pitkää vääjämättä edessä olevaa kalustovajan remonttia silmällä pitäen sekä uusimalla melontakalustoa systemaattisesti ennalta laaditun suunnitelman mukaan. Osa hankinnoista on tarkoitus toteuttaa jo kuluvan vuoden puolella. Nyt, kun muita varusteita, kuten meloja, liivejä ja aukkopeitteitä on jo uusittu alkuvuodesta, on aloittelevillekin melojille luvassa tulevaksi kaudeksi varsin asianmukaista ja toimivaa kalustoa.