Kostea meriretki

 

Kotkan melojien helppo meriretki oli alun perin tarkoitus järjestää heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sääennuste oli tuolloin niin kamala, että retkeä päätettiin siirtää viikolla. Sääennuste seuraavalle viikonlopulle vaikutti huomattavasti lupaavammalta. Vaan kuinkas sitten kävikään…

Osanotto oli ilahduttavan runsasta, mukana oli kaksitoista melojaa, josta yksitoista osallistui retkelle ja yksi toimi saattajana alkumatkan. Pakkauspuuhissa aurinkoisella vajan nurmella oli pientä sählinkiä, kun allekirjoittanut oli unohtanut puhelimensa kotiin ja joutui viime tingassa palaamaan hakemaan sitä. Taisipa jollain muullakin olla vastaavan kaltaisia täydennyskohteita. Matkaan päästiin kuitenkin ajoillaan. Tusinan melojan letka alitti Kotkan saarelle johtavan Kivisillan ja meloi Kantasataman ja Hallan sillan kautta Aholansaarelle ensimmäistä taukoa pitämään. Tässä vaiheessa saattaja kääntyi takaisin kohti rantaa. Siiten alkoi jyristä.

Merikeskus Vellamo Kantasatamassa

Tauon aikana aurinkoinen sää vaihtui rankkasateeksi. Onneksi saaresta löytyi vanha ja hylätty keittokatos, jonka osittain jo lahonneen katon alle pääsimme suojaan. Sateen taukoamista odotellessamme tutkimme sadetutkakuvia, jotka kertoivat kuuro- ja ukkospilvien seuraavan toinen toistaan iltapäivän aikana. Vedimme päällemme melonta-anorakit ja lähdimme jakamaan matkaamme heti pahimman kuuron tauottua.

Sadetauko katoksessa

Meloimme Tiutisen itärantaa mukaillen Ruotsinsalmesta läpi ja otimme kohteeksemme Kuutsalon Santaniemen, jossa pidimme retken toisen tauon. Ruokailemaan emme ruvenneet, mutta koska keli näytti selkeältä, riisuimme sadevarusteemme ja lähdimme kevyesti varustautuneina melomaan kohti Karhusaarta. Ennen kuin pääsimme sinne asti, virkistävä sadekuuro yllätti meidät puolimatkassa. Sateesta huolimatta melomme Karhusaaren ja Vähä-Karhun kapeikosta kohti leiripaikaksi valitsemaamme Kuolioluodon eteläkärkeä. Matka sujui vaihtelevasta kelistä huolimatta mukavasti kevyessä myötätuulessa.

Sateen jälkeen on poutasää

Perille saapuessamme aurinko paistoi lämpimästi ja osa melojista pulahti heti telttojen pystyttämisen jälkeen virkistävälle iltapäiväuinnille. Tämän jälkeen keittelimme päivällistä rannan kallioilla ja päätimme lähteä tutkiskelemaan saarta hieman tarkemmin. Kävelimme länsirannan kalliolla, kunnes sadekuuro yllätti jälleen ja kasteli meidät. Pidimme tovin sadetta rannan puiden siimeksessä ja lähdimme sitten takaisin kohti telttakyläämme. Matkalla keräilimme polttopuita illan nuotiota varten.

Kuolioluodon kajakkiparkki

Kalliolla kukkulalla

Loppuilta ja alkuyö olivatkin sitten sen verran sateisia, että oli hankalaa löytää sopivaa hetkeä leirinuotiolle. Sadetutkakuvia mobiililaitteesta tiirailmalla löytyi kuitenkin vajaan puolen tunnin aikaikkuna, jolloin nuotio saatiin sytytettyä ja leirimakkarat paistettua. Tämän jälkeen itse kukin vetäytyi telttaansa lueskelemaan tai lepäilemään. Harmi, ettei yhteistä aikaa nuotiolla istuskeluun ja yhdessä tarinointiin tällä kertaa oikein jäänyt. Minulla oli työn alla Tapio Lehtisen yksinpurjehduksesta maapallon ympäri kertova kirja Selviytyjä, jota luin melkein puoleen yöhön.

Leirinuotio

Sunnuntaiaamu valkeni harmaana. Tuuli oli onneksi koko ajan pysytellyt maltillisena, mutta aamuaskareet täytyi ajoittaa tarkasti, mikä halusi välttyä kastelemasta itseään. Niinpä nousin pian seitsemän jälkeen keittelemään aamupuuroa ja kahvia, jotta ehtisin nauttia ne ennen seuraavaa sadekuuroa. Aamiaisen jälkeen palasin takaisin telttaan loikoilemaan, lueskelemaan ja odottelemaan muiden heräilyä. Sovimme lähtevämme kotimatkalle kello yksitoista.

Kotia kohti

Eilinen myötätuuli oli nyt vastaista, onneksi sen voimakkuus oli kuitenkin edelleen varsin maltillista lukuun ottamatta muutamia sadepilvien nostattamia pieniä paikallisia puuskia. Kiersimme Vuorisaaren eteläpään kivikon ja meloimme Kirkonmaan koillisreunaa pitkin kohti Lehmän monttua. Alkumatkan sivulaine tarjosi hyvää ohjailu- ja tasapainoharjoittelua. Saarten suojassa vesi oli tasaista eikä pientä vastatuulta edes huomannut. Kirkonmaan hautausmaan jälkeen silmiini sattui tuttu purjevene, jolla olimme juuri edellisenä päivänä käyneet harjoittelemassa. Kävin laiturin nokassa vaihtamassa muutaman sanan kipparin kanssa ja meloin muun letkan kiinni Kuutsalon kohdalla.

Vuorisaaren eteläpään kivikossa

Taukopaikan lähestyessä taivaalta alkoi taas tihuttaa vettä, mutta onneksi Lehmässä on helppo ranta ja hyvät sadekatokset. Keittokatoksessa oli tuletkin valmiina, joten tällä kertaa pääsimme suorastaan valmiiseen pöytään. Ateriatauon aikana ilmakin ehti taas seestyä niin, että pääsimme jatkamaan hyvän sään aikana.

Valmiiseen pöytään

Lyhyt, vajaa tunnin melontamatka Lehmästä Katariinan niemeen tarjosi sivuvastaista tuulta, ajoittaista tihkua ja matalaa aallokkoa. Suhteellisen tiiviissä letkassa etenimme Kukourin mutkaan, missä keräsimme lautan kokoon väylän ylitystä varten. Pari ohimenevää pilveä tarjosi taas pieniä puuskia ja ripauksen vettä niskaan ennen kuin ennätimme lyhyelle maatauolle. Vedimme kajakkimme Katariinan niemen linjataulun kohdalla olevalle vesillelaskuluiskalle. Syksyiseltä vaikuttava sää ei houkutellut kovin pitkään pysähdykseen Palauttelimme vain hieman voimia loppusuoraa varten.

Viimeinen pysäys ennen kotirantaa

Niinhän siinä sitten taas kävi, että purkaessamme kajakkeja kosteista nyyteistä vajan nurmikolla, pilvipeite alkoi repeillä ja aurinkokin putkahteli näkyville. Vaihtelevista säistä huolimatta kaikki retkeläiset vaikuttivat reissuun oikein tyytyväisiltä ja tunnelma vajarannassa onnistuneen retken jälkeen oli hyvä. Reissussa rähjääntyneitä ja kostuneita varusteita olikin sitten hyvä kuivatella kotona loppuillan aurinkoisessa säässä.

Vajarannassa paistoi aurinko