maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannusjuttuja

Rantavahti
Vietin mökkijuhannuksen. Lähteissäni kaupungista hain vajalla olevasta kajakistani melan, pumpun melakellukkeen sekä muuta pientä päiväluukussa ollutta mahdollisesti tarvittavaa tavaraa. Kompassin jätin kajakin kannelle, vaikka se onkin irroitettavaa mallia. Tarkoitus oli ottaa kotoa pieni marssikompassi varmuuden vuoksi matkaan.

Vasemmalla Pulteri, oikealla Lapuri ja sen takana Santsaari
Perjantai oli täynnä kaikenlaista puuhaa, joten ennätin vain pienelle lenkille lähisaaria kiertelemään. Melontasää oli mainio, mutta rannoilla ja lähistön mökeillä näkyi odottamaani vähemmän juhannusvieraita. Lenkkini jäi tällä kertaa varsin lyhyeksi, sillä kuudeksi piti ennättää rantaan nostamaan lippua ja lämmittämään saunaa.


Lauantaina olisin  mielinyt jo hieman pidemmälle. Aamu valkeni kuitenkin sumuisena, joten lipsuttelin rantoja pitkin Klamilan satamaan. Vierasvenelaiturissa oli muutama purjevene, mutta muuten satama oli tavanomaista tyhjempi. Ehkä ihmiset olivat sittenkin lähteneet saareen. En ollut ainoa meloja paikalla, tunnistamattomaksi jäänyt kaksikko meloi rauhallisesti kohti kylänlahtea. Oletan sen lähteneen jostain lähistön mökkirannasta. En viitsinyt lähteä perään, vaan mielin kohti avoimempia vesiä.

Sitkeä sumu kiusasi lauantaina merellä
Vaikka rannalla paistoikin jo aurinko, oli ulappa edelleen paksun merisumun peitossa. Tuttu maisema oli kovin erikoisen näköinen, kun saaret olivat tyystin kadonneet näköpiiristä. Se kompassi oli sittenkin unohtunut kaupunkiin kaapin hyllylle, joten yhtään ulommas ei ollut asiaa. Parin kilometrin päässä oleva Santsaari näkyi sentään puoliksi, joten päätin meloa sen ympäri. Saaren eteläkärkeen päästyäni sumu antoi hieman myötä ja sen keskeltä alkoi juuri ja juuri erottua tuttujen saarten hahmoja. Kotimatkalla vastaan meloi vanha lyhyt ja leveä kajakki. Ylipitkää Lahnakosken puumelaa heilutti kevyesti varustautunut, mutta iloisesti tervehtinyt meloja. Toinen vastaava sattui silmiini vielä aivan kotilahdella. Mukavaa, että ihmiset harrastavat ja vanha perintökajakki kaivetaan edes kerran vuodessa esiin saunan alta. Itse en kuitenkaan moisella sämpylällä kovin kauksi rannasta uskaltautuisi. Tämä juhannuspäivän lenkkinikin jäi lopulta runsaan parin tunnin mittaiseksi.

Pisissä riitti vapaata piitsiä rantautua
Sunnuntaina sumu oli kaikonnut ja tuulikin lähes tyyni. Oli erinomainen melontakeli ja kajakki tuntui kulkevan liukkaasti. Alunperin minulla oli tarkoitus kiertää Lapuri, mutta muutama kilometri idempänä siintävä Suuri-Pisi veti vastustamattomasti puoleensa. Kotkalainen seurakaverini oli ennen juhannusta ilmaissut halunsa meloa sinne seuraamaan paikallisten juhannuksen viettoa. Arvelin, ettei hän sumussa kuitenkaan olisi haavettaan toteuttanut, joten ihan kiusallanikin minun piti käväistä tuossa saaressa.

Suuri-Pisin etelärannan kivikkoa
Saaressa oli hyvin rauhallista. Laguunissa oli viisi moottorivenettä. Rannoilla näkyi muutama lapsiperhe sekä pari iäkkäämpää pariskuntaa leppoisassa kesäpäivän vietossa. Kajakkeja oli niin ikään omani lisäksi viisi. Helsingistä kotoisin oleva pariskunta purki telttojaan lähteäkseen kohti Virojoella odottavaa autoaan. He kertoivat meloskelleensa pari päivää ulkosaaria sumusta huolimatta. Toinen kolmen hengen porukka oli tullut Sipoosta meloen. Reitti oli kulkenut Kaunissaaren kautta ja matkalla oli törmätty kotkalaiseen melojaan. Juhannusaattoa oli ilmeisesti vietetty Kuorsalossa. Juhannuspäivänä oli sitten melottu tänne Suuri-Pisiin, jossa oli ollut hyvä leiriytyä. Tämänkin seurueen retken päätepiste sijaitsi Virojoella. Viivähdin maissa vain lyhyen tovin ja lähdin melko pian takaisin päin. Kotimatkallakin melonta tuntui sujuvan vielä yllättävän kevyesti ja kotirannassa laskin keskinopeuteni olleen yli 7km tunnissa.

Terveisiä Pasille!





Tarvittavia huolto- ja korjaustoimenpiteitä

Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen kesäkuun alussa suorittanut pieniä huoltotoimenpiteitä. Keltaiseen muovikajakkiini lisäsin jalkakiskoon kolmannet ruuvit keskelle rakennetta tukevoittamaan. Kovassa käytössä kisko oli pikkuhiljaa alkanut antamaan periksi. Kerroin samalla tämän yksilön alkavan olla jo melkoisen customoitu. Tähän mennessä siihen on vaihdettu istuin. Kajak-Sportin malli tuntuu sopivan omalle ruumiinrakenteelleni selvästi alkuperäistä ja kehuttua Zone-istuinta paremmin. Penkin vaihdon myötä ajoittain vaivannut puutumisongelma on nyt kokonaan poistunut. Jo pari vuotta aiemmin olen asentanut jalkatappien väliin yhdyspuun ja kajakin kannen ja pohjan väliin foamlevyn. Edellinen tarjoaa vaihtelevia asentoja jaloille ja jälkimmäinen tukevoittaa muovista rakennetta. Reisituista olen niin ikään luopunut jo ajat sitten. Niiden asemesta olen liimannut kannen sisäpintaan solumuoviset pehmikkeet, jotka tarjoavat aivan riittävän, mutta alkuperäistä mukavamman tuen. Myös päiväluukun kansi on vaihdettu alkuperäisen jouduttua hiirten nakertamaksi boksiin unohtuneiden pähkinöiden takia.

Essencen kisko sai kolmannet ruuvit rakennetta tukevoittamaan
Tehtyjen toimenpiteiden myötä tästä keltaisesta kulkijasta on tullut entistä henkilökohtaisempi ja mieleisempi. Ajoittain sen myynti on kyllä käynyt mielessä, mutta sopivaa, yhtä hyvää, mutta hieman eloisampaa vaihtoehtoa ei toistaiseksi ole löytynyt. Kaikki nämä tehdyt toimenpiteet kiskojen kiinnitystä lukuun ottamatta ovat helposti purettavissa ja kajakki saatettavissa alkuperäiseen asuunsa, mikäli tarve niin joskus tulee vaatimaan.
Seuramme uudemman Artisanin kanteen oli jossain välissä ilmestynyt peukalon kärjen kokoinen reikä. Olin luvannut huolehtia kannen kuntoon. Juhannusviikolla hion reiän reunat ja vahvistin rakenteen alapuolelta kahdella paperin ohuella lasikuitukerroksella. Päälle laminoin vielä yhden ohuen maton. Tasoittelin jäljet ja päällystin topcoatilla. Myös kajakin toiselta reunalta löytyi vahvistettavaa.

Paikattu reikä odottelee ylleen topcoat kuorrutetta
Paikatun reiän pintaa hioessani huomasin, että kajakin istuinaukon kehys oli toisesta reunastaan 30cm:n matkalta irti. Päätin samalla korjata sen. Tämä sujui helpoiten nostamalla kajakki ylösalaisin ja valuttamalla sisäpuolelta epoksia niin paljon kuin irronnut sauma vain veti. Tiukan sovituksen takia pintoja ei päässyt millään lailla karhentamaan sisältä päin. Tulevaisuus näyttää, kuinka pitäväksi korjaus näin menetellen osoittautuu. Muuten ehjää ja hyvin kiinni olevaa kehystä ei ollut mitään järkeä ruveta enempää irroittelemaan.

Saumaushommia. Artisanin kehys oli päässyt osittain irtoamaan.
Kaverin katkaisema melan varsikin tuli fiksattua. Siitä tuli lopulta tällainen. eiköhän tuo vielä lasten melonnassa menettele.

Tämä on nyt kovaa käyttö vailla
Näiden sinänsä ihan mieluisten pikku puuhien lisäksi seuran kajakkien eviä on silloin tällöin saanut korjailla vaihtelevalla menestyksellä. On käsittämätöntä, etteivät kajakkivalmistajat ole ratkaisseet asiaa nykyistä paremmin. Siinä, missä oman kaluston saa vielä jotenkin pidettyä toimintakuntoisena, aiheuttavat yhteiskäytössä olevien kajakkien evät jatkuvia ongelmia. Pieni kivi eväkotelossa, huolimaton kolhaisu laituriin tai maahan, liiallinen voimankäyttö tai pohjaosuma saa vaijerin heti mutkalle tai irti ja evän tämän jälkeen temppuilemaan. Syitä ongelmiin löytyy varmasti niin heppoisesta rakenteesta kuin huolimattomasta käsittelystäkin. Vaikuttaa hieman siltä, etteivät kaikki seuran kaluston käyttäjät valistuksesta huolimatta ymmärrä, kuinka herkästi rikkoutuvasta osasta on kysymys. Ainoastaan vanhat ja huomattavan löysät Artisanien alumiinievät sekä Venture Easkyjen köysisääteiset versiot tuntuvat toimivan yhteiskäytössä riittävän luotettavasti.







lauantai 18. kesäkuuta 2016

Aallonmetsästäjät


Perjantaina 17.6. piti pelata pooloa, mutta väkeä tuli rantaan niin niukalti, että emme saaneet peliä pystyyn. Kolmen hengen voimin päätimme lähteä Langinkosken alajuoksulle katsomaan, löytyisikö sieltä tällä vedenkorkeudella mitään mielenkiintoista. Aivan vajan lähellä sijaisteva Langinkoski on siitä ongelmallinen, että vain aniharvoin meri- ja jokiveden korkeuden suhde on sellainen, että alajuoksulle muodostuu edes jollain lailla surffattavaa aaltoa. Aikamme virrassa pyörittyämme jouduimme antamaan periksi. Löytyi vain yksi pieni ja hankala aalto, mihin lyhyin kajakki juuri ja juuri mahtui.

Lähdimme melomaan takaisin vajalle. Jäimme hetkeksi pooloaltaaseen pyörimään ja heittelemään palloa ja muuten vain pelleilemään. Sitten välähdyksenomaisesti eräs melojista sai päähänsä, että meidän tulee suorittaa Langinkosken melojien vala tekemällä eskimopyörähdys siten, että kypärä kopsahtaa erääseen tiettyyn pinnan alla olevaan kiveen. Koska vesi oli harvinaisen matalalla, ei muuta kuin tuumasta toimeen. Seuraavaa mahdollisuutta saattaisi joutua odottamaan viikkoja. Homma onnistui toisella yrittämällä. Tämän valan tehneitä melojia on nyt seurassa kaksi. Moisessa touhussahan ei tietysti ole mitään järkeä, mutta pieni pöljäily silloin tällöin pitää mielen virkeänä.

Lauantaiksi oli luvassa kovaa etelätuulta ja Antti peräänkuulutti melojia Mansikkalahteen jatkamaan aallonmetsästystä meriolosuhteissa. Pekka ja minä tartuimme koukkuun ja puolilta päivin tapasimme tuulisella rannalla.


Vastatuuleen melominen oli voimia kuluttavaa hommaa, mutta sujui kuitenkin melko helposti. Eteneminen oli kylläkin varsin hidasta. Emme lähteneet merta edemmäs kalaan, vaan pysyttelimme Varissaaren ja Havourin välisellä alueella, johon matalikkojen ansioista muodostuu usein hyviä aaltoja. Kotvan kuluttua laskettelimme jo aaltoja alamäkeen. Surffeja toki saatiin ja paikoitellen aallokkokin oli varsin komeaa, mutta mitenkään erityisen mainioita surffiaaltoja emme tälläkään kertaa tavanneet.

Homma kuitenkin maistui ja löysimme itsemme yhä uudestaan ja uudestaan lappamasta vastatuuleen uusien ja parempien surffien toivossa. Eräällä kerralla eväni oli luiskahtanut epähuomiossa alas, enkä saanut sitä heti ylös. Ihmettelin, kun kajakki ei millään tahtonut kääntyä vastatuuleen. Lopulta homma ratkesi Pekan puskiessa omalla kajakillaan keulaani sivulta satamahinaajan tavoin. Käännösyrityksissä oli kuitenkin kulunut niin paljon voimia, että jäin hetkeksi lepäilemään Varissaaren suojaan Pekan ja Antin lähtiessä kiertämään sitä.


Pari tuntia jaksoimme puurtaa myllertävällä merellä, sitten oli aika suunnata kohti rantaa. Aallonmurtajan ulkopuolella Antti treenasi vielä itsepelastautumista aallokko-olosuhteissa. Hyvin näytti homma häneltä toimivan. Foreca oli ennustanut 10m/s tuulia, mutta kotiin päästyäni tarkistin Rankin säätiedot. Siellä tuulimittari näytti 15 m/s etelätuulta.

Nyt oli hyvä ja turvallista leikkiä, kun lähellä oli muita melojia, eikä rantakaan ollut kovin kaukana. Sen verran opettavainen tämä kokemus kuitenkin oli, että ajatus vastaaviin olosuhteisiin joutumisesta yksin, avomerellä tai raskaasti lastatulla kajakilla pistää väkisinkin mietteliääksi. Luonnonvoimien kanssa ei kannata käydä mittelöön, siinä jää epäilemättä toiseksi.





torstai 16. kesäkuuta 2016

Turhia tarinoita


Tiistaina 14.6. sukeltajat asensivat putkea Norssalmessa
Viime aikoina on tapahtunut niin vähän, että niistä ei juuri kannattaisi kirjoitella. Kirjoitan silti, osoittaakseni tämän blogin olevan yhä hengissä ja ajan tasalla.

Suursaari tuli jälleen kierrettyä purjein
Kesäkuu alkoi viileissä merkeissä ja tekemättömien töiden purkamisella. Vene on nyt viimein vesillä ja työpaikan muutto sekä vanhan toimipisteen siivous hyvässä vauhdissa. Edellinen viikonloppu vierähti avomeripurjehduksen parissa. Normaaleja melontalenkkejä on tullut tehtyä aina, kun siihen on vain jostain löytynyt aikaa. Tilastot paljastavat armotta minun olevan selvästi viime vuotta jäljessä. Kilometrejä on tähän mennessä kertynyt arviolta 350 - 400.

Kurssitoimintaan en tänäkään vuonna kerennyt osallistumaan
Normaalisti melon aina kamera liivini taskussa. Eräällä iltalenkillä jätin sen päiväluukkuun. Olin jo kaivaa aparaatin esille, kun varis istui valokuvauksellisesti rannan lepässä raakkumassa, mutta annoin olla, koska arvelin vastavaloon kuvaamisen olevan turhan haastavaa. Vain pari minuuttia tämän jälkeen alkoi kuulua lokkien rääkymistä ja kotka lehahti läheltä. Kuvaamatta jäi. Nielin pettymyksen ja jatkoin eteenpäin. Jonkin tovin kuluttua katselimme kivellä kymmenen metrin päässä seisovan harmaahaikaran kanssa toisiamme hölmistyneinä. Miten tässä näin pääsi käymään? Moinen rohjake on varsin komea lintu näin läheltä tarkasteltuna. Kyseisen lenkin jälkeen en ole kameraa enää luukkuun pakannut. Eipä ole kyllä kuvattavaakaan sittemmin näkynyt.

Kun ei ole laittaa kuvaa kotkasta, saa lokinpojat kelvata
Kalustopuolella on tapahtunut pientä fiksausta ja päivitystä. Ostin uuden aukkopeiton merikajakkiini. Päädyin samanlaiseen Hiko Cameliin kuin edellinenkin peittoni oli. Malli on hieman turhan leveä Tideracen aukon kehykseen, mutta soveltuu muuten hyvin retkimelontaan.

Lisäsin Essencen jalkakiskoihin kolmannet kiinnitysruuvit keskelle. Muovinen kisko oli alkanut taipua ja joustaa ja halusin tällä tavoin vahvistaa sen. Operaatio oli varsin halpa ja helppo, toisena vaihtoehtona olisi ollut koko kiskojen vaihtaminen. Nykyisellään tämä keltainen kajakkini alkaakin olla jo kohtaisen customoitu malli.

Melan paikkaus meneillään
Iltapuhteina fiksasin melojakaverin katkenneesta melasta hänen lapsilleen sopivan hieman lyhennetyn mallin. Ei tullut muotovaliota, mutta tuli käyttövalio kumminkin. Toiselta melojakaverilta ostin käytetyt Hiko Cinch -liivit lähinnä koskikäyttöä ajatellen. Nykyisissä retkiliiveissäni on niin monta sisäkkäistä taskua ja saumaa, että niiden kuivattelu on melkoinen operaatio. Koskessa tuppaa jostain syystä aina kastumaan tavallista perusteellisemmin. Retkitelttakin tuli päivitettyä hieman luotettavamman oloiseen malliin.

Ruunanperse on lahdenpohjukka Maijansaaren länsirannalla
Silloinkin, kun en ole ehtinyt melomaan, olen netistä seuraillut Pekka Lassilan Vuoksennauhamelontaa, Marko Uusitalon ja Juho Paason rannikkomelontaa, Soile Kallion ja Pentti Taskisen matkantekoa sekä Jukka Saukon retkeä halki Suomen. Linkit blogeihin löytyvät tämän sivun oikeasta reunasta.