Kukouriin

Kukouri eli Fort Slava, Kunnian linnake on venäläisten 1700- luvun lopulla Kotkan edustalle rakentama merilinnake. Se on myös Suomen retkimelojien Saaristonauhan toinen päätepiste. Koska melontakaverini ei ollut siellä aiemmin käynyt, päätimme pistäytyä siellä tänä upeana pääsiäismaanantaina.

Olin edellisenä päivänä käynyt varmistamassa, että reitti Keisarinsatamasta merelle on jäistä vapaa. Niinpä olikin pieni yllätys, että jouduimme hetken hakemaan vapaata reittä jäiden lomitse merelle. Joen virtaama painoi jäälauttoja etelää kohti ja hienoinen paikallinen merituuli ajoi niitä puolestaan pohjoiseen. Niinpä eteemme olikin kasaantunut ohuita jäälauttoja epämääräiseksi muodostelmaksi muutaman sadan metrin matkalle. Pienellä pujottelulla pääsimme kuitenkin varsin helposti livahtamaan tämän odottamattoman esteen ohitse.

Vapautimme ohi meloessamme pari kaislojen matalaksi painamaa reimaria taakastaan. Katariinan meripuistossa näkyi runsaasti aurinkoisessa säässä lenkkeileviä ihmisiä. Itse merellä oli käsittämättömän rauhallista. Koko matkan aikana näimme ainoastaan kaksi moottorivenettä. Lintuja sitä vastoin oli runsaasti. Edellisestä melontakerrasta uusia tulokkaita oli ainakin pikkulokki, meriharakka, merikotka, harmaahaikara ja nokikana. Västäräkkikin näyttäytyi jälleen.

Kiersimme Kukourin vastapäivään ja nousimme rantaan saaren eteläkärjessä sijaitsevan linjataulun kohdalta. Hietikolle oli kasaantunut noin metrin paksuinen röykkiö ahtojäätä. Tutkimme paikkoja ja kävimme tarkastamassa linnakkeen sisällä sijaitsevan geokätkön. Nousimme valleille ja tähystimme uinuvalle merelle. Horisontissa näkyi rajan taakse jäänyt Suursaari kukkuloineen. Lännessä meri oli täysin auki, mutta Ruotsinsalmen itäpuolella se näytti vielä uinuvan yhtenäisen jääkannen alla. Kotvan kuluttua haimme kajakeistamme eväät ja asetuimme nauttimaan niistä aurinkoisille rantakiville.

Paluumatkalla meloimme Varissaaren ja Katariinan niemen välistä. Vieno merituuli kuljetti harvalukuisia jäälauttoja ja työnsi meitä mukavasti kohti rantaa. Nyt Keisarinsatamassa ei ollut matkaamme hidastamassa enää kuin muutama pieni irtojään nokare. Viikon takainen lumimyräkkä tuntui kovin kaukaiselta. Melonta sujui rennosti leppoisia rupatellen. Kuivapuvun sisässä alkoi tulla kuuma. Vajarantaan päästyämme tapasimme pari muutakin kauttansa aloittelemaan tullutta melojaa ja nurmikolla lenteli neito- ja nokkosperhosia

.

Täysi kymppi

 

Tarkalleen ottaen melottavaa tuli  10km ja 130m. Toisin sanoen melontakausi 2023 on nyt avattu.

Lähdin aamulla autolla katsomaan, josko Keisarinsataman jääpeite olisi sulanut niin, että se mahdollistaisi merelle pääsyn. Valitettavasti tulos oli negatiivinen, ennen avomerta oli vielä puolen kilometrin levyinen jäinen kannas. Koska ilma oli mitä mainioin ja avovettä näkyvissä tämän jääkannaksen rannan puolella Langinkosken suistossa, suuntasin seuraavaksi vajalle katsomaan, oliko rannat siellä auki.

Vajarannassa oli toki vielä jonkin verran jäätä, mutta vesille sieltä kyllä hyvin pääsisi. Olin juuri laittamassa viestiä kyselläkseni melontaseuraa, kun havaitsin, että varttitunti aikaisemmin eräs toinen seuramme meloja oli liikkunut samoilla asioilla vajan liepeillä. Pienen viestittelyn jälkeen meitä olikin jo kolme innokasta vesille lähtijää.

Hurautin autolla kotiin, etsin kaapeista melontakamppeet ja hotkaisin pakastimesta makaronilaatikon rippeet. Tämän jälkeen puin kuivapuvun ja palasin vajalle, jonne toiset olivat juuri ennättäneet. Puolen päivän jälkeen olimmekin sitten jo vesillä.

Meloimme aurinkoisessa ja melko heikkotuulisessa säässä tuttua reittiä höyrypanimon ohi kohti Keisarinsatamaa. Täällä etenimme niin pitkälle kuin pääsimme. Tämän jälkeen seurailimme jään reunaa kohti Hirssaaren ja Munsaaren rantoja ennen kuin käännyimme takaisin kohti pohjoista.

Kaislikoissa näkyi jo melko runsaasti elämää. Tunnistin runsaiden lokkien ja merimetsojen lisäksi ainakin koskelon, telkän ja sinisorsan. Myös hanhi- ja laulujoutsenpariskunta haeskeli pesäpaikkaa. Ehkä riemastuttavin yllätys oli kuitenkin kolme jään reunalla syötävää etsinyttä västäräkkiä. Muistan nähneeni niitä muinakin vuosina täällä varsin aikaiseen.

Kiersimme vielä Kortetsaaren, tutkimme Langinkosken pikkuhaaran ja käväisimme kosken alajuoksulla ennen kuin palasimme vajalle. Lopuksi tein vielä pienen pyrähdyksen saadakseni matkamittariin tasalukeman. Arvioni meni kuitenkin 130m pitkäksi. En antanut moisen vaivata itseäni, vaan kannoin kajakkini hyvillä mielin vajaan. Tällainen parin tunnin pikapyörähdys upeassa kevätsäässä riitti mukavasti avaamaan uuden melontakauden. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää.