Kukouri eli Fort Slava, Kunnian linnake on venäläisten 1700- luvun lopulla Kotkan edustalle rakentama merilinnake. Se on myös Suomen retkimelojien Saaristonauhan toinen päätepiste. Koska melontakaverini ei ollut siellä aiemmin käynyt, päätimme pistäytyä siellä tänä upeana pääsiäismaanantaina.
Olin edellisenä
päivänä käynyt varmistamassa, että reitti Keisarinsatamasta merelle on jäistä
vapaa. Niinpä olikin pieni yllätys, että jouduimme hetken hakemaan vapaata reittä
jäiden lomitse merelle. Joen virtaama painoi jäälauttoja etelää kohti ja
hienoinen paikallinen merituuli ajoi niitä puolestaan pohjoiseen. Niinpä eteemme
olikin kasaantunut ohuita jäälauttoja epämääräiseksi muodostelmaksi muutaman
sadan metrin matkalle. Pienellä pujottelulla pääsimme kuitenkin varsin helposti
livahtamaan tämän odottamattoman esteen ohitse.
Vapautimme ohi
meloessamme pari kaislojen matalaksi painamaa reimaria taakastaan. Katariinan
meripuistossa näkyi runsaasti aurinkoisessa säässä lenkkeileviä ihmisiä. Itse merellä
oli käsittämättömän rauhallista. Koko matkan aikana näimme ainoastaan kaksi
moottorivenettä. Lintuja sitä vastoin oli runsaasti. Edellisestä melontakerrasta uusia
tulokkaita oli ainakin pikkulokki, meriharakka, merikotka, harmaahaikara ja
nokikana. Västäräkkikin näyttäytyi jälleen.
Kiersimme
Kukourin vastapäivään ja nousimme rantaan saaren eteläkärjessä sijaitsevan
linjataulun kohdalta. Hietikolle oli kasaantunut noin metrin paksuinen röykkiö
ahtojäätä. Tutkimme paikkoja ja kävimme tarkastamassa linnakkeen sisällä
sijaitsevan geokätkön. Nousimme valleille ja tähystimme uinuvalle merelle. Horisontissa
näkyi rajan taakse jäänyt Suursaari kukkuloineen. Lännessä meri oli täysin
auki, mutta Ruotsinsalmen itäpuolella se näytti vielä uinuvan yhtenäisen
jääkannen alla. Kotvan kuluttua haimme kajakeistamme eväät ja asetuimme nauttimaan
niistä aurinkoisille rantakiville.
Paluumatkalla meloimme Varissaaren ja Katariinan niemen välistä. Vieno merituuli kuljetti harvalukuisia jäälauttoja ja työnsi meitä mukavasti kohti rantaa. Nyt Keisarinsatamassa ei ollut matkaamme hidastamassa enää kuin muutama pieni irtojään nokare. Viikon takainen lumimyräkkä tuntui kovin kaukaiselta. Melonta sujui rennosti leppoisia rupatellen. Kuivapuvun sisässä alkoi tulla kuuma. Vajarantaan päästyämme tapasimme pari muutakin kauttansa aloittelemaan tullutta melojaa ja nurmikolla lenteli neito- ja nokkosperhosia
.