sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lunta katoilla

Hirssaaren rantaa marraskuun loppupuolella
Vanha ja ainoa luotettava sääennuste sanoo, että jos pääsiäisenä on lunta katolla, on sitä maassakin. Nyt marraskuun loppupuolella asian kanssa oli vähän niin ja näin. Yöllä oli kyllä satanut pieni kerros, joka näkyi katoilla, mutta ei riittänyt kunnolla peittämään sen läpi törröttäviä ruohonkorsia. Puin kuivapuvun alle ohuen fleece-kerroksen, harjasin auton lumesta, vedin päähäni neopreenihupun ja pistin jalkaani kumisaappaat lähtiessäni nollakelissä rantaan.

Korkea vesi teki kajakkiin nousun helpoksi
Vesi oli korkealla, joten pääsin helposti kuivin jaloin kajakkiin. Luoteistuuli puhalteli kuutisen metriä sekunnissa ja taivas oli tyypillisen harmaa. Seikkailin jokisuiston lakastuneessa kaislikossa höyrypanimon ja Munsaaren välissä, sinne oli korkean veden ansiosta muodostunut melkoinen labyrintti. Välillä edessä oli umpiperä ja minun oli palattava etsimään uutta ulospääsyreittiä. Kaislikko oli täynnä sorsia ja Munsaaren rannassa uiskenteli rauhallinen joutsenperhe. Poikaset näyttivät olevan vielä aivan harmaita.

Liskojen yö?
Baarin rannassa lymyili krokotiili.
Lähdin kiertämään Hirssaarta. Mussalon rantabaarin kohdalla vesirajassa uiskenteli erehdyttävästi krokotiiliä muistuttava tukki. Madesalmen sillan alla oleva vedenkorkeusmittari näytti liki +70cm:n lukemaa. Kajakki kulki mukavasti myötätuulessa ja myötävirrassa. Rytäniemen kärjessä mieleni teki lähteä melomaan avomerta kohti. Järki kuitenkin voitti ja päätin pitää kiinni ennakkosuunnitelmastani ja pysytellä lähellä rantoja.

Merelle olisi tehnyt mieli...
Vastatuuleen melonta muuttui raskaammaksi ja kylmemmäksi. Runsaan puolen tunnin kuluttua olin Vasikkasalmessa Mussalontien sillan alla. Luotin korkeaan veteen ja oikaisin Kärkisaaren sillan alta. Kaislikko oli tien länsipuolella melkoisen paksua, mutta pääsin kuitenkin sen läpi meloen. Kiersin Hevossaaren harmaassa kelissä. Rannoilla näin pari lenkkeilijää, mutta merellä oli hiljaista. Narisen kasvihuoneiden kohdalla liiteli parikin harmaahaikaraa. Milloinhan niiden on aika lähteä lämpimimmille seuduille.

Kylmä keli sai pysyttelmään lähellä rantoja
Kuten niin monasti ennenkin tänä vuonna aurinko pilkisti jälleen kotimatkalla. Pohjinselän yli oli mukava meloa sivumyötäiseen kun edessä oleva ranta kylpi auringossa ja meren väri oli hetkessä vaihtunut sammalenvihreästä taivaansiniseksi, lumet katoilla alkoivat sulaa.

Auringonpilkahdus lämmitti mieltä
Nousuvesi oli irrottanut Sikosaaren rannasta huonokuntoisen soutuveneen ja uittanut sen muutaman sadan metrin päähän kaislikon reunaan. Tarkastin, että vene oli tyhjä ja ajattelin hinata sen vastatuuleen takaisin oletettuun lähtöpisteeseensä. En kuitenkaan löytänyt vesilastissa olevasta paatista yhtäkään sellaista kohtaa, johon olisin kajakista käsin saanut hinausköyteni kunnolla kiinni. Niinpä jätin hylyn niille sijoilleen. toivottavasti se ei aiheuta turhia etsintätoimenpiteitä.

Karkulainen kaislikossa
Vajaa lähestyessäni havaitsin ovien olevan auki ja rannassa vilkkuvan oranssia ja keltaista. Arvelin jonkun toisenkin vinksahtaneen valmistelevan kajakkiaan vesille lähtöä varten, mutta erehdyin. Lähemmäksi päästyäni ymmärsin siellä olevan käynnissä kalustoinventaarion. Seuran melat oli tarkastusta varten nostettu seinustalle siistiin riviin. Runsaan kahden ja puolen tunnin lenkkini aikana vedenpinta oli laskenut toistakymmentä senttiä ja minun piti tuumata tovi ennen kuin keksin helpon tavan nousta kajakista ilman, että joutuisin astumaan polvensyvyiseen veteen.

Kalustoinventaariuo käynnissä
Aamulla valitsemani vaatetus onnistui juuri sopivasti. Lenkin aikana minun ei ollut kertaakaan liian kylmä tai kuuma, mutta rannassa olo tuntui heti vilpoiselta. Onneksi kotona odotti valmiiksi lämmitetty sauna. Melontakunto näyttää olevan katoavaista. Kuudentoista kilometrin lenkki, joka kesällä ei olisi tuntunut missään, vaati nyt etenkin vastatuuleen meloessa määrätietoista otetta ja painoi vielä myöhemmin illallakin selvästi jäsenissä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Harvinaista herkkua

Joutsenten syysmuutto lähestyy
Kajakkimelonta alkaa vuodenajasta johtuen olla jo melkoisen harvinaista herkkua. Kerta viikossakin on hyvä suoritus ja kaikki eteen sattuvat tilaisuudet kannattaa empimättä käyttää hyväksi. Pakkasesta tai kylmästä ei kuluvana syksynä ole liiemmin ollut haittaa, mutta pimeydestä ja kiireistä sitäkin enemmän. Täytyy siis toivoa, että niille marras- joulukuun päiville, jolloin edes pikku pyrähdys on mahdollinen, sattuu siedettävä keli.

Syyskokousväkeä
Kotkan melojien syyskokous pidettiin perjantaina 6.11. Paikalle oli saapunut puolitoista tusinaa seura-aktiivia. Kokous sujui jouhevasti. Uusien toimihenkilöiden valinta kävi sutjakasti ja tulevan kauden ohjelmasta keskusteltiin alustavasti. Kalustomaksut ja vähemmän melovan jäsenistön aktivoiminen herättivät hieman vilkkaampaa ajatusten vaihtoa. Suurin muutos kuluvaan kauteen verrattuna tulee olemaan melamiehen ja varamelamiehen paikkojen vaihtaminen. Nykyinen varapuheenjohtaja tarttuu nuijaan ja nykyinen melamies siirtyy varalle. Kokouksen päälle nautittiin maittavat salaatit, kiusaukset sekä kakkukahvit ja katsottiin upeita kuvia ja kuultiin tarinoita kesän melontareissuilta. Lopuksi saunottiin ja parannettiin maailmaa.

Tarkkasilmäinen voi erottaa tästä täytekakusta tutun kuvion
Kokouksen jälkeisenä päivänä hyppäsin kajakkiin ja lähdin Kivenkorvansalmen kautta Äyspäälle. Kroonikkomeloja Pasi tuli rannassa vastaan. Hän oli jo oman lenkkinsä tehnyt ja kertoi kelin olevan asiallisen, mutta tuulen olevan hieman yltymään päin. Keväällä fiksaamani ja koko kesän moitteettomasti toiminut säätöevä tuntui lähtiessä temppuilevan ja jumittavan. Säätövara jäi normaalia pienemmäksi eikä evä tahtonut tulla täysin ulos eikä mennä kokonaan sisään.

Ei tuuli mitenkään kova ollut, mutta pientä puoltamista oli kyllä havaittavissa. Tiderace Xplore on kajakki, joka kulkee haluttaessa junamaisen suoraan, mutta vaatii suhteellisen tarkkaa säätöevän käyttöä. Ilman evää kohtuullisella rockerilla varustettu kajakki kääntyy varsin ketterästi mutta hakeutuu etenkin tyhjänä melko hanakasti tuuleen. 

Kivenkorvansalmessa polskutteli kaksi kalamiestä kuivapuvuissa kelluntarenkaiden varassa. Saalistakin oli tullut, mutta neljän tunnin polskuttelu räpylät jaloissa alkoi kuulemma jo tuntua pohkeissa ja reisissä. Jatkoin matkaani kohti avointa selkää. Aalto tuli suoraan ulkomereltä Kaunissaaren ja Långön välistä ja oli varsin isoa. Jopa niin isoa, että yhden ylätuella selvitetyn horjahduksen jälkeen katsoin viisaimmaksi jättää loput surffailuyritykset harmaassa ja viileässä säässä lähemmäs rantaa. Luistien kohdalla laine pieneni niin, että uskalsin taas ottaa siitä ilon irti ja liukua hetken muutaman aallon harjalla. Sisävesille palattuani äskeiset kalamiehet ajoivat Busterilla vastaan käsi pystyssä ja iloinen hymy kasvoillaan. Pakattuani kajakkini vajaan, oli hämärä jo laskeutumassa.

Puuhapete kaiken korjaa...
Seuraavana päivänä en merelle ennättänyt, mutta kävin fiksaamassa kajakkini evän tehokkaalla liimalla ja itsevulkanoituvalla teipillä. Samalla sidoin narulenkin, josta evän voi tarvittaessa vetää ulos säätövaijerin jumittaessa vaikkapa jäätymisen takia. Nyt kajakki on taas valmis uusiin seikkailuihin.

Tuttu vika monessa kajakissa, vaijerin kuori ei pysy paikoillaan.

Tästä lenkistä evän saa tarvittaessa ulos, vaikka säätö ei toimisikaan.
Seuraavan viikon vietin arkihuolista vapaana Aslak-kurssilla Siuntion kylpylässä. Lauantain keli ei oikein innostanut, mutta sunnuntaina 15.11. onnisti paremmin. Työmatkoja pyöräillessäni olen kaihoten katsellut sillalta merelle ja toivonut istuvani kajakissa auringon noustessa. Varauduin aikaisella herätyksellä, mutta koska aamu oli harmaa, saavuin vajalle vasta yhdeksäksi. Kannettuani kajakin rantaan odottelin sadekuuron loppumista varttitunnin verran.

Telttapatja suojaa ohjaamoa kastumiseselta
Auton mittari näytti neljää plusastetta ja tuuli oli lähes tyyni. Kuvapuvun alle valitsemani vaatetus oli juuri sopiva, sillä meloessa ei tullut missään vaiheessa kylmä eikä kuuma. Juuri korjaamani evä tuntui taas aluksi kahnaavan, mutta kajakin oltua jonkin aikaa vedessä se herkistyi normaaliksi. Liekö syynä temppuiluun kuoren ja vaijerin väliin kiteytynyt suola? Melaksi valitsin tällä kertaa puolitoista vuotta sitten veistämäni puisen grönlantilaismelan, jota käytin ahkerasti alkukeväästä. Jostain syystä kaikista omistamistani meloista juuri tähän on syntynyt aivan erityinen suhde. 

Ilma alkaa parantua

Sillan kuvajaiset
Meloessani jokisuistoa pitkin kohti etelää alkoi pilvipeitteeseen syntyä ohuempia kohtia, joista hetkittäin pilkisti jopa sininen taivas. Lopulta aurinkokin näyttäytyi muutamaksi minuutiksi. Kiersin Varissaaren, Kukourin ja Kotkan saaren. Meloessani väylän laitaa Kuusisen itäpuolelta, saapui luotsikutteri mereltä ja tarjosi mukavat myötäaallot. Kantasataman laiturien välissä uiskenteli sadoittain sorsia ja läheisellä luodolla päivysti mittava merimetsojoukko. Yritin olla häiritsemättä lintuja, mutta kaksi isoa parvellista sorsia lehahti silti väljemmille vesille. 

Kunnian linnakkeen raunioita marraskuun auringossa

Taas on yksi laiva saatettu matkaan
Välilaiturissa oli kiinnitettynä musta möhkäle, joka näytti päässeen karkuun jostain tieteiselokuvasta. Luulin sitä ensin puskuproomuksi, mutta lopulta päättelin sen olevan jonkinlainen jäänsärkijän jatkokeula. Googlaus kotikoneella paljasti järkeilyni oikeaksi. Hinaaja/jäänmurtaja Protector käyttää kyseistä vempelettä murtaessaan mm. Saimaan kanavan jäitä. Sataman vesi vaikutti rasvaiselta ja nostettuani kajakin vesiltä huomasin sen kylkeen piirtyneen mustan likaraidan, joka kuitenkin onneksi oli kohtuullisen helposti pois pestävissä. Vajalle meloessani ilma oli tuntunut entisestään selkenevän. Heti saatuani ovet kiinni ja hypättyäni rattiin, vajalle päin kaartoikin tuttu auto. Tyyni sää ja kohtuullinen keli innostivat muitakin lähtemään merelle.

Onnistuukohan telakoituminen?

Reissussa rähjääntyy...


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kylmää ja pimeää

Pintavesi alkaa olla jo jäähtynyt
Harvinaisen lämpimästä syksystä huolimatta maa alkaa kiertoradallaan olla sellaisessa pisteessä, että pohjoiselle pallonpuoliskolle osuu auringonsäteitä enää kovin vähän. Kun nämä vähätkin ovat joutuneet kulkemaan ilmakehässä pitkän matkan, ei niiden teho enää kunnolla riitä lämmittämään karuja kotiseutujamme. Vaikka pakkasöitä ei Etelä-Suomessa ole ollut vielä montaakaan, ovat vesistöt pikkuhiljaa jäähtyneet niin, että melojan on syytä varustautua kunnolla paitsi mukavuutensa, myös turvallisuutensa takia.

Harvassa kajakissa on näin hienot kulkuvalot
Pyhäinpäivän aattona puolenkymmentä KoMe:laista päätti lähteä työviikon päätteeksi lyhtymelomaan tuttuja kotirantoja. Pimeä tuo aivan uuden ulottuvuuden tutuillekin reiteille. Tuuli oli hiljainen ja tähdet tuikkivat pilvien raoista. Meloimme rauhallisesti parin tunnin lenkin yhdessä fiilistellen ja niitä näitä rupatellen. Paluumatkalla lähes nollakelissä pieni vastaan tuleva tuulenvire tuntui pureutuvan pipon läpi ja jäähdyttävän yllättävän tehokkaasti. Tuli mieleen, että vaikka eskimot ovatkin hallussa ja reskutuksiakin on tälläkin porukalla harjoiteltu lukemattomat kerrat, olisi kajakin kiepsahtaminen nyt vakava paikka kenelle tahansa. Siitä huolimatta, että rannat ovat lähellä ja varusteet kunnossa, ei tehokasta toiminta-aikaa ole montaa minuuttia. Lokakuun lopun tunnelmallinen pimeyskään ei varsinaisesti helpottaisi mahdollisia pelastautumistoimenpiteitä. Moisista ajatuksista huolimatta kaikki sujui toki käsikirjoituksen mukaan ja mukavan melonnan jälkeen kotona oli hienoa kömpiä saunan lauteille, olihan viikonloppu vielä edessä.

Halloweenin atto ei pelottanut melojia
Sunnuntaina, marraskuun ensimmäisenä päivänä ilma oli lämmennyt perjantaisesta ja Kultaankoski kutsui harmaasta säästä huolimatta innokkaita puljaajia. Tällä kertaa olimme matkassa neljästään. Seurueen ainoa daami oli jättäytynyt pois kylmän veden aiheuttaman korvasäryn takia. Joen virtaama oli hienoisessa nousussa sitten edelliskerran ja kallion alapuolinen stoppari oli nyt astetta entistä äkäisempi.

Marraskuun alussa Kultaan maisema oli harmaa
Minulla oli jostain syystä tällä kertaa enemmän intoa kuin taitoa ja kajakin pohjaa tuli näytettyä melko usein. Onneksi uudella kajakillani on erittäin helppo tehdä eskimo. Pienestä epäilystäni huolimatta uudet liivitkin osoittautuivat vallan mainioiksi myös koskikäytössä. Niiden aikaisempia liivejäni parempi noste tuntui myös osaltaan helpottavan ylösnousussa. Koska näissä liiveissä ei ole silmukkaa hinausköydelle, konstruoin kuormaliinasta ja karbiinihaasta taskuun sopivan slingin mahdollisia reskutuksia varten. Nyt sille ei onneksi ollut käyttöä. Itse tosin jouduin kerran uimasille, kun eskimoa tehdessä mela kolahti kallioon ja kirposi otteesta. Sain onneksi haalittua sekä melan että juomapullon talteen, mutta liiveissä kiinni ollut hyvä veitsi päätyi valitettavasti virran syliin.

Järjestys se olla pitää!
Kyllä yhteen aaltoon hyvin kolme sopii!
Jukka valitteli väsymystä ja vetäytyi kameran kanssa huilailemaan niskalle meidän muiden jatkaessa ilakointia koskessa. Meloessa pysyi kyllä hyvin lämpimänä eikä virkistävä pikku pulahduskaan juuri häirinnyt, mutta uintikeikalla kävi kyllä selväksi, ettei jokivesi enää aivan kesälämpöistä ole. Hyvästä alusvaatetuksesta huolimatta kylmä alkoi hiipiä kuivapukuun melko pian. 

Tyhjennystauko
Jaksoimme puljailla tyypilliset kaksi ja puoli tuntia ennen periksi antamista. Rantaan päin meloskellessa mielessä kaihertsi tieto vääjäämättä lähestyvästä talvesta. Kaikki riippuu lähinnä ilmoista, mutta saattaa hyvinkin olla, että tämä kerta jää vuoden viimeiseksi koskireissuksi. Merellä aion kyllä vielä kautta jatkaa ainakin kuukauden päivät.

Hups, taas mentiin!