lauantai 28. toukokuuta 2016

Koskimelontakausi avattu

Perjantaina 27.5. järjestyi parin yhteensattuman vuoksi mahdollisuus lähteä neljän muun melojan matkassa Kultaankoskelle. Tapasimme töiden jälkeen vajalla, pakkasimme kajakit ja ampaisimme matkaan. Pukeutuminen aiheutti hieman pään raavintaa. Hetken pähkäiltyäni vedin kuivapuvun alle urheilukerraston ja t-paidan. Päässä oli neopreenihuppu ja käsissä sormikkaat, sillä otaksuin jokiveden olevan kylmää. Olin väärässä. Asu kastui sisältä päin hiestä ja pieni pulahdus Ahdin valtakuntaan silloin tällöin tuntui lähinnä mukavan virkistävältä.

Vettä riitti ihan kiitettävästi ja välillä aurinkokin pilkahti
Vesitilanne oli huomattavasti viimesyksyistä runsaampi. Melottavuuden kannalta tämä ei välttämättä ollut etu. Tuttuja lempeitä surffausaaltoja ei oikein löytynyt. Oikeassa reunassa kyllä pysyi hyvin, mutta aalto oli niin lyhyt, että siinä ei juuri voinut tehdä mitään. Keskikohdan kallion yli tulevaa aaltoa Antti luonnehti osuvasti: -Ensin sinne menee, sitten siinä on vähän aikaa, kohta kaatuu ja tulee pois. Ehkä kyse oli melojien taitojen rajallisuudesta, mutta melko komeita lentoja tuo ainakin tuntui tarjoavan. Koska pohjan kallio oli varsin lähellä, ei meno pää alaspäin tuntunut erityisen houkuttavalta. Otimme siis aika lailla varman päälle.

Wet exit, Aija tarjoilee apua
Minulla oli uusi Playboater -aukkopeite. Se tuntui toimivan hyvin ja pitävän veden kajakin ulkopuolella vanhaa väsähtänyttä Hikoani paremmin. Neljä kertaa jouduin antautumaan virralle ja näyttämään kajakin pohjaa linnuille. Eskimot nousivat kuitenkin helpohkon tuntuisesti paitsi sen kerran, kun jouduin ison aallon jälkeiseen pesukoneeseen. Siellä kuohasta ei tahtonut saada melalla pitävää otetta. Pääsin kuitenkin lopulta ylös, vaikka odotus tuntui pitkältä. Talvella hankkimani Werner Player -mela vaikutti paitsi toimivalta, myös aiempaa melaani huomattavasti kevyemmältä. Pienempi lapakulma ja varren ovaali tuntuivat heti luontevilta. Lasikuituinen, reunoiltaan suojaamaton lapa kerää kolhuja herkästi. Toisaalta mela vaikuttaa kestävältä ja se on hankittu käyttöä eikä katselua varten.

Wet sock
Runsaan kahden tunnin jälkeen voimat alkoivat ehtyä ja kotisaunan lauteet houkutella. Palkitsin itseni peräti kahdella tölkillisellä olutta ja seuraavana aamuna herkistelin vasenta olkapäätäni Voltaren Forte -geelillä. Eivätköhän ne vanhat niveletkin ajan mittaan taas tähänkin lystiin totu. Tätä täytyy saada lisää.





perjantai 27. toukokuuta 2016

Miksi kirjoittelen näitä juttuja?



Olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Toisinaan olen laatinut tekstejä pyynnöstä, useimmiten pyytämättä, joskus joitain niistä on eri yhteyksissä julkaistukin. Useimmiten kirjoitukseni ovat liittyneet harrastuksiin, joskus harvoin niillä on haluttu vaikuttaa. Tämä on nyt sadas tekstini tähän blogiin.


Ensimmäisessä kirjoituksessa kerroin, että melonta oli pyörinyt jo pitkään mielessäni, mutta en ollut saanut muilta harrastuksiltani aikaa sen aloittamiseksi. Jo vuosia olin seurannut netistä melontajuttuja ja lukenut siihen liittyvää kirjallisuutta. Oman vaikutuksensa oli tehnyt Antti Hanskin Merimelontaa-blogi, jossa kirjoittaja seikkailee kajakillaan Itäisellä Suomenlahdella avomerellä maisemissa, jotka minulle olivat tuttuja purjehduksen kautta. En ollut voinut kuvitellakaan, että joku saattaisi liikkua kajakilla niin kaukana merellä. Toinen vaikutuksen tehnyt blogi oli Pekka Lassilan Valokuvia vesiltä ja mailta. Siinä kirjoittaja esittelee hienosti koko harrastuksensa kaaren ja kehityksen haparoivista ensikokeiluista mittaviin meriretkiin ja esittelee välillä käyttämäänsä kalustoa. Molemmissa blogeissa valokuvilla on suuri merkitys tunnelmien välittäjänä.

Painetuista kirjoista suurimman jäljen oli jättänyt yleisteos Vesille kajakilla, jota olin lehteillyt ensi kertaa keskellä peltoja Forssan kirjastossa. Kaikilla näillä edellä mainituilla on varmaankin ollut oma osuutensa siihen, että ylipäätään tulin aloittaneeksi melontaharrastuksen.

.

Hankittuani kajakin, ajattelin hieman dokumentoida harrastukseni vaiheita. Mikäli joku saisi kirjoitusten innoittamana kipinän melaan tarttumisesta tai rohkaisua kurssille ilmoittautumisesta, olisin tietysti kovin mielissäni. Alun pitäen tarkoitukseni oli kirjoitella ainoastaan harvakseltaan ja esitellä lähinnä melonnan herättämiä ajatuksia ja tunnelmia. Nimi Melanvetoja viittaakin kynän sivallukseen. En ole missään vaiheessa halunnut ryhtyä esittämään minkäänlaista auktoriteettia, moiseen ei kokemuksenikaan riittäisi. Melko varhaisessa vaiheessa blogin sisältö alkoi muotoutua nykyiseen suuntaansa, hieman toisenlaiseksi mitä olin alun perin suunnitellut.


Innostuin melonnasta enemmän, mitä olin osannut aavistaakaan. Hullaannuin uusista maisemista ja opin nauttimaan myös rantojen läheisyydessä liikkumisesta, Ne avasivat minulle aivan uudenlaisen kokemuksen meriluonnosta. Halusin jakaa näitä kokemuksia ja aloin kirjoitella pikku retkistäni ja niiden herättämistä fiiliksistä varsin tiheästi. Toisin, kun purjehdusblogejani, en mainostanut näitä kirjoituksia kenellekään. Jossain vaiheessa Kotkan melojien sivulle ilmaantui linkki tähän blogiin. Pikkuhiljaa aloin saada viestejä puolitutuilta ja tuntemattomiltakin ihmisiltä, että he seuraavat kirjoituksiani. Tällainen kannusti jatkamaan.


Hieman myöhemmin huomasin, että kirjoitukset toimivat itse asiassa eräänlaisena päiväkirjana. Samoihin aikoihin vanha kamerani rikkoutui ja hankin tilalle uuden ja vesitiiviin. Aloin kantaa sitä liivini taskussa ja havaitsin, että se mukavasti rauhoitti melontarytmiä ja ohjasi katselemaan asioita hieman toisin silmin. Reissun jälkeen oli kiva purkaa muistikortti tietokoneelle. Kuvia katsellessa retkistä alkoi muotoutua tarinoita kuin itsestään. Huomasin, että oli mukava meloa sama lenkki vielä toiseen kertaan työpöydän ääressä. Talvi-iltaisin oli myös hauska lueskella vanhoja juttuja ja muistella edellisen kesän tapahtumia sekä suunnitella samalla tulevia.


Ottamani valokuvat toimivat siis kirjoitusvaiheessa muistin virkistäjinä ja valmiissa tarinassa tunnelman välittäjänä ja samalla ne auttavat jäsentämään tekstiä. Otokset syntyvät kajakissa istuen nopeasti näppäämällä. Usein niissä töröttää keula häiritsevästi keskellä. En ole halunnut yrittääkään panostaa kuvaamiseen näppäilyä enempää. Valokuvaus yksinään on niin vaativaa puuhaa, että se alkaisi helposti viemään huomiota itse melonnasta, mikäli sille tahtoisi antautua. Uskon näiden nopeasti näpättyjen heittolaukausten ajavan asiansa tällaisenaankin.


Melon varsin usein pieniä lenkkejä samoissa tutuissa maisemissa, jotka ainakin paikalliset lukijat varmasti helposti tunnistavat. Aina niistä tuntuu kuitenkin löytyvän uutta ihmeteltävää. Tekstejä on kesäaikaan syntynyt muutama kuukaudessa. Nykyisin uuden tarinan ilmestyttyä sivuilla vierailee yleensä satakunta katsojaa, tavallisena päivänä klikkauksia tulee ehkä kolmannes tästä. Suosituimmat tekstit ovat liittyneet kajakin valintaan ja melan valmistamiseen. Tähän mennessä kävijöitä on ollut jo yli 24 000.


Kirjoittelen näitä tekstejä rakkaudesta mereen, innostaakseni ihmisiä melomaan, jäsentääkseni omia ajatuksiani, taltioidakseni muistoja, välittääkseni luontokokemuksia, jakaakseni hyödylliseksi kokemiani vinkkejä ja käytänteitä ja olenpa joskus tainnut hieman setämäisesti sortua valistamaankin. Toivottavasti näistä on ollut jollekin lukijoista myös hyötyä tai huvia.






sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kevätkiireitä

Avara maisema tekee hyvää kiireen keskellä.
Keulakannella kököttää merestä löytynyt jalkapallo.
Toukokuu on opetustyössä vuoden kiireisintä aikaa, kokeet pitää saada korjattua, arvioinnit suoritettua sekä kaikenlaiset projektit vietyä päätökseen. Kokouksia ja palavereja on enemmän kuin laki tai työehtosopimus sallii ja kevätjuhlatkin vaativat valmistelunsa. Tämän kaiken keskellä on hoidettava normaalit oppitunnit, vaikka takki alkaa olla tyhjä niin yleisöllä kuin esiintyjilläkin. Kun soppaan lisätään vielä aktiivinen järjestötoiminta, luottamustehtävät, lasten harrastukset, vanha omakotitalo, kesämökki ja pari vesillelaskua odottavaa venettä, alkaa jokakeväinen painajainen olla valmis. Aika ei riitä ja tekemättömien töiden lista kasvaa loputtoman tuntuiseksi. Ei ihme, että suvivirren jälkeen on aina parin viikon tyhjiö, minkä jälkeen energiaa alkaa pikku hiljaa löytyä aiemmin keväällä hoitamatta jääneiden tehtävien tekemiseen.

Vaikka hoppu onkin, nopeusrajoituksia on syytä noudattaa.
6km/h menee huomaamatta rikki kajakillakin ;)

Kantasatamassa on taas jokakeväiset isojen veneiden kokoontumisajot.
Hieman yllättäen lähimmän paatin perässä liehui yhdysvaltain lippu.
On itsestään selvä, että harrastustoiminta jää toukokuisessa hötäkässä vähemmälle. Kaiken tohinan keskellä on kuitenkin hyvä päästä silloin tällöin rentoutumaan ja tuulettamaan ajatuksia. Kajakkimelonta onkin tällaiseen mitä parhain lääke. Kiireistä huolimatta olen pyrkinyt käymään vesillä kerran viikossa. Kiitos vapun ja helatorstain, olen tässä joten kuten onnistunut. Kuluvan toukokuun aikana olen uittanut kajakkiani yhteensä neljä kertaa. Kovin pitkiä lenkkini eivät ole olleet, 15 - 20 km. Koskeen en ole joutanut vielä kertaakaan. Ilmat ovat tänä keväänä olleet hyvät ja niiden puolesta retkeilykin olisi onnistunut jo mainiosti. Työkiireiden alkaessa pikkuhiljaa helpottaa, on seuraava odottava projekti veneen kevätkunnostus. Eiköhän sen jälkeen jossain vaiheessa ala taas löytyä paremmin aikaa myös melontaharrastukselle.

Kotirantojen laituripaikat alkavat pikkuhiljaa täyttyä.
Oma purteni jököttää vielä tukevasti pukeilla.
Keväällä käsiini sattui lähialueen paikannimistä kertova kirjanen. Sitä lueskellessani sain idean esitellä aina silloin tällöin kuvien kera joitan syystä tai toisesta mielenkiintoiselta vaikuttavia paikkoja. Koska suurin osa kirjasta käsitteli nimenomaan Mussalon saarta, tulee suurin osa kuvistakin olemaan sieltä. Ensimmäiseksi esittelyyn erikoisen nimensä perusteella valikoitui varjoisa niemen pohja saaren koillisrannalta. Omituisen nimen syntyperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta paikalla on ilmeisesti sijainnut vanha venäläisten upseerien hautausmaa.

Kuolemanvarjonmaa.





sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappubrunssilla

Ihan hyvä melontalakki, lippa vain on turhan lyhyt.
Päätimme hallikauden perjantaina 29.4. ja siirsimme seuran kaluston uimalasta takaisin vajalle. Samalla tuli suunniteltua vappumelontaa johonkin lähikohteeseen. Vappuaattona satoi koko päivän, mutta sunnuntaiaamuna herätessä taivas oli kirkas ja aurinko paistoi. Aurinkorasvaa kasvoihin, lakki päähän ja vajalle. Meitä oli kaikkiaan viisi lähtijää, liekö aaton hulinat verottaneet potentiaalista osallistujajaoukkoa.

Porukka on koossa
Upeassa kelissä meloimme merta kohti. Joen virtaama oli omituisen voimakasta vielä kaukana vajaltakin. Tiiviissä muodostelmassa puikkelehdimme väylien yli kohti Lehmän saaren eteläkärjen laguunia. Kalliolla näkyi olevan pari koiranulkoiluttajaa, jotka kuitenkin poistuivat paikalta pian rantauduttuamme.

Puita piti hetki kuivatella ulkokehällä ennen kuin niitä saattoi käyttää itse nuotiossa.
Nuotion sytytys oli tarkkaa touhua. Meillä ei ollut omia puita mukana ja kaikki rannalta löytyneet karahkat olivat sateiden jäljiltä läpimärkiä. Kärsivällisyydellä saimme pienistä risuista sytytetyn nuotion lopulta kasvamaan makkaran paistoon kelpaavaksi hiillokseksi. Joku epäileväinen tosin kaiveli jo kaasukeitintä esille.

Eväät on syöty ja kotimatka alkamassa
Lähes kesäisessä kelissä tyynessä laguunissa tarkeni paitahihasillaankin. Söimme eväät ja nautimme päivästä kaikessa rauhassa ennen kuin pakkasimme varusteemme ja lähdimme saarta kiertämään. Lintuja, varsinkin joutsenia oli runsaasti, myös veneitä oli jo jonkun verran vesillä. Kolme purjevenettäkin bongasin, mutta vain yhden niistä varmuudella tunnistin.

Sivusta tullut aalto tahtoi väkisin nostaa kajakin kalliolle
Paluumatkalla yhden kajakin evä jumittui liikkumattomaksi ja sivumyötäinen aallokko vänkäsi venhoa vasemmalle. Muilta osin kotimatka sujui mukavasti. Tällaisessa reipashenkisessä vapunvietossa on bonuksena se, ettei pää ole seuraavana päivänä ollenkaan kipeä, pieni tekemisen tuntu lihaksissakin on vain terveen elämän merkki.