sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Perä edellä

Menin ja ostin avokanootin.

Uusi lelu mökkirannassa
Olen alusta asti koittanut suhtautua melontaan mahdollisimman avarakatseisesti ja monipuoleisesti. Vajassamme on yksi inkkari, jota olen parina viime kesänä vaivihkaa aina silloin tällöin ulkoiluttanut. Kokemusta kanoottimelonnasta ei ole vielä paljoa kertynyt, mutta halu ottaa tämä ketterä kulkuväline haltuun on herännyt. Uskon kanootilla opittavien taitojen olevan hyödynnettävissä myös kajakkimelonnassa. Siksi lähdin aikoinani koskikurssillekin. Löysin aivan uuden kulman melontaan, joka on rikastuttanut harrastustani merkittävästi. Jopa sup-laudalle olen muutaman kerran kavunnut. Uskon merimelonnan säilyvän selvänä ykköslajinani jatkossakin, mutta haluan oppia koko ajan lisää ja ennen kaikkea pitää hauskaa vesillä.

Idyllistä menoa kaislikon suojassa.
Symmetristä pikku kaksikkoa melotaan soolona
etupenkiltä perä edellä.
Mietin huolella, millaisen avokanootin haluan ja tarvitsen. Melon etupäässä yksin, joten sooloinkkari olisi ollut luonteva vaihtoehto. Toisaalta kaksikko mahdollistaisi silloin tällöin jonkun toisen mukaan ottamisen. Materiaalin halusin olevan mahdollisimman helppohoitoisen ja hinnan kohtuullisen, mutta painon olisi silti oltava alle 30 kg, jotta kanootti olisi kunnolla yksin nosteltavissa. Näillä reunaehdoilla tein lopullisen valintani Welhonpesän lasikuituisen soolokanootin, Kolibrin ja Bear & Waterin myymän muovikaksikon Hou 14:n välillä. Päädyin jälkimmäiseen. Pienen kokonsa vuoksi sillä voi hyvin meloa myös yksin, muovisena sitä ei tarvitse juurikaan varoa ja painokin pysyi asettamissani rajoissa. Lauantaina 22.9. Mauri-myrskyä odotellessa kävin hakemassa kanootin kotiin.

Kanootti katolle ja kotia kohti
Sunnuntaina sateiden tauottua lähdin viemään hankintaani mökille. Ajatuksenani oli toki käydä sitä myös hieman kokeilemassa. Avokanootti osoittautui kajakkia helpommaksi nostaa yksin auton katolle ja sieltä alas. Ajomatkan aikana aurinko alkoi jo pilkahdella, mutta sää pysyi raikkaana ja tuulenpuuskat olivat vielä edellisen päivän myräkän jäljiltä kymmenen metrin tietämissä. Ei siis mikään avokanoottimelojan toivekeli. Onneksi reitit olivat suojaisia eikä aallokkoa syntynyt. Suurimman osan matkasta pääsin melomaan kaislikon tai saarten suojassa, pisin ylitys reitilläni oli tasan kilometrin mittainen.

Navakka sivuvastainen vaati määrätietoisia otteita
Pakkasin mukaan sienen, äyskärin ja kaksi melaa. Ämpäriin otin lisäksi lippalakin, juomapullon ja vähän evästä. Varmuuden vuoksi laitoin kanootin pohjalle myös katkaistavan kajakkimelan siltä varalta, että voimani uupuisi tai tekniikkani pettäisi tuulessa. Tutulla melalla uskoin pääseväni helpommin takaisin rantaan.

Hou 14 on varsin matala, joten tuuli ei tarttunut siihen aivan yhtä pahasti, kuin aiemmin melomaani Mad Riveriin, silti sortaminen oli puuskissa kajakkiin tottuneelle suurta. Keulan suunnassa pitäminen sujui sitä vastoin ilman suurempia ongelmia. Avainasia oli painopisteen siirto pituussuunnassa. Tyynemmissä kohdin pystyin nojaamaan penkkiin ja pitämään kurssin J-vedoilla, kovempien puuskien aikaan nousin kunnolla polvilleni ja nojasin reiteni reilusti länkeen. Sivuvastaisen aiheuttamaa sortoa korjasin aina puuskien välillä melomalla tovin vastatuuleen. Kokonaisuutena kanootin hallinta oli helpompaa, mihin olin lainakanootin kanssa tottunut.

Sienelle ja vedenpitäville melontahousuille oli nyt käyttöä.
Tuulessa ja aallokossa avokajakki kerää helposti vettä sisäänsä.
Ostin kanootin mukana puisen Grey Owl Scout -melan, joka edullisesta hinnastaan huolimatta tuntui vanhaan muovilapaiseen alumiinimelaani verrattuna suorastaan naisellisen sirolta ja köykäiseltä. Sitä oli miellyttävän kevyt käsitellä ja sileälapaisena se ui vedessä keskiruodollista alumiinimelaa paremmin. Myös kädensija tuntui omaan kouraani paremmalta, vaikka olikin lakattuna vähän liukas. Kestävyyden kanssa tämä ei varmaankaan pysty kilpailemaan jämerämmän alumiinimelan kanssa. Vaihtelin meloja silloin tällöin, pyrkien saamaan tuntumaa vuoroin kumpaankin.

Kahden kanoottimelan lisäksi mukana  varalla oli myös katkaistava kajakkimela
Lenkkini kiersi rantoja pitkin mökiltä Klamilan kalasataman kautta kaupan rantaan ja sieltä takaisin. Kokonaispituudeksi tuli 11km ja keskinopeudeksi viitisen kilometriä tunnissa, joka mielestäni tuuli huomioiden oli aloittelijalle yllättävänkin hyvä. Parin pikku pysähdyksen kanssa aikaa kului runsas kaksi tuntia. Hyvillä mielin nostin kanootin pukeille vajan seinustalle seuraavaa kertaa odottamaan. Saa nähdä, ehdinkö ennen sitä istahtamaan meri- tai koskikajakkiin.

Illaksi kotiin





sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Splish splash

You never know what you can get!

Piilossa kiven takana
Lähdimme Antin kanssa Kultaalle melomaan sillä ajatuksella, että veden vähyyden takia voi tulla hukkareissu. Muutaman kerran olen Kultaalla joutunut pettymään, kun melottavaa ei oikein ole löytynyt. Nyt vesi oli vielä tätäkin alempana. Eipä tullut silti hukkareissua, tuli huippureissu. Kultaankoski osoittautui oikeaksi vesihuvipuistostoksi, eikä tilannetta yhtään pahentanut se, että niin ilma kuin vesikin olivat lähes kesäisen lämpimiä. Kaiken kukkuraksi aurinkokin vielä paistoi kirkkaasti.

Pikkuhaarastakin löytyi mukavasti melottavaa

Vedenpinta oli tosiaankin poikkeuksellisen alhaalla ja koko maisema näytti jotenkin oudolta. Jokeen tuntui kasvaneen kokonaan uusia kiviä ja pohja näkyi useasta sellaisesta kohdasta, jossa olin aiemmin kuvitellut olevan syvää vettä.

Näkymä poikkesi monin kohdin totutusta
Itäinen pikkuhaara on runsaalla vedellä joskus lähes sileä. Nyt sieltäkin löytyi ihan kivasti melottavaa. Varsinaisen yllätyksen muodosti kuitenkin keskimmäinen haara, jonka yli normaalisti vain siirrytään päähaaraan. Nyt sinne oli ikään kuin taikaiskusta ilmestynyt ihan reilunkokoinen surffattava aalto. Tämä aalto oli hieman vino ja siksi siinä pysyminen vaati vähän tarkkuutta. Koko ajan piti pyrkiä aavistuksen vasemmalle, koska aalto pyrki purkamaan oikealle. Tämän alapuolella oli vielä toinenkin, pienempi aalto, jossa oli mahdollista jatkaa melomista, mikäli sattui tipahtamaan ensimmäisestä. Kaiken kukkuraksi nämä oli helppo saavuttaa akanvirran ansiosta.

Keskihaaraan oli ilmestynyt kokonaan uusi aalto
Jo kauempaa katsottuna läntinen päähaara näytti jotenkin oudolta. Syy paljastui sinne melottuamme. Keskelle virtaa, parikymmentä metriä normaalin pelipaikkamme alapuolelle oli muodostunut kaksi ihan uutta aaltoa. Muutenkin vesi näytti valkoisemmalta kohdassa, jossa tavallisesti muuten on lähes sileää. Pohjakallio oli pinnan alla näkyvissä muutaman kymmenen sentin syvyydessä. Olin aina kuvitellut tässä kohdassa olevan toista metriä vettä.

Päähaaran kaksi alempaa aaltoa
Vesi siis pärskyi, mutta virta oli normaalia leppeämpi. Helppoja surffipaikkoja löytyi mielin määrin, eikä kumpikaan meistä tainnut edes kaatua kertaakaan, mikäli tahallista vilvoittelua ei lasketa. Puolentoista tunnin päästä puhti alkoi kuitenkin jo hyytyä ja palasimme autolle. Ennakko-odotuksista huolimatta tämä olikin harvinaisen mukava, ja leppoisa koskimelontasessio.

Tyytyväisen näköinen mies

Leikkipaikat on korostettu kuvassa sinisellä






perjantai 14. syyskuuta 2018

Kuiva koski

Kari kuvaa
Näyttää käyneen jälleen niin, että syksyä kohden koskimelonta rupeaa kiinostamaan. Parin vuoden jälkeen vasen olkapääkin tuntuu taas kestävän sen rasitukset pahemmin kipeytymättä. Ongelmana vain on, että kuuma ja kuiva kesä on saanut Kymijoen virtaaman kovin pieneksi ja vedenpinta on nyt harvinaisen alhaalla. Pernoonkosket alkavat olla jo melkoista kivikkoa eikä Kultaankoskikaan enää parhaimmillaan ole. Hirvikoskella olemme sen sijaan muutaman kerran vierailleet vaihtelevilla kokoonpanoilla. Isolla vedellä sen vaarallisen pitäväksi muuttuva hontto on nyt mukavan leppeässä kunnossa surffailua varten eikä vaaraa liiallisesta takaisinvirtauksesta ole olemassa. Niinpä Hirvikoskesta onkin tullut viime aikoina pääasiallisin melontakohteemme.

Aija

Timo

Paula

Pekka

Nyt jollain keulii...

Koski kuivillaan







sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Levää

Kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin. Hienojen kelien varjopuolena on ollut runsas sinileväkukinto. Oheiset kuvat Klamilan vesiltä syyskuun alkupuolella eivät juuri selittelyä kaipaa.














sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Laatuaikaa


Työt ovat taas alkaneet ja sen kyllä huomaa. Elo- syyskuun vaihteessa päätin palkita itseni ja lähteä hetkeksi mökille rauhoittumaan. Ohjelmassa oli sopivassa suhteessa saunomista, lueskelua ja rentoa melomista. Kelit vaihtelivat sadekuuroista auringonpaisteeseen ja sumuun. Tuulet olivat enimmäkseen olemattomia, mutta lauantaina idästä tulleet mainingit tarjosivat myös pitkiä ja maittavia surffeja. Kilometrejä kertyi vain runsaat kolmekymmentä, joten mistään varsinaisesta suorituksesta ei tällä kertaa ollut kyse. Pää tuli hetkeksi nollattua ja merellä sai taas kokea monta hienoa hetkeä.

Lauantaina oli surffikeli, vaikka kuvasta ei helposti niin uskoisi.
Saunalenkin varrellta
Illalla oli kiva vetäytyä lämpimään mökkiin lueskelemaan
Kuvajaiset
Usva saapuu
Monta vuotta olen yrittänyt kuvata pikku pokkarillani
siivet levällään olevaa merimetsoa.
Nyt pääsin jo melko lähelle.
Meren ja taivaan välissä
Hyvää yötä!