sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Hiiriä ja ihmisiä

Tämän kuvan voi hyvin kuvitella marraskuussa otetuksi...
...tätä ei ehkä niinkään
Koko viikon olin odottanut vesille pääsyä. Lauantain keli oli surkea, mutta sunnuntaina onni oli myötä. Tuuli oli heikkoa ja arkipäiviä piinannut pimeys sekä tihku olivat tiessään, jopa aurinkokin näyttäytyi. Vedin Ursuitin punaisen pyhäpuvun ylleni ja marssin hyvillä mielin vajalle.

Hiirten herkkuhetkestä jäi vain tyhjät kääreet ja hampaanjäljet päiväluukun kannenreunaan.
Kajakkia esiin kaivaessani katseeni sattui takakannella olevaan mustaan kuminpuruun. Tarkempi tarkastelu osoitti sen olevan peräisin päiväluukun kannesta. Olin jättänyt sen hieman raolleen, jotta mahdollinen kosteus pääsisi haihtumaan. Olen koko kauden kuljettanut mukanani pientä pähkinäpussia varaenergiaksi tiukan paikan tullen. Hiiret olivat sen nyt löytäneet ja syöneet evääni ja purreet samalla hieman luukun reunaakin päästäkseen saaliiseen käsiksi. Siivosin papanat ja pakkasin kajakin.
Aurinko näyttäytyi marraskuisella Äyspäällä
Kiersin tutun lenkin meloen Kivenkorvansalmesta Äyspäälle ja Maijansalmesta takaisin sisään. Liustin rannassa matala vesi paljasti levän komeaksi värjäämät rantakivet. Kävin myös saaren rannassa ällistelemässä ison kiven päälle rakennettua erikoista linnoitusta nousematta kuitenkaan kajakista.
Liustin länsirannan mäkilinna
Monet rannan kivistä olivat kuin taitelijan siveltimen jäljiltä
Menomatkalla vastaan tuli yksi ja paluumatkalla kaksi kajakkia. Rannalla tapasin muutaman melojan lisää. Komea ilma oli houkutellut muitakin liikkeelle. Tiettävästi ainakin kahdeksan kotkalaista melojaa kävi vesillä tänä mainiona marraskuun viimeisenä päivänä, ensimmäisenä adventtina.

Monia tuttuja oli liikkeellä

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ensilumi

Viikolla tuli istuttua kolme päivää kokouksessa, joten niin kroppa kuin pääkin kaipasi merelle tuulettumaan. Logistiikkasyistä mahdollisuus tarjoutui kuitenkin vasta sunnuntaina. Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli satanut lunta sen verran, että maa oli saanut kauniin valkean kuorrutteen. Aamulla pakkasta oli pari astetta ja vajan edustalla lahdessa paikoitellen hieman riitettä. Hyvä, ettei kajakki lähtenyt takaperin liukumaan kohti merta sitä lumella pakatessani.


Koska olin matkalla yksin ja ilma oli pakkasella sekä meri jäätymispisteessä, päätin satsata turvallisuuteen ja laittaa päähäni neopreenihupun. Käsinepolitiikka aiheutti päänvaivaa. Melarukkaset ovat hyvät ja niillä saa mainion otteen. Ne myös pitävät meloessa kädet lämpiminä, mutta veden varaan syystä tai toisesta jouduttaessa ei paljain sormin kovin kauaa toimintakykyisenä tarkene. Paikallisesta automarketista olin jossain vaiheessa ostanut vesitiiviit neopreenisormikkaat, jotka ovat osoittautuneet yllättävän toimiviksi. Ne ovat aiempia neopreenisormikkaitani ohuempia ja joustavampia, mutta silti mukavan lämpimät. Melatuntuma ei tietenkään ole aivan paras mahdollinen, mutta toisaalta ne ovat niin näppärät, että niillä voi käyttää kameraa tai puhelinta varsin mainiosti. 


Kylmä ilma hyydytti kameran akun ja tämä heti lähdön jälkeen otettu kuva jäi reissun viimeiseksi. Uimareita ei Metsolan Poikakalliolla ole enää pitkään aikaan näkynyt ja muutenkin rannat olivat kovin aution oloisia. Merellä näkyi muutama kalastajavene, muuten oli aivan hiljaista ja rauhallista. Sää oli jälleen hieman alakuloisen harmaa, ja meri oli peilityyni. Nyt oli hyvin tilaa omille ajatuksille.

Kiersin Kotkan saaren. Kantasataman kohdalla kajakin keulasta alkoi kuulua omituista solinaa ja meno muuttui tahmeaksi. Aavistin vesirajaan alkaneen kertyä jäätä. Mietin jo maataukoa tämän poistamiseksi, mutta arvelin operaation hyödyn olevan kyseenalainen. Uutta jäätähän syntyisi varmasti saman tien. En tiedä, lämpenikö ilma vai vesi hieman, mutta paperitehtaan poistoputkien jälkeen ongelma poistui tuota pikaa itsestään. 

Kiersin Kuusisen, poikkesin Mansikkalahdessa katsomassa näkyisikö tuttuja ja jatkoin Katariinan niemen kautta suoraan takaisin Metsolaan. Sorsat olivat kokoontuneet suuriksi, noin satapäisiksi parviksi. Pari kertaa säikäytin tällaisen parven vahingossa lentoon. Tulevaksi viikoksi on ennustettu hieman tuulisempaa ja plussalla olevia päivälämpötiloja. Näillä näkymin melomaan pääsee seuraavanakin viikonloppuna.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Harmaata

Marraskuun puoliväli
Onko kerran viikossa riittävästi, kysellään parisuhdepalstoilla. Mikäli kyse on melonnasta, täytyy tunnustaa, että vaikka mieli tekisi, ei enempäänkään näin marraskuussa oikein pysty. Päivät ovat lyhyitä ja illat pimeitä. Viikonloputkin tahtovat täyttyä kaikenlaisista askareista, joita arkena ei ennätä hoitaa. On tyydyttävä siihen että vesille pääsee edes kerran viikossa.

Tästä on moni yrittänyt oikaista.
Matala vesi paljasti vanhan laiturinpohjan 
Ilmat ovat edelleen pysytelleet varsin lämpöisinä. Vaikka ollaan jo marraskuun puolivälissä, mittari näytti viittä lämpöastetta. Oli lähes samanlainen keli kuin edellisenäkin viikonloppuna, tuuli vain oli hieman hiljaisempi. Itse asiassa melontakeli oli varsin hyvä.

Pinnalle noussut putki työllisti merivartojoita 
Vesi oli tavallista matalammalla. Keisarinsataman lahdella, aivan Kivisillan suulla oli parkissa merivartioston iso kumivene. Viranomaiset olivat merkkaamassa vaarallisessa paikassa pinnalle noussutta vesi- tai viemäriputkea. Toivottavasti kukaan ei epähuomiossa törmää siihen. Merivartjat kertoivat, että merkit on pimeän tullen tarkoitus varustaa valoilla.

On armas mulle aallon tie...
Harmaasta sunnuntaista huolimatta merellä oli syksyä säikähtämättömiä melojia lähes ruuhkaksi asti. Merituulen sillan jälkeen vastaan meloi Mansikkalahdesta lähteneitä tuttuja. Herrat olivat matkalla kantasataman kautta itään. Miehet kertoivat kolmannenkin melojan lähteneen Mansikkalahdesta samoihin aikoihin. Arvelimme tämän suunnanneen tapansa mukaan ulommas merelle. Kotvan kuluttua vanhan öljysataman laiturin kohdalla vastaan tuli Metsolasta Kotkan saarta kiertämään lähtenyt neljäs kajakki. Rupattelimme Pasin kanssa hetken ennen kuin jatkoimme kumpikin matkaamme. Kaiken kaikkiaan meitä näytti olevan siis ainakin viisi melojaa vesillä samanaikaisesti.

Vastaan tuli lisää tuttuja
Meloin Mussalon puolelle, kiersin Hirssaren ja suunnistin Ruonalan vesille. Kesän aikana tutuksi tullut harmaahaikara näytti olevan vielä maisemissa. Milloinkohan se lähtee muuttomatkalle? Joutsenia oli kerääntynyt lahdukoihin isommiksi joukoiksi. Laulujoutsenet töräyttelivät hermostuneina trumpettejaan. Muutto lähestyy, taitaa olla matkakuumetta. Kiersin Hevossaaren ja rundailin rantoja pitkin takaisin. Sain kasaan vajaat 20 kilometriä. Loppumatkasta ilmakin muuttui selkeämmäksi, hyvä ettei aurinko pilkahdellut. Olipa mukava viettää taas kolmisen tuntia laatuaikaa merellä!

Sääkin alkoi pikkuhiljaa seljetä.
Mitenhän tämä merkki selviää tulevasta talvesta?

lauantai 1. marraskuuta 2014

Huurteisella

Syksy näkyy rannan lehdissä
Lokakuu on jo ennättänyt vaihtua marraskuuksi, mutta ilmat ovat pysytelleet mukavan lämpiminä. Pyhäinpäivää edeltävänä yönä oli muutama aste pakkasta ja maa aamulla kuurassa. Ennuste lupasi heikkoa tuulta ja aurinkoista säätä, joten pukeuduin kuivapukuun, raappasin auton ja hipsin vajalle. Muutama muukin meloja oli päätynyt samaan johtopäätökseen, reitit ja aikataulut eivät vain tällä kertaa oikein kohdanneet.

Aurinko sulatti nopeasti kuuran 
Ilma lämpeni auringossa nopeasti ja meloessa tarkeni hyvin. Kiertelin aluksi Ruonalan rantoja. Yön jäljiltä matalissa lahdenpohjukoissa ja kaislikoissa oli hieman ohutta jääriitettä. Venelaiturit ovat jo varsin autioita, mutta kalastajia tuntui olevan runsaasti liikkeellä. Kiersin Maijansalmen kautta aurinkoiselle Äyspäälle. Paluumatkalla hieraisin hieman silmiäni, kun Kivenkorvansalmessa tuli vastaan perämoottorilla kulkeva laiturin kaltainen tekele, jonka päällä neljä heppua kasaili virveleitään.

Kaikkea sitä merellä näkeekin.
Parin viikon tauon jälkeen kajakki tuntui liikkuvan todella kevyesti, lähes itsestään. Hyvillä mielin meloin aurinkoisessa säässä kahden ja puolen tunnin lenkin. Tuttu tyttö tervehti Vasikasalmen sillalta. Laskeskelin, että jos talvesta tulee samanlainen kuin edellinen, melontakelejä on vielä kaksi ja puoli kuukautta jäljellä. Kotimatkalla kävin katsastamassa pari viikkoa aiemmin huomaamani pyydyksen. Siellähän se oli huomiota herättämättä samalla paikalla kuin ennenkin. Mikähän tarina tähänkin liittyy? Vajalla tapasin pari muutakin hyväntuulista kajakinulkoiluttajaa. Kyllä pyhäinpäivää voi varmasti huonomminkin viettää.

Tämän verkon laskija haluaa selvästi vältellä turhaa huomiota
ps.
Ei käy edulliseksi kajakin kaatuminen. Taannoisen Repoveden reissun kiepsahduksen nettokustannuksiksi tuli 690€, kun vakuutus suostui korvaamaan vanhoista silmälaseista 130€. Uudet vastaanvanlaisilla linsseillä varustetut olisivat maksaneet peräti 950€, joten tyydyin hieman edullisempiin. Pohjaan kadonneiden rillien hinnalla olisi saanut hankittua uudenkarhean muovikajakin tai ison kasan aina tarpeellisia melontavarusteita. Arvokasta on optiikka!