Varamela käyttöön

 

Kiinnostuin grönlantilaismelasta pian melontaharrastuksen aloitettuani. Ensimmäisen grönlantilaismelani veistin vajaa kymmenen vuotta sitten. Myöhemmin tein niitä vielä pari lisää, kunnes tilasin Kiinasta hiilikuituisen katkaistavan version vuonna 2015. Siitä lähtien tämä mela on seurannut retkillä aina mukanani joko varamelana tai varsinaisena instrumenttinani. Joinakin vuosina olen melonut valtaosan kesän kilometreistä kapealapaisella, mutta viime aikoina se on etupäässä matkannut kajakkini keulakannella.

Varamelana grönlantilaismela on ollut mitä mainioin. Katkaistavana versiona se sopii hyvin keulakannelle ja pitkän päivämatkan päälle se antaa hieman erilaisen melontatekniikkansa myötä mukavasti lisäkilometrejä ja vaihtelua siinä vaiheessa, kun matka alkaa muuten jo painaa. Viime vuodet olen kuitenkin melonut lähes yksinomaan euromelaa käyttäen.

Tämän kesän alku meni avokanoottivoittoisesti mökkimaisemissa lyhyehköjä lenkkejä tehdessä sekä iltatyynessä fiilistellen. Juhannuksen jälkeen melontani on ollut vahvasti kajakkipainotteista. Aika moni viime aikojen lenkeistä on tullut melotuksi melko voimakkaissa tuulissa. Tämä on tuntunut rasituksena olkapäissä, erityisesti vasen olkapääni kipeytyy herkästi rasitettaessa. Sitä on jo vuosia aiemmin tutkittu ultraäänellä, röntgenillä ja magneettikuvin sekä kuntoutettu fysioterapeutin ohjeilla. Ortopedin mukaan kyseessä on normaali iän tuoma rappeuma sekä pieni repeämä rustorenkaassa. Paras lääke on kuulemma pitää lihakset kunnossa ja välttää kohtuutonta rasittamista.

Tässäkö apu olkapääongelmiin?

Koska viimeaikaiset melonnat ovat pääsääntöisesti johtaneet aina särkylääkepurkille, päätin muuttaa melontatekniikkaani matalammaksi ja vähemmän olkapäätä kuormittavaksi. Siirsin siis grönlantilaismelan etukannelta käteeni ja lähdin lenkille sen kanssa. Niin vähän olen kapealapaista viime kesinä uittanut, että oloni kajakissa tuntui alkuun hieman huteralta. Kuudentoista kilometrin ensilenkki antoi kuitenkin positiivisia signaaleita. Illalla ei pilleripurkilla tarvinnut käydä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että loppukesän tulen melomaan pääasiallisesti grönlantilaismelalla ja luottomelani Braca Hurricane siirtyy vuorostaan varamelaksi kajakin keulakannelle.

Vieraita Myllykoskelta

 

Saavuin mökiltä kaupunkiin vain vähän ennen viikkomelonnan alkamista. Niinpä emmin hieman mukaan lähtemistä. Koska ilma oli lämmin ja ehtisin juuri parahiksi, päätin kuitenkin pukea melontavaatteet päälleni ja lähteä vajalle. Saapuessani rantaan ihmetys oli melkoinen. Vajan edusta oli täynnä vieraita kajakkeja ja ihmisiä. Paikalla oli vain kourallinen omia melojia. Nostin kajakkini nurmelle ja sain kuulla, että Kotkan Melojien vieraaksi oli saapunut tusina Myllykosken Ladun melojia ja he tarvitsivat paikallisopasta. Koska muita innokkaita ei tuntunut olevan, lupasin itse ryhtyä sellaiseksi.

Pienen palaverin jälkeen päätimme lähteä länteen päin, koska siellä olisi luvassa sekä rauhallisempaa melontaa että merellisempää meininkiä. Rämmimme läpi jokisuiston Ruonalan rannan puoleisen kaislikon ja alitimme Munsaaren siltatyömaan ennen kuin pääsimme hieman avoimemmille vesille. Alitimme Mussalontien ja meloimme Pohjinselän yli väylän pohjoisreunaa mukaillen. Pollarinsalmessa pidimme pienen tauon ja kyselin melojien mielialoja. Valtaosa joukosta halusi tutustua meren aaltoihin.

Niinpä meloimme Maijansalmen kautta Äyspäälle, jossa arvelin löytyvän 0,5-1m aallokkoa. Tuuli oli etelästä ja arvion mukaan n. 8m/s. Meloimme alkumatkan saaren suojassa, joten tuuli kyllä tarttui kajakkiin, mutta aallokko jäi lupaamaani vaisummaksi. Liustin rannassa jaoimme joukon kahtia, osa lähti saaren suojassa kohti Kivenkorvan salmea toisten tahtoessa ottaa tuntumaa isompaan merenkäyntiin. Tämän joukon kanssa lähdimme kiertämään Liusteja ulkokautta.

Melomamme reitti 14km

Koska Äyspään pohjanmuoto on vaihteleva ja karikkojen rikkoma, nousee rannan lähelle etelän ja lännen puoleisilla tuulilla aina jyrkkä ja rikkonainen aallokko, niin nytkin. Aallon korkeus oli ehkä metrin luokkaa ja se oli varsin jyrkkää. Eteenpäin puskeminen vaati voimia ja sivu- ja avotuuleen melominen tarkkuutta. Mikään varsinainen nautinto ei tällaista ole pidempään meloa. Pitkä ja loiva meriaallokko on huomattavasti leppoisampaa, vaikka olisi korkeaakin. Joitain horjumisiakin tapahtui, mutta niin vain kaikki selvittivät kunnialla tiensä Kivenkorvan salmeen, jossa toiset jo odottivat. Harmi, ettei avotuuleen sattunut kunnon surffiolosuhteita, aallokon käydessä turhan sivusta. Retkimelonta ei vallinneissa olosuhteissa varmaan olisi ollut enää kovin järkevää. Nyt, kun vesi oli lämmintä ja tuuli kohti rantaa, tarjosi Äyspää sitä vastoin oikein mainiot allokkoharjoitteluolosuhteet.

Kivenkorvansalmen ohitettuamme pidimme pienen eväs- ja huilitauon. Tämän jälkeen jatkoimme astetta urbaanimmassa miljöössä meloen Hevossaaren ja Mussalon välistä reittiä Kärkisaaren sillan alle ja täältä Vasikkasalmen kautta kohti Munsaarta. Alun tiheä kaislikko ei enää hukutellut, joten kiersimme Munsaaren eteläpuolelta ja laskettelimme myötätuulessa vastavirtaan Metsolan rantaa pitkin kohti lähtöpistettä.

Vajarannassa ilmeet olivat iloisia ja vieraat vaikuttivat tyytyväisitä näkemäänsä ja kokemaansa. Nurmikolla kerrattiin yhdessä retken tapahtumia ja suunniteltiin tulevaisuuden mahdollisia yhteistyökuvioita niin retkien kuin talviharjoittelunkin osalta. Olipa hyvä, että en jäänyt mökiltä palattuani sohvan nurkkaan istumaan, vaan lähdin reippaasti melomaan. Harmi vain, että jätin tarkoituksella yleensä liivin taskussa kulkevan kamerani kotiin. Siksi tämä juttukin on tällä kertaa lähes kuvaton.

Pakkaamista ja kotimatkaa vaille valmis

Ulko-Tammiossa

Alun alkaen matkaan piti lähteä useampi meloja, mutta erinäisten sattumusten johdosta lähtöpäivänä ainoastaan kaksi kajakkia oli lähtövalmiina. Kohteenamme oli Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa sijaitseva Ulko-Tammio. Keli oli mitä mainioin, kesäpäivän lämpöä ja heikkoa sivuvastaista tuulta. Merivesikin oli rannikolla lämmennyt jo yli 20-asteiseksi. Purimme kajakkimme autojen katoilta Klamilassa kello kymmenen maissa ja puolta tuntia myöhemmin olimme valmiita aloittamaan viikonloppuretken ulkosaaristoon.

Kyllä tällaisella säällä kelpaa meloa

Ensitöiksemme meloimme kohti Harvajanniemen kärkeä. Seutu osoittautui niin kivikkoiseksi, että moottoriveneellä ei sinne olisi mitään asiaa. Vepsun saaren jälkeen jatkoimme suoraa reittiä Suuri-Vaskon pohjoispuolitse kohti Tammiota, jossa olimme päättäneet pitää reilun mittaisen lounastauon.

Täältä tullaan Tammio

Meloimme kylänlahteen ja vedimme kajakkimme laakealle kalliorannalle. Huilasimme venevajan varjossa ja kiehautimme Trangialla maistuvat lounaskeitot. Vuoromoottori toi saareen lastillisen kesäturisteja. Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan saareen. Kuljimme jalan kapeita kujia pitkin ihastellen saaren idyllistä tunnelmaa. Kotiseutumuseo oli kiinni, mutta vierailimme omatoimikirjastossa ja kurkkasimme sisään Seurantalolle, jossa illalla esiintyä yhtye kasaili instrumenttejaan. Lopulta kujat ja polut johdattivat meidät takaisin satamaan.

Tauko Tammiossa, Kuva Teija Willström

Tuurimoottori tuo kesävieraita

Saaristokylän rantaidylliä

Tauon jälkeen jatkoimme melontaa Tammion länsirantaa mukaillen kohden Kukion kärkeä ja sen komeita kallioita. Kukion ja Ulko-Tammion välissä on joukko laakeita puuttomia kallioluotoja. Nämä hellit johdattivat meidät suoraan kohti Ulko-Tammion Länsisatamaa. Satamalahden suulla vastaamme tuli suurehko rajavartiolaitoksen alus. Perillä lahdessa oli rauhallista, laituriin oli kiinnittynyt vain pari purjeveneettä ja muutama moottorivene. Vedimme kajakkimme laiturin viereiselle hiekalle ja lähdimme jalan tutustumaan saareen. Takana oli 22km melontataival.

Näkötornissa

Etenimme viitoitettuja polkuja ja päätimme käydä näkötornissa saadaksemme paremman kokonaiskuvan saaresta ja sen ympäristöstä. Matkalla tornille ohitimme toisen saaren kahdesta virallisesta telttailupaikasta. Tätä tuskin oli käytetty aikoihin. Polven korkuista rehevää heinää kasvanut alue ei tuntunut erityisen kutsuvalta. Näkötorni sitä vastoin oli komea ja siellä oli tilaa jopa parille kymmenelle henkilölle. Valitettavasti tornia ympäröivä puusto oli kasvanut niin korkeaksi, että näkymä jäi osittain sen taakse. Näkötornin jälkeen suunnistimme opasteiden johdattamina luolalle, joka pimeydessään ja viileydessään oli mukava elämys keskellä helteistä kesäpäivää.

Saaren halki kulkee noin 100m pituinen luola

Tällainen telttailualue ei kävijää houkuttele

Jatkoimme matkaamme polkuja pitkin Itälahdelle. Täällä kohtasimme toista kymmentä henkeä käsittävän veneseurueen ruokailemassa. Joukossa oli pari seuramme entistä aktiivimelojaa ja jäimme toviksi heidän kanssaan juttelemaan. Eipä aikaakaan, kun eteemme kannettiin lautaselliset höyryävää hernekeittoa asiaankuuluvine ruokajuomineen. Jälkiruoaksi tarjottiin vielä maittavaa mansikkakiisseliä. Eipä ollut enää kiire omia Trangioita kasailemaan.

Hyvästeltyämme kiitollisina seurueen ja jatkoimme patikointiamme saaren toisen telttailupaikan ohi. Tämäkään paikka ei tuntunut millään lailla kutsuvalta, vaikka olikin edellistä hieman paremmassa kunnossa. Saaren länsipuolen silokalliot hehkuivat kuumuutta ja tarjosivat oivan näköalan kimmeltävälle merelle. Muutama ihminen istuskeli kallioilla nauttimassa kesäpäivästä. Me päätimme palata Länsisatamaan.

Sodanaikaisia tykistörakennelmia saarella riittää

Laiturilla rupattelimme tovin paikallisen veneilijän kanssa, sitten lähdimme vielä tutustumaan kantalinnoitettuun rannikkokanuunaan. Rannikkotykistössä varusmiespalvelukseni suorittaneena, minulle palasi mieleen monta muistoa neljänkymmen vuoden takaa. Samanlaisilla tykeillä mekin aikoinaan harjoittelimme.

Yritimme etsiä saaren opastaulusta tietoa mahdollisista telttailurajoituksista saarella, Ulko-Tammiohan kuuluu  Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Koska emme mitään tällaista mainintaa löytäneet, päätimme jatkaa matkaamme meloen. Sopivan kalliorannan kohdalla voisimme vetää kajakkimme maihin ja pystyttää telttamme sinne. Oiva paikka löytyikin melko nopeasti ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Päättelimme, ettei kyse voi olla kovin suuresta synnistä, sillä läsnäolomme rantakalliolla ei häiritse herkkää saariluontoa millään tavoin, eikä vierailustamme jää vähimmäistäkään jälkeä. *

Oma tupa, oma lupa

Karuudestaan huolimatta saaren rannat näyttivät pursuavan kaikenlaista elämää. Lähes jokaisessa kallion kolossa tuntui kasvavan jonkunlaisia kukkia ja jo muutama metri rantakalliolta sisämaan suuntaan sai maiseman vaihtumaan reheväksi lehdoksi. Käsitys saaresta muuttui koko ajan positiivisemmaksi. Matoniemen korkea kalliojyrkänne tarjosi huikaisevan näköalan kauas horisonttiin.

Kukat eivät kalliorantaa säiky

Ilta saapuu Ulko-Tammioon

Ilta oli lämmin ja auringonlasku komea. Aamuyöstä tuuli nousi ravisuttelemaan teltan liepeitä, aallot löivät rantaan ja ulapalla näkyi vaahtopäitä. Onneksi säätiedotus piti hienosti paikkansa ja aamun tullen tuuli tyyntyi niin, että paluumatkalla oli oikein mainio melontakeli. Purimme leirimme ja lähdimme kotimatkalle hyvissä ajoin ennen ennusteen mukaan iltapäiväksi uudestaan nousevaa tuulta. Päätimme tällä kertaa meloa Kukion ja Tammion itäpuolitse. Koska aamu-uinti oli jäänyt väliin, ajattelimme etsiä mukavan uimarannan jostain matkan varrelta. Tällainen löytyikin noin tunnin melonnan jälkeen Tammion koilliskulmalla sijaitsevalta Haapakarilta. Oli siis virkistävän tauon paikka.

Matka jatkuu uimatauon jälkeen

Pulahduksen jälkeen meloimme Suuri-Vaskon pohjoispuolitse kohti Vepsua. Kiertelimme tämän kivikkoisen saaren etelärantaa, kunnes löysimme yhden pienen rantautumiskelpoisen kallion. Vedimme kajakkimme maihin ja kasasimme keittimet lounastaukoa varten. Saaren kaakkoiskulma jäi mukavasti suojaan nousemaan alkaneelta tuulelta.

Löytyipä Niinisaarestakin rautautumiskelpoinen kallio

Ruokatauon jälkeen tuntui leppoisalta meloa reippaassa myötätuulessa kohden Santsaaren kärkeä ja Parunpohjassa sijaitsevaa lähtöpaikkaamme. Ulkosaaristo oli saanut meidät lumoihinsa niin, että rantauduttuamme nostimme kajakit kattotelineille ja ryhdyimme heti suunnittelemaan seuraavaa retkeä. Matkakumppanin auto suuntasi kohti kaupunkia, minä päätin jäädä yön yli kesämökille ennen paluuta urbaanin sivistyksen pariin.

 

*Myöhemmin retken jälkeen googlailu kotikoneella paljasti, että Ulko-Tammiossa leiriytyminen on sallittua ainoastaan telttailuun varatuilla paikoilla.