lauantai 23. tammikuuta 2016

Kalustoinventaario osa 4, Vaateet ja varusteet

Vaatetus


Jos minulta kysytään, mikä on tärkein melontavaruste, on mielipiteeni selvä. Tärkeintä on toimiva vaatetus. Pelastusliivit ovat itsestään selvyys ja vanhallakin kajakilla tai hieman huonommallakin melalla tulee kyllä toimeen, mutta märkänä ja viluisena ei melonnasta pysty nauttimaan. Oleellisin melojan vaatteista on varmaankin toimiva anorakki.

Ensimmäiset kilometrini meloin omistamassani Haltin Drymax- kuoritakissa. Se ei ollut melontaan suunniteltu ja laski hihansuista veden valumaan kainaloihin asti kastellen lopulta koko kropan. Kelien kylmetessä kokeilin omistamaani Gillin valmistamaa purjehdustoppia. Se piti paremmin lämpimänä, mutta laski edelleen valumavettä hihoista sisään. Alla oli tyypillisesti normaali urheilukerrasto.

Päiväretkellä Yak Pursuitissa
Lopulta hankin melontaan tarkoitetun Yak Pursuit retkianorakin. Tämä on valmistettu melko tukevasta kankaasta ja sen hihansuut on varustettu kumisilla manseteilla. Nyt vesi alkoi viimeinkin pysyä ulkopuolella. Tämä anorakki on melko hyvin suunniteltu ja toimiva, mutta mielestäni turhankin monimutkainen. Se istuu kyllä päällä hyvin, mutta on hankala pukea ja riisua.  Siinä on tuplavyötärö ja rannemansettien lisäksi tarroilla suljettavat hihansuut sekä kaulus. Tuuletus tapahtuu tarvittaessa kaula-aukosta. Koska anorakin edessä on iso liivin alle jäävä poikittainen tasku, tulee vatsan kohdalle kolme päällekkäistä kerrosta kangasta ja hengittävyys kärsii. Kun lisänä on vielä aukkopeite, on seurauksena helposti anorakin kostuminen sisältä. Parhaimmillaan tämä anorakki on loppukevään ja alkusyksyn retkillä. Siinä on hyvä ja toimiva huppu, lisäksi tämä vaate on varsin tyylikkään näköinen.

Lämpimillä keleillä olen melonut Helly Hansen Top Smok purjehdusanorakissa. Sen kumitetut hihansuut ja pääntie on varustettu tarrakiristyksellä, mutta aivan tiiviitä ne eivät ole. Siksi olenkin käyttänyt lisänä usein neopreenisia ranteenlämmittimiä auttamaan hihojen sulkemisessa. Tämä huputon takki on hyvin kevyt ja se kulkee kesäpäivisin aina kajakkini päiväluukussa sadekuurojen tai pärskeiden varalta. Tämä myös hengittää raskaampaa anorakkiani paremmin.

Ihanneanorakkini on kuitenkin vielä toistaiseksi löytymättä. Yakin hupulla varustettu ja sen yläosan sopivan väljillä kaavoilla jämerästä mutta hengittävästä materiaalista neulottu, neopreenisilla hihamanseteilla ja yksinkertaisella vyötäröllä varustettu retkianorakki kohtuulliseen hintaan olisi kovasti mieleeni. Sen vetoketjukin voisi vielä mieluusti olla täyspitkä.

Kevyt ja monikäyttöinen Helly Hansen anorakki

Housuina olen kesäkeleillä käyttänyt monenmoisia shortseja, verkkareita ja tuulipuvun housuja. Kosteilla tai viileillä keleillä käytössäni on istuvaan asentoon leikatut Hiko Ronwe melontahousut. Tämä melko kevyt malli on vedenpitävä, mutta siinä ei ole tiiviitä lahkeensuita, joten kajakkiin nousemisessa täytyy olla tarkkana. Kammoksun ajatusta, että uimareissun jälkeen housunlahkeet olisivat täynnä vettä. Vaikka esitetekstissä toisin kerrotaankin, näihin taskuttomiin ja vuorittomiin housuihin käytetyn kankaan hengittävyys ei ole mitenkään erityisen hyvä. Vedenpitäväksi käsitellyn kankaan sisäpinta tuntuu etenkin kosteana ikävältä paljasta ihoa vasten, joten alla on syytä olla pitkälahkeiset housut. Viime kesänä otin koemielessä käyttööni yhdistelmän, jossa vedin urheilukerraston pitkien alushousujen päälle hengittävät ja vedenpitävät reisimittaiset Gill purjehdusshortsit. Tämä hieman epätavallinen asuyhdistelmä osoitttautui erittäin mukavaksi ja toimivaksi myös melonnassa.

Kauaskantoisin hankintani melontavaatetuksen saralla on eittämättä ollut kuivapuku. Ilman sitä melontakauteni olisivat jääneet puolta lyhyemmiksi. Kuivapuvulle on ollut paljon käyttöä keväisin ja syksyisin, talvimelonnassa se on välttämättömyys. Jopa kesälläkin puvusta on ollut hyötyä vaikkapa pelastautumistekniikoita harjoitellessa. Se on kevyt, hyvin suunniteltu ja simppeli vaate, joka on lisäksi erittäin mukava päällä, kunhan kaulamansettiin ensin vain tottuu. Kolmen vuoden aktiivisen käytön ja satojen kilometrien jälkeen se on vieläkin hyvässä kunnossa. Sovitettuani parin eri valmistajan pukuja päädyin Ursuitin  AWS malliin, johon olen ollut oikein tyytyväinen. Kankaana siinä on gore-texin sijaan valmistajan oma 4-tex materiaali, johon suhtauduin aluksi hieman epäillen. Se on kuitenkin osoittautunut kevyeksi, 100% vedenpitäväksi ja mukavan hengittäväksi. Myös puvun neopreeniset mansetit ovat toimineet moitteetta. Ne ovat lateksisia lämpimämpiä, mukavampia ja helppokäyttöisempiä. Vaikka jotkut tuntuvatkin epäilevän neopreenimansettien tiiviyttä, eivät ne ole kertaakaan laskeneet vettä sisään, vaikka uintikertoja tämä puku päällä minulle on tullut kymmenittäin. Kuivapuku on toki hintava, saahan samalla rahalla saa vaikkapa Hugo Boss:in huomattavasti tyylikkäämmän miesten puvun, silti tämä on ainakin minun kohdallani se ollut jokaisen siihen sijoitetun euron arvoinen. Joskus olen miettinyt, että käyttämäni Ursuitin malli saattaisi toimia vieläkin paremmin, mikäli sen vetoketju olisi asennettu alhaalta ylöspäin aukeavaksi.

Tämä monikäyttöinen kuivapuku käy vaikka tonttuasuksi

Niin kuivapuvun, kun muidenkin melontavaatteiden alla oleva vaatetus vaihtelee ilman ja veden lämpötilan mukaan. Tekninen urheilukerrasto on monikäyttöinen ja nopeasti kuivuva vaate jonka päälle voi tarpeen vaatiessa pukea ohuen fleece-asun. Hieman koomisen näköisen, mutta erittäin monikäyttöisen asusteen saa, kun leikkaa vanhoista fleece- housuista lahkeet polven yläpuolelta poikki. Tällaiset shortsit lämmittävät yhtä hyvin kuin täyspitkätkin, mutta ovat huomattavasti kevyemmät ja mukavammat jalassa ja vievät vähemmän tilaa varustepussissa. Jos kantti vain kestää, fleece-shortseissa voi mukavasti istua viileälläkin rantakalliolla tai vaikka iltanuotiolla. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Silloin, kun touhun tiedetään menevän paljolti uimiseksi, on märkäpuku kuivapukua käytännöllisempi varustus. Pari kesää sinnittelin jo 70-luvulla hankkimani Ursuitin purjehdusmärkäpuvun kanssa, josta olin liikkuvuuden parantamiseksi katkaissut hihat kyynärpäiden kohdalta. Viime kesänä päivitin lopulta vanhan pukuni melko edulliseen, mutta huomattavasti joustavampaan ja mukavampaan O´Neil märkäpukuun. Melko ohuena tämä neopreeniasu ei ole kaikkein lämpimin, mutta ajaa suurimman osan vuodesta hyvin asiansa. Tätä pukua käytin viime syksynä lokakuulle asti myös koskimelonnassa. Sen selkään sijoitettua vetoketjua on tosin hankala käyttää ja tarpeiden toimittamista varten koko yläosa täytyy riisua paljaaksi. Tämä ei ole kovinkaan mukava toimenpide koleassa syysviimassa, kun alla on pelkät uimahousut.

Käsineistä olen kirjoittanut tähän blogiin jo vuotta aiemmin. Niitä olen omistanut ja kokeillut varsin monenlaisia. Tällä hetkellä suosikkini on Motonetissä kohtuullisella hinnalla myytävä Inuit Ice Grip- sormikas. Tällä olen pärjännyt lähes kelissä kuin kelissä. Myös melontakäyttöön suunniteltu NRS Toaster hansikas on käyttökelpoinen, vaikkakin selvästi hintavampi. Se laskee saumoista veden läpi, mutta pitää silti melojan sormet varsin hyvin lämpiminä. Valikoimistani löytyy myös Nyloniset melarukkaset. Näiden käyttöön en oikein ole tottunut.

Neopreenisukka ja kevyt Sharx tossu on ollut hyvä yhdistelmä.
Lahkeet olen käärinyt kastumisen välttämiseksi ylös.
Jalkineina olen kesäkeleillä käyttänyt keveitä Sharx purjehdusjalkineita, usein ohuen neopreenisukan tai vesitiiviin Sealskinz kalvosukan kanssa. Ne jalassa mahtuu hyvin kajakkiin ja kesäretkillä ne ovat toimineet ainoina rantajalkineinani. Toisinaan, varsinkin viileällä keleillä olen pitänyt Ursuitin neopreenijalkineita. Nämä olisivat vieläkin käyttökelposemmat, mikäli niiden vetoketju ei heti laskisi vettä sisään. Kauden ääripäissä olen suosinut astetta jämerämpiä vesitiiviitä neopreenisaappaita. Näiden kanssa voi huoletta astua jäiseenkin veteen, mutta kajakin sisällä mitoitus onkin sitten jo millipeliä.

Päässäni on yleensä ollut joko lippis tai pipo. Oikein kylmällä kelillä olen käyttänyt kuivapuvun kanssa neopreenihuppua. Sadesäitä varten olen hankkinut oikeiden merikarhujen suosiman vanhan kunnon sydvästin. Se kulkee aina mukanani, sillä kaikissa takeissani ei ole huppua.

Erikseen täytyy vielä mainita putkihuivi. Tämä monikäyttöinen asuste käy päähineeksi tai kaulalla yhtä hyvin lämmittämään kuin pitämään valumaveden loitolla. Sillä voi myös kuivata silmälaseja tai kameran linssiä ja se sopii vaikkapa pikkutavaroiden säilytyspussukaksi ja käsien lämmittimeksi. Taukotakkina viileällä toimii vanha talvitakki. Pieneen kuivapussiin tungettu kevyt untuvatakki ei paljoa tilaa vie.

Muita enemmän ja vähemmän tärkeitä varusteita


Takakannella aina mukana kulkeva pumppu on saanut tilapäisesti seurakseen
merestä löytyneen fendarin. Puhallettava melakelluke pilkistää istuimen takaa.
Ensikajakkini hankinnan yhteydessä ostin samalla ilmatäytteisen melakellukkeen sekä tyhjennyspumpun. Nämä ovat kulkeneet siitä lähtien aina mukana ja ovat pysyneet kolme vuotta hyvässä käyttökunnossa. Koskikajakkini mukana tuli noin viiden metrin mittainen Hinausvyö, joka on ollut satunnaisesti matkassa. Pidemmän hinausköyden olen valmistanut köydenpätkästä ja kahdesta karbiinihaasta. Se on nykyisin aina merikajakissani. Koskessa liivin taskussa kulkee lyhyempi niin ikään karbiinihaalla varustettu ohuesta kuormaliinasta valmistettu slinga. 

Kuminauhoilla kansiköysiin kiinnittyvä Suunto Orca kompassi on osoittautunut käteväksi. Sen voi siirtää helposti kajakista toiseen. Pieni Regatta valo on myös varmuuden vuoksi aina päiväluukussani, vaikka vaikuttaakin tositilanteessa melko tehottomalta. Liiveistäni roikkuu aina halpa rannekello ja kevyt ja näppärä Gerber Bear Grylls Scout taittoveitsi. Tämä on jo toinen samanlainen, ensimmäisen hukkasin joen pohjaan. 

Kansiköysiin näppärästi kiinnittyvä Suunto kompassi

Koskikajakit on luonnollisesti varustettu ilmapussein ja merikajakkien kuljetusta varten olen hankkinut auton kattotelineeseen kiinnitettävät kevyet solumuoviset kuljetustuet. Ne ajavat hyvin asiansa ja ovat helpot irrottaa heti käytön jälkeen. Tasapohjaiset koskarit menevät suoraan telineen päälle ilman sen kummempia pehmusteita. Lastin sitomiseen käy halpamarketin kuormaliinat aivan yhtä hyvin kuin kalliisti brändätytyt melontaliikkeiden mallitkin. Koskikypäräni on Prijonin edullinen perusmalli. Se ei ehkä ole kaikkein kaunein, mutta istuu päähäni paremmin kuin moni muu sovittamani kypärä. Sen superloniset pehmusteet vaativat tosin pitkän kuivumisajan. Kajakin kuivaamiseen tarvittavia sieniä ja rättejä löytyy milloin mistäkin.

Kännykkää ja auton avaimia varten olen hankkinut useampiakin vesitiiviitä pusseja. Olen pysytellyt edullisemman pään hintaluokassa. Harva pusseista on toiminut moitteetta, jotkut ovat olleet suorastaan kelvottomia. Osa on kohmettunut pakkasessa, pari on rikkoutunut käytössä ja jonkun mallin kanssa puhelimen kosketusnäyttö temppuili. Paras pussini, purjehduskilpailuista saatu Eurocardin mainospussukka kului kovassa käytössä loppuun. Viime kesänä käyttämäni parin kympin Sea to Summit pussi vaikutti käyttökelpoiselta, mutta jäi pieneksi puhelimen vaihdon takia. Se oli kylläkin hankala avata kosteilla tai kohmeisilla sormilla.  Seuraavaksi kokeiluun tulee Haltin markkinoima oranssi halpapussukka. Toiveeni tämän suhteen eivät ole kovin korkealla. Moitteista huolimatta kaikki nämä pussit ovat ajaneet asiansa siinä mielessä, että puhelin on säilynyt kuivana. Olen silloin tällöin tarkastanut käytössä olevan pussin tiiviyden laittamalla sen sisälle paperia ja upottamalla lavuaariin. Yhden puhelimen olen näin toimien säästänyt. Kajakki kiepsahti järvellä ympäri samana päivänä, kun olin vaihtanut vaurioituneeksi osoittautuneen pussini uuteen.

Henon valmistamat hakut lyövät suksisauvat ja naskalit kelirikkoaikana.

Melojen rakentelun yhteydessä valmistin ylijäämäpalasta eskimoiden käyttämän keihäslingon eli norsaqin käsieskimoiden harjoitteluun. Koska perinteiset jäänaskalit eivät ole jäissä etenemiseen kaikkein parhaat varusteet, otin käyttööni Tommi Hendriksin tähän tarkoitukseen varta vasten suunnittelemat ja valmistamat jäähakut. Niiden kanssa homma toimii huomattavasti kätevämmin. Kajakkipurjettakin kokeilin. Hankkimani kiinalaisversio näyttäisi olevan melko suora kopio alkuperäisestä Wind Paddle- purjeesta. Purje sinänsä kyllä toimii, mutta sen käyttöalue niin tuulen suunnan kuin voimakkuudenkin suhteen on varsin kapea.

Varsin vähällä käytölle jäänyt myötätuulipurje

Tarpeellisiksi pikkutarvikkeiksi ovat osoittautunneet myös nenäklipsi, melan karkuremmi sekä ranteenlämmittimet. Aluksi kokeilin uimareiden muovisia nenänsulkimia, mutta melko pian päädyin käyttämään tukevampaa ja paremmin paikoillaan pysyvää koskimelontakäyttöön tarkoitettua Zölzer klemmaria. Ensimmänen karkuremminikin oli itse valmistettu. Koska tämä oli pituudeltaan hieman alimitoitettu, päätin sijoittaa kaupalliseen versioon enkä ole katunut. Ranteenlämmittimet ovat viileissä olosuhteissa yllättävä mukavuustekijä. Lisäksi niillä voi yrittää tiivistää muuten huonosti vettä pitäviä hihansuita. Takuuta konstin onnistumisesta en silti anna.

Kuljetan usein mukanani myös muita varusteita, mutta näistä harva on enää varta vasten melontaa varten hankittu. Kajakissa on yleensä vesitiiviissä pussissa vanha Leatherman työkalu, pieni ensiapupakkaus, teippiä, avaruuspeite ja sytytin tai tulitikkuja. Varalla on aina myös korkkaamaton puolen litran vesipullo. Kuivapusseja tarvitaan aina. Suurin osa pusseistani on Sea to Sumitin eri kokoisia ja värisiä keveitä pussukoita. Nämä tuntuvat toimivan kuten pitääkin. 13 ja 20 litran mallit tuntuvat olevan kaikkein monikäyttöisimpiä.

Kuivapusseja eiole  koskaan liikaa

Retkivarusteita en pelkästään melontaa silmällä pitäen ole erikseen hankkinut. Olen kesäkeleillä tullut toimeen edullisella kupoliteltalla, Haltin tuskastuttavan hitaasti täyttyvällä ja tyhjenevällä ilmapatjalla sekä vanhalla makuupussillani. Keittimenä on 90- luvulla Ruotsista jousiammuntakilpailuista voitettu Trangia, johon olen mukavuussyistä ostanut kaasupolttimen.

Tämä neljäs kirjoitus oli ainakin tällä erää kalustokatsauksen viimeinen. Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja kommentteja melontavarusteiden tiimoilta. Pitkältihän kysymys on tottumuksesta ja henkilökohtaisista mielipiteistä. Hyvistä kokemuksista on kuitenkin aina kiva vinkata eteenpäin ja huonojen kohdalla voi varoitella muita mahdollisista sudenkuopista. Kaikki on kuitenkin lopulta kovin suhteellista, täysin toimimattomiin tarvikkeisin en onneksi vielä ole törmännyt. Toivottavasti jakamistani kokemuksista on ollut jollekin hyötyä tai edes huvia.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Kalustoinventaario osa 3, Liivit ja aukkopeitteet


Päädyin kirjoittelmaan käyttämistäni melontavarusteista sekä pohtimaan niiden toimivuutta omasta vinkkelistäni. Edellisissä teksteissä kerroin kajakeista ja meloistani, nyt on käyttämieni liivien ja aukkareiden vuoro.

Aukkopeitteet


Aukkopeitteitä omistan kaikkiaan neljä kappaletta. Ensimmäinen aukkarini oli melontaliikkeen logolla varustettu edullinen perusmallia oleva pressupeite. Koska olin tyhmyyksissäni mennyt ostamaan olkaimettoman mallin, lisäsin tähän pian lasten olkaimista tehdyt kannattimet. Vaikka tämä malli olikin suhteellisen tukevaa materiaalia, siinä oli sama vika kuin kaikissa muissakin kokeilemissani keveissä kangaspeitteissä, siihen jäi aina vesilätäkkö keskelle. Ei auttanut, vaikka kuinka yritti kiristää reunoilta. Kaiken kuukuraksi melojasta haihtunut kosteus tiivistyi ohuen peitteen alapinnalle, josta se alimmasta kohdasta pisaroi suoraan syliin. Näin housujen etumus onkin sitten meloessa aina märkänä. Kerran tämä peite irtosi merellä päälle kaatuvan aallon voimasta laskien kaiken veden sisään kajakkiin. Tällöin päätin hankkia tilalle paremman ja luotettavamman. Vakaa mielipiteeni on, että pressupeitteellä pärjää ainoastaan kauniilla kesäkelillä tai rantojen läheisyydessä. 

Hankin tilalle Hiko Camel kombipeitteen. Itse peite on valmistettu neopreenista, mutta vartalon tuubi on ommeltu kevyemmästä nylonkangasta. Se on myös varustettu olkaimin, joiden kanssa minulla oli aluksi pieniä hankaluuksia. Selätin ne neulomalla olkaimien kiinnitykset käsipelillä paremmin ja teippaamalla henkseleiden säädöt luistamattomiksi eristysnauhalla. Ei toki haittaisi, mikäli tällaiset asiat olisivat jo ostettaessa kunnossa. Mielestäni tämän tyyppisessä aukkarissa olkaimet ovat välttämättömyys.

Hiko combipeite tauon aikana kajakin päällä kuivahtamassa.
Punaisen nylonlenkin olen jälikäteen itse lisännyt.

Ensimmäiseen kajakkiini tämä peite sopi täydellisesti ja poisti kangaspeitteen ongelmat. Tideracen kanssa olen käyttänyt tätä samaa peitettä, vaikka nyt sen istuvuus kapeamman aukon takia ei enää olekaan aivan yhtä hyvä. Huhupuheiden mukaan samasta mallista olisi tulevaksi kesäksi tulossa Tideracen kehyksen mitoilla valmistettu versio. Mikäli näin tapahtuu, aion hankkia sellaisen. Retkeilykäytössä tämä kombipeite toimii mielestäni hyvin. Karttakumit ovat plussaa, mutta eivät mikään välttämättömyys. Toinen vaihtoehto voisi olla vaikka P&H:n kombipeitete. Sen vyötäröosa vaikuttaa tosin matalammalta ja monimutkaisemmalta.

Kaksi muuta aukkariani ovatkin sitten kokonaan neopreeniä. Toinen, niin ikään Hikon valmistama malli sopii molempiin koskareihini. Se alkaa kuitenkin olla jo sen verran kulunut, että tulevaksi kesäksi on tiedossa uuden hankinta. Todennäköisesti tulen päätymään vielä astetta jämerämpään versioon. Koskessa aukkari ei yksinkertaisesti saa irrota.

Tietyissä olosuhteissa aukkopeitteen on hyvä olla tiivis.

Uusimman neopreeniaukkarini hankin poolokajakin pientä aukkoa varten. Sitä ostaessani en huomannut, että sen sisäpuolella ei ollutkaan tuttua kumireunusta. Niinpä jouduinkin varmistamaan tämän tiukan peitteen kiinnipysymisen sivelemällä tahmeaa limaa sen alapinnalle kuminauhan läheisyyteen. Näin modifioituna peite tuntuu toimivalta. En tosin ymmärrä valmistajan ajatusta jättää kumipinnoite pois.

Aukkarin lisäksi sokkopeite on suositeltava hankinta. Tässä tehtävässä minua on palvellut Kajak Sportin perusmalli aivan riittävän hyvin. Normaalisti tämä kulkee aina kajakin ruumassa, josta se on tarvittaessa helposti esille otettavissa. Se suojaa pysähdyttäessä sisällä olevat tavarat ja estää sateen sattuessa penkin kastumisen sekä veden pääsyn ohjaamoon. Ei ole suuremmin haitannut, vaikka peitteeni hieman turhan isona jääkin aavistuksen löysälle.

Sateinen tauko Ruotsinpyhtään Ruukissa


Melontaliivit


Liivejä omistan nyt kolmet. Aluksi yritin pärjätä purjehduskäytössäni olleilla Baltic Dighny Pro- melonta- ja jollaliiveillä. Nämä sopivat kevyeen melontaan, ovat melko huomaamattomat päällä ja pysyvät hyvin paikoillaan myös vedessä. Ne ovat sivusta ladattavat eikä niissä ole kunnon säilytystaskuja. Varsin umpinaisina ne ovat kesäkelillä kuitenkin turhankin hiostavat. Jollapurjehduksessa nämä ovat hyvät ja toisinaan myös melon näissä edelleen.

Balticin liivit nousevat sivuilta korkealle kainaloihin.
ja niissä on vain yksi tasku

Pelkästään melontaa silmällä pitäen ostin seuraavaksi Hiko Hiker Plus- perusliivit. Silmälasin käyttäjänä pidin tärkeänä, että liivit ovat edestä aukeavaa mallia. Sovitin näitä keskellä talvea Helsingin venenäyttelyssä, jossa ne tuntuivat löytämistäni malleista kaikkein mukavimmilta. Liivit ovat melko ohuet, joten tarvittava kantavuus on saavutettu tekemällä niistä hieman tavanomaista korkeammat. Seisoessa tätä seikkaa ei huomaa, eikä liivien korkeus myöskään haitannut ensimmäisessä kajakissani. Myös meloessa ne istuivat hyvin, olivat kevyet ja mukavat ja taskujakin oli nyt pari kappaletta. Meloin näillä pääsääntöisesti lähes kaksi vuotta. Uidessa näillä liiveillä tuntuu toisinaan olevan taipumus nousta hieman, mikäli alanauhaa ei ole huolellisesti kiristetty. 

Vaihdettuani kajakin, alkoi Hikojen etukappaleen korkeus häiritä. Ilmeisesti uuden kajakkini etukansi on sen verran korkeampi, että liivien etuosa nousi nyt lähes leukaan kiinni. Mikäli olisin pari senttiä pidempi, asialla ei varmasti olisi mitään vaikutusta. Harmittelin, etten ollut aikanaan valinnut saman valmistajan mallistosta Cinch- mallia, joka tuolloin oli toisena vaihtoehtonani. Tämä olisi ollut matalampi ja tarjonnut samalla myös enemmän taskuja. Lopulta päätin hankkia itselleni uudet liivit. Olin lukenut hyviä arvioita Palm Kaikoura- retkiliivistä. Aeimmasta viisastuneena sovittelin niitä ennen ostopäätöstä kaupassa pitkään ja huolellisesti, myös istuma-asennossa.

Hikojen perusongelma selviää tästä kuvasta. Muuten se on mukava liivi.

Nämä uusimmat liivini hankin loppusyksystä. Ne olivat varsin hintavat, mutta samalla hyvin suunnitellut ja erittäin laadukkaasti tehdyt. Pienten ja ajateltujen yksityiskohtien runsaus jaksaa yllättää edelleen. Kaikourassa on aikaisempia liivejäni enemmän kellukemateriaalia, mikä tekee niistä pykälää paksummat. Tätä ei kuitenkaan kajakissa istuessa huomaa. Ainakin syyskylmillä ja paksuissa vaatteissa nämä liivit tuntuvat oikein mukavilta. Ne myös pysyvät uidessa hyvin paikoillaan. Taskuja on valtava määrä, samoin kaikenlaisia kiinnikkeitä. Toisaalta liivit myös painavat hieman ja niiden kuivuminen on melko hidasta. Olen melonut Palm Kaikouralla vasta kymmenkunta kertaa, joten kovin syvällisesti en niitä vielä osaa analysoida. Ensi kesä näyttää, toimivatko ne hyvin myös kevyemmässä kesävarustuksessa.

Uusin liivini Palm Kaikoura vaikuttaa mietityltä ja jämäkältä.
Tämän tekstikokonaisuuden viimeisessä osassa pohdiskelen käyttämieni vaateiden ja muiden varusteiden toimivuutta...

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kalustoinventaario osa 2, Melat

Käyttämäni melat


Paitsi kajakin, meloja tarvitsee myös melan, tai useampia. Näitä minulle on kertynyt tänä mennessä yhteensä seitsemän kappaletta. Kaksi euromelaa on tarkoitettu merelle ja yksi koskeen. Lisäksi minulla on kolme puista itse veistämääni grönlantilaismelaa sekä yksi hiilikuituinen tehdasvalmisteinen.

Kevätretkellä suosikkigrönlantilaiseni kanssa

Ostaessani ensikajakkiani valitsin sen seuraksi edullisen melan, TNP Volferinen. Tämä on melko kevyt ja ainakin lavoistaan myös kestävä yleismela, jonka varsi vaikuttaa tosin hieman huteralta. Olin tähän melaan aluksi hyvinkin tyytyväinen. Sainhan viimeinkin jättää seuran pitkät ja painavat alumiinivartiset vajan orsille ja meloa kevymmällä ja itselleni sopivan mittaisella melalla. Kilometrien myötä kevytrakenteisuudesta johtuva liiallinen joustaminen alkoi kuitenkin häiritä. Hieman kovempaa mentäessä mela jousti ja lapa ikään kuin tarrasi veteen kiinni. Rauhallisessa menossa tällaista ei niinkään huomannut. Seuraavaksi kesäksi hankin yhtä kevyen, mutta huomattavasti jämerämmän ja paremmin painotetun Braca Hurricanen, jota käytän edelleen. Volferinesta konstruoin varamelan katkaisemalla sen varren ja liittämällä siihen melontaliikkeestä hankkimani välikappaleen. Nykyisin tämä ensimelani on enää satunnaisessa käytössä kesämökillä.

TNP Volferine ja Braca Hurricane

Braca Hurricane on nykyinen päämelani. Olen nyt melonut sillä kahden vuoden aikana noin pari tuhatta kilometriä ja olen siihen edelleen hyvin tyytyväinen. Melan hiilikuitupitoisuus on 60 % ja se on sopivan kevyt ja vähintäänkin riittävän jäykkä omaan käyttööni. Koska pidän yksinkertaisista ratkaisuista, melani on varustettu nappikatkaisulla, En oikein ymmärrä tarvetta ruuvailla varren pituutta ja lapakulmia eri asentoon jokaista reissua varten. Omat kilometrini olen tähän saakka melonut 210 cm pituisella melalla ja 60 asteen lapakulmalla. Ensi kesäksi olen kuitenkin harkinnut melan lyhentämistä muutamalla sentillä ja lapakulman maltillista pienentämistä. Operaatio on melko helposti tehtävissä itsekin, vaikka melassani ei olekaan kallista ja monimutkaista säätömekanismia. Kokemukseni perusteella uskallan suositella tätä luotettavaa melaa muillekin.

Käytetyn kajakin mukana tullut Robson koskimela

Kolmas euromelani on koskikäyttöön tarkoitettu käytetyn kajakin mukana tullut Robson Zer(?). Mela on lasikuituvartinen ja sen lavat ovat jonkinlaista muovisekoitetta. Se on hyvin jämäkkä ja luotettava perusmela. Valitettavasti se on myös 194 cm:n pituudestaan huolimatta varsin painava. Siksi olenkin harkinnut uudemman ja kevyemmän koskimelan hankkimista seuraavaksi kesäksi.

Puumelakokoelmani

Jo ensimmäisenä melontasyksynäni kiinnostuin grönlantilaismeloista. Aluksi olin enemmän kiinnostunut sellaisen tekemisestä kuin sillä melomisesta. Kokeiltuani ensi kerran itse valmistamaani melaa, alkoi grönlantilaismelalla melominenkin kummasti kiehtoa. Ensimmäinen versioni on tehty veneveistämöltä hankitusta kotimaisesta männystä ja käsitelty pineenitärpätin, vernissan ja tervan sekoituksella. Mela onnistui hyvin, mutta käyttämäni materiaali osoittautui turhan painavaksi. Siksi tällä melalla melottujen kilometrien määrä on jäänyt rajalliseksi. Nykyisin tämä ensimmäinen grönlantilaismelani on mökillä satunnaisessa käytössä.

Ensimmäinen valmistamani grönlantilaismela arktisissa olosuhteissa

Puolen vuoden etsinnän jälkeen onnistuin saamaan käsiini kolme lankkua poikittaissahatttua vestern red cedaria eli kanadalaista jättiläistuijaa. Tämä on materiaali, jota käytetään pääasiallisesti myös kaupallisesti valmistetuissa grönlantilaismeloissa. Jätin tämän toisen puumelani varren edellistä paksummaksi ja kävin koemelomassa sitä ennen viimeistä hienosäätöä. Lopputulokseen olen ollut varauksettoman tyytyväinen. Tätä melaa käytin viime keväänä jopa enemmän kuin luottomelaani Bracaa. Se painaa noin 850 grammaa ja on käsitelty samoin kuin ensimmäinenkin grönlantilaismelani. Puolentoista vuoden aikana siihen on tullut pari naarmua ja pintakäsittely kaipaa jo uudistamista. Omistamistani grönlantilaismeloista tämä on selvä suosikkini.

Grönlantilaismela No. 2 on suosikkini

Kolmas tekemäni grönlantilaismela on 180 cm:n mittainen lyhyt myrskymela. Se edellyttää erityyppistä liukuvaa melontatekniikkaa, jota en yrityksistäni huolimatta kunnolla sisäistänyt. Niinpä tämä mela onkin jäänyt melko vähälle käytölle. Olen käyttänyt tätä lähinnä uimahalliharjoittelussa. Teknisesti se on veistämistäni meloista kaikkein onnistunein, eikä häpeile yhtään kaupallisten versioiden rinnalla, pikemminkin päinvastoin.

Tästä oli tarkoitus tulla varamelani

Koska en oppinut kunnolla käyttämään myrskymelaa, päätin tilata netistä nappikatkaisulla varustetun hiilikuituisen grönlantilaismelan varamelakseni. Ensimmäinen Kiinasta saapunut mela oli tilaamaani lyhyempi, joten myin sen saman tien eteenpäin. Itse tuote vaikutti kuitenkin niin hyvältä, että uudistin tilaukseni. Seuraava lähetys saapui oikean mittaisena. Idea erityyppisestä varamelasta toimii käytännössä mainiosti. Vaikka tämä vain 650 gramman painoinen hiilikuitumela onkin siro ja hiljainen, ei se melontatuntumaltaan päihitä omatekoista suosikkimelaani. Lisäksi omin käsin veistetyllä melalla melomisessa on aivan oma fiiliksensä, jota on aivan turha yrittää sanoin kuvailla.

Katkaistava grönlantilainen sopii siististi keulakannelle
Melojen rakentelu on ollut mukavaa puuhaa. Ensimmäisen melani veistämiseen ilman pintakäsittelyä kului noin kahdeksan tuntia, seuraavan noin kuusi ja uusin syntyi runsaassa neljässä tunnissa. Mikäli mahdollisuutta itse tekemiseen ei ole, mutta grönlantilaismela kiinnostaa, tarjoaa ainakin kotimaisista materiaaleista valmistettu Lahnakoski edullisen ja asialliselta vaikuttavan vaihtoehdon. Etenkin melan keskiosan oikean mitoituksen suhteen kannattaa kuitenkin olla tarkkana.

Seuraavassa tarinassa kertoilen käyttämistäni liiveistä ja aukkopeitteistä...



lauantai 2. tammikuuta 2016

Kalustoinventaario osa 1, Kajakit

Melonta on välinelaji siinä missä moni muukin urheiluharrastus. Olen innokas hankkimaan uusia välineitä ja kokeilemaan kaikenlaista. Koska olen samalla huono luopumaan hankinnoistani, on kolmen kesän ja runsaan kolmen tuhannen kilometrin intensiivisen harrastustoiminnan myötä nurkkiin kertynyt melkoinen määrä erilaisia melontatarvikkeita. Seuraavassa käyn lyhyesti läpi hankintojani ja pohdin niiden käyttökelposuutta omasta kapeasta perspektiivistäni. Koska alkuperäisestä tekstistä tuli varsin pitkä, jaoin sen lyhyempiin osiin. Näitä osasia tarjoilen pikkuhiljaa alkuvuoden kuluessa.

Kajakkini


Ensimmäisenä kesänä meloin melko paljon erityyppisillä seuramme kajakeilla, mutta ostin silti varhaisessa vaiheessa itselleni ensimmäisen oman kajakkini. Toisena kesänäni ostinkin jo toisen ja kolmantena vielä kaksi lisää. Nyt minulla on siis yhteensä neljä kajakkia. Nämä kaikki ovat kuluneena kesänä olleet aktiivikäytössä.

Perception Essence

Ensimmäinen kajakkini oli keltainen retkeilykäyttöön tarkoitettu muovikajakki Peception Essence 16. Tämä oli loistohankinta. Muovisena Essence on huoleton ja ominaisuuksiltaan se sopii niin ensikajakiksi kuin kokeneemmallekin melojalle. Se on sulavalinjainen ja kohtuuhintainen, hyvin varusteltu ja perusvarma vesikulkuneuvo monenlaiseen menoon. Se on pitkähkön ja varsin suoran kölilinjan ansiosta suuntavakaa, yllätyksetön ja käytökseltään rauhallinen melottava. Kallistettuna se kääntyy silti kohtuullisesti. Muovikajakin varastoinnissa on kuitenkin syytä olla tarkka, mikäli haluaa välttää painumia. Tällä kajakilla olen melonut yli puolitoista tuhatta kilometriä ja pidän siitä edelleen kovasti. Joskus mielessä on tosin käynyt sen päivittäminen hieman sähäkämpään malliin. Essencen kotisatama on nykyisin kesämökillä Klamilassa.

Tiderace Xplore

Toinen merikajakkini on lasikuituinen Tiderace Xplore m, jota säilytän Metsolan vajalla. Hankin tämän punamustakantisen kaunokaisen edellisenä talvena ja olen melonut sillä valtaosan viime vuoden melonnoistani, arviolta noin tuhat kilometriä. Essenceen verrattuna Xplore on kevyempi ja jäykempi sekä ergonomialtaan parempi. Melontaominaisuuksiltaan se on kaarevapohjaisena huomattavasti eloisampi ja vaatii siksi myös enemmän evän käyttöä. Evä sopivasti säädettynä se kulkee junamaisen suoraan, mutta evä ylhäällä tai kantattuna se kääntyy tarvittaessa vikkelästi. Retkilastissa käytös hieman rauhoittuu ja kajakki on oikein mukava meloa. Vaikka Xplore onkin siron näköinen, vetää se tavaraa varsin mukavasti. Soikeiden luukkujen ansiosta kajakin lastaaminen on myös helppoa. Hinnaltaan Tiderace on yli kaksi kertaa Essencen hintainen, mutta silti minusta sen arvoinen. Lasikuituisena tämä nykyinen ykköskajakkini vaatii enemmän huolenpitoa kuin muovinen siskonsa. Tämän olen minäkin saanut kantapään kautta kokea.

Robson Moonster

Ainoa käytettynä ostamani kajakkini on koskimelontaan tarkoitettu yli 300 litran tilavuuden omaava laskupaatti Robson Moonster. Tämä on mallina jo hieman iäkkäämpi, mutta tukevarakenteisena se on edelleen loistavassa iskussa. Tasapohjaisena kajakki on vakaa, mutta kanttien uurteet nappaavat helposti virtaan. Koskessa tämä iso kajakki on hieman kankea ja sillä melominen vaatii jonkin verran voimaa. Vaikka ohjaamo onkin tilava ja istuin hyvä, matala kansi ja paksut reisituet pakottavat jalat epämukavaan sammakkoasentoon. Kokeilemistani kajakeista eskimon teko on tällä ollut kaikkein työläintä. Treenasin tällä punaisella Moonsterilla viime talven uimahallissa. Tulevaisuus näyttää pidänkö kajakin satunnaisia joki/koskiretkeilytarpeita silmälläpitäen, päivitänkö modernimpaan vai myynkö jossain vaiheessa kokonaan pois.

Pyranha Varun

Uusin tulokas kajakkitalliini on vihreä Pyranha Varun, jonka hankin loppusyksystä koskimelontainnostuksen ollessa kuumimmillaan. Tämä Varun on toista koskariani puolisen metriä lyhyempi ja useita kiloja kevyempi. Siinä, missä olen Moonsterin painosuosituksen alarajoilla, olen melko lähellä Pyranhan ylärajaa. Tämä vihreä vipeltäjä on tarkoitettu yleiskoskariksi sekä kevyeen temppuiluun. Se on huomattavasti Moonsteria herkempi ja näppärämpi käsitellä ja tuntuukin toimivan miltei ajatuksen voimalla. Kovin montaa kertaa en tällä uudella kajakillani enää syksyllä koskeen ennättänyt. Tällä hetkellä se palvelee minua uimahallissa kuluvan talven allasharjoituksissa.

Seuraavassa osassa kertoilen kokemuksia omistamistani meloista...