maanantai 30. joulukuuta 2013

Inkkareita ja kuolleita kaloja

Ensimmäinen melontakauteni on nyt tässä. Joulukuun puolivälissä lämminnyt ilma sulatti jo kerran jäätymään alkaneen meren. Melojakaverit suunnittelivat retkeä uudenvuodenpäiväksi, valitettavasti ajankohta ei minulle sopinut.  Kun 30.12.2013 lämpötila oli viisi astetta plussan puolella ja merivesi pari astetta tätä viileämpää, päätin käydä yksin melomassa. Myös tuuli oli ennustettua heikompi, joten olosuhteet olivat oikeastaan varsin hyvät. Puin kuivapuvun alle urheilukerraston ja ohuen fleecen, pakkasin mukaan varavaatteet ja suunnistin rantaan.

Ei hassumpi vuodenvaihteen melontakeli
Pari kalastajaa oli liikkeellä, muuten merellä oli autiota. Kaislikot olivat lakastuneet ja laiturit ammottivat tyhjyyttään. Kaikki tämä yhdessä normaalia korkeamman vedenpinnan kanssa sai meren näyttämään tavallista isommalta. Korkean veden ansiosta pääsin myös kiertämään muutaman saaren, jotka yleensä ovat kiinni mantereessa tukevan maakaistaleen avulla.

Kapeaa Hirssaaren salmea meloessani vastaani tuli sillan alla inkkarikanootti, jossa istui nuorehko pariskunta talvitakeissaan ilman pelastusliivejä. Nainen meloi takaa kajakkimelalla ja mies istui keskituhdolla selkä menosuuntaan. Taisimme kaikki hämmästyä outoa kohtaamista, luulimme varmaan olevamme yksin liikkeellä. Pariskunta tervehti kohteliaasti. Vaikka heidän matkansa olisikin lyhyt ja salmi kapea ja matala, tekee mieleni kuitenkin moralisoida hieman. Tuolla tavoin varustautuneena ei merelle pitäisi lähteä koskaan, saati sitten talvella. Varsinaisia inkkareita!

Joulukuun lopun viistot auringonsäteet valaisevat vastarannan kerrostalon katon
Jatkoin matkaani. Vielä muutama päivä aiemmin teräsjäässä ollut salmi oli nyt täysin sula ja pääsin kiertämään saaren. Paluumatkalla ihmettelin, kun melko lyhyellä matkalla näin kolme lahnaa kellumassa vatsa ylöspäin. Mikä oli mahtanut aiheuttaa kalojen joukkokuoleman? Ainoa selitys, jonka keksin oli, että aiemmin havaitsemani kalastajat olisivat verkkoja kokiessaan ne jostain syystä hylänneet. Olivatko verkot mahdollisesti olleet jään takia niin kauan kokematta, että kalat olivat ennättäneet kuolla niihin? Vai oliko ilmiöllä jokin muu selitys?

Vajassa oli  jouluisan hämärää
Joulukuun lopun päivä on kovin lyhyt, niinpä minunkin piti varsin pian suunnistaa kohti rantaa. Puoli neljältä alkaa tulla jo pimeä. Lähes surrealistisen näyn koin meloessani Munsaaren rantoja pitkin. Hämärtyvässä illassa talojen pihoilla ja ikkunalaudoilla loistivat jouluvalot. Tähän on hyvä päättää ensimmäinen melontakauteni. Mikäli säät jatkuvat viimeaikaisen kaltaisena, on tosin mahdollista, että uusi kausi 2014 avataan jo muutaman päivän kuluttua. Muussa tapauksessa täytyy odotella jokunen kuukausi kevään tuloa. Halliin pääsee onneksi talvellakin treenaamaan viikottain.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Grönlantilaismelan valmistus

Jo ensimmäisenä melontakesänäni kajakkikaupassa käydessäni katseeni kiinnittyi telineessä seisoviin laminoidusta puusta veistettyihin komeisiin grönlantilaismeloihin. Myöhemmin eskimopyörähdysvideoita tutkiessani huomasin niissä usein käytettävän samankaltaista pitkänhuiskeaa puumelaa. Sellainen piti saada vaikka en ollut koskaan moista kokeillut. Meloja näytti olevan myös kaupan, jopa kohtuu hintaan. Lumen ja hiihtokelien antaessa odotella itseään, piti pimeinä joulukuun iltoina keksiä jotain mielen virkistyksesi. Päätin veistää melani itse. Netistä löytyi varsin kattava kokoelma ohjeita niin mitoitukseen kuin valmistaukseenkin. Eniten hyötyä minulle oli Chuck Holstin selkeistä ohjeista sekä Matt Johnsonin mainiosta videosta.

Kolmiulotteisen kappaleen muotoilu ei ole aivan niin helppoa, miltä saattaa ensin tuntua. Siksi päätin aloittaa yksinkertaisesta perusmallista. Myöhemmin voisin halutessani tehdä hienostuneemman ja parannellun version, jossa voisin käyttää kalliimpia materiaaleja ja koristeellisia kuvioita. Olin toki valmistautunut liimaamaan aihion muutamasta pienemmästä rimasta. Etsimääni kuusta ei valitettavasti ollut saatavilla, mutta paikalliselta veneveistämöltä löytyi riittävä suuri lankku suorasyistä neljännessahattua mäntyä. Sitkakuusi tai Oregonmäntyhän olisivat olleet oivallisia materiaaleja, kotimainen mänty sai nyt luvan kelvata tätä ensimmäistä projektia varten.

Seuraavassa kuvasarjassa olen dokumentoinut työskentelyni päävaiheet:

Mäntylankku on tuotu pajalle ja nostettu sirkkelin päälle halkaistavaksi.
Oiko- ja tasohöylää käyttäen tein kappaleesta määrämittaisen (85x38mm). 
Höylättyäni lankun sopivan kokoiseksi, katkaisin sen oikeaan pituuteensa.

Melani pituudeksi tuli 218 cm.
Piirrottamisessa oli melkein yhtä suuri työ kuin itse puun työstämisessäkin.

Seuraavaksi piirsin lankkuun ensin keskilinjat...

...ja sitten sivuprofiilin.

Ohensin lapojen kärjet vannesahalla...
...ja viimeistelin käsihöylällä.
Kun lankun päät oli kavennettu lapoja varten, oli niiden muotoon sahaamisen vuoro.

Sahasin melan irti kavennetusta lankusta vannesahalla.

Karkea muoto alkoi nyt hahmottua.
Tähän asti työskentely oli ollut lasten leikkiä. Seuraavaksi alkoi varsinainen muotoilu.

Piirsin viisteet ja kavennukset tarkasti lankkuun.

Monenmoiselle höylälle oli nyt käyttöä.
Lastuja syntyi ja mela alkoi saada oikean muotonsa.

Nythän tämä alkaa jo näyttää joltakin.

Neljässä tunnissa karvalankusta oli kuoriutunut melan hahmo.
Tässä vaiheessa oli hyvä pitää tauko.
Vein työn kotiini ja punnitsin sen. Muotoilu oli vielä kovin karkeaa, mutta silti suuri paino yllätti. Kotimainen mänty ei ole kaikkein kevein materiaali, mutta olin toivonut pääseväni parisataa grammaa pienempään lukemaan. Olinhan noudattanut ohjeita tarkasti ja tehnyt lavoista sekä varresta pikemminkin hieman ohuet kuin turhan paksut. Nukuin yön yli ja palasin pajalle lopullista muotoilua varten. Toivoin aihion vielä kevenevän hiomisen myötä.

Lapojen kärjet muotoilin nauhahiomakoneella

Tässä vaiheessa höylällä ja tasohiomakoneella oli vain vähän käyttöä.
Suurimman osan hionnasta tein käsityönä n:o 80:n hiomapaperilla.
Jos edellispäivänä höylän jäljiltä oli syntynyt paljon lastua, nyt pölisi senkin edestä. Pari tuntia vierähti hiomahommissa. Mela alkoi näyttää jotakuinkin valmiilta ja tuntua käteen hyvältä. Hieman kevyemmältäkin se vaikutti. Asettelin komistuksen talousvaakaan, joka näyttii vähän alle 1300 grammaa. Ei hyvä, mutta parempi kuin edellisenä päivänä. Tähän on nyt toistaiseksi tyytyminen. Lapoja ja vartta en uskaltanut enää ohentaa eikä valittua materiaaliakaan voi vaihtaa. Myöhemmin silmiini sattui teksti, jossa kehuttiin männystä veistettyä melaa, mutta kehoitettiin jyrsimään sen varsi painon säästämiseksi ontoksi. Sama oli käynyt minullakin mielessä. Homma olisi varsin helppo toteuttaa paloista laminoidussa melassa. Toisaalta vaikkapa jättiläistuijaa käyttämällä umpipuisenkin melan painosta olisi helppo säästää runsas neljännes. Noin 900 grammaa kuulostaa jo varsin hyvältä. No, ehkä ensi kerralla sitten...

Siinä se nyt odottaa merikartan vieressä pääsyä oikeaan elementtiinsä.
Seuraavaksi vielä käsittelemätön mela sai kasteensa uimahallissa. Koska se tuntui hyvältä kädessä, en lähtenyt sitä enää lisää muotoilemaan. Kloorikylvyn jälkeen pystyyn nousseet puun syyt hioin hienolla hiomapaperilla ennen pintakäsittelyä. Melan käsittelin kahdesti roslagin mahongilla eli venetervan, pineenitärpätin ja pellavaöljyn seoksella. Myöhemmin öljysin ja tervasin sen vielä kerran.

Melani lopulliseksi painoksi tuli 1250 grammaa ja se on osoittautunut kivaksi kikkailla ja hauskaksi meloa. Avovedessä olen toistaiseksi päässyt melomaan vain muutaman kilometrin, mutta alkukokemukseni ovat positiiviset. Veistin melalle kaveriksi myös norsaqin, jolla voin myöhemmin opetella eskimopyörähdyksiä. Tällä hetkellä sen käyttö on kuitenkin minulle vielä turhan vaikeaa. Näillä näkymin seuraava käsityöprojekti voisi olla lyhyempi myrskymela, jota voisin käyttää kesällä myös varamelana. Testimelonnan kokemuksista on kerrottu lisää 5.1.2014 julkaistussa blogikirjoituksessa.

edit. Seuraava versio valmistui kesäkuun lopulla 2014 ja myrskymela tammikuussa 2015.


lauantai 14. joulukuuta 2013

Jäätä ja eskimoita

Melonta on ympärivuotinen harrastus. Talvisin suunnitellaan retkiä, jotka kesällä toteutetaan. Alunperin tavoitteeni oli jatkaa melomista vähintään marraskuulle. Lokakuun lopun ulkomaanmatkan tuliaisina saatu parin viikon flunssa sekä sitä seurannut poskiontelotulehdus katkaisivat kuitenkin harrastustoiminnan pitkäksi aikaa. Kun ne pimenevän marraskuun pari harvaa melontaan sopivaa päivääkin sattuivat vielä keskelle viikkoa, tuli merellä käyntiin pitkä tauko.

Itsenäisyyspäivänä seuramme aktiivit tuumailivat, että vielä voisi löytyä riittävästi vapaata vettä muutamalle kajakille. Joulukuun toinen lauantai valkeni kauniina. Ilma oli tyyni ja aurinko pilkahteli, mittari tosin oli viitisen astetta pakkasen puolella. Hieman sekalaisin miettein sonnustauduin kuivapukuun ja pakkasin melontakamppeita autoon. Toivoin, etteivät naapurit näkisi millainen mies heidän aidan takana asuu.

Tällä kertaa ei ruoho vihertänyt
Rannassa oli onneksi muitakin vinksahtaneita, yhteistuumin kajakit kannettiin vajasta. Avovettäkin löytyi, mutta rannat olivat niin jäässä, että vesille pääsemisessä oli omat ongelmansa. Lähistöllä on laituri, jonka päästä olisi ollut mahdollista yrittää sulaan, mutta sen portti oli tukevasti lukossa. Pienen pähkäilyn jälkeen apu saapui paikallisen koiranulkoiluttajan hahmossa. Miehen taskusta löytyi tarvittava avain. Ukkeli jäi ihmeissään rannalle katsomaan, kun arktinen retkikuntamme sonnustautui matkaan.

Laiturin päästä löytyi sulaa
Melonta maistui ja mieli oli korkealla. Kovin pitkäksi ei lenkkimme kuitenkaan muodostunut. Kipakka yöpakkanen oli jäädyttänyt meren selän turhankin tehokkaasti. Ainoastaan siellä, missä Kymijoen virtaus säilyy riittävän voimakkaana oli enää avovettä, paikoitellen sekin oli aivan jäätymispisteessä. Silloin tällöin, ilmeisesti painevaihtelun takia, melan veto jätti jälkeensä vaalean hyytöharson leijumaan parikymmentä senttiä pinnan alapuolelle. Tyynen ilman ja hyvän varustelun ansiosta kylmä ei kuitenkaan päässyt hätistelemään missään vaiheessa.

Välillä meri tuntui jäätyvän silmissä
Mitä järkeä tällaisessa huurremelonnassa sitten on? Kuntoa, melontataitoja tai turvallisuuttakaan se ei varsinaisesti edistä, mutta tuottaa toisaalta hyvää mieltä ja piristää sitäkin enemmin. Pari tuntia valohoidossa merellä keskellä pahinta kaamosta antoi kummasti lisää virtaa ja auttoi jaksamaan kiireisen työviikon. Seuraavat illat kuluivatkin taas melontakirjallisuuteen syventyen, varustelistoja laatien ja tietokoneen ääressä kaikenlaisia melontaan liittyviä sivustoja googlaillen. Muun muassa oheista kirjaa tohdin omasta puolestani suositella.
Lukeminen kannattaa aina
Teoksessa on mukavalla tyylillä onnistuttu esittämään riittävä peruskattaus melontatietoa sitä janoavalle. Itselleni kirjasta on ollut paljon iloa ja hyötyä. Toki monia muitakin opuksia maailmalta löytyy niin koti- kuin ulkomaankin kielellä. Lisäksi venemessuilta vuosien varrella mukaan tarttuneet kajakkifirmojen esitteet tulee plarattua aina uudelleen ja uudelleen. Siinä mielessä tämä tuntuu olevan erikoinen harrastus, että mitä enemmän lajivälineitä itselleen hankkii sitä pidemmäksi puutelista tuntuu kasvavan.

Melkein kuin Karibialla, lämpöä ja kirkasta vettä
Eskimot viihtyvät lämpimässä. Näin ajattelin onnistuttuani kesällä pyöräyttämään ensimmäisen käännökseni varsin lyhyen harjoittelun jälkeen. Päätin kuitenkin keskittyä pää ylöspäin melomiseen sulan veden aikana ja palata tämän taidon jatkojalostukseen talvella halliolosuhteissa. Minua onnisti, kun palaset loksahtivat nopeasti paikoilleen. Tiedän, että monille tämän himotun taidon omaksuminen on paljon mutkikkaampi prosessi. Osittain kyse on varmasti puhtaasta tuurista. Ehkä myös sillä, että vesielementti on minulle ennestään tuttu eikä nuriin kipsahtanut kajakki aiheuta paniikkireaktiota on osuutensa asiassa. Tuskinpa poikavuosien telivoimisteluharrastuksestakaan mitään haittaa on, vaikka olenkin nykyisin jäykkä ja kömpelö viisikymppinen.


Kuten oheisesta videosta ilmenee, hommassa on vielä paljon hiomista. Ensin pyörähdys on saatava niin varmaksi, että nousu onnistuu kaikissa olosuhteissa ja varusteissa ilman pienintäkään epäilystä. Sitten se on hyvä hallita myös toiselta puolelta. Tämän jälkeen onkin tuentojen jatkoharjoittelun paikka eikä re-entry eskimokaan olisi pahitteeksi opetella. Myös melakellukkeen käyttöä pitäisi treenata siitä, mihin se kesällä jäi. Kun kaikki nämä joskus hallitaan, löytyy kymmeniä uusia tapoja pyöräyttää eskimo. Eniten näistä tuntuisi kiehtovan taito käyttää pientä apumelaa. Tällaistahan voisi säilyttää jopa turvavarusteena kajakin etukannella. Näin pitkälle tuskin kuitenkaan päästään ennen kuin on aika laskea kajakki jäiden lähdön jälkeen takaisin oikeaan elementtiinsä.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ensimmäiset 500km

Heinäkuussa aloittaessani tuumailin, että kolmesataa olisi hyvä tavoite ensimmäiselle melontakaudelle, jonka arvelin päättyvän syyskuun puolivälissä pimeneviin iltoihin. Toisin kuitenkin kävi, vauhti parani, kilometrejä alkoi kertyä ja ruokahalu kasvoi syödessä. Hankkiessani kuivapuvun osin purjehdusta, osin melontaa palvelemaan, olin jo melko varma pystyväni melomaan viisisataa kilometriä ennen jäitä. Kiitos hyvän syksyn, tuo tavoite täyttyi jo 12. lokakuuta komeassa syyssäässä.
500km melottu
Vaikka hankinkin oman kajakin melko varhaisessa vaiheessa, olen pyrkinyt melomaan vaihtelevasti seurani Kotkan Melojien kalustolla tottuakseni erilaisiin välineisiin. Omaan hankintaani olen oikein tyytyväinen, se tarjoaa juuri sopivan yhdistelmän vakautta, ketteryyttä ja huolettomuutta. Ainoastaan istuimessa on toivomisen varaa. Joko en ole osannut säätää sitä oikein tai sitten takapuoleni on kyseiseen penkkiin väärän mallinen. Istuin on varsin leveä ja tasainen, olen kaventanut sitä reunoilta vaahtokumin palasilla paremman sivutuen saamiseksi. Jostain syystä toisinaan vajaa puolen tunnin melonnan jälkeen vasen jalkani alkaa hieman puutua. Tämä menee useimmiten ohi, mutta toisinaan asentoa täytyy vaihdella tiheästi, jotta ongelma helpottaa. Monessa seuramme kajakissa on hyvin minimaalinen säätöjä vailla oleva lasikuituistuin. Joissain se sopii mainiosti, eikä vastaavaa puutumista esiinny, toiset taas ovat korkeintaan välttäviä. Olen miettinyt mahdollisuutta vaihtaa hyväksi havaitun kaltainen kuppi-istuin oman laakean sohvani tilalle. Homma tuskin on erityisen suuri tai kalliskaan.
Artisan 2, eräs suosikeistani
Mieluisimmaksi melontaympäristöksi minulle on muodostunut aava meri. En viihdy kovin hyvin joella, missä näkyvyys on rajoitettu. Myöskään matalat kaislikot eivät tunnu houkuttelevilta. Toki kajakilla on mukava meloa rantojen läheisyydessä ja sellaisissa paikoissa, joihin veneellä ei helposti pääse. Parhaiten pääni kuitenkin tuntuu tuulettuvan merituulen voimasta, myös silmät ja sielu lepäävät aukeassa maisemassa. Olen melonut pääsääntöisesti yksin, joten olen pyrkinyt pitämään tolkun matkassa ja turvallisuuden mielessä. Siksi parhaat seikkailut ovatkin varmasti vasta edessä päin. Kilpavarustelun olen kuitenkin aloittanut hankkimalla edullisen kupoliteltan sekä kaivamalla vanhan jousiammuntakilpailuista voitetun Trangian naftaliinista.
Jokea paremmin olen viihtynyt merellä
Seurallani on kolme Artisan-kajakkia. Näistä kahdessa viihdyn mainiosti. Vanhimmassa punakantisessa on paras ja tukevin istuin, mutta se alkaa muuten olla jo elinkaarensa ehtoopuolella. Myös evä tuntuu jumiutuvan alituiseen. Valkoinen Artisan 2 on samantyyppinen, hyvin vakaa ja rauhallinen melottava. Sen istuin kuitenkin renklaa eikä vedä vertoja edelliselle. Moni tuntuu pitävän Artisaneja jäykkinä kampuloina, mutta minua hyvä suuntavakaus ei häiritse, pikemminkin päin vastoin. Näiden kajakkien suurin miinus on mielestäni päiväluukun puuttuminen. Se helpottaisi elämää kummasti. Kolmas kajakeista on Artisan Basic. Se vaikuttaa edellisiä korkeammalta ja huterammalta, ainakin tyhjänä. Aallokossa en sen kanssa oikein viihdy. Olisikin mukava tietää, mitä eroja eri Artisan mallien välillä oikein on. Tämä ainakin on samasta tuotenimestään huolimatta aivan erituntuinen kuin nuo kaksi muuta. Lisäksi vajassa näyttää olevan vielä yksityisomisteinen Artisan Millenium, joka ainakin perän muodon suhteen poikkeaa selvästi muista.

Kotikaupunkini maisemia vanhasta Artisanista katsottuna
Muita kokeilemiani kajakkeja on tekstin otsikkokuvassa näkyvä Golziana Marlin, joka tuntuu olevan monen melojan suosiossa. En ihmettele syytä. Kajakkiin saa Artisaneja mukavamman istuma-asennon hyvän selkänojan ja reisituen ansiosta. Istuma-aukko on myös paremmin muotoiltu ja Golzianassa on takana runsaasti tilaa päivätavaroille. Se on huomattavasti Artisania ketterämpi ja eloisampi, mutta silti aivan riittävän vakaa. Evää tosin joutuu säätämään useammin, sillä Golziana nousee hanakasti tuuleen. Toinen hyvin suosittu malli varsinkin naismelojien keskuudessa on Kajak Sport Viking. Tämä vaikuttaa minustakin oikein näppärältä ja mukavalta  vesikulkuneuvolta, mutta jalkatilaa voisi olla runsaammin. Nyt kyytiin mahtuu juuri ja juuri säätämällä jalkatuet aivan etummaiseen asentoon. Tuuma lisää ei olisi pahitteeksi, vaikka onnistuu toki melonta näinkin.

Edellä mainittujen lisäksi majamme hyllystä löytyy vielä mm. Kajak Sport Marlin, jossa, kuten parissa muussakin seuramme kajakissa, on aktiiviperäsin. En ole juurikaan melonut muilla kuin evällisillä malleilla, siksi en ole erityisen ihastunut tähänkään. Itse runkomuoto tuntuu kyllä mukavalta, vaikka ei olekaan erityisen ketterä. Peräsimen ansiosta Marlin toki kääntyy, mutta nyt hukkuu ajatus siitä, onko suurin syy suunnan muutokseen melojassa, olosuhteissa vai peräsimessä. En tahdo oikein saada tarkkaa kontrollia kajakkiin ja poljen pedaaleita kuten urkuharmonia. Nyt muuten vakaan tuntuinen kajakki ei kulje hetkeäkään suoraan. Tottumiskysymys varmasti tämäkin, mutta minulla ei ole erityistä tarvetta tai halua moiseen totutteluun ainakaan tässä vaiheessa. Tässä mallissa on edessä pieni, mutta näppärä luukku lähinnä pikkutavaroille.
Oma kajakkini tarjoaa sopivan yhdistelmän vakautta ja ketteryyttä
Olen melonut joko Kotkan tai Klamilan lähialueilla. Melontaretkeni ova olleet pääsääntöisesti parin- kolmen tunnin mittaisia 15 - 20 km pyrähdyksiä. Tyypillisesti olen melonut yksin mukanani hieman juotavaa ja joskus myös hieman evästä. Pidempiä taukoja olen harvoin pidellyt, joskus olen poikennut saaren rantaan nautiskelemaan kahvista, voileivistä ja maisemista. Varsinaiset retket antavat siis vielä odottaa itseään. Seuramme on toki järjestänyt useitakin mielenkiintoisia yhden tai parin yön retkiä, mutta ne ovat aina sattuneet purjehduskilpailujen kanssa samaan aikaan. Prioriteetti on siis ollut purjehduksessa. Mikäli seuraavana kesänä aikataulut menevät yhtä pahasti ristiin, täytyy sitten tyytyä retkeilemään vaikka itsekseen.

Aiemmin kesällä menohalujani hillitsi kokemuksen puute. Nyt, kun olisin valmis melomaan hieman etäämmällekin, alkaa päivä olla turhan lyhyt ja ilma sekä vesi turhan raikkaita. Parempi edetä pienin askelin ja jättää nälkää tulevaisuutta varten. Yksin meloessani mukanani olen aina pitänyt pumppua ja melakelluketta. Syksyn myötä lisääntyneet kalanpyydykset ovat saaneet minut lisäämään myös puukon varusteisiini. Anorakki, neopreenihanskat ja -jalkineet ovat purjehdustavaroita, samoin vesitiiviit sukat, jotka olen todennut hyvin käytännöllisiksi kevyiden tossujen kanssa. Muutaman kerran ilma ja jäähtyvä vesi ovat saaneet minut sonnustautumaan kuivapukuun. Märkäpuvulle en ole löytänyt käyttöä muualla kuin eskimoharjoituksissa. Seuraavaksi hankintalistalla on kevyt melonta-anorakki sekä nykyisiä liivejäni avonaisemmat, riittävillä taskuilla varustetut melontaliivit.
Lokakuussa kuivapuvussa

maanantai 16. syyskuuta 2013

Tästä se lähtee

Kuulun sarjaan pojat 50+. Melonta harrasteena oli kiinnostanut jo pitkään. Kaikki eteen sattuva kirjallisuus oli jo moneen kertaan luettu ja työkaverin kanssa oli kurssille menostakin sovittu vuosia sitten. Homma tuntui kuitenkin siirtyvän aina eteenpäin. Milloinkaan ei oikein tuntunut löytyvän sopivaa aikaa.

Elettyihin vuosiin mahtuu aktiivista harrastustoimintaa monellakin saralla. Yli kaiken on aina ollut purjehdus, se on seurannut mukana pikkupojasta asti. Purjehdusta on tullut harrastettua lähinnä kilpailumielessä jollista avomeriveneisiin ja niistä takaisin kevytveneisiin. Talvisin viihdyn suksilla, hiihto eri muodoissaan kiinnostaa. Harrastus on kulkenut laskettelurinteiden kautta Lapin tuntureille telemarkkaamaan. Viime vuodet olen hiihtänyt tasamaalla. Jousiammuntaakin tuli aikanaan harrastettua kilpailumielessä toistakymmentä vuotta. Fillari ja rullaluistimet ovat edelleen mieluista lenkkiseuraa kesäisin. Tarvittava aika melonnan aloittamiseen löytyi, kun päätin jättää kaksikymmenvuotisen purjelentoharrastukseni lepovaiheeseen antamalla lupakirjan sekä siihen kuuluvan medikaalin vanheta kuluneena kesänä.

Mökkivesillä heinäkuussa 2013
Melontaharrastus tuntuu olevan nousussa. Se näkyi muunmuassa siinä, että kurssit täyttyivät aina välittömästi, kun ilmoitus julkaistiin. Onneksi Kotkan melojat vastasi kasvaneeseen kysyntään järjestämällä arki-iltaisin ns. pikakursseja pienemmille ryhmille. Tälläisen kautta minäkin lopulta pääsin mukaan.

Kurssin jälkeen osallistuin viikkomelontoihin, joissa yhdessä kierretään reilun parin tunnin lenkki rauhallisella vauhdilla lähivesillä. Huomasin pysyväni aivan hyvin muiden mukana ja porukkakin vaikutti mukavalta. Liityin seuran jäseneksi ja kalustomaksua vastaan sain oikeuden käyttä seuran kalustoa myös itsenäisesti. Kotkan melojien kalustovaja sijaitsee muutaman kilometrin päässä kotoani, joten kynnys hypätä fillarin selkään ja polkaista sinne oli todella pieni. Kesällä 2013 tulikin merellä käväistyä harva se ilta. Purjehdukseen verrattuna nautin alkuvalmistelujen nopeudesta ja helppoudesta. Jo muutaman minuutin päästä rantaan saapumisesta olet vesillä. Kotikaupunkia on mukava tarkastella aivan uudesta perspektiivistä ja kajakilla pääsee paikkoihin, joista purjeveneellä ei ole voinut kuvitellakaan.

Perheelläni on kesämökki Virolahden Klamilassa. Koska seuran kalustoa saa lainata vain päiväkäyttöön tai seuran yhteisille retkille, tuli oman kajakin hankinta pian ajankohtaiseksi. Päädyin keltaiseen polyeteeniseen Perception Essenceen. Samassa yhteydessä hankin melan, aukkopeitteen, sokkopeitteen, pumpun, melakellukkeen ja kuljetustuet auton katolle. Liivit minulla oli omasta takaa jo ennestään. Liikkeessä sain mukavaa palvelua ja hinnassakin löytyi hieman neuvottelemisen varaa. Olen ollut hankintaani tyytyväinen. Kaupungissa ollessani olen melonut Kotkan Melojien kalustolla,  mökillä olen käyttänyt omaa kajakkiani.

Monessa yhteydessä varoitetaan liian varhaisesta oman kajakin hankkimisesta. Järkeilin asian niin, että on parempi päästä melomaan silloin, kun siihen on aikaa ja tahtoa. Aloittelijana en vielä osaa eritellä omia tarpeitani ja toiveitani kovin tarkasti. Jos valinta osoittautuu jossain vaiheessa vääräksi tai mielipiteet muuttuvat, voi kajakin myydä pienellä tappiolla eteenpäin ja ostaa tilalle sopivamman. Vielä en ole tälläistä tarvetta havainnut. Liikkeessä suosittelivat minulle kymmenen senttiä lyhyempää melaa, mihin olin seuran kaluston myötä tottunut. Epäilin tätä ensin markkinointikikaksi, sillä haluamaani pituutta ei näyttänyt edes olevan koko kaupassa. Onneksi uskoin kuitenkin myyjää. Nyt olen kantanut omaa lyhyempää melaa aina mukanani. Sillä on parempi meloa ja olkapäät rasittuvat vähemmän kuin pidemmällä.

Koska olen purjehtinut lähes koko ikäni, oli meri minulle elementtinä tuttu. En ole purjehtiessa tuntenut oloani epämukavaksi kauempanakaan rannasta ja veden liikkeet tuntuvat heti kajakkiin istuttaessa kotoisilta. Jollilla purjehtiessani olen kaatunut kymmeniä kertoja ja tiedän, että veden varaan joutuminen ei ole katastrofi. Siksi en ole pahemmin osannut jännittää kajakissakaan. Mökkirannassa harjoittelin melakellukkeen käyttöä ja seuran treeneissä onnistuin tekemään ensimmäiset eskimoni. Tiedän, että näihin taitoihin ei kuitenkaan tosi tilanteessa ole luottamista. Siksi olen yrittänyt pitää tolkun matkassa ja meloa yksin ollessani ainoastaan kohtuullisissa keleissä ja pysytellä maltillisen etäisyyden päässä rannasta. Hankin myös itselleni kuivapuvun silmälläpitäen sekä purjehdus- että melontaharrastusta kylmemmän veden aikana. Olen ajatellut jatkaa melontakautta olosuhteiden salliessa ainakin marraskuulle. Talvikauden aikana saan toivottavasti hallissa treenattua eskimoni varmemmalle pohjalle.

Tätä kirjoittaessani takana on nyt pari kuukautta ja nelisensataa kilometriä melontaa saariston suojassa ja rantojen läheisyydessä. Saa nähdä, millaiseksi mielipiteeni harrastuksen edetessä muuttuvat. Tarkoitus ei ole kirjoittaa tätä blogia mitenkään säännöllisesti vaan palata ihmettelemään maailmaa ja melontaa sekä niihin liittyviä ilmiöitä aina silloin, kun siihen aihetta tuntuu olevan. Vaikka melonta on lajina minulle uusi, olen löytänyt siitä monia muista harrastuksistani tuttuja elementtejä. Kajakin penkki muistuttaa suuresti purjekoneen ohjaamoa, vain pleksinen suojakupu puuttuu ympäriltä. Ilman sekä pilvien tilalla on alati muuttuva merenpinta saarineenen. Vapauden tunne on hyvin samanlainen. Nautin äänettömästä luonnon voimilla tapahtuvasta liikkumisesta aivan kuten purjehtiessanikin. Toistaessani rytmistä melan liikettä koen fyysisen rasituksen lisäksi samanlaisen meditatiivisen tunteen, joka tulee pitkällä hiitolenkillä tai pyörän kampia pitkään pyörittäessä. En ole ajautunut melonnan pariin sattumalta vaan pitkällisen harkinnan tuloksena. Aika näyttää, millaiseksi tämä harrastus kohdallani muodostuu ja mihin suuntaan se lähtee kehittymään. Uskon kuitenkin, että kajakista ja minusta on tullut pitkäaikaisia ystäviä.