Millainen on hyvä merikajakki

 

Yksinään meloessa tulee usein mietittyä kaikenlaista. Tällä kertaa ajatukseni pyöri kajakkien ominaisuuksissa. Otsikon kysymykseen on varmasti yhtä monta vastausta kuin vastaajaakin, nämä seuraavat perustuvat omiin subjektiivisiin kokemuksiini. Olen varmaan melko keskiverto melonnan harrastaja, joka meloo etupäässä muutaman tunnin päiväretkiä sekä retkeilee silloin tällöin parin-kolmen vuorokauden mittaisia retkiä Suomenlahden saaristossa. Olen harrastanut melontaa 14 vuotta ja melonut arviolta noin 10 000km. Olen omistanut kolme erilaista merikajakkia ja kokeillut paria kymmentä erilaista mallia. Nimestään huolimatta merikajakki on mielestäni paras valinta retkikajakiksi myös järville ja joille. Merikajakilla pärjää hyvin helpoissa koskissakin, mikäli sellaisia sattuu reitille. 

Vakaus

Jos kajakki on suuntavakaa, se ei välttämättä ole leikkisä ja hauska meloa lyhyempiä pyrähdyksiä. Jos se tuntuu kallistettaessa vakaalta tyynessä vedessä, se voi olla kiikkerä aallokossa. Kaikkia ominaisuuksia ei voi saada samalla kerralla, sillä ne ovat osittain toistensa poissulkevia. Kajakki onkin aina ominaisuuksiensa suhteen kompromissi. Aloittelevat meloja painottavat usein turhan paljon kajakin kallistusvakautta ja helppoa kääntyvyyttä ja valitsevat siksi helposti liian lyhyitä ja leveitä malleja, usein vielä aivan turhaan peräsimellä varustettuna. Ominaisuudet, jotka tuntuvat aluksi hyviltä ja järkeviltä, voivatkin taitojen edistyessä kääntyä pian itseään vastaan.

Peräsin vai ei

Harva merikajakki tarvitsee todella peräsintä. Poikkeuksena ovat erityisen pitkät ja suoralla kölilinjalla varustetut pitkään matkamelontaan tarkoitetut mallit, joille on aivan oma käyttäjäkuntansa. Mikäli kajakissa on edes kohtalaisesti rokkeria, eli sen kölilinja on hieman kaareva ja sen pituus on lähempänä viittä kuin kuutta metriä, on se mahdollista saada kääntymään oikean melontatekniikan opettelulla ilman peräsintäkin, tällöin pelkkä säätöevä riittää. Peräsin vain lisää helposti rikkoontuvia osia ja ohjaa aloittelevaa melojaa laiskuuteen perustaitojen opettelussa. Itselleni en peräsimellä varustettua kajakkia huoli.

Pelkkä evä riittää suunnanpitoon ja ohjailuun

Mieluummin napakan kokoinen kuin valtamerilaiva

Mikäli kajakista on saatavissa eri kokovaihtoehtoja, suosin mieluummin pienempää kuin turhan suurta mallia. Toki edellytyksenä on, että pienempään mahtuu mukavasti istumaan ja pakkaustilojen koko tai kajakin painoraja ei nouse ongelmaksi. Päiväretkillä ei vaaraa pakkaustilojen loppumisesta ole eikä ainakaan toistaiseksi omien kajakkieni kanssa tilan käytön kanssa ei ole tullut ongelmia useamman yön retkilläkään. Isompi malli kelluu korkeammalla ja tarjoaa suuremman tuulipinnan, jolloin melonta etenkin tuulisissa ja aallokkoisissa olosuhteissa vaikeutuu ja muuttuu raskaaksi ja kajakki on muutenkin hankalampi käsitellä,

Kansijärjestelyt ja pakkaustilat

Kajakkien luukut ovat perinteisesti joko pyöreitä tai soikeita. Pakattavuuden kannalta soikeat luukut ovat kätevämmät. Niiden kautta teltat ja makupussit on helpompi pakata ja purkaa. Pyöreitä luukkuja taas puoltaa napakkuus ja turvallisuus. Kokemukseni mukaan kotimaisen laatuvalmistajan  soikeat luukut toimivat oikein mainiosti, olivatpa ne sitten tehty kumista tai kovemmasta muovista. Oma valintani vähintään toiseksi lastiruuman luukuksi on siis soikea. Neopreenipeitteisiä luukkuja en huolisi lainkaan.

Päiväluukkuja on mielestäni oltava kaksi. Isompi päiväluukku istuinaukon takana, jonne on hyvä pakata päivän eväät ja sellaiset tarvikkeet, joihin saattaa olla tarve päästä käsiksi myös vesillä. Itse pidän täällä mm. taukotakkia, sydvestiä ja melontahanskoja. Silmälasien käyttäjälle istuimen edessä oleva pieni varusteluukku on myös ehdoton. Täällä voi säilyttää lasien ja avainten lisäksi mm. pähkinäpussia, aurinkorasvaa ja suklaapatukkaa energiahukan varalta.

Soikeita pakkausluukkuja

Muovi vai kuiturakenteinen

Mielestäni polyeteeni on kajakkien valmistusmateriaalina turhan aliarvostettu. Rannoilla kuuluu puhuttavan ämpärimuovisista kajakeista ja varoitellaan niiden muodonmuutoksista kuumassa kesäauringossa. Kuiturakenteisia kajakkeja pidetään jotenkin ammattimaisempina kokeneiden melojien valintana ja niiden uskotaan olevan jäykkyytensä ja sileämmän pintansa takia nopeampia. Olen omistanut pari muovista ja yhden lasikuituisen kajakin enkä ole niiden välillä nopeuseroa havainnut. En myöskään ole joutunut ongelmiin muovikajakkien muodonmuutosten kanssa. Kallista lasikuitukajakkiani olen sitä vastoin joutunut korjailemaan ja varomaan aivan toisella tavoin kuin iskun- ja pudotuksenkestäviä muovisia. On totta, että kuiturakenteinen kajakki on jonkin verran kevyempi ja jäykempi kuin muovinen. Tällä ei kuitenkaan käytännön retkimelonnassa ole merkitystä muuten kuin kajakkia auton katolle nostaessa. 

Rotaatiovalettujen muovikajakkien laipiot on tyypillisesti toteutettu paksulla ja pehmeällä foam-levyllä. Nämä sinänsä hyvin toimivat paksut levyt saattavat viedä jopa kymmeniä litroja kajakin pakkaustilasta kuitukajakkien parin millin paksuisiin laipiohin verrattuna. Toinen seikka, mikä kannattaa huomioida, on luukkujen valmistustapa. Varsinkin edullisemman pään muovikajakeissa on luukun kehys usein valettu samaan muottiin itse kajakin rungon kanssa. Tällöin siihen ei useinkaan sovi kuin valmistajan omat kannet, jotka eivät välttämättä aina ole yhtä laadukkaita ja tiiviitä kuin erillisellä kauluksella varustetutut merkkiluukut.  

Mikäli vaurioita sattuu, lasikuidun korjaaminen on osaavalle tekijälle helppoa muovin korjaamiseen verrattuna. Toisaalta siinä, missä lasikuituiseen kajakkiin tulee korjausta vaativa vaurio, muovikajakin omistaja selvinnee pelkällä pintanaarmulla. Naarmuja pehmeään muoviin sitten kyllä ajan saatossa vääjäämättä tuleekin. Mielestäni näitä ei edes kannata yrittää liikaa vältellä. Pohjan naarmut eivät kaloja häiritse eikä niiden melontaa hidastava vaikutus ole kuin pelkkää teoretisointia. Retkimeloja ei kajakin muovipohjan naarmuja meloessaan edes huomaa. Lasi- tai hiilikuituisen kajakin omistajan on sitä vastoin oltava huolellinen jokaisen rantautumisen kanssa, jottei pohjan pinta vaurioidu korjausta vaativalla tavalla.

Ykköskajakkini on tällä hetkellä lasikuituinen, mutta se ei johdu sen valmistusmateriaalista vaan kyseisen mallin muotoilusta ja ergonomiasta. Mikäli saisin saman kajakin muovisena, valitsisin todennäköisesti sellaisen. Muovikajakin puolesta puhuu myös huomattavasti edullisempi hinta. Kelvollisen muovikajakin saa puolella siitä summasta, mitä vastaavaan kutukajakkiin joutuu sijoittamaan.

Istuinergonomia

Tämä on yksi keskeisimmistä seikoista, johon kajakkia hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota. Mikäli paatti ei tunnu hyvältä istua sitä kokeiltaessa, se sellaiseksi tuskin ajan kuluessakaan muuttuu. Istuinaukon täytyy olla sellainen, että kajakkiin pääsee hyvin istuutumaan ja sieltä pääsee myös mahdollisimman helposti ulos. Penkin täytyy sopia omille istumalihaksille niin leveytensä kuin muotoilunsakin puolesta. Jos takapuoli tai jalat puutuvat puolessa tunnissa, tulee melontapäivistä tuskallisen pitkiä. 

Jostain käsittämättömästä syystä useat valmistajat vuoraavat kajakkien istuimet aivan turhilla pehmusteilla. Viimeistään tauolle noustessa penkki kastuu aukkopeitteen päältä valuvasta vedestä eikä sen kuivumiseen yksi vuorokausi tahdo riittää. Sitten meloja saakin loppuretken istua märällä penkillä. Mieluummin siis kova ja sileä penkki mahdollisesti vielä valumareijillä varustettuna. Lähes kaikkiin kajakkeihin voi myös jälkikäteen hankkia vaihtoistuimen, mikäli alkuperäinen ei itseä miellytä. Myös irrallisia istuinpehmusteita on tarvittaessa saatavana.

Tarpeettoman topattu istuin

Jalkatukien säädöllä ei omassa kajakissa ole suurtakaan merkitystä, kunhan mekanismi muuten vain on riittävän tukeva. Kun oikea istuma-asento on kerran saavutettu, saavat tuet jäädä niille sijoilleen. Reisitukiin kiinnittäisin sen sijaan enemmän huomiota. Joissain kajakeissa ne ovat ainakin omalle ergonomialleni oudoissa paikoissa tai muuten sopimattomasti muotoiltu. Useimmissa muovikajakeissa reisitukia voi jonkin verran säätää, mutta kuituisissa ne on usein valettu suoraan kansimuottiin tai istuinaukion kehykseen, jolloin niiden on sovittava kunnolla heti ensi kokeilulla.

Etukannen korkeus vaikuttaa ratkaisevasti melonta-asentoon. Mikäli kansi on matala, pitää jalkojen olla sen alla melko suorina. Korkea etukansi mahdollistaa hieman jyrkemmän polvikulman, mitä itse pidän luontevampana. Molemmista omistamistani muovikajakeistani olen irrottanut reisituet kokonaan ja liimannut niiden kohdalle kannen alle postikortin kokoiset telttapatjan pehmusteet antamaan lisää tilaa ja mukavuutta.

Evän säätövipu liittyy myös ergonomiaan. Itse suosin perinteistä vaijerivälitteistä mallia. Joissain kajakeissa tämä on oikealla, toisissa vasemmalla puolella. Olen tottunut säätämään evää vasemmalla kädellä ja pidän tätä oikeakätiselle melojalle luontevampana, koska oikean käden melaote on kiinteä ja vasemman pyörivä. Näin ollen vasen käsi on myös helpompi irrottaa hetkeksi melasta evän säätöä varten. Hieman edempänä olevaa vipua on myös mukavampi käyttää kuin aivan lanteella olevaa. Toisaalta liian edessä oleva vipu on altis melan varren iskuille.

Rungon muotoilu 

Alussa oli jo puhetta rokkerista. Suoralla kölilinjalla varustettu kajakki on suuntavakaa ja kulkee hyvin suoraan, se on samalla myös kankea käänneltävä. Banaanimaisella kölilinjalla varustettu kajakki sitä vastoin kääntyy sähäkästi ja voi olla jopa neuroottisen epävakaa pituusohjauksen suhteen. Totuus tässä asiassa on mielestäni jossain puolivälissä, lisäksi asiaan vaikuttaa myös kajakin leveys ja poikkileikkaus. Toiset kajakit tottelevat nöyrästi kallistusohjausta toisten ollessa lähes immuuneja sille. Jotkut kajakit vaativat aktiivista säätöevän käyttöä kulkeakseen vakaasti haluttuun suuntaan, toisissa malleissa evän asennolla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Itse pidän melko ketteristä kajakeista, joita on helppo ohjata kallistelemalla eikä säätöevän aktiivinenkaan käyttö häiritse minua.

Tasaisella pohjalla varustettu kajakki on tyypillisesti alkuvakaa, mutta voi muuttua ikävämmäksi aallokon kasvaessa. Toisaalta tasaisella pohjalla on mukava surffailla sopivassa myötäaallossa. Pyöreä- tai V-pohjainen voi tuntua kiikkerältä paikoillaan, mutta kulkee mukavasti aallokossa. Edellinen tarjoaa usein paremmat pakkaustilat ja surffausominaisuudet, jälkimmäinen kulkee siististi pärskyttämättä vasta-aaltoon. Ihannekajakkini on jonkinlainen yhdistelmä näistä, keulasta loiva V ja keskeltä hieman pyöreämpi ja litteämpi.

Erilaisia pohjamuotoja

Summa summarum

Hyvä merikajakki keskimittaiselle melojalle on 500-550cm pitkä ja 55cm +/- 2cm leveä. Siinä on kohtuullisesti rokkeria ja se tottelee hyvin kallistusohjausta. Kajakki on varustettu peräevällä eikä siinä ole erillistä peräsintä. Se on mieluummin loppu- kuin alkuvakaa. Siinä on kaksi päiväluukkua, toinen istuinaukon edessä ja toinen takana, lisäksi vähintään toinen varsinaisista lastiluukuista on soikea. Kajakin keulakansi on melko korkea, sen istuin on pelkistetty ja polvikulma suhteellisen jyrkkä. Kajakissa on käytetty laadukkaita osia, joiden varaosasaatavuus on taattu. Kajakki voi olla yhtä hyvin olla muovi kuin kuiturakenteinenkin. Suosisin mieluummin muovia, mutta jostain syystä em. ehdot täyttävät kajakit ovat useimmiten kuiturakenteisia. Värityksessä on tärkeämpää havaittavuus kuin tyylikkyys. Hinta on toki aina tärkeä, mutta jos ajattelee hankkivansa itselleen kajakin kymmeneksi vuodeksi, muutamalla satasella ei ole juurikaan väliä, mikäli vain muuten sopiva löytyy.

Viranomainen rajoittaa harrastustoimintaa

Olimme vaimoni kanssa mökillä. Olin laittanut kajakin edellisenä iltana valmiiksi seuraavan päivän seikkailuja varten. Aamuyöstä heräsin Hornetien jylinään ja helikopterin säksätykseen. Noustuani kurkkasin kännykkääni ja siinä se taas oli, merialue on suljettu Kotkan edustalta itärajalle asti. Vastaavaa on tapahtunut jo varmaan puolenkymmentä kertaa kuluvan kesän aikana. Ainakaan heti aamupäivästä ei taaskaan melottaisi tai purjehdittaisi.

Ukrainalaiset ovat ahkerasti hyökänneet drooneilla Koiviston ja Laukaansuun öljysatamiin sekä Pietarin seudulle. Sympatiani on täysin heidän puolella, mutta samalla riski mahdollisesta ympäristövahingosta kangastelee mielessä. Drooneja en sinänsä pelkää ja mietin usein, onko näin suuren merialueen blokkaaminen hätävarjelun liioittelua kotimaisilta viranomaisilta. Onneksi sulku purettiin pian ja pääsin kuin pääsinkin vesille.

Eteläinen tuuli oli varsin voimakas, mutta lämmin, Urakoin kajakkini Santsaaren eteläkärkeen, missä kävi kunnon vaahtopäät. Teki mieli hörpätä vettä, mutta sopivaa väliä aallokosta ei oikein tahtonut löytyä. Käännyin sivutuuleen kohti Klamilan kalasatamaa. Nyt vesitilkan hörppääminen jo onnistui. Mieli teki surffata varsin mukavan oloisilla aalloilla, mutta tyydyin pariin pikku pyrähdykseen, olinhan juuri saanut ahkeralla treenaamisella liki vuoden vaivanneen olkapääni jälleen kuntoon. Ikämiehen kroppa ja nuoren pojan mieli ei aina oikein tahdo sopia yhteen.

Satamasta merelle päin raskaan näköisesti pärskytti isohko Busteri kaikki pressut päällä. Pian Kujaholmi antoi tuulelta ja aallokolta suojaa ja nautin mukaani ottamani banaanin. Livuin rauhallisesti aallonmurtajan kärjestä sisään ja katselin, kun hiljattain avattu uusi satamaravintola Mila availi terassiaan, vaikka ilma ei ollutkaan kaikkein kaunein. Pyörähdin ympäri ja läksin läpsyttelemään suojaista rantareittiä takaisin kohti kotirantaa.

Tämä blogi on ollut varsin hiljainen viime aikoina. Melontarintamalta ei omalta osaltani ole ollut paljoa uutta kerrottavaa. Lähirannat on koluttu niin monta kertaa ettei niistä oikein enää oikein ole kirjoitusinspiraation lähteeksi eikä kauemmaksikaan ole tullut lähdettyä. Purjehdusharrastus eri muodoissaan yhdessä mökkipuuhien ja muiden askareiden kanssa on myös vaatinut osan kesäpäivistäni. Melomassa olen toki yhä käynyt, mutta tyypillisesti kyseessä on olleet lyhyet parin- kolmen tunnin lenkit lähirannoilla Kotkassa ja Klamilassa. Pidän blogin kuitenkin hengissä ja pyrin tänne silloin tälloin jotain uutta kirjoittamaan. Uskon, että vanhoistakin jutuista voi olla hyötyä tai viihdettä uusille lukijoille. Kotkan melojien hallituksessa toimiessani olen ilolla pannut merkille parin viime vuoden vilkkaan harrastustoiminnan ja uuden innokkaan melojasukupolven esiin nousun.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

 

Joskus keväällä tuli tuli Antin kanssa puheeksi, että olisi mukava käydä pitkästä aikaa koskella. Olisi myös kiva houkutella matkaan muita, etenkin sellaisia, joille virtaava vesi ei ole niin tuttu elementti. Antti oli jo viikko aikaisemmin vienyt ryhmän Langinkosken alajuoksulle, nyt kohteenamme oli Kultaankosket. Paikka on lempeydessään ja monipuolisuudessaan mitä mainioin kohde koskimelonnan harjoitteluun.

Pakkasimme kajakit vajalla ja hurautimme Kultaan laavulle. Purimme lastimme ja ilta kuuden maissa olimme vesillä. Ilma oli helteinen ja vesi lehtitietojen mukaan 22 asteista. Lohella ei kuulemma ole tässä lämmössä enää hyvä olla, mutta ihminen viihtyy sitäkin paremmin. Aloitimme joen itähaarasta, jossa totuttelimme virtaan. Ainakin yhdelle ryhmäläisistä kyseessä oli ihka ensimmäinen kerta.

Kajakit kainaloon ja vesille

Pienen totuttelun jälkeen vaihdoimme länsirannalle päävirran puolelle. Hieman huolimattomasti kippasin kajakkini siirtymätaipaleella katolleen. Onneksi eskimo on vähäisestä treenistä huolimatta selkäytimessä ja matka jatkui ilman, että kaikki välttämättä tapahtumaa edes huomasivat.

Matkalla päävirtaan

Päävirran oikealla puolella kallion allla on mahdollisuus helppohin pikkusurffeihin, joita kokeilimme kukin tyylinsä mukaan. Äärimmäisena oikealla oli toiminnassa harvinaisen helppo, tasainen ja leveä vihreä aalto, joka oli pehmeä ja lempeä kuin mummon villasukat. Siihen päästäkseen täytyi tehdä hieman töitä, mutta aallon tavoitettuaan siinä saattoi istua minuuttitolkulla lähes pelkkää painopistettä sirtämällä.

Reskutushommia

Parhaat paikat ainakin omasta mielestäni löytyivät keskeltä päävirtaa. Siinä oli kaksi aaltoa, joihin pääsi vasemman rannan kivien välistä. Ylempi aalto ei ollut kovin pitävä, mutta alempi piti sitäkin paremmin. Aalto oli kuitenkin niin kapea, että siinä pysyminen edellytti voimakkaita ohjausliikkeitä ja jatkuvaa kaartelua sivusuunnassa. Tämä oli ainakin omasta mielestäni ehdottomasti päivän parasta antia. Antti puolestaan nautiskeli ylempänan kallion alla olevasta terävästä aallosta, jossa hän kikkaili Rock Starinsa kanssa. Muut melojat valitsivat itselleen suosikkikohteensa omien toiveidensa ja tavoitteidensa mukaan. Aina välillä joku käytiin reskuttamassa, tai muuten vain kajakkeja tyhjenneltiin rantakivillä. Laskujeni mukaan vain yksi ryhmästä pysyi koko session pohja alaspäin. Kolmen melojan ryhmällä kiersimme myös Honkasaaren ja laskimme kertaalleen päävirran.

Tyhjennystuokio

Kellon lähestyessä iltakahdeksaa alkoi itse kullakin olla paras puhti poissa ja yksissä tuumin päätimme suunnata kohti lähtörantaa ennen kuin väsymyksen myötä lisääntyvät virheet veisivät hommasta nautinnon. Rannassa lyhyt kyselykierros paljasti jokaisen mukaan lähteneen tyytyväisyyden kosken antiin ja saatuihin kokemuksiin. Itsellekin muutaman vuoden tauon jälkeen muistui mieleen kuinka mukavaa koskimelonta voikaan olla. Toivottavasti samme uusittua retken vielä kesän kuluessa ja samalla houkulteltua mukaan lisää ennakkoluulottomia kokeilunhaluisia. Vanha totuus on, että koskimelontatataidoista on runsaasti hyötyä myös merimelonnassa.

Aurinkoinen retki Kuolioluotoon

 

Kotkan melojien kesän ensimmäinen meriretki oli typistynyt päiväretkeksi karun sääennusteen takia, kesän toinen yritys onnistui sitävastoin likipitäen täydellisesti. Risteilyemäntä Hanna oli tilannut niin aurinkoiset ja kevyttuuliset kelit, ettei paremmista voinut uneksia. Pakkasimme kajakkimme helteessä lauantaiaamupäivällä ja meloimme kantasataman kautta Alholansaareen maatauolle. Kellon käydessä jo iltapäivää moni retkeläisistä käytti tilaisuuden ravintotankkaukseen.

Kantasatama

Alholansaaren karuselli

Tauon jälkeen jatkoimme matkaamme vienoon vastatuuleen kohti Kuutsalon Santaniemeä. Tässä vaiheessa kolme saattajaa kääntyi kotimatkalle ja kymmenen kajakkia jatkoi kohti etelää. Hanna oli suunnitellut retken niin, että matkanteko oli leppoisaa ja mukavaa kaikille. Niinpä pidimme Santaniemessä toisen lyhyen tankkaus- ja nesteenpoistotauon.

Merta päin

Seuraavaksi sompasimme Vassaaren ja Pitkäsaaren itäpuolitse Karhusaaren ja Vähä-Karhun kapeikosta kohti Kuolioluodon eteläkärkeä. Perillä leiripaikalla olimme viiden jälkeen.  Aurinko paistoi ja kalliolla oli kuuma. Niinpä valtaosa retkeläisistä pulahtikin heti telttojen pystytyksen jälkeen uimaan yllättävän läpimään ja lähes levättömään meriveteen.

 

Telttakylä Kuolioluodossa

Ruokailun ja huilailun jälkeen pahimman helteen hieman helpottaessa oli saarikeirroksen aika. Kävimme katsomassa jylhää kalliomuodostelmaa ja etsimässä geokätkön länsirannan keskivaiheilta. Myöhemmin kätköä kotona logatessani paljastui tosin, että olin käynyt sillä jo aikaisemminkin. Itseltäni tuo kymmen vuoden takainen vierailu oli painunut jo tyystin unholaan. Leiriin palatessamme aurinko alkoi painua mailleen. Tarinoimme rantakalliolla ja illan hämärtyessä vetäydyimme kukin omin yksiöihimme.

Kalliolla

Geokätköilyä

Illaksi viilenee

Sunnuntaiaamu koitti lähes yhtä aurinkoisena kuin lauantaikin ja pikkuhiljaa loputkin pilvenhattarat kaikkosivat taivaan tuuliin. Yö oli onneksi ollut hieman viileämpi niin, ettei teltassa tullut tukalan kuuma. Aamianen nautittiin tuttuun tapaan kalliolla ja heti kymmenen jälkeen keulat osoittivat Vuorisaaren eteläkärkeä. Hanna oli suunnitelllut paluureitin Kuutsalon ja Kirkonmaan välistä ja tilannut siihen sopivat leudot myötätuulet.

Joko lähdetään?

Ajoittain paluumatkalla esiintyi pientä vallottamuutta letkamme levitessä niin pituus- kuin sivusuunnassakin tarpeettoman laajalle, osan päätyessä seikkailemaan väyläalueelle. Taisipa jostain vastaantullesta moottoripaatista tulla asiasta pientä mainintaakin. Silloin, kun liikutaan joukolla, on mielestäni kohteliasta huomioida veneilijät ja pysytellä suhteellisen tiiviissä muodostelmassa sekä välttää veneväyliä. Tämä on myös turvallisuuskysymys.

Hyvässä nipussa

Pidimme tankkaustauon kaikille kotkalaisille tutussa Lehmän montussa. Osa tyytyi kylmiin eväisiin, osa laittoi keittimen pihisemään. Grillikatos tarjosi mukavasti suojaa auringolta. Tauko oli juuri sopivan mittainen jotta luvattu merituuli ehti heräämään ja kääntämään vallitsevan virtauksen mukavasti selkämme taakse. Myötätuulessa oli hyvä lasketella kohti Katariinaniemen veneluiskaa ja sen läheisyydessä odottavaa jäätelökioskia.

Katoksessa

Rannalla oli kuuma, mutta jäätelö viilensi mukavasti. Sen tarjoaman energiabuustin voimalla oli helppo meloa viimeinen pikataival vajarantaan, jonne saavuimme jopa aavistuksen etuajassa. Kajakkeja purkaessa ei nurinoita kuulunut vaan tyytyväiset retkeläiset alkoivat suunnitella jo uusia seikkailuja heti seuraavaksi viikonlopuksi. Kiitos Hanna hyvin vedetystä ja onnistuneesta retkestä ja muut retkeläiset mukavasta seurasta!

Jäätelö viilentää

ps. Ainakin parista kajakista peräevä oli pois pelistä eväkoteloon juuttuneiden kivien tai hiekanjyvien takia. Suosittelen itse kutakin varustamaan oman kajakkinsa evän pienellä narulenkillä, josta kanssamelojan on hyvä nykäistä jumittunut evä liikkeele. Saman pikkupaparannuksen voisi toki toteuttaa myös vaikka kaikkiin seuramme kajakkeihin.

Saatilla

 

Lauantaina 12.7. koitti kuluvalle kesälle harvinainen vähätuulinen hellepäivä. Vajalle kokoontui 11 melojaa. Valtaosa oli lähdössä päiväretkelle Rankkiin. Koska itselläni oli iltapäivästä menoa, olin ilmoittatunut saattamaan lähtijöitä osan matkaa. Sain seurakseni kolme muutakin melojaa.

Etsi kuvasta kahdeksan kajakkia

Lähdimme vajalta hieman myöhässä odoteltuamme tovin viimeistä paikalle saapunutta. Kajakit lipuivat helposti pienessä myötätuulessa ja -virrassa kohti ulappaa. Merituulentien sillan alla pidimme ensimmäisen juomatauon. Hiostavalla ilmalla on hyvä pitää huolta nestetasapainosta. Tästä matkamme jatkui suoraviivaisesti kohti Tuohipöllön itärantaa, jossa pidimme seuraavan tauon.

Rankkin menijät sataman suulla

Tässä joukkomme jakautui kahtia. Rankkia kohti suuntasi seitsemän kajakkia ja me loput neljä käänsimme keulat itään kiertääksemme Havourin pikkusaaren. Tämän jälkeen suuntasimme Tuohipöllön ja Mussalon nestesataman välistä Hirssaren itäpuolelle.

Havouri

Hirssaaren jälkeen puhelin hälytti. Raskaasta musiikista pitävä retkiluistelupiireistä tuttu meloja oli saapunut Dark River fesitivaaleille Kotkaan ja oli nyt vajalla kiinnostuneena tutustumaan, miten kotkalaiset melojat ovat maa-asiansa järjestäneet. Lupasin hieman optimistisesti olevani maissa parinkymmenen minuutin kuluttua, joten loppumatkalla oli kiristettävä tahtia.

Loppumatkasta riitti kaislikkoa

Kiersimme vielä Munsaaren itäpuolitse ja sompasimme itsemme kaislikon läpi sivistystä kohti. Muiden retkeläisten lähdettyä kotiinsa jäimme vielä kahdestaan vaihtamaan kokemuksia vajalle. Rankki jäi tällä kertaa näkemättä, mutta oli kiva meloa leppoisa lenkki ja tavata tuttuja niin maissa kuin merälläkin.

Typistetty meriretki

 

Antti ohjeistaa retkeläisä ennen lähtöä

28.-29. kesäkuuta oli ohjelmassa Kotkan Melojien meriretki. Lähtökohtaisesti tarkoituksena oli tehdä helpohko yön yli kestävä retki johonkin Kotkan tai Pyhtään edustan alle parinkymmenen kilometrin etäisyydellä vajasta sijaitsevaan saareen. Uusia melojia oli ohjeistettu aiemmin pidetyssä infotilaisuudessa retken sisällöstä ja kajakkiretkeilyn ominaispiirteistä. Lähtijöitäkin tuntui olevan mukavasti, mutta säänhaltija puuttui peliin.

Sunnuntaille oli ennustettu kurjaa keliä, kovaa tuulta, sadetta ja jopa yli 20m/s puuskia, joten oli selvää ettei kajakilla olisi tuolloin hyvä olla merellä. Kokemuksesta olisi tulossa taatusti ikimuistoinen, joskaan ei miellyttävä. Retken vetäjänä Antti teki ainoan viisaan päätöksen ja päätti lyhentää tapahtuman päiväretkeksi. Tätä sunnuntaina kodin lämmössä kirjoittaessa on helppo todeta tuo ratkaisu oikeaksi. Ulkona jyrisee ukkonen ja räystäät tulvivat yli.

Keluntatauko Merituulentien sillan alla

Lauantaina keli oli kuitenkin mitä mainioin, poutainen ja lähes tuuleton. Lähdimme pikavisiitille tuiki tuttuun Lehmänsaareen. Osa retkeläisistä oli päässyt matkaan jo perjantai-iltapäivällä ja he olivat yöpyneet saaressa. Matkamme sujui hyvin pieniä kelluntataukoja silloin tällöin pitäen. Vajaassa parissa tunnissa olimme perillä saaren länsirannan hietikolla. Perjantaina matkaan lähteneet odottelivat meitä kalliolla merelle tähyillen ja lounasta nauttien.

Vastaanottajat kalliolla

Vedimme kajakit hietikolle ja pidimme itsekin lounastauon. Pari melojaa pulahti viileään meriveteen virkistäytymään. Vietimme saaressa puolisentoista tuntia juttuja kertoillen ja paikkoihin omaehtoisesti tutustuen ennen kuin lähdimme urakoimaan takaisin kohti vajaa. Lähtöhetkellä rannalle pelmahti neljän ryhmä Pyhtään melojia kyselemään, vieläkö grillipaikalla oli tulet valmiina.

Kajakkeja rannalla

Kotimatka sujui mikäli mahdollista menomatkaakin mutkattomammin. Retkeläisillä oli sen verran vauhtia, että edes jäätelötaukoa Katariinanniemessä ei maltettu pitää. Vähän ennen rantaa vastaan meloi vieraan näköinen kajakki, jossa istui valtakunnallisestikin tunnettu kymiläislähtöinen poliitikko. Hän kertoi saaneensa kajakin syntymäpäivälahjaksi ja vaikutti kiinnostuneelta seuran toiminnasta. Olimme vajalla kello 17 aikoihin ja mieliala niin päiväretkeläisten kuin yön yli viipyneidenkin keskuudessa vaikutti oikein tyytyväiseltä. Toivottavasti seuraavalla kerralla sään haltija sallii kaikille yön yli kestävän saariretken.

Paluumatka alkamassa

Uusi kausi, vanhat kujeet

Mikko Haminasta ilmoitteli Kotkan melojien WhatsApp-palstalla, että olisi jo aika avata melontakausi. Itse olin vielä loistavan retkiluistelukauden jälkihehkuissa, enkä ollut oikein noteerannut koko asiaa, vaikka toki tiesin Metsolan vajan edustan olevan jäistä vapaan. Pyhtään Keihässalmesta vesille olisi päässyt jo huomattavasti aikaisemmin.

Perjantaina seuran vuorolla uimahallilla kävi ilmi, että moni muukin oli havainnut Mikon kutsun, ja niin lauantaiaamuna rannassa oli kaikkiaan kuusi melojaa sekä yksi valokuvaaja. Hivutimme kajakkimme uimarannan kohdalta jäälautalta veteen ja meloimme Langinkosken alajuoksulle. Kajakki tuntui kulkevan kevyesti ja hymy oli kaikilla herkässä. Sen verran alkutuntuma oli kuitenkin hutero, että kovin syvälle kosken kuohuihin ei tehnyt mieli kajakin keulaa työntää. Niinpä käännyimmekin alavirtaan ja meloskelimme jäiden reunoja niin tarkkaan kuin se suinkin oli mahdollista.

Avoin vesialue ei vielä ollut kovin suuri, joten jouduimme melomaan samoja reittejä edestakaisin. Välillä jouduimme murtautumaan pienen jääkannaksen yli tai nousemaan sen päälle. Toisinaan reitti oli tukossa ja palasimme omia jälkiämme takaisin. Toisten leikkiessä jäiden seassa toiset keskittyivät seurailemaan lintuja ja muita kevään merkkejä. Itseäni viisaampien mukaan mm. nokikanasta, nauru- ja kalalokista ja merikotkasta saatiin havainnot. Itse bongasin varisten lisäksi lähinnä pari laulujoutsenta ja kymmenkunta harmaahaikaraa.

Rajallisella alueella ei välttämättä kovin pitkään jaksa pyöriä. Niinpä mekin palasimme parin tunnin melonnan jälkeen takaisin lähtöpisteeseemme. Rantautuminen onnistui kätevästi ottamalla kovan vauhdin ja liukumalla kajakissa kestävälle jäälle. Tämän jälkeen oli helppoa nousta kävelemään ja vetää kajakki perässään rantaan. Kotiin tuliaisena tältä lyhyeltä reissulta oli katkennut lateraaliviitan pätkä. Siitä saattaa tulevaisuudessa tulla jonkinlainen pihakoriste.