sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Välikausimelontaa


Kesän lämpimät ja valoisat päivät alkavat olla takana. Tuulet tuivertavat ja illat tuntuvat pimenevän yhä aikaisemmin. Vielä ei kuitenkaan melojan perspektiivistä ole oikein syksy, mutta ei enää oikein kesäkään. Vesi on edelleen mukavan lämmintä ja toistaiseksi rantojen lähistöllä pärjäilee vielä ilman kuivapukuakin. Melko kiireisenä ja jossain määrin myös mukavuudenhaluisena henkilönä olen kuitenkin asennoitunut siihen, että telttaretket ovat tältä melontakaudelta jo takana. Työpäivän jälkeenkään ei kovin pitkää lenkkiä enää ennätä heittää ja lähiruovikot on viime vuosien aikana jotakuinkin puhki melottu. Melonta on nyt siirtynyt päiväretkiin ja kotisaarten kiertelyvaiheeseen.

Sunnuntaina 8.9. mieli halasi merelle ja kroppa kaipasi kahden päivän seminaari-istumisen jälkeen toimintaa. Hyppäsin kajakkiini ja annoin vienon merituulen tuulettaa ja jäsentää ajatuksiani. Lähdin melomaan Kotkan saaren ympäri. Samalla tuli kierrettyä myös Katariinan niemen kainalossa oleva Varissari.

Hups!
Kantasatamassa oli pitkä rivi satamahinaajia odottamassa tositoimiin pääsyä. Puuvenekeskuksen rannassa törrötti laiturin vieressä jokin aika aikaisemmin uponneen parikymmenmetrisen purjelaivan mastot. Olin lukenut tapauksesta sanomalehdestä. Aluksen omistajasta ei ole selvyyttä ja siksi myös pelastustoimet ovat jäänet yhteiskunnan harteille. Alus oli puomitettu ja puomien sisäpuolella veden pinta vaikutti hieman samealta ja öljyiseltä. Aluksen tankit oli kuitenkin ehditty tyhjentää jo aikaisemmin, joten suurempaa ympäristöriskiä tästä puisesta purjelaivasta tuskin pääsee muodostumaan.

Loppumatkasta päätin keskittyä melontatekniikkaan ja kokeilla, näkyisikö tämä myös keskimääreisessä melontanopeudessa. Pahaksi onneksi aina toisinaan takkuileva SportsTracker lopetti seurannan ja loppumatkasta jäi kartalle vain suora viiva. Mieli kuitenkin virkistyi ja kajakkikin tuntui kulkevan hyvin, vaikka edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo tovi. Ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen vasen olkapää ei oirehtinut millään lailla koko reissun aikana.

Taas mennään!
Viikko vierähti arkitöineen, kiireineen ja kokouksineen, kunnes seuraava mahdollisuus melomiseen tarjoutui lauantaina 14.9.  Päätin lähteä 22km:n lenkille Mussalon ympäri. Mukaani sain houkuteltua seurakaveri Pasin. Taivas oli aamusta pilvinen, mutta sääennuste lupasi sään kirkastuvan päivän mittaan. Tuuli puhalteli luoteesta melko puuskaisena, joten voimia säästääksemme päätimme meloa kierroksemme vastapäivään.

Joitain vuosia sitten harmaahaikaran yleistyessä rannoillamme, törmäsin siihen ensimmäistä kertaa Langinkosken alajuoksulla, Ruonalan rantaruovikoissa. Nyt samoilta sijoilta lehahti lentoon vitivalkoinen ja keltanokkainen jalohaikara. Ensimmäiset tämän lajin yksilöni olin nähnyt pari viikkoa aikaisemmin Virolahdella.

Jatkoimme Maijansalmen kautta Äyspäälle. Siellä meitä odotti kohtalainen laine takaviistosta. Aallokon, sekä napakan tuulen avustamina selvitimme Mussalon itärannan varsin rivakasti. Loppumatkasta tarjoutui mahdollisuus muutamiin surffeihinkin. Ennen sataman kärkeä, vehkaluodon kohdalla merikotka liiteli matalien pilvien alla hetkeksi menoamme seurailemaan. Jälkikäteen tarkasteltuna gps tarjosi tällä osuudella reitin huippunopeudeksi 13.3km/h.

Satamaa ruopataan
Sataman kohdalla oli suorastaan ruuhkaa.  Ennen kuin ehdimme aallonmurtajan päähän, kaksi rahtilaivaa lähti ulos aivan peräkanaa. Sataman laajennuksiin liittyviä ruoppaustöitä tehtiin kahden jättimäisen ruoppaajan voimin. Mietimme, miltä puolen nämä hirviöt olisi viisasta kiertää, kun ne yhtäkkiä lähtivät liikkeelle, ilemeisesti väistääkseen väylää pitkin tulevaa punaista kemikaalitankkeria. Tässä vaiheessa lasikikuituinen opastinvene kurvasi vierellemme kysymään reittisuunnitelmiamme. Kuljettaja piti valitsemaamme reittiä viisaana ja antoi ymmärtää, että pohjasta olisi löytynyt ilmeisesti joitain sodanaikaisia ammuksia. Sataman kärjen ohitettuamme pidimme pienen lounastauon katsellen länttä kohti luovivaa purjevenettä.

Punainen on syksyn muotiväri
Takasinpäin meloessa ei aalloista ollut enää haittaa, mutta varsinkin Tuohipöllön ja Ristiniemen kohdalla tuulenpuuskat olivat sitä luokkaa, että kajakkimme lähes pysähtyivät. Pasi kuvailikin tätä osuutta reitistä hieman töiseväksi. Pian pääsimme kuitenkin Hirssaaren suojaan ja loppumatka sujui jo helpommin. Paluumatkan hidas matkanteko oli kuitenkin pudottanut keskinopeutemme kuuden kilometrin tuntumaan. Näin ollen koko lenkin kiertämiseen kului lähes neljä tuntia. Vajarannassa fiilis oli hyvä. Monenmoista oli taas tälläkin lyhyellä reissulla nähty ja samalla saatu hieman kuntoiltuakin. Aurinkokin pilkisteli jo pilvien raosta.

Kannatti lähteä!







sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Pieni retriitti



Muutaman hektisen työviikon jälkeen pieni irtiotto arjesta oli enemmän kuin tervetullut. Lähdin perjantai-iltana suoraan töiden jälkeen ajelemaan kohti Klamilaa. Perillä purin tavarat ja kannoin saunaan vedet. Tämän jälkeen nostin kanootin laiturille ja lastasin sen kevyesti ehtiäkseni pienelle lenkille vielä ennen pimeän tuloa. Viikolla postiin oli saapunut Kiinasta tilaamani kevyt hiilikuituinen taittolapamela, jota kiirehdin kokeilemaan. Kiersin pari pientä lähisaarta ja palasin rantaan lämmittämään saunaa. Ensivaikutelma melasta oli mieluisa. Erityisesti sen keveys tuntui hyvältä.

Valmiina lähtöön
Lauantaina odotti upea aamu. Yhdeksän jälkeen olin jo melomassa rannikkoreittiä kohti Klamilan Kalasatamaa. Matkalla törmäsin pariinkin silakkaparveen. Oli erikoinen tunne istua kanootissa, kun kiiltäväkylkiset kalat hyppelehtivät satamäärin joka puolella. Aivan kuin meri ympärillä olisi kiehunut. Aamu oli rauhallinen, lahdella uiskenteli pari joutsenta. Vastapäisen saaren puissa erottui suurehkoja valkoisia laikkuja. Jotain lintuja varmaankin, mutta mitä? Eihän joutsenet istu puun oksilla. Meloin lähemmäksi ja yritin tallentaa näkemääni pienellä pokkarilla. Lopulta linnut lehahtivat lentoon. Tunnistin harmaahaikaran, mutta mitä olivat nuo kolme muuta. Myöhemmin kotona kuvien perusteella suoritettu lajinmääritys paljasti isot valkoiset linnut jalohaikaroiksi, joita en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt. Ennen satamaan saapumistani näin vielä lahden yllä kaartelevan kalasääksen.

Isot valkoiset linnut
Satamassa oli hiljaista. Päätin suunnata kohti Kelviikkiä. Olin käynyt siellä vuosi sitten, mutta tahdoin nähdä paikan vielä uudelleen. Tuuli alkoi hieman voimistua. Melonta uudella melalla sujui mukavasti, mutta suoraan lapaan tottuneelta kymmenen asteen lapakulma vaati hieman totuttelua. Välillä meloin tovin viime syksynä tekemällä beavertail-melallani, mutta vaihdoin kohta taas kevyempää hiilikuituisen. Kelviikissä oli rauhallista. Vanhempi mies laittoi niin keskittyneesti syöttejä pitkäänsiimaan, ettei edes huomannut minun melovan vierestä ohi.

Kelviikin rauhaa
Kelviikistä ulos tullessani näin Harvajanniemen itäreunalla kevytveneen purjeen. Päätin lähteä katsomaan venettä lähempää. Meloskelin sivutuulessa kohti purjetta, kunnes se hävisi. Arvelin veneen menneen rantaan ja suunnistin kohti oletettua rantautumispaikkaa. Hetken kuluttua kuulin surinaa takaani. Ylleni ilmestyi drone, joka lensi kohti samaa pistettä, mihin olin itsekin matkalla. Seurasin sitä. Drone laskeutui mökkirantaan, jossa odotti valmiiksi rikattuna Vikla sekä E-jolla. Keski-ikäinen pariskunta istuskeli lämpimästä ilmasta nauttien. Vaihdoin heidän kanssaan muutaman sanan sekä näkemästäni dronesta että veneestä. Rouva oli ollut vesillä E-jollalla ja mies lennätti dronea. Toivotin hyvät viikonlopun jatkot ja lähdin melomaan Havourin eteläpuolitse kohti Santsaaren kärkeä.

Selfie sunnuntailta
Kolmen ja puolen kilometrin ylitys sujui sivumyötäisessä joutuisasti. Loppumatkasta aallot kasvoivat sen verran, että yritin saada kanoottiani surffiin siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta. Santsaaren itäpuolella tuuli ja aallot loppuivat ja meloin rauhallisesti viimeiset kilometrit kohti mökkirantaa. Nälkä alkoi jo kurnia suonissa. Iltaa kohti tuuli nousi sen verran, että vedin kanootin suosiolla laiturille odottamaan seuraavaa aamua. Minun kokemuksellani 7 m/s on jo sellainen tuuli, että avokanoottimelonta käy työlääksi.

Tyyni aamu
Sunnuntaiaamu oli, jos mahdollista vieläkin upeampi kuin lauantai, vaikka yön aikana oli siirrytty jo syyskuun puolelle. Tähtikirkkaan yön jälkeen aurinko paistoi täydeltä terältä ja meri oli täysin tyyni. Lähdin melomaan kohti etelää vailla sen suurempia suunnitelmia. Välillä käytin uutta mutkamelaani, välillä meloin äänettömästi inkkarityyliin kapealapaisella perinnemelalla. Ohitin Tervakarin ja Veroluodon. Hetken mielijohteesta päätin poiketa Vasikka-Pulterissa. Rantautumispaikka löytyi pienen etsinnän jälkeen. Kiipesin kalliolle tähystämään. Meri oli edelleen täysin tyyni, mutta aluevesirajan kohdalla vaani sumurintama. Ajattelin lähteä kiertämään Ruissaarta.

Grey Owl Plume
Ruissaaren ja Mustamaan salmessa arvioin sumurintaman liikettä ja etäisyyttä. Santio näkyi vielä, mutta oli pikkuhiljaa peittymässä valkeaan usvaan. Uskon ehtiväni kiertämään myös Mustamaan. pientä jännitystä loi, että olin lähtenyt matkaan ilman kompassia. Kartta minulla kyllä oli sekä kännykkä ja gps. Mustamaan kärjessä tapasin vastakkaiseen suuntaan sitä kajakeilla kiertävän pariskunnan. Vaihdoimme muutaman sanan. He olivat lähteneet mökiltään Ruissaaresta. Ennätin, kuin ennätinkin saaren ympäri auringon vielä paistaessa.

Sumurintama lähestyy ja on hotkaissut jo puolet Ruissaaresta
Ruissaaren pohjoispäässä oli harkinnan paikka. lähtisinkö yrittämään Hellitöksenselän yli pohjoiseen, vai kiertäisinkö Harvajanniemen itärantaa pitkin. Pulterit olivat jo hävinneet maisemasta ja sumu nuoli Ruissaaren itäreunaa. Mökkiläiset starttasivat veneensä ja pyrkivät joukolla mantereelle hyvän näkyvyyden vallitessa. Sumurintaman edellä oli alkanut hieman tuulla ja matka sivumyötäiseen eteni mukavasti, ainoastaan veneiden nostattama ristiaallokko teki melomisestä hankalaa. Päätin edetä väylän itäreunaa pitkin niin pitkään kuin näkyvyyttä riittää. Sitten olisi uudelleen arvioinnin paikka. Uskoin pärjäävänii loppumatkan sumussakin.

Rannat alkavat kadota
Sumurintama saavutti minut pian nelikilometrisen Hellitöksenselän puolivälin jälkeen. Sivuilla ja edessä oli kaikki tasaisen harmaata. Aurinko kajasti kuitenkin sumun läpi sen verran, että pystyin säilyttämään suuntani sen, sekä vienon tuulenvireen ansioista ilman ongelmia. Sokkomelontaa jatkui vajaa parikymmentä minuuttia, sitten rintama oli kulkenut ohi ja jatkoi matkaansa kohti rannikkoa. Takaa paljastui jälleen sininen taivas. Maanäkyvyys palasi ja aurinko lämmitti. Olin enää parinsadan metrin päässä Tervasaaren rannasta, juuri siinä kohtaa, mihin olin tähdännytkin.

Purjevene sumun keskellä
Tästä oli enää pieni rupeama mökkirantaan. Päätin hetken mielijohteesta oikaista kaislikon läpi kapeasta salmesta ja löysin Tervasaaren pohjoispuolelta itselleni aivan uuden reitin, jonka olemassaolosta minulla ei ole ollut mitään aavistusta, vaikka olen liikkunut näillä vesillä useamman vuosikymmenen.

Olipa kertakaikkisen upea ja rentouttavan rauhallinen melontaviikonloppu, eittämättä yksi kesän parhaista. Avokanoottikokemustakin karttui lisää liki neljäkymmentä kilometriä.