keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Halpuus houkuttaa


Ostin ensimmäiseksi kajakikseni Perception Essencen. Se oli loisto-ostos, joka avasi minulle portin upeaan harrastukseen. Essence on hyvä kajakki, joka sopii lähes kaikille aloittelevasta sunnuntaimelojasta kokeneeseen retkeilijään. Muovirunkoisena Essence ei säikähdä rantojen kolhuja eikä koviakaan otteita. Se on hyvin tehty ja kattavasti varusteltu. Vaikka se onkin yksikerrospolyeteeniä, sen lievästi v-mallinen runko jäykistää rakenteen niin, että moni huomattavasti kalliimpi sandvich-rakenteinen muovinen kilpailija jää tässä suhteessa jälkeen.


Retkikuormaa Essence kantaa hyvin ja sen pakkaustilat ovat asialliset, etenkin jos jalkatukien ja etulaipion välisen tilan ottaa aktiivikäyttöön. Kajakki käyttäytyy johdonmukaisesti kaikissa keliolosuhteissa. Se on kohtuullisen nopea ja varsin vakaa. Essence pitää kurssinsa hyvin erilaisissa tuuliolosuhteissa eikä sen evää tarvitse kerta-asetuksen jälkeen olla koko aikaa säätämässä. Tyhjänä tämä kajakki tottelee myös kallistusohjausta mukavasti. Ominaisuuksiensa puolesta Essence on siis onnistunut kompromissi. Tasaisuuden kääntöpuoli toisaalta on, ettei mikään ominaisuus nouse erityisesti muiden yli. Aina löytyy leikkisämpiä kajakkeja päivämelontaan tai nopeampia ja tilavampia retkikajakkeja pitkille matkoille.


Kun muutama vuosi takaperin ostin itselleni lasikuituisen Tiderace Xploren retkikättöön, sai Essence siirron Klamilaan mökille. Mökillä sillä on melottu päiväretkiä ja aina tarvittaessa se on haettu milloin mistäkin syystä takaisin kaupunkiin. Minulla on ilmeinen tarve kahdelle merikajakille, mutta nykyiset kajakkini ovat turhan samankaltaisia keskenään. Niinpä olenkin jo jonkin aikaa etsinyt Essencen tilalle hieman leikkisämpää ja sähäkämpää menopeliä, jolla olisi kiva kurvailla kaislikoissa ja leikkiä aalloilla ja rantakivikoissa. Lyhyemmille retkillekin se saisi päivämelonnan lisäksi mielellään soveltua.


Useampiakin vaihtoehtoisia muovikajakkeja olen harkinnut ja melko monia niistä myös käytännössä kokeillut. Aina silti jokin tekijä tuntuu haraavan vastaan. Tiderace Vortex on jämäkkä ja leikkisä, mutta hieman raskas meloa ja minulle turhankin suuri. P&H Scorpio on hyvä meloa, mutta se on tarpeettoman leveä enkä pidä siinä käytetystä tilaa vievästä peräsinratkaisusta. NDK Romany Surf voisi olla mielenkiintoinen, mutta se on taas pienehkö ja siitä puuttuu päiväluukku edestä, jne...  Jos ei mikään muu tekijä, niin viimeistään sitten kajakin hinta on aina laittanut mietteliääksi. Vaikka myisinkin Essencen, pitäisi uuteen kajakkiin sijoittaa tuhatkunta euroa lisää ja silti käytännön hyöty nykytilanteeseen verrattuna jäisi melko marginaaliseksi. Niinpä uusi kajakki olikin toistaiseksi jäänyt vain suunnitelmien asteelle.


Kun joulun alla lueskelin kokousmatkalla Iltasanomia hotellihuoneessa, sattui silmiini sivun kokoinen mainos, jossa kaupattiin SeaBird-kajakkejä hämmästyttävän edullisesti. Otin tuosta sivusta valokuvan ja julkaisin sen seuramme fb-palstalla. Muutama kanssameloja tuntui kiinnostuvan asiasta, mutta itse unohdin tämän nopeasti. Kun sitten ensimmäiset kajakit vuoden vaihteen jälkeen toimitettiin tilaajilleen, palasi tuo mainos mieleeni ja aloin ynnäillä asioita mielessäni. Tästähän saisin nyt etsimäni kaltaisen kajakin käytännöllisesti katsoen puoli-ilmaiseksi. Hankinta tosin pitäisi tehdä keskellä talvea ja sika säkissä. Aikani jahkailtuani jätin lopulta tilauksen tammikuun lopulla. Runsaan kuukauden kuluttua maaliskuun alkupäivinä puhelimeni pirahti ja Posti toi pihaan keltaisen kolmikerrospolyeteenisen SeaBird Scott- kajakin. Nyt minulla on siis yhden lasikuituisen retkikajakin lisäksi kaksi kanarialinnun keltaista muovikajakkia.


Ergonomialtaan tämä uusi Seabird Scott tuntuu hyvältä. Istuma-asento on kuitenkin melko isojen reisitukien takia matalahko. Työn jälki vaikuttaa asialliselta, mutta ei yllä aivan Essencen tasolle. KajakSportin valmistama evä vaikuttaa suorastaan erinomaiselta ja jalkatuet ovat tukevat ja helppotoimiset. Pakkaustilaa on ihan reilusti. Luukut tuntuvat tiiviiltä, mutta jostain käsittämättömästä syystä ne eivät olleet valmiiksi varustettu karkunaruilla. Kajakin kansiköysistö on hyvin suunniteltu, mutta sen toteutus pari milliä turhan ohkaisine köysineen sekä aavistuksen heppoisilta vaikuttavine kiinnikkeineen tuntuu hieman huteralta. Tarvittaessa tämä on helposti fiksattavissa. Laipiot ovat tiiviit, mutta niiden liimaus on ollut vähän suurpiirteisiä saumojen roiskeista ja muutaman millin vinksalleen menneistä asennuksista päätellen. Käytännössä asialla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Kajakin tasaista pohjaa tukemaan lisäsin istuinaukon eteen koskarityylisen kanteen tukeutuvan pystysuoran styrofoam-levyn, aivan kuten tein aikanaan Essencellekin. Tällaiset voisivat mielestäni olla muovikajakeissa jo vakioina.  Kaiken kaikkiaan tämä uusi kajakki vaikuttaa varsin asialliselta ja hintaansa nähden suorastaan mainiolta.


Mikä sitten tulee olemaan näiden kahden nyt omistamani muovikajakin asema jatkossa? Mikäli vain tämän uutukaisen melontaominaisuudet osoittautuvat toivomani kaltaisiksi, joutaa tähän asti minua loistavasti palvellut Perception Essence myyntiin. Mikäli taas en ole Scottiin tyytyväinen, jatkuu yhteiseloni Essencen kanssa ja tämä uusi SeaBird saa jäädä hetken hairahdukseksi. Toinen muovikajakeistani on siis tulossa jossain vaiheessa myyntiin. Kauppaa ryydittämään voin tarvittaessa antaa uuden kajakin mukana seuranneet varusteet tai sitten myyn ne erikseen.


Kävi niin tai näin, suuria taloudellisia tappioita ei tästä kokeilusta pitäisi olla odotettavissa. Lukemieni käyttäjäkokemusten perusteella suhtaudun Scottin melonta-ominaisuuksiin luottavaisesti. Eniten minua tässä vaiheessa mietityttää, miten kajakin keskeltä tasainen pohja tulee pitämään ryhtinsä kesäkeleillä. Pohjaa on toki jäykistetty kolmella pitkittäisellä uralla, mutta havaintojeni mukaan muut vastaavan kaltaisella ratkaisulla varustetut kajakit ovat aina olleet enemmän tai vähemmän pohjastaan lommahtaneita. Eri asia sitten on, onko tällaisella sitten sen suurempaa käytännön merkitystä. Kertoilen kokemuksiani muovisesta SeaBird Scottista myöhemmin tässä blogissa kunhan jäät ovat ensin sulaneet ja kajakki ensin koemelottu.








lauantai 17. maaliskuuta 2018

Söderskär

Söderskär on Sipoon ulkosaariston majakkasaari, jolla sijaitsee sata vuotta ennen syntymääni rakennettu jykevä keltainen kivimajakka. Olen katsellut tuota kulmikasta tornia lukuisat kerrat purjeveneen kannelta ja liki yhtä monta kertaa suunnitellut käyväni siellä meloen. Koska kalliosaari on luonnonsuojelualuetta, jolle on kesäisin maihinnousukielto toukokuun alusta heinäkuun loppuun, on tuo retki kuitenkin aina jäänyt tekemättä. Elokuun viikonloput kun tuppaavat olemaan muuten kiireisiä ja syyskuussa päivä on jo lyhyt.


17.3. jo paljon ennen vuoden 2018 melontakauden alkua tuo majakkasaari tuli sitten lopulta korkattua. Ei kuitenkaan kajakilla vaan luistimilla. Oikeastaan tämä kirjoitus ei siis kuulu blogin aihepiiriin ollenkaan. Koska kuitenkin aika moni meloja harrastaa talvisin retkiluistelua ja tuo saari on yleinen melontakohde, tällainen pieni syrjähyppy varmasti sallitaan.

Osallistuimme keväisenä lauantaina kahden kotkalaisen melojan voimin Sipoon Kalkkirannasta alkaneelle Skrinnareiden retkelle. Emme suinkaan olleet ainoat melojat tässä 24 luistelijan ryhmässä. Matkan aikana melonnasta tunnuttiinkin keskusteltavan porukan kesken kenties enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä aiheesta. Toisetkin vaikuttivat odottavan jo kesää. Jäätilanteesta ei ollut ennalta täyttä varmuutta ja asennoiduimme kiertelemään saarten rantoja paannejäävyöhykettä hyödyntäen. Nopeasti kuitenkin selvisi, että jää oli selvästi parempaa, mitä olimme uskaltaneet toivoa. Viikolla oli ollut lauhaa ja viikonloppua kohti ilma oli pakastunut. Tasaista, sileää ja helposti luisteltavaa jäätä ulottui nyt silmänkantamattomiin. Vain pari väylän ylitystä sekä pieni ahtojäävyöhyke rikkoivat muuten sileän kokonaisuuden.


Varsin pian suunnitelmat siis muuttuivat ja tavoitteeksi otettiin parinkymmenen kilometrin päässä etelässä siintävä Söderskärin majakkasaari. Hienoinen myötätuuli siivitti menoa ja sääennusteen lupailema pilvipeite loisti poissaolollaan. Niinpä matka sujui parhaimmillaan liki kahdenkymmenen kilometrin tuntivauhtia. Kymmenen kilon reppukaan ei paljoa selässä painanut, edes evästaukoa ei ennätetty pitää ennen kuin olimme jo perillä.


Kiertelimme hieman saarta ja söimme tuulen suojassa eväitä auringosta nauttien. Puolilta päivin aamun runsaan kymmenen asteen pakkanen oli lauhtunut reilusti ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Edes taukotakkia ei tarvinnut kaivaa repusta.

Kotimatka alkoi hieman onnahdellen, kun parin kilometrin jälkeen erään luistelijan terä irtosi luistimen rungosta. Parinkymmenen kilometrin potkuttelu yhdellä jalalla vastatuuleen ei varmasti houkuttanut ketään. Fiksauksen jälkeen terä saatiin pysymään sen verran, että sillä saattoi edetä varovasti ainakin jonkun matkaa, mutta tämä toi tummia pilviä retkeläisten taivaalle. Sitten tapahtui suoranainen ihme. Vajaan kilometrin päästä keskeltä jäälakeutta löytyi osittain jäähän hautautunut retkiluistinpari, joka piti vain piikata irti jäästä. Toinen ihme oli, että nuo luistimet kävivät suoraan kyseisen luistelijan monoihin. Erilaisia sidejärjestelmiähän on useita.


Uskomatonta onnea kiitellen seurueemme jatkoi hymyssä suin kohti pohjoista. Kiertelimme Onaksen saaristossa ja pidimme kotimatkalla yhden evästauon. Retken edetessä jäätilanne vain parani entisestään ja hienoinen vastatuulikin kääntyi puhaltamaan sivusta. Kuuden tunnin ja 51 kilometrin kuluttua olimme takaisin lähtöpisteessämme uskomattoman hienoa kokemusta rikkaampana.

Mieluusti olisin tämän majakkasaaren valloittanut kajakilla, mutta tuskin se olisi tätä upeampaa kokemusta pystynyt tarjoamaan kesälläkään.Tulen kyllä varmasti Söderskärissä joskus vielä meloenkin vierailemaan, mutta enää sinne ei sellainen hinku kuin aiemmin, saarihan on nyt jo valloitettu.








perjantai 9. maaliskuuta 2018

Talvi alkaa taittua

Hiihtolomaviikolla paukkuivat ennätyspakkaset, mutta tänään töistä pyöräillessäni tihutteli jo vesiräntää. Kyllä on aikakin, sillä edellisten melontavuosieni perusteella vesille pitäisi Kotkan edustalla päästä viimeistään maaliskuun lopulla. Lunta ei maassa ole ollut paljoa missään vaiheessa, mutta Suomenlahti on jääpeitteessä aina vastarannalle saakka.

Melojia merellä. Tällä kertaa ilman kajakkeja.
Talvi on kulunut normaaliin tapaan viikoittaisissa allasharjoituksissa uimala Katariinassa. Melontatuntuman säilyttämisen kannalta nämä ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä. Samalla nämä perjantaiharjoitukset ovat toimineet mukavana melojatapaamisena sekä rentona viikonlopun avauksena. Minulla on ollut talven mittaan harjoittelun alla mm. back deck rodeo roll, joka alkaa pikkuhiljaa jo sujua. Saa nähdä onnistuuko tuo merikajakilla luonnonvesissä. Uimahallissa melomme käytännön syistä lähinnä poolo- ja koskikajakeilla.

Allashuveja
Lumi tuli tänä talvena myöhään ja vedet jäätyivät vasta vuodenvaihteen jälkeen. Hiihto- ja luistelukilometrejä on kertynyt siksi kovin maltillisesti. Olemme harjoittaneet talvisia liikunta-aktiviteetteja välillä myös melojaporukalla yhdessä. Joskus viikonloppuna on hiihdetty kimpassa tai ajettu porukalla jonnekin lähistölle retkiluistelemaan. Yleensä näistä reissuista on sovittu juuri perjantaisten uimahallitreenien yhteydessä.

Näyttely
Maaliskuun ajaksi Kotkan valokuvakeskukseen on pystytetty melonnasta kertova valokuvanäyttely. Soile Kallio ja Pentti Taskinen meloivat Suomen rannikon kesällä 2016. Valokuvaajana toimiva Soile Kallio on koostanut tästä Virolahdelta Tornioon suuntautuneesta retkestä upean näyttelyn. Galleriassa voi ihailla paitsi komeita valokuvia, tutustua myös itse retkeen kuvien ja päiväkirjamerkintöjen muodostaman kronologisen kokonaisuuden avulla. Nopeaksi ajateltu piipahdus näyttelyssä vaihtui toista tuntia kestäväksi vierailuksi ja sai taas mukavasti kesän mieleen. Tämä näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, mikäli siihen suinkin tarjoutuu tilaisuus.

Welhonpesä messuilla
Venenäyttely jäi tänä talvena kohdallani väliin. Aikatauluja oli vaikea sovittaa yhteen ja vaatimaton purjevene-esittelijöiden ja kajakkiliikkeiden läsnäolo ei varsinaisesti innostanut sen suurempiin järjestelyihin asian suhteen. GoExpo-messuilla sen sijaan vierailin. Minulla oli lauantaina kokous Pasilassa ja olin saanut vapaalipun messuille hakiessani fillariani huollosta. Polkupyörät olivatkin näillä messuilla todella hyvin edustettuina, etenkin sähköpyörät. Melontavarusteliikkeistä paikalla pienine osastoineen oli Welhonpesä sekä Bear & Water. Venenäyttelyssä ainoana melontavälineliikkeenä ollut NWI oli jättänyt tällä kertaa kajakit kotiin, mutta kauppasi GoExpossa Ortlieb- kuivasäkkejä.

Bear & Waterin osastolta
Tulevaisuus näyttää, milloin kevät todella saapuu ja meri avautuu. Tällä hetkellä viime vuosien aikatauluun pääseminen näyttää melko epätodennäköiseltä. Saattaa hyvinkin olla, että jäät lähtevät vasta huhtikuun puolella. Palataan blogitekstin pariin viimeistään silloin, kun kajakit ovat vihdoin vesillä.