Pyhäinpäiväksi 31.10. sääennusteet näyttivät suotuista melontakeliä. Tiedustelin WhatsApp-palstalla, josko kyseisenä lauantaina olisi muitakin kiinnostuneita pienelle päiväretkelle. Kohta meitä olikin kasassa innokas joukko. Lähtöajan sopiminen oli taas tavanomaista säätämistä, osa kun haluaisi matkalle ajoissa toisten tahtoessa nukkua vapaapäivänä hieman pidempään. Puoli kymmeneltä olimme kuitenkin kellumassa melontaintoa puhkuen.
Tuttu lähisaari Lehmä valikoitui jälleen kerran päivän
kohteeksi. Se sijaitsee juuri sopivan melontamatkan etäisyydellä ja
fasiliteetit grillikatoksinen ja vessoineen ovat kunnossa. Tuuli oli lähes
tyyni ja ilman sekä meriveden lämpötila kahdeksan asteen tietämissä. Kuivapuvun
alle ei siis tarvinnut pyntätä koko karderoopia vaan reissussa pärjäsi
vähemmälläkin.
Merellä oli suhteellisen hiljaista, olihan valtaosa pienveneistä nostettu jo talviteloille. Puolentoista tunnin melomisen ja parin juomatauon jälkeen aloimme lähestyä saaren rantaa. Pohjoispään kalliolla näytti joku kalastavan virvelillä, me vedimme kajakkimme länsirannan hiekalle ja jatkoimme kävellen grillikatokseen. Rannan ruusut marjoineen olivat saaneet kauniin kellertävän värityksen. Onneksi olin ottanut sahan ja kirveen mukaan, sillä sopivan kokoisia polttopuita ei tällä kertaa ollut valmiina. Pienen askartelutuokion jälkeen katoksen piipusta tuprahti savua ja nuotio oli valmis.
Grillasimme makkarat, söimme eväät, joimme kahvit ja höpöttelimme joutavia. Tavaroita pakatessamme katoksen ohi kulki pariskunta, joka oli keräämässä saaresta kesävieraiden jättämiä roskia. Hatunnoston arvoista toimintaa. He kertoivat, että keväällä heidän käydessään edellisen kerran samoilla asioilla, oli saaressa ollut huomattavasti sotkuisempaa. Mietimme, oliko joku muu ennättänyt ensin, vai ovatko ihmiset viimeinkin oppineet käyttäytymään siivosti ja viemään jätteet mukanaan rannikolle.
Paluumatkalla päätimme kiertää saaren eteläkärjen kautta. Matkaa tulisi näin muutama kilometri lisää, mutta näin hyvällä säällä melonta maistui kaikille. Eteläkärjessä kaarteli kookas merikotka Ollinkarin yllä. Saaren itäpuolella sijaitsee kesäisin suosittu veneilykohde Lehmän monttu. Yllätykseksemme sen satama oli vielä näin loppusyksystäkin täynnä veneitä. Kyseessä täytyi olla jonkin veneseuran yhteisretki. Pian montun ohitettuamme alkoi niemen takaa kuulua mahtavaa pörinää. Hämmästykseksemme vastaan porhalsi rajavartiolaitoksen ilmatyynyalus oranssi valo katolla vilkkuen. Härvelin kadottua sataman suusta sisään ääni vaimeni ja melontarauha palasi.
Loppumatkasta saimme apua hienoisesta myötätuulesta, jonka saattelemana aina niin pitkältä ja joskus puisevaltakin tuntuva taival Keisarinsataman halki sujui leppoisasti. Takaisin vajalla olimme puoli kolmen maissa, joten aikaa muillekin lauantaiaskareille jäi ihan mukavasti. Rannekellon gps näytti melotuksi matkaksi tasan 23km. Joskus tähän aikaan vuodesta veden veden pinta on ollut jo jääriitteessä, nyt meloin sama lippalakki päässä kuin keskikesälläkin. Voiko loka- marraskuun vaihteen melontasäiltä vielä enempää vaatia?