sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vielä virtaa

Jo kerran perutuksi ilmoitettu talvi taitaa sittenkin tehdä tuloaan. Lunta ei tosin vielä ole, mutta pitkän aikavälin ennusteet lupaavat pakkaskelejä ainakin viikoksi eteenpäin. Tämä tietää valmiiksi jäähtyneen meren pikaista jäätymistä. Saattaa siis hyvinkin olla, että lauantaina 11.1. tehty melontareissu jää tämän avovesikauden viimeiseksi.


Mittari näytti pientä pakkasta ja taivas oli harmaa. Öinen tuuli oli paukutellut peltikattoa, mutta se oli jo tyyntymään päin. Odottelin kuitenkin puoleen päivään, ennen kuin työnsin kajakin vesille. Edelliseltä reissulta jäänyt kosteus oli jäädyttänyt säätöevän vaijerin. Olin onneksi ennakoinut asian ja jättänyt evän tarkoituksella hieman ulos.

Pärskeiden  muovaamia jääveistoksia Mussalon rannassa
Rannassa oli vähäistä riitettä, sillä ei ollut kuitenkaan vaikutusta melontaan. Ensimmäisen varikkopysähdyksen jouduin tekemään jo varttitunnin kuluttua. Olin optimistisesti lähtenyt matkaan paksuhkoissa neopreenisormikkaissa. Pian kävi ilmi, että ne eivät riittäneet pitämään sormia lämpiminä. Vaihdon käsiini paksummat tumput vielä, kun tunto oli tallella ja sormet tottelivat. Kunnon melarukkaset ovat olleet hankintalistalla jo pitkään, mutta pääkaupunkiseudun kaupat sijaitsevat niin kaukana ettei niihin arkisin ennätä ja sovittamatta en ole tohtinut hanskoja tilata. Lähimarketin rouherukkaset saivat siis kelvata. Itse asiassa ne soveltuvat melontaan aivan kohtuullisesti, varret vain saisivat olla pidemmät. Pienikin aallokko lorauttaa helposti yläkautta vettä sisään.

Väriä harmauden keskellä
Melaksi tälle reissulle olin valinnut veistämäni grönlantilaistyylisen puumelan sillä halusin kokeilla sitä kaikessa rauhassa. Varalle nappasin vajasta Braca Hurricanen, jota myös tahdoin testata tulevaisuuden hankintoja silmällä pitäen. Puumelan varsi jäätyi pian, mutta otekohta pysyi melko hyvin sulana. Paksut rukkaset eivät haitanneet, sillä leveästä grönlantilaismelan varresta sai silti hyvän otteen. Sopivaa melontatekniikkaa joutui jälleen hakemaan, mutta pienen alkutotuttelun jälkeen homma alkoi sujua. Vaihtelin välillä melaa ja samalla tyyliä. Vaikutelmaksi jäi, että normaalin eurooppalaismelan pito on parempi, mutta melominen grönlantilaismelalla käy hieman kevyemmin. Se tosin vaatii joustavamman ja tunnustelevan vedon.  Arvelin edenneeni Bracaa käyttäen hieman ripeämmin, mutta Sports Trackerin lokia katselemalla ei eroa voinut havaita. Loppumatkasta melan vaihtelu hankaloitui kansikuminauhojen jäädyttyä joustamattomiksi. Onneksi tuuli oli jo lähes täysin tyyntynyt ja varamela pysyi kannella ongelmitta.

Vielä yöllä ärjynyt tuuli tyyntyi nopeasti
Vesillä oli hiljaista, vain rannoilla näkyi muutamia ihmisiä. Munsaaren edustan kivellä istuskeli isokoskelopariskunta, Kärkisaaren jälkeen tapasin joutsenperheen, jolla oli kaksi lentokykyistä poikasta. Myöhemmin Ruonalassa tavoitin yksinäisen joutsenenpoikasen. Veden pinnan asetuttua, alkoi riitettä muodostua suojaisiin kohtiin. Vaikka reissu ei ollut kuin vajaa kolmen tunnin mittainen, alkoivat lahdet loppumatkasta jo jäätyä. Pariin otteeseen jouduin jopa peruuttamaan takaisin sulaan veteen. Juomapullona minulla oli litteä metallikorkillinen taskumatti. Viimeiset mehuhörpyt jäivät ottamatta, sillä korkin kohdalle oli jäätynyt parin sentin tulppa. Rantaan noustuani havaitsin myös kajakin saaneen kauttaaltaan ohuen kuorrutteen. Myös kansiköydet olivat jääneet tämän kirkkaan jääkerroksen alle, onneksi niitä ei kuitenkaan tarvittu. Hyvillä mielin pakkasin tavarat ja suuntasin päivän hämärtyessä kotisaunan lauteille nautiskelemaan kajakin kannella jäähdytettyä mansikkamehua.


Lahdukoihin alkoi kerääntyä riitettä
Jäätä kannella ja mehupullossa










Kotona kuivattelin huolella tavarat ja purin ne kaappeihin odottamaan seuraavaa avovesikautta. Vaikka retkeni ovatkin olleet lyhyitä, on mukana kuljetettava varustemäärä kasvanut säiden ja vesien kylmenemisen myötä. Päälleni, kuivapuvun alle olen yleensä pukenut urheilukerraston ja fleece-puvun, näiden paksuutta olen olosuhteiden mukaan vaihdellut. Päässäni on ollut pipo, neopreenihuppu tai molemmat. Käsissä olen pitänyt neopreeni- tai lateksisormikkaita tai sitten rouherukkasia. Lisäeristeenä on toisinaan ollut silkkisormikkaat. Jaloissa kuivapuvun alla olen pitänyt paksuja urheilusukkia ja päällimmäisenä numeroa liian suuria neopreenitossuja, jotka olen pyrkinyt pitämään kuivina mahdollisuuksien mukaan.  Kaulassa olen kuljettanut pilliä, sekä suojapussitettua kännykkää. Lisäksi välittömästi saatavilla on ollut puukko, pumppu, melakelluke, sieni ja köyttä. Liivit on tietenkin itsestäänselvyys. 

Kuorrutettu Artisan
Kajakkiin olen pakannut muovipussiin taukotakiksi toppatakin. Vesitiiviissä säkissä olen mukanani kuljettanut toisen urheilu- sekä fleece-kerraston lisäksi varapipon, -hanskat, -villasukat ja tuulipuvun housut. Säkkiin olen laittanut myös tulentekovälineet, avaruuspeiton sekä pari kemialliseen reaktioon perustuvaa lämpöpussia. Juomapullossa on ollut mehua ja mukana on saattanut olla myös banaani tai kourallinen pähkinöitä tms. Joskus on ollut lämmintä juotavaakin termospullossa. Yksin meloessani olen kiinnittänyt melani karkuremmillä. Kajakki on jalkatilastaan vuorattu solumuovisella telttapatjalla. Meloessa ei ole vielä kertaakaan ollut kylmä, mutta rannalle noustessa vilu kyllä on tullut nopeasti. Taukotakki on ollut siis todella tarpeen. Varusteet ovat kulkeneet rantaan Ikean kassissa. Ei vara venettä kaada!

Ruonalan ranta 12.1.2014
Edellisenä päivänä tästä saattoi vielä meloa

Tätä blogia ei suinkaan ole ollut tarkoitus päivittää viikoittain tai edes joka toisen melontakerran jälkeen. Näin vuodenvaihteessa tällaisia historiallisia melontakauden tai -vuoden päättäviä ja aloittavia kertoja on kuitenkin sattunut niin tiheään, että tarinaa on tuntunut riittävän. Lisäksi talvimelonta on sinänsä ollut innostavaa ja pieniäkin reissuja on ollut mukava käydä läpi uudestaan työpöydän ääressä. Lisäksi kirjoittaminen on mukavasti auttanut jäsentämään myös omia ajatuksia. Nyt saattaa edessä olla hieman pidempi tauko.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuoden paras reissu

”Sinä vuonna ei talvea tullutkaan
vaikka lehdetkin tippuivat puista
Emme menneet lammelle luistelemaan
kuin muistat lapsuutes joulukuista…”

Onko nyt oikeasti tammikuu?
Melontakausi 2014 tuli virallisesti avatuksi loppiaisaattona 5.1. Epävirallisestihan se oli avattu jo paria päivää aiemmin uima-altaassa. Ennusteen mukaan sää näytti mukavalta, mutta ilmojen haltija oli aluksi toista mieltä. Hetki ennen lähtöä taivaalta ropisi vettä varsin reippaasti. Onneksi sade ehti juuri sopivasti laantua kello yhdeksitoista ja reilua tuntia myöhemmin aurinkokin ilmestyi naamaa kuumottamaan. Tämän parempaa keliä ei tammikuussa voi enää toivoa.

Merta päin kalenterista välittämättä. Esko testaa uutta kajakkia.
Meitä oli kaikkiaan kuusi henkeä reissussa. Suunnistimme kohti Maijansalmea ja oikaisimme Lehtisen ja Maijansaaren välisestä kanaalista. Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme suunnistaa Äyspään rantoja pitkin Niinilahteen tauolle. Lahden pohjukassa nousimme maihin nauttimaan eväistä ja hienosta kelistä. Rannalta löytyi myös meren tuoma vanha reimarin kori. Ikävä kyllä se osoittautui liian isoksi kajakilla kuljetettavaksi. Siitä olisi saanut oivan koristeen portinpieleen. Tauon jälkeen meloimme Hevossaren salmen kautta takaisin Metsolaan. Salmessa uudenvuodenpäivänä ollut jää oli sulanut joten sen läpi pääsi ilman naskaleita.
 
Tauolla Niinilahdessa
Palattuamme Metsolaan autossa odotti hiljattain valmistunut grönlantilaismelani koemelontaa. Olin sitä pari kertaa uimahallissa uittanut ja kikkailemisessa kivaksi todennut. Allas on kuitenkin liian lyhyt, jotta varsinaisista melontaominaisuuksista saisi minkäänlaista kuvaa. Niinpä koppasin melan matkaani ja lähdin vielä kiertämään muutaman kilometrin lenkin.

Värityksensä puolesta mela sopii hyvin ympäristöön
Pienen alkuhämmennyksen jälkeen grönlantilaismela osoittautui varsin mainioksi, joskin hyvin erilaiseksi tuttuun eurooppalaismelaan verrattuna. Mela pakotti matalampaan ja etukumarampaan asentoon kuin olin tottunut. Minun piti siivota pähkinäpussi ja juomapullo etukannelta, jotten olisi huitaissut niitä mereen. Koko veto täytyi suorittaa matalana etukantta viistäen kädet hieman koukussa ja yläruumista puolelta toiselle kääntäen ja samalla ehkä aavistuksen sivulta kauhaisten. En tiedä, onko kyseinen tyyli oikea, mutta se tuntui luontevalta ja ainakin etäisesti muistutti sitä, mitä olen videolta nähnyt. Kapeaa melaa ei kannattanut runtata veden läpi voimalla. Näin tekemällä seurauksena oli vain iso kärkipyörre ja tehon menetys. Kevyesti peukalolla ja etusormella varren päistä kiini pitäen ja kolmella muulla sormella hienovaraisesti lavan kulmaa säätäen melan sai soljumaan vaivattomasti ja hyvin kohtuullisella voimalla veden läpi. Tätä täytyy päästä harjoittelemaan vielä lisää. Alkuvedot ainakin tuntuivat innostavilta. Rantaa kohti meloessani mieleeni putkahti lyhytvartisen myrskymelan veistäminen varamelaksi tulevaa kesää varten.

Päivän valoisa hetki oli pian käytetty ja rantauduttuani klo 15.30 alkoi jo hämärtää. Sports Tracker näytti kuljetuksi matkaksi 19km. Loistava alku uudelle melontakaudelle!