sunnuntai 27. elokuuta 2023

Rannikkoristeilyllä



Alun perin kohteenamme oli ulkosaari Mustaviiri. Melontakaveri oli jo edellisenä iltana lähtenyt telttailemaan Bysketiin, josta on vajaa puolentoista tunnin melonta suoraan etelään avomerellä sijaitsevaan Mustaviiriin. Minä autoilin lauantaiaamuna Loviisan rannikkotien päähän, josta meloin niin ikään Bysketiin, jossa olimme sopineet tapaavamme aamu kymmeneltä.

Tuuli nousee Bysketissä

Sitten retken suunnittelun sääennuste oli muuttunut ja uuden ennusteen lupaama 7 m/s itätuuli oli saapunut. Aamuyöstä sadellut taivas oli kirkastumaan päin ja näkyvyys oli hyvä. Mustaviiri näytti olevan aivan käden ojentaman päässä. Tahto päästä matkaan oli suuri, mutta järki pisti vastaan. Tuulen oli ennustettu päivän mittaan vielä nousevan ja aallokko oli malliltaan sellaista, ettei se sallisi hetkenkään lepoa matkan aikana. Mitäpä, jos joku meneekin pieleen matkalla. Reskutustaidot ja ehkä voimatkin olisivat kovilla rannattomalla avomerellä. Olimme molemmat samaa mieltä, ei olisi järkevää lähteä uhmaamaan merta vallitsevissa olosuhteissa. Päätös ei kuitenkaan ollut helppo, tämä oli jo kolmas kerta, kun retki Mustaviiriin peruuntui tai vaihtui joksikin muuksi.

Boistön luotsiasema


Avomeren sijasta käänsimme kajakkiemme keulat kohti pohjoista ja Loviisan rannikkoa. Meloimme kohti Boistön luotsisaarta. Sen valkoinen luotsiasema seisoi ylväänä korkealla kalliolla. Kapealla rannikkoväylällä vastaan luovi tuttu kotkalainen purjevene, jonka kipparin kanssa vaihdoin muutaman sanan. Kiersimme saaren länsipuolelta ja suuntasimme kaulamme Myssholmenin ja Lågskärin suojaisaan salmeen. Matka taittui leppoisasti sivumyötäisessä tuulessa kajakkien kiemurrellessa aaltojen mukana. Salmesta jatkoimme vielä hetken luoteeseen. Ihailimme Tallholmenin upeita kallioita ja tuulen pieksämiä saaristomäntyjä. Hetken aikaa harkitsimme tauon pitämistä tässä, mutta päätimme kuitenkin jatkaa.

Taukopaikka Bergratanissa

Käännyimme koilliseen, kiersimme Ängesholmenin pohjoiskautta ja aloimme etsiä lounaspaikkaa. Edessä näkyi kutsuvia kallioita ja päädyimme Bergratanin pohjoiskärkeen, josta löytyi suojaisa ja aurinkoinen poukama. Saaressa keskemmällä oli kyllä mökki, mutta katsoimme olevamme riittävän etäällä siitä ja lisäksi se oli autiona. Nautimme lounaan lämpimällä kalliolla, keittelimme kahvit ja kipusimme pohjoispään kukkulalle maisemia ihailemaan. Tämän jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Lehtistä. Vaikka olimme rannan suojassa, tuuli muistutteli aika ajoin olemassaolostaan ja teki melomisesta aavistuksen työlästä.

Näkymä kukkulalalta lounaaseen

Lehtisen Luoteiskulmassa on pitkä kapea, matala ja kivinen kannas. Etsimme kohtaa, josta pääsisimme melomaan sen yli. Luulimme jo lopulta löytäneemme sellaisen, mutta osoittautui, että joku oli rakentanut kivistä polun sen selkärangaksi. Veden korkeus ei aivan riittänyt kivetyn polun ylittämiseen, joten jouduimme nousemaan kajakeistamme ja uittamaan ne kahlaamalla kannaksen yli. Kiersimme Lehtisen kärjen ja kävimme katsastamassa Etelälahden laiturin nousematta kuitenkaan maihin saaressa laiduntavia lampaita häiritsemään.

Lehtisen kivinen kannas


Matkan jatkuessa ja rannan suojan päättyessä meri tuli kirjaimellisesti vastaan. Saimme varmistuksen siitä, että päätöksemme jättää Mustaviiri väliin oli ollut aivan oikea. Moisessa kelissä ei olisi ollut herkkua meloa rannattomalla avomerellä. Käännyimme pikkuhiljaa pohjoiseen ja meloimme komeassa, mutta sekavassa sivutuuliaallokossa kohti Saaristotien kärjessä odottavia autojamme.

Vaikka retkestä muodostui täysin erilainen, mitä olimme aluksi suunnitelleet, olimme kumpikin tyytyväisiä. Saimme meloa päivän meille aivan uusissa ja komeissa maisemissa. Illaksi ennätin vielä illaksi Pyhtään kulttuuritalolle konserttiin. Jokohan seuraavana kesänä retki Mustaviiri viimein onnistuu?