perjantai 27. lokakuuta 2017

Lunta maassa

Harvemmin sitä tulee melomaan ajettua tämän näköisellä kulkupelillä
Kelit vaihtelevat nopeasti. Kun kolme päivää aikaisemmin paisto aurinko komeasti, oli nyt jo lumi maassa. Auton esille kaivaminen kävi alkulämmittelystä, kun viimeisen lomapäivän kunniaksi pukeuduin Ursuitin punaiseen tonttupukuun ja lähdin vesille. Olin varautunut tuulitietojen perusteella laittamalla verkkopaidan ja ohuen merinon lisäksi ohueksi kuluneen urheilukerraston paidan. Tämä oli liikaa ja varsinkin alkumatkasta vauhtia piti hiljentää, jotta paidat eivät heti olisi kastuneet hiestä.


Sikosaaren rannassa kolisteli lumiaura, kun meloin kohti merta. Olen suunnitellut melani lapakulman pienentämistä ensi kaudelle ja siksi meloin tämän lenkin kotona korjauksessa olleella koskimelalla. Tämän oranssilapaisen Wernerin lapakulma on pienempi kuin merellä käyttämäni Bracan ja yritin haarukoida sopivaa kulmaa tulevaisuutta varten. Lyhyellä ja ketterällä koskimelalla melottuna merikajakkikin tuntui tavanomaista leikkisämmältä. Lisäksi melonta oli kevyttä, aivan, kun olisi ajanut fillaria pienemmällä vaihteella.


Werner Player on ollut oikein mukava koskimela. Olen pitänyt sen näppäryydestä ja jämäkkyydestä sekä molempien käsien kohdalta ovaalin muotoisesta varresta. Yhtä lailla olen kummeksunut, miksi sen lasikuituisia lapojen päitä ei ole millään tavoin vahvistettu. Kesän aikana olin osunut melallani kiviin ja pohjakallioon useammankin kerran ja lapojen kärjet olivat iskuista lohkeilleet ja alkaneet delaminoitua. Edellisenä iltana painoin injektioruiskun ja kapean neulan avulla puoliväkisin polyesterhartsia valkoiseksi pehmenneeseen kuituun ja katso, se alkoi kuin alkoikin uudestaan kostua. Puristin päät oikeaan muotoonsa ja jätin yön yli kuivumaan. Aamulla hioin ja viilasin lapojen kärjet takaisin oikeaan muotoonsa. Homma tuntui tepsivän paremmin, mitä olin uskaltanut etukäteen arvella.


Meloskelin Ruonalan hiljenneitä rantoja ihaillen lumisen maiseman kauneutta. Kiersin Majasaaren, Lehtisen ja Hevossaaren. Matkani aikana näin yhden moottoriveneen ja kaksi ihmistä mökkiensä rannassa. Lintuja ja ohutta jäähyhmää oli paikka paikoin yllättävänkin paljon. Ilma pysytteli tasaisen harmaana, mutta tämä loi sataneen lumen kanssa rauhallisen tunnelman. Tankkasin voimia syksyn ja alkutalven varalle ja mietiskelin, kuinka kauan melontakelejä on enää jäljellä. Kävi niin tai näin, tästä kaudesta jää hyvä muisto, vaikkei kilometriennätyksiä tällä kertaa hätyytelläkään. Talven tulossa on omat mukavatkin puolensa. Maisema valostuu ja pian saa kaivaa skrinnarit ja sukset taas esiin.









tiistai 24. lokakuuta 2017

Riitettä pinnalla


Syysloma alkoi. Tekemättömiä ja rästiin jääneitä tehtäviä on varmasti koko viikoksi, mutta siinä välissä on aikaa piipahtaa myös vesillä, mikäli ilmat ovat suotuisia. Lauantaina 21.10. oli viimeinen jakso kesän melontakurssista. Ilma oli mitä mainioin, mutta aika moni meloja oli syystä tai toisesta estynyt. Treenasimme ja syvensimme kesän aikana käsittelemiämme asioita. Kurssihan on sikäli ollut kaksijakoinen, että toisaalta siinä vetäjä on harjoitellut ohjaamista ja me kurssilaiset olemme yrittäneet edetä omalla melojan polullamme. Minulle suurinta antia on ollut eteenpäinmelontatekniikan opiskelu. Suurin osa melonnastahan on juuri tätä ja olisi hyödyllistä saada se niin vaivattomaksi ja taloudelliseksi kuin suinkin. Sitten, kun 40km menee normaaliolosuhteissa ilman isompia ponnisteluja ja 10km vielä sisulla päälle katson päässeeni tavoitteeseeni. Toistaiseksi siihen on vielä hieman matkaa.




Tiistaina 24.10 oli yöllä ollut muutama aste pakkasta ja mittari oli edelleen nollan alapuolella, kun autoilin auringonpaisteessa rantaan. Ilma oli tyyni ja aurinko lämmitti selvästi, vaikka maa olikin vielä kuurassa. Melon kaislikoita pitkin Hirssaaren eteläkärkeen ja kiersin sen. Ainoastaan pari kalastajaa oli lisäkseni vielä vesillä. Lintuja, etenkin sorsia oli runsaasti. Hämmästelin laulujoutsenten jarrutusjälkiä lahden pohjukkaan muodostuneen ohuen jääkerroksen pinnalla. Hirssaaren jälkeen käännyin Ruonalan suuntaan, mutta nälkä ja horisonttiin nousevat pilvet saivat minut lyhentämään suunnittelemaani reittiä. Liikkeessä pysyessä verkkokerrastossa ja ohuessa angorassa tarkeni oikein mainiosti. Käsissä minulla oli NRS Toasterit, jotka toimivat muuten mainiosti, mutta kameran käsittely niiden kanssa oli hieman hankalaa. Kun runsaan parin tunnin kuluttua nostin kajakkini takaisin vajaan, oli ilma jo plussan puolella. Olipa hieno aamutuokio lomapäivän alkajaisiksi.








sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Syksy

Syksy on taas tullut, pakko se on myöntää. Puiden lehdet ovat kellastuneet ja kaislikot harvenneet ja muuttuneet ruskeiksi. Rannoilla ja merellä ei näy enää juuri kulkijoita. Kaikkialla on rauhallista ja avaraa. Käsillä on se aika vuodesta, jolloin melojan on pikkuhiljaa pakko pistää kuivapuku päälle ja tumput käteen, jotta harrastaminen on turvallista ja keho pysyy lämpimänä. Vaikka ilmat ovatkin matalapaineiden takia pysyneet ympäri vuorokauden vielä melkoisen lauhoina, on niin veden kuin ilmankin lämpötila pikkuhiljaa painunut kymmenen asteen alapuolelle.


Kuluneena viikonloppuna olen ties kuinka monetta kertaa testaillut erilaisia hanskayhdistelmiä syksyn kelien varalle. Perjantaina Kultaankoskella minulla oli kädessäni aikaisemmin hyväksi havaitsemani Inuit Ice-grip neopreenisormikkaat. Nämä ovat lämpimät ja näppärät, mutta ainakin aluksi melaote tuntui paksulta ja hyllyvältä. Lauantaina lähdimme Pernoonkoskille. Laitoin Torminvirtaan NRS Toasterit. Näillä ote melasta oli parempi ja pitävämpi ja sormet pysyivät edelleen hyvin lämpiminä. Rukkasmallisella käsineellä kaikki näprääminen muuttui kuitenkin niin hankalaksi, että välillä ne piti riisua kokonaan pois, jotta aukkopeitteen tai nenäklipsun sai kunnolla paikoilleen.

Sunnuntaina tein lenkin merikajakilla Äyspäälle. Nyt käsissäni oli Hikon valmistamat fleecevuoriset melarukkaset. Olen lyhentänyt niiden varsia, jotta käsien sujauttaminen sisään onnistuisi näppärämmin. Kädet pysyivät taaskin lämpiminä, mutta kunnolla kastuttuaan vasen rukkanen ei enää pyörinyt kunnolla melan varressa ja tahtoi ryttääntyä vetäen vuorin välillä sykkyrään. Tämän hetken tuntuma näiden kokeilujen pohjalta on, että koskimelonnassa tulen käyttämään NRS Toastereita ja merellä melon tutuissa Ice-grip sormikkaissa.


Koko viikonlopun pukeuduin muuten samalla tavoin niin merelle kuin koskeenkin. Kuivapuvun alla oli ainoastaan synteettinen verkkokerrasto ja sen päällä vanha kauhtunut urheilukerrasto. Verkkokerrasto onkin eittämättä tämän kauden isoin ahaa-elämykseni. Lämpimälläkään säällä se ei juurikaan kostu tai hiosta ja pitää samalla kalvovaatteet mukavasti irti iholta. Kylmemmillä keleillä verkon silmiin jää mukavasti eristävää ilmaa ja tämä kevyt vaate on yllättävän lämmin. Lisäksi se kuivuu kastuttuaan erittäin nopeasti. Uskon sen toimivan mainiosti myös talven hiihto- ja luisteluaktiviteeteissa. Jo armeijassa opin käyttämään verkkopaitaa, mutta 80-luvun alussa ne olivat valmistettu puuvillasta. Nämä nykyiset ovat ihan toista maata ja sopivat aktiiviliikuntaan paljon paremmin.


Kotkan melojien laituri nostettiin lauantaina 14.10. Ilahduttavasti mukana oli niin suuri joukko talkoolaisia, ettei kaikille jäänyt edes kunnolla töitä. Runsas vuosi sitten peruskorjattu ja modifioitu laituri on nykyisin niin helppo käsitellä, että homma hoituu muutaman hengen voimin. Pullaa ja makkaraa riitti silti kaikille ja oli mukava kokoontua pitkästä aikaa isommalla porukalla juttelemaan kaikenlaista enemmin tai vähemmin melontaan liittyvää. Parin tunnin kokoontumisen jälkeen osa talkoolaisista suuntasi kotiinsa, osa merelle ja osa koskeen melomaan. Vaikka laituri nostettiinkin jo, kautta on onneksi vielä jäljellä.








maanantai 2. lokakuuta 2017

GoPro kajakissa

Syyskuun viimeiselle ehjälle viikonlopulle 23.- 24. 9. sattui hyvä ulkoiluilma. Alun perin minun oli tarkoitus viettää se purjehduksen parissa. Purjehdussuunnitelmien kariuduttua miehistöpulaan, houkuttelin Antin lauantaina Kultaankoskelle. Sunnuntaina päätimme lähteä pienellä porukalla makkaranpaistoon lähistöllä sijaitsevaan Lehmän saareen.

Purjehdussuunnitelmat menivät myttyyn, mutta onneksi voi aina meloa.
Poikani pöydälle unohtunut GoPro-kamera herätti perjantai-iltana uteliaisuuteni ja pikakoulutuksen jälkeen päätin ottaa sen viikonlopun melontaretkille mukaan. Lauantain koskireissua varten kiinnitin telineen kypäräni kylkeen. Sunnuntain kamera keikkui päässä otsalamppumaiseen kuminauhatelineeseen kiinnitettynä.

Lauantaina Kultaankoskella

Kuvailin pieniä pätkiä aina silloin tällöin. Äänimerkki paljasti nauhoituksen alkamisen ja päättymisen. Mitään tähtäyskuvaa ei ollut. Reissun jälkeen purin otokset tietokoneelle. Kuvanlaatu osoittautui yllättävän hyväksi, mutta pään kääntämisestä aiheutunut perspektiivin keikkuminen tuli minulle yllätyksenä. Kuvakulma vastaa kuitenkin melko hyvin kajakista silmin nähtyä, ja video on siten varsin luonnollisen tuntuinen. Tulen varmasti joskus jatkossakin lainaamaan tätä kameraa melontaretkilleni.

Sunnuntaina matkalla makkaraa paistamaan