Avartava kokemus

Lauantaina 5.4. lähti Kaakonkulmalta 12 hengen iskuryhmä harjoittelemaan tilannehallintaa ja pelastautumisia Meriturvan aallokkoaltaaseen Lohjalle. Kouluttajanamme toimi Benjamin Donner. Hieman puolenpäivän jälkeen purimme karavaanimme ja pesimme kajakkimme ennen niiden altaaseen viemistä. Lyhyen alkuinfon jälkeen pääsimme tosi toimiin.

Puhtaus on puoli ruokaa

Aluksi harjoittelimme paripelastautumisia sileässä vedessä. Kävimme läpi T-tyhjennyksen ja tuettuun kajakkiin sivulta nousemisen. Tätä kokeilimme sekä keulat vastakkain, että samaan suuntaan osoittaen. Homma toimi muuten, mutta melojen kanssa tahtoi olla hieman ongelmia. Kädet eivät oikein meinanneet riittää.

Tämän jälkeen kokeilimme tikasmenetelmää, jossa pelastettava kiipeää pelastajan kajakin kanssa ristissä olevaan kajakkiinsa perän kautta. Menetelmä tuntui erittäin tukevalta, mutta vaatii kiipeäjältä jonkun verran voimaa. Myös aukkopeite jäi helposti tielle. 

Kolmanneksi harjoittelimme uupuneen pelastettavan skuuppaamista. Homma onnistui kohtalaisesti mikäli pelastettavan takapuoli saatiin tiukasti kyljellään olevan kajakin penkkiin eikä hän jäkittänyt kroppaansa liian pystyssä vaan osasi nostovaiheessa heittäytyä rennosti nojaamaan takakannelle. Kajakki jää tässä menetelmässä tosin vesilastiin.

Täällä avaruusasema Alfa, pelastuspartio valmiina

Pienen palautekeskustelun jälkeen vaihdoimme työparia ja altaaseen alkoi vyöryä aaltoja. Jatkoimme samoja harjoituksia uuden parin kanssa haastavammissa olosuhteissa yrittäen pitää äsken saamamme neuvot mielessä. Melojen hallintaan alkoi löytyä konsteja, joku piti niitä kainalossa, toinen karkuremmissä tai kansiköysien alla. Rehkiminen ja punnertaminen alkoi pikkuhiljaa tuntua kropassa ja käsivarsissa, aallokko teki hommasta selvästi raskaampaa. Tikapuupelastautuminen tuntui tukevalta, mutta avustettavan takaisin veteen laskemisessa piti olla tarkkana.

Tikaspelastautuminen 

Väsynyttä melojaa skuupataan kajakkiin

                                                                                                                                                                                                                                                                                     
Tilanteen hallintaa harjoittelimme aaltojen pärskiessä ja valot sammutettuina. Vaikka allas ei pilkkopimeä ollutkaan, lisäsi hämäryys autenttisuuden tuntua ja sai adrenaliinin virtaamaan. Äänimerkistä puolet ryhmästä joutui veden varaan, josta muiden tuli heidät havaita ja auttaa mahdollisimman nopeasti takaisin pystyyn. Vähitellen alkoi tuntua siltä että paripelastautuminen sujuu kohtalaisesti ainakin silloin, kun autettava tietää itse, mitä tehdä ja osaa olla avuksi. Entäpä, jos merellä nurin mennyt säikähtää tai ei osaakaan toimia muuten järkevästi? Tämän harjoituksen jälkeen seurannut pieni lepo- ja evästauko tuntui hyvin ansaitulta.

Eräs kurssin opetuksista oli kuinka helposti itsestään-

selvältäkin tuntuvat asiat kaikessa tohinassa unohtuvat.

Pienen lepotauon ja palautekeskustelun jälkeen siirryimme itsepelastautumisiin. Benjamin esitteli aluksi pari kajakin tyhjennystapaa, joiden soveltuvuutta omalle kalustollemme pääsimme pian kokeilemaan. Rodeopelastautuminen onnistui kohtalaisen helposti tyynessä vedessä, samoin kajakin tyhjentäminen keulasta nostaen. Eskimo ei kuitenkaan ollut läheskään niin varman tuntuinen kuin ilman varusteita uimahallissa.

Tauko paikalla. Benjamin neuvoo, Sonja avustaa

Aallokko muutti sitten kaiken. Nyt kajakin tyhjäksi saaminen tuntui olevan aivan sattuman kauppaa. Syvällä vesilastin takia uiva kajakki taas on niin kiikkerä, että sen kyytiin kipuaminen oli erittäin hankalaa. Joskus se onnistui, usein seurauksena oli uusi molskahdus. Hyväksi ja nopeaksi pelastautumismenetelmäksi otaksumani re-entry ei väsyneenä liiveissä ja kuivapuvussa enää onnistunutkaan. Milloin minulla oli mela väärin kädessä, milloin aalto löi huonoon aikaan. Järkikin tuntui välillä seisovan. Vettä köhien minun oli pakko lopulta kaivaa puhallettava melakelluke esiin. Sen avulla pelastautuminen sujui sentään kohtalaisen varmasti. Kajakin tyhjäksi pumppaamisessakin oli omat haasteensa. Eskimokin jäi aallokossa huonommalta puolelta nousematta.  Monen muun kurssilaisen havainnot tuntuivat olevan samansuuntaisia.

Lopuksi vielä harjoittelimme hinauksia sekä kisailimme ja leikittelimme altaassa. Kun päivä oli ohi, takki oli tyhjä, mutta fiilis korkealla. Oli mukava huomata omien varusteiden toimivan odotetulla tavalla. Liivit istuivat hyvin myös vedessä, aukkopeite oli tiivis sekä riittävän helppokäyttöinen ja kuivapuku ylitti odotukset. Viiden tunnin altaassa polskimisen, reunalta hyppimisen ja pää alaspäin veden alla olemisen jälkeen ainoastaan oikea ranne oli kosteana 15 cm hihansuusta sekä aluspaidan kaulus harteille saakka. Muuten vaatetus pysyi täysin kuivana. Kajakin perässä oli pari desiä vettä. Sen on täytynyt päästä sinne ison lastiluukun kautta, kun sen päältä on kuljettu takakannen yli. Keula sekä päiväluukku olivat täysin kuivia.

Loppupalautteen aika, sitten saunaan

Tämä lauantai antoi paljon ajattelemisen aihetta. Moni itsestäänselvänä pidetty asia muuttuikin olosuhteiden myötä yllättävän vaikeaksi. Jopa oikea ja vasen tai keula ja perä tahtoivat välillä mennä itse kultakin sekaisin. Itsepelastautumiset osoittautuivat aallokossa haastaviksi. Melojakaverista on suuri hyöty turvallisuuden kannalta. Harjoittelulla, ennakoinnilla ja maalaisjärjellä on myös merkittävä rooli. Mitäpä jos haveri sattuu väsyneenä, pimeässä, avomerellä tai kylmän veden aikana? Siinä on kokeneellakin melojalla leikki kaukana, varsinkin, mikäli hän on matkassa yksin. Omasta kajakistani tulee jatkossakin löytymään melakelluke, pumppu ja melan karkuremmi.

Ei pöllömpi juttu

Osa 1

Tuohipöllö on pieni kivikkoinen saari aivan Kotkan kaupungin kupeessa

Edellisellä viikolla, ensimmäistä kertaa talven jälkeen merellä meloessa tuli tunne, että tätä on pian saatava lisää. Seuraava mahdollisuus koitti lauantaina 29.3. Vein lapset laskettelumäkeen ja kävin mökillä hakemassa oman kajakkini seuraavana viikonloppuna Lohjalla järjestettävää palastautumis- ja allokkokurssia varten.

Mökkirannassa Klamilassa meri oli vielä tukevasti jäässä, samoin näytti olevan asiat myös Haminassa. Kotkan edusta sen sijaan on lähes kokonaan auki. Edellisellä viikolla Norssalmen sulkeneet jäätkin olivat väistyneet ja nyt salmesta pääsi ongelmitta läpi. Rauhallisemmat pohjukat olivat kuitenkin edelleen jäässä. Muutamia perämoottoreita oli merelle uskaltautunut. Isommat veneet sen sijaan näyttävät olevan vielä rannalla tukevasti telakalla pressujen alla.

Otin mukaani uuden melani ja talvella hankitut kajakkiliivit. Myös melarukkaset saivat samalla tulikasteensa. Mela osoittautui kevyeksi ja mukavaksi meloa. Etukäteen olin pelännyt sen olevan hieman jäykkä. Napakassa sivutuulessa kevyt hiilikuituinen lapa humisi erikoisesti tuulen voimasta. Vaikka meri oli vasta sulamassa ja rivakka lounaistuuli pärskytteli kylmää vettä päälle, tarkeni melarukkasten kanssa paljain käsin. Myös liivit istuivat hyvin. Talven aikana pehmenneet sisätyöläisen kädet joutuivat sitä vastoin koville ja hiertyivät rakkuloille jo muutaman kilometrin jälkeen.

Sikosaaren edustalla oli vielä vähän jäätä

Kävin katsomassa Ruonalan puoleista rantaa, mutta Sikosaaren edustalla oli niin paljon jäätä, ettei sieltä päässyt läpi. Kiersin kaislikon ja yritin pysytellä jokisuiston oikeassa reunassa. Kerran jouduin turvautumaan naskaleiden apuun päästäkseni parikymmenmetrisen jää-alueen yli. Meloin jään reunaa pitkin Hirssaaren ohi ja Merituulentien sillan ali. Viikko aiemmin oli ollut puhetta Tuohipöllön kiertämisestä, mutta jäät olivat estäneet aikeen. Niinpä kiersin tuon saaren nyt.

Ilman naskaleitakin olisi jo pärjännyt

Takaisin meloessani Viikarin salmesta tuli muutama hieman isompi aalto, joista yksi oli päästä yllättämään. Kunnon surffeja ei näistä kuitenkaan irronnut. Matkalla ihmettelin tuulen kasaamia jäälauttoja. Kahden ja puolen tunnin ja vajaa 14 km lenkin jälkeen pakkasin kajakkini täpötäyden vajan lattialle ja suuntasin tyytyväisenä kotia kohti.

Meno...

...Paluu

Osa 2

Sunnuntaina teippasin sormista edellisen päivän rakkulat ja hyppäsin taas kajakkiin. Koska sekä kantasatamaan että Ruonalaan vievät reitit olivat vielä jäiden peitossa, päätin kiertää Tuohipöllön toistamiseen. Tällä kertaa tein reissun päinvastaiseen suuntaan. Edellisestä päivästä väsyneet lihakset alkoivat vetreytyä ja matka myötätuuleen ja myötävirtaan sujui mukavasti. Aurinkokin alkoi pilkahdella pilviverhon takaa.

Kuka lie törttöillyt yön aikana?

Katariinan edustalla ihmettelin taittunutta itäviittaa. Voisin vaikka vannoa sen olleen edellisenä päivänä vielä ehjä. Samalla päätin kiertää myös Havourin. Merellä näkyi nyt vähemmän liikettä kuin lauantaina. Kummastelin syytä, sillä meri oli nyt huomattavasti tasaisempi. Takaisin käännyttyäni huomasin pohjoistuulen alkaneen nousta. Vaikka se ei ollutkaan erityisen voimakas, kanavoitui se sataman ja Tuohipöllön väliseen kapeaan salmeen melko ikävästi. Teipatut sormet kestivät kohtuullisesti melan pyöritystä, mutta nyt kotimatka vastavirtaan ja vastatuuleen alkoi tuntua hartioissa.  Melontakunto on näköjään päässyt romahtamaan talven aikana. Eihän näin lyhyen ja rauhallisen lenkin pitäisi tuntua jäsenissä. 

Kevään väriloistoa

Kuivapuvun kanssa oli sattua kömmähdys. Olin mielestäni sulkenut hartian yli kulkevan vetoketjun huolellisesti ja ilmannut puvun. Rannalla ennen lähtöä kyykistyessäni kuulin kuitenkin vasemman korvan juuresta outoa suhinaa. Samalla huomasin pukuni pullistuvan. Vetskari oli, kuin olikin jäänyt pari milliä vajaaksi. En tiedä, olinko sittenkin ollut huolimaton, vai oliko ketju päässyt aukeamaan pelastusliivejä päälle pukiessani. Joka tapauksessa oli hyvä, että huomasin asian jo rannalla. Pari asteisen veden kanssa ei ole leikkimistä. Ensi kerralla täytyy olla vielä tarkempi.  

SportsTracker kuvista käy hyvin ilmi jääraja keisarinsataman alueella. Meloin kumpanakin päivänä muutaman metrin etäisyydellä jään reunasta. Sillan eteläpuolella meri on jäistä vapaa.

lauantai

sunnuntai

                                                                                                                       

Keula kohti kesää

Jäälauttoja kellui siellä, täällä, vaikka meri olikin pääosin auki

On hieman harhaanjohtavaa puhua mennestä talvesta, kun sitä ei koskaan kunnolla tullutkaan. Pakkaset kuitenkin jäädyttivät meren toviksi estäen näin ulkoharrastutoiminnan. Altaaseen on onneksi päässyt viikottain. Melonnan talvikeskeytyksen pituudeksi tuli tänä vuonna tasan kymmenen viikkoa. Vikkelimmät tosin ovat ennättäneet vesille jo paria viikkoa aikaisemmin. Kevät on nyt kuukautta aikaisemmassa kuin vuonna 2013.

Joutsenet ovat palanneet ja muitakin lintuja näkyi runsaasti

Meitä oli matkassa neljän hengen porukka. Metsolan vajalta suuntasimme etelään ohi Munsaaren katsomaan pääsisikö kajakilla jo avomerelle asti. Merituulentien sillalta etelään meri on täysin auki, mutta sillan pohjoispuolella on jäätä. Edeltämme meni kalastaja-alus, joka mursi tähän muutaman sadan metrin levyiseen jääkannakseen railon. Lounaasta kävi kuitenkin kohtuullisen voimakas tuuli, joka painoi tätä avattua väylää umpeen. Jää oli vielä niin vahvaa, että pienen tunnustelun jälkeen havaitsimme viisaimmaksi antaa periksi ja olla pelaamatta itseämme pussiin sulkeutuvan railon takse. Niinpä tyydyimme melomaan Keisarinsataman alueella.

Tähän oli viisainta lopettaa

Takaisin palasimme jokisuun länsireunaa pitkin. Kiersimme Kortetsaaren ja tutkimme Langinkosken pienempää haaraa. Joessa oli vesi korkealla ja rannoilla oli vielä paksulti jäätä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli reilusti plussan puolella. Uimalan kaakelien tuijottamisen jälkeen merelle pääseminen tuntui käsittämättömän hienolta. Pidempi kajakki vaikutti tosin aluksi hieman kömpelöltä altaassa käytettyjen koskareiden jälkeen.

Ilme kertoo paljon

Kevätpyrähdyksemme kesti pari tuntia ja jätti vahvasti tunteen, että tätä pitää saada pian lisää. Seuraava mahdollisuus on viikon kuluttua, mikäli säät sen vain sallivat. Silloin tosin täytyy myös käydä hakemassa oma kajakki, parin viikon päästä odottavaa aallokko- ja pelaustautmiskurssia varten.

Kestänee vielä tovi, ennen kuin jäät ovat sulaneet laiturin paikalta

Erilaista luettavaa

Toistakymmentä vuotta sitten löysin matkakertomukset. Sen jälkeen olen reissannut Göran Schildin ja Daphnen matkassa halki Euroopan, noussut Mika Waltarin Yksinäisen miehen junaan, purjehtinut Joshua Slocumin seurassa maapallon ympäri käynyt Pertti Dunckerin ja Merivuokon mukana Antarktiksella, Etelä-Amerikassa ja Tyynellämerellä, kärsinyt Matti Rämön seurassa Rengasrikkoja Saharassa, pyöräillyt hänen kanssaan Aasiassa sekä Jäämerellä, matkannut Osmo Soininvaaran kanssa Fillarilla Nizzaan, lentänyt Charles Lindbergin mukana Atlantin yli tai Tapio Savolaisen ja Anssi Soilan koneessa Hiljaisin siivin Afrikkaan, ollut Riikka Jaakolan ja Mikko Suomisen kajakin mukana heidän kapsäkissään ja melonut Maarit Verrosen kyydissä pienellä kumikanootilla pitkin Vantaanjokea.

Olen luonteeltani mukavuudenhaluinen varmanpäällepelaaja, joka välttää turhia riskejä ja yltiöpäisiä seikkailuja ja joka yöpyykin mieluusti neljän seinän sisällä kuivassa ja lämpimässä. Edellä mainittujen ja monien muiden kertomusten seurassa olen saanut nauttia lukuisista isommista ja pienemmistä seikkailuista, jotka itseltäni olisivat jääneet tekemättä. Parhaimmillaan tällaiset tarinat ovat mainiota kulttuurimatkailua. Ne saattavat tarjota uusia näköaloja maailmankuvan tai historian jäsentämiseksi, tai saavat muuten vain ihmettelemään omituista maailman menoa. Tämän lisäksi ne ovat usein viihdyttäviä ja toimivat mainioina opaskirjoina kyseisestä lajista tai harrastuksesta kiinnostuneelle.

Jo ennen melaan tarttumistani olin lueskellut kaikenlaista melontaan liittyvää kirjallisuutta. Pääpaino oli ollut teknisluonteisissa oppaissa. Kun alkoi tuntua, ettei uutta melontaan liittyvää luettavaa enää helposti löydy, aloin katsella vanhempaa. Silloin törmäsin tähän.

Nimi on hieman harhaanjohtava. Kirja on painettu vuonna 1948 ja siinä Martti Raive kertoo vuonna 1931 suorittamastaan melontaretkestä Oulusta Helsinkiin. Kirjoittaja löytää halkovajan takaa polttopuiksi tarkoitetun vanhan kajakin rungon, jonka kunnostaa ja verhoilee uudestaan vehnäjauhosäkeistä saadulla kankaalla. Varmistaa kelluvuuden kolmella tyhjällä pirtukanisterilla ja veistää itse melan. Sairasteltuaan edellisen talven, nuorukainen lähtee ilman aiempaa kokemusta kuntouttamaan itseään virkistävän meriseikkailun avulla. Matkaansa hän rahoittaa omatekoisia postikortteja myymällä.

Ylellisyysvälineitä, kuten telttaa, kompassia tai keittovälineitä ei ole. Kamera ja muistiinpanolehtiö kulkevat kuitenkin mukana. Päällä olevan vaatekerran lisäksi matkassa on koulukartta, juomapullo, linkkuveitsi, siimaa ja koukkuja. Turvavallisuusajattelukin on hieman toisenlaista kuin nykyään. Turvavarusteina on pelastusliivin tehtävää toimittava korkkivyö sekä kaksi tuubia hyvää liimaa ja pala kangasta kajakin paikkaukseen. Paikkaustarpeille tuntuu olevan käyttöä ja välillä mennään nurinkin. Tuulet ovat pääsääntöisesti voimakkaita ja useimmiten vastaan. Retki on tämän päivän mittapuulla arvioituna vähintäänkin hurja.

Maailma oli tuolloin kovin erinäköinen. Kiirettä ei tunneta ja ihmiset ovat vieraanvaraisia. Kaupunkien kaduilla tapaa vielä lehmiä ja satamissa näkee lastattavan purjelaivoja. Remmareiden, sjömerkkien ja fyrmerkkien avulla matkaaja suunnistaa läpi sundien vaihtelevalla menestyksellä yleensä hieman epävarmana sijainnistaan. Matkaa tehdään vuorokaudenaikaan katsomatta milloin tyynessä, milloin hankalammissa olosuhteissa. Välillä apuna, toisinaan haittana on pieni purje. 3,9 x 0,7 metrisellä palkoveneellä matkaava meloja yöpyy matkan varrelle sattuvissa taloissa, luotsituvissa, mökeissä ja kalamajoissa toisinaan omin päin ja luvatta. Ruokaa järjestyy milloin mitenkin, turhaan ei huomisesta murehdita. Päivämatkat ovat muutaman kymmenen kilometrin mittaisia. Melalla on mittaa liki kolme metriä.

Matka alkaa Oulusta juhannuksen alla ja päätyy paria kuukautta myöhemmin Helsinkiin. Välillä vastustaa, välillä käy flaksi. Kun matkalle sattuu niin leikki-intiaaneja, salakuljettajia kuin synnyttäjäkin, on pakko pysähtyä miettimään toden ja mielikuvituksen rajaa. Turhat mutkat oiotaan ja yksityiskohtia sivuutetaan. Yhtä kaikki kirja kertoo merestä, melomisesta ja retkeilystä. 

Tyyli on vanhanaikaisen verkkainen, toisinaan jopa runollinen, kaikille se ei varmasti sovi. Kirja piirtää kuvan kiireettömästä maailmasta, jossa ei ole nettiä ja radiokin löytyy vain suuremmista taloista. Säätä ennustetaan taivasta katsomalla ja kalastajien juttuja kuuntelemalla. Teksti on sinänsä sujuvaa, mutta lukeminen edistyy välillä hitaasti. Tuon tuosta on pakko pysähtyä miettimään, missä suhteessa kehityksessä on menty eteen, missä taaksepäin. Merestä ja retkeilystä kiinnostuneille kirja tämä kirja on varmasti erilainen lukukokemus kesää odotellessa.

...........................

ps. Ostin muuten sen suunnittelemani Braca melan. Liikkeessä sain taas mukavaa palvelua. Tipparenkaat näyttävät kuitenkin olevan eri paria. No, pikku juttu, sattuuhan sitä ;)

pps. Kohta lähtee...

Altaassa ja venenäyttelyssä

Kaamos alkaa helpottaa, mutta rospuuttokelit jatkuvat. Merelle ei tammikuun puolenvälin jälkeen ole ollut asiaa, mutta kunnon hiihtokelejäkään ei ole tullut. Lunta ei ole kuin nimeksi ja latuja tuskin sitäkään. Kahdesti olen käynyt suksia ulkoiluttamassa ja muutaman kerran kiskonut luistimet jalkaani. Paremman tekemisen puutteessa päädyin tämän tekstin kirjoittamiseen.

Hallikausi on sujunut hyvin. Kotkan Melojilla on perjantai-iltaisin uimahallin sulkeuduttua tunnin mittainen lepakkovuoro puoli yhdeksästä alkaen. Melojia altaaseen sopii kerralla toista kymmentä ja paikalla on usein ollut parikymmentäkin innokasta. Tunti on juuri sopiva aika aktiiviseen treenaamiseen. Kovin paljoa pidempään ei jaksaisikaan tehokkaasti kieppua. Käytyäni hallissa nyt reilut pari kuukautta, olen päässyt tavoitteeseen, jonka syksyllä tälle talvikaudelle asetin. Eskimopyörähdys sujuu nyt molemmilta puolilta eikä re-entrykään ollut niin hankala kuin ennalta kuvittelin. Itse asiassa se vaikuttaa nopealta ja tehokkaalta itsepelaustautumismenetelmältä. Kesällä täytyy avovedessä harjoitella myös kajakin tyhjentäminen dumppaamalla. Ainakin videon perusteella tämä vaikuttaa pätevältä menetelmältä. Lisäksi olen harjoitellut tuentoja, rodeopelastautumista ja kikkaillut eskimomelan kanssa. Norsaq roll menee toiselta puolelta, mutta käsieskimoa en vielä ole yrittänyt. Reverse sweep rollissa olen päässyt muutaman kerran keulakannen kautta ylös, mutta itse swiippi on vielä pahasti hukassa. Mielenkiintoista harjoiteltavaa tuntuu löytyvän aina vain lisää.

Käväisin lauantaina 8.2. venemessuilla. Yleisestä taantumasta johtuen tapahtuma vaikutti tällä kertaa varsin vaisulta. Tapasin muutamia purjehdustuttuja, vierailin parissa veneessä, seurasin joitain esityksiä ja tutkin heloja sekä varusteita. Mitään uutta ja järisyttävää en löytänyt. Suppaus tuntuu olevan kovassa nosteessa, ainakin lautoja näytti olevan joka kulmassa. Melontatarvikekauppiaista paikalla oli Nort-West Import ja Welhonpesä. Näistä jälikimmäisen kanssa kävin myös hieman kauppaa.

Ihastelin komeita kajakkeja, varsinkin Skim Kayaksin ja Tideracen mallistot tekivät vaikutuksen, toki hinnatkin olivat sen mukaisia. Tutkiskelin myös suosikkini Artisanin uusinta 5G-versiota, joka vaikutti hyvältä. Vanhempien versioiden puutteita näyttäisi olevan korjattu mm. päiväluukkujen ja istuma-aukon osalta. Messutarjoiksena sitä kaupattiin reilulla parilla tonnilla NWI:n osastolla.

Welhonpesä

Nort-West Import

Melavalintani alkaa kääntyä Braca-sportin Hurricaneen. Taidan tilata sen 210 cm:n mittaisena, pienemmillä lavoilla, nappikatkaisulla ja 60 asteen kulmalla. Liimaamalla kootun melan lapakulmaa voi kuulemma myöhemminkin tarvittaessa muuttaa sekä varren pituutta lyhentää. Jahkailen vielä hiilikuitupitoisuuden kanssa, matala vaiko keskiaste?

Grönlantilaismeloja löysin ainakin viideltä eri valmistajalta. Lahnakosken melaa on hieman uudistettu, se vaikutti aavistuksen entistä jämäkämmältä. Sitä saa kotimaisesta haavasta ja lepästä laminoituna todella edulliseen 99-hintaan ja jättiläistuijasta (western red cedar) veistettynä tuplahintaan. Welhonpesässä oli Virossa teetettyja hyvältä vaikuttavia punaseetrisiä meloja kahtena eri versiona ja lisäksi vielä Mitchellin viimeistelty puumela sekä Norhern Lightin hieno, mutta kallis hiilikuitumela. Nort-Westin osasltolla törmäsin Kajak Sport Inuksuk hiilkuitumelaan, jossa oli pikalukituksella toimiva säätömekanismi. Kyseessä oli ilmeisesti vielä protoasteella oleva versio. Mela oli kevyt, mutta hintava eikä laatu oikein vakuuttanut. Pituussäädölle en keksi mitään järkevää käyttöä, olettaen että melan varsiosa on alunpitäen oikean mittainen. Myyjä kertoi lukitussysteemiin tulevan vielä jotain muutoksia.

Inuksuk ei vielä oikein vakuuttanut

Kylmien kelien aikana kaipasin kunnon melarukkasia. Nyt löysin ja ostin sellaiset Welhonpesän osastolta. Ostin myös veistämäni grönlantilaismelan lapojen päihin silikonset suojukset sekä uuden nenäklipsin edellisellä hallivuorollani jonnekin altaaseen hukkaamani tilalle. Nylonisen aukkopeitteeni kaveriksi hankin Hikon combipeitteen ja uudet melontaliivitkin tarttuivat matkaan samalta osastolta. Messujen kunniaksi sain ostoksistani varsin mukavan alennuksen. Lisäksi sain mainioita vinkkejä kajakkini penkin muokkaamiseen sopivammaksi sekä mahdollisen vaihto-operaation varalle. Mikäli en alkukesästä saa säädettyä istuma-asentoa mieleisekseni, saa vanha istuin tehdä tilaa Kajak-Sportin vaihtopenkille.

Kirjallisen vuodatuksen päätteeksi loppukevennykseksi vielä kolme hieman erilaista kuvaa viime kesän reissuilta.

Sujuva vesiliikenne vaatii kunnon opasteet.
Kuva on Pulterista itäiseltä Suomenlahdelta.

Kenelleköhän on haikara tulossa kylään?

Merenneitoihin en vielä ole törmännyt.
Miten lie tämäkin päätynyt Kymijokeen?

Vielä virtaa

Jo kerran perutuksi ilmoitettu talvi taitaa sittenkin tehdä tuloaan. Lunta ei tosin vielä ole, mutta pitkän aikavälin ennusteet lupaavat pakkaskelejä ainakin viikoksi eteenpäin. Tämä tietää valmiiksi jäähtyneen meren pikaista jäätymistä. Saattaa siis hyvinkin olla, että lauantaina 11.1. tehty melontareissu jää tämän avovesikauden viimeiseksi.

Mittari näytti pientä pakkasta ja taivas oli harmaa. Öinen tuuli oli paukutellut peltikattoa, mutta se oli jo tyyntymään päin. Odottelin kuitenkin puoleen päivään, ennen kuin työnsin kajakin vesille. Edelliseltä reissulta jäänyt kosteus oli jäädyttänyt säätöevän vaijerin. Olin onneksi ennakoinut asian ja jättänyt evän tarkoituksella hieman ulos.

Pärskeiden  muovaamia jääveistoksia Mussalon rannassa

Rannassa oli vähäistä riitettä, sillä ei ollut kuitenkaan vaikutusta melontaan. Ensimmäisen varikkopysähdyksen jouduin tekemään jo varttitunnin kuluttua. Olin optimistisesti lähtenyt matkaan paksuhkoissa neopreenisormikkaissa. Pian kävi ilmi, että ne eivät riittäneet pitämään sormia lämpiminä. Vaihdon käsiini paksummat tumput vielä, kun tunto oli tallella ja sormet tottelivat. Kunnon melarukkaset ovat olleet hankintalistalla jo pitkään, mutta pääkaupunkiseudun kaupat sijaitsevat niin kaukana ettei niihin arkisin ennätä ja sovittamatta en ole tohtinut hanskoja tilata. Lähimarketin rouherukkaset saivat siis kelvata. Itse asiassa ne soveltuvat melontaan aivan kohtuullisesti, varret vain saisivat olla pidemmät. Pienikin aallokko lorauttaa helposti yläkautta vettä sisään.

Väriä harmauden keskellä

Melaksi tälle reissulle olin valinnut veistämäni grönlantilaistyylisen puumelan sillä halusin kokeilla sitä kaikessa rauhassa. Varalle nappasin vajasta Braca Hurricanen, jota myös tahdoin testata tulevaisuuden hankintoja silmällä pitäen. Puumelan varsi jäätyi pian, mutta otekohta pysyi melko hyvin sulana. Paksut rukkaset eivät haitanneet, sillä leveästä grönlantilaismelan varresta sai silti hyvän otteen. Sopivaa melontatekniikkaa joutui jälleen hakemaan, mutta pienen alkutotuttelun jälkeen homma alkoi sujua. Vaihtelin välillä melaa ja samalla tyyliä. Vaikutelmaksi jäi, että normaalin eurooppalaismelan pito on parempi, mutta melominen grönlantilaismelalla käy hieman kevyemmin. Se tosin vaatii joustavamman ja tunnustelevan vedon.  Arvelin edenneeni Bracaa käyttäen hieman ripeämmin, mutta Sports Trackerin lokia katselemalla ei eroa voinut havaita. Loppumatkasta melan vaihtelu hankaloitui kansikuminauhojen jäädyttyä joustamattomiksi. Onneksi tuuli oli jo lähes täysin tyyntynyt ja varamela pysyi kannella ongelmitta.

Vielä yöllä ärjynyt tuuli tyyntyi nopeasti

Vesillä oli hiljaista, vain rannoilla näkyi muutamia ihmisiä. Munsaaren edustan kivellä istuskeli isokoskelopariskunta, Kärkisaaren jälkeen tapasin joutsenperheen, jolla oli kaksi lentokykyistä poikasta. Myöhemmin Ruonalassa tavoitin yksinäisen joutsenenpoikasen. Veden pinnan asetuttua, alkoi riitettä muodostua suojaisiin kohtiin. Vaikka reissu ei ollut kuin vajaa kolmen tunnin mittainen, alkoivat lahdet loppumatkasta jo jäätyä. Pariin otteeseen jouduin jopa peruuttamaan takaisin sulaan veteen. Juomapullona minulla oli litteä metallikorkillinen taskumatti. Viimeiset mehuhörpyt jäivät ottamatta, sillä korkin kohdalle oli jäätynyt parin sentin tulppa. Rantaan noustuani havaitsin myös kajakin saaneen kauttaaltaan ohuen kuorrutteen. Myös kansiköydet olivat jääneet tämän kirkkaan jääkerroksen alle, onneksi niitä ei kuitenkaan tarvittu. Hyvillä mielin pakkasin tavarat ja suuntasin päivän hämärtyessä kotisaunan lauteille nautiskelemaan kajakin kannella jäähdytettyä mansikkamehua.

Lahdukoihin alkoi kerääntyä riitettä

Jäätä kannella ja mehupullossa

Kotona kuivattelin huolella tavarat ja purin ne kaappeihin odottamaan seuraavaa avovesikautta. Vaikka retkeni ovatkin olleet lyhyitä, on mukana kuljetettava varustemäärä kasvanut säiden ja vesien kylmenemisen myötä. Päälleni, kuivapuvun alle olen yleensä pukenut urheilukerraston ja fleece-puvun, näiden paksuutta olen olosuhteiden mukaan vaihdellut. Päässäni on ollut pipo, neopreenihuppu tai molemmat. Käsissä olen pitänyt neopreeni- tai lateksisormikkaita tai sitten rouherukkasia. Lisäeristeenä on toisinaan ollut silkkisormikkaat. Jaloissa kuivapuvun alla olen pitänyt paksuja urheilusukkia ja päällimmäisenä numeroa liian suuria neopreenitossuja, jotka olen pyrkinyt pitämään kuivina mahdollisuuksien mukaan.  Kaulassa olen kuljettanut pilliä, sekä suojapussitettua kännykkää. Lisäksi välittömästi saatavilla on ollut puukko, pumppu, melakelluke, sieni ja köyttä. Liivit on tietenkin itsestäänselvyys. 

Kuorrutettu Artisan

Kajakkiin olen pakannut muovipussiin taukotakiksi toppatakin. Vesitiiviissä säkissä olen mukanani kuljettanut toisen urheilu- sekä fleece-kerraston lisäksi varapipon, -hanskat, -villasukat ja tuulipuvun housut. Säkkiin olen laittanut myös tulentekovälineet, avaruuspeiton sekä pari kemialliseen reaktioon perustuvaa lämpöpussia. Juomapullossa on ollut mehua ja mukana on saattanut olla myös banaani tai kourallinen pähkinöitä tms. Joskus on ollut lämmintä juotavaakin termospullossa. Yksin meloessani olen kiinnittänyt melani karkuremmillä. Kajakki on jalkatilastaan vuorattu solumuovisella telttapatjalla. Meloessa ei ole vielä kertaakaan ollut kylmä, mutta rannalle noustessa vilu kyllä on tullut nopeasti. Taukotakki on ollut siis todella tarpeen. Varusteet ovat kulkeneet rantaan Ikean kassissa. Ei vara venettä kaada!

Ruonalan ranta 12.1.2014
Edellisenä päivänä tästä saattoi vielä meloa

Tätä blogia ei suinkaan ole ollut tarkoitus päivittää viikoittain tai edes joka toisen melontakerran jälkeen. Näin vuodenvaihteessa tällaisia historiallisia melontakauden tai -vuoden päättäviä ja aloittavia kertoja on kuitenkin sattunut niin tiheään, että tarinaa on tuntunut riittävän. Lisäksi talvimelonta on sinänsä ollut innostavaa ja pieniäkin reissuja on ollut mukava käydä läpi uudestaan työpöydän ääressä. Lisäksi kirjoittaminen on mukavasti auttanut jäsentämään myös omia ajatuksia. Nyt saattaa edessä olla hieman pidempi tauko.

Vuoden paras reissu

”Sinä vuonna ei talvea tullutkaan

vaikka lehdetkin tippuivat puista

Emme menneet lammelle luistelemaan

kuin muistat lapsuutes joulukuista…”

Onko nyt oikeasti tammikuu?

Melontakausi 2014 tuli virallisesti avatuksi loppiaisaattona 5.1. Epävirallisestihan se oli avattu jo paria päivää aiemmin uima-altaassa. Ennusteen mukaan sää näytti mukavalta, mutta ilmojen haltija oli aluksi toista mieltä. Hetki ennen lähtöä taivaalta ropisi vettä varsin reippaasti. Onneksi sade ehti juuri sopivasti laantua kello yhdeksitoista ja reilua tuntia myöhemmin aurinkokin ilmestyi naamaa kuumottamaan. Tämän parempaa keliä ei tammikuussa voi enää toivoa.

Merta päin kalenterista välittämättä. Esko testaa uutta kajakkia.

Meitä oli kaikkiaan kuusi henkeä reissussa. Suunnistimme kohti Maijansalmea ja oikaisimme Lehtisen ja Maijansaaren välisestä kanaalista. Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme suunnistaa Äyspään rantoja pitkin Niinilahteen tauolle. Lahden pohjukassa nousimme maihin nauttimaan eväistä ja hienosta kelistä. Rannalta löytyi myös meren tuoma vanha reimarin kori. Ikävä kyllä se osoittautui liian isoksi kajakilla kuljetettavaksi. Siitä olisi saanut oivan koristeen portinpieleen. Tauon jälkeen meloimme Hevossaren salmen kautta takaisin Metsolaan. Salmessa uudenvuodenpäivänä ollut jää oli sulanut joten sen läpi pääsi ilman naskaleita.

 

Tauolla Niinilahdessa

Palattuamme Metsolaan autossa odotti hiljattain valmistunut grönlantilaismelani koemelontaa. Olin sitä pari kertaa uimahallissa uittanut ja kikkailemisessa kivaksi todennut. Allas on kuitenkin liian lyhyt, jotta varsinaisista melontaominaisuuksista saisi minkäänlaista kuvaa. Niinpä koppasin melan matkaani ja lähdin vielä kiertämään muutaman kilometrin lenkin.

Värityksensä puolesta mela sopii hyvin ympäristöön

Pienen alkuhämmennyksen jälkeen grönlantilaismela osoittautui varsin mainioksi, joskin hyvin erilaiseksi tuttuun eurooppalaismelaan verrattuna. Mela pakotti matalampaan ja etukumarampaan asentoon kuin olin tottunut. Minun piti siivota pähkinäpussi ja juomapullo etukannelta, jotten olisi huitaissut niitä mereen. Koko veto täytyi suorittaa matalana etukantta viistäen kädet hieman koukussa ja yläruumista puolelta toiselle kääntäen ja samalla ehkä aavistuksen sivulta kauhaisten. En tiedä, onko kyseinen tyyli oikea, mutta se tuntui luontevalta ja ainakin etäisesti muistutti sitä, mitä olen videolta nähnyt. Kapeaa melaa ei kannattanut runtata veden läpi voimalla. Näin tekemällä seurauksena oli vain iso kärkipyörre ja tehon menetys. Kevyesti peukalolla ja etusormella varren päistä kiini pitäen ja kolmella muulla sormella hienovaraisesti lavan kulmaa säätäen melan sai soljumaan vaivattomasti ja hyvin kohtuullisella voimalla veden läpi. Tätä täytyy päästä harjoittelemaan vielä lisää. Alkuvedot ainakin tuntuivat innostavilta. Rantaa kohti meloessani mieleeni putkahti lyhytvartisen myrskymelan veistäminen varamelaksi tulevaa kesää varten.

Päivän valoisa hetki oli pian käytetty ja rantauduttuani klo 15.30 alkoi jo hämärtää. Sports Tracker näytti kuljetuksi matkaksi 19km. Loistava alku uudelle melontakaudelle!