Vielä virtaa

Jo kerran perutuksi ilmoitettu talvi taitaa sittenkin tehdä tuloaan. Lunta ei tosin vielä ole, mutta pitkän aikavälin ennusteet lupaavat pakkaskelejä ainakin viikoksi eteenpäin. Tämä tietää valmiiksi jäähtyneen meren pikaista jäätymistä. Saattaa siis hyvinkin olla, että lauantaina 11.1. tehty melontareissu jää tämän avovesikauden viimeiseksi.

Mittari näytti pientä pakkasta ja taivas oli harmaa. Öinen tuuli oli paukutellut peltikattoa, mutta se oli jo tyyntymään päin. Odottelin kuitenkin puoleen päivään, ennen kuin työnsin kajakin vesille. Edelliseltä reissulta jäänyt kosteus oli jäädyttänyt säätöevän vaijerin. Olin onneksi ennakoinut asian ja jättänyt evän tarkoituksella hieman ulos.

Pärskeiden  muovaamia jääveistoksia Mussalon rannassa

Rannassa oli vähäistä riitettä, sillä ei ollut kuitenkaan vaikutusta melontaan. Ensimmäisen varikkopysähdyksen jouduin tekemään jo varttitunnin kuluttua. Olin optimistisesti lähtenyt matkaan paksuhkoissa neopreenisormikkaissa. Pian kävi ilmi, että ne eivät riittäneet pitämään sormia lämpiminä. Vaihdon käsiini paksummat tumput vielä, kun tunto oli tallella ja sormet tottelivat. Kunnon melarukkaset ovat olleet hankintalistalla jo pitkään, mutta pääkaupunkiseudun kaupat sijaitsevat niin kaukana ettei niihin arkisin ennätä ja sovittamatta en ole tohtinut hanskoja tilata. Lähimarketin rouherukkaset saivat siis kelvata. Itse asiassa ne soveltuvat melontaan aivan kohtuullisesti, varret vain saisivat olla pidemmät. Pienikin aallokko lorauttaa helposti yläkautta vettä sisään.

Väriä harmauden keskellä

Melaksi tälle reissulle olin valinnut veistämäni grönlantilaistyylisen puumelan sillä halusin kokeilla sitä kaikessa rauhassa. Varalle nappasin vajasta Braca Hurricanen, jota myös tahdoin testata tulevaisuuden hankintoja silmällä pitäen. Puumelan varsi jäätyi pian, mutta otekohta pysyi melko hyvin sulana. Paksut rukkaset eivät haitanneet, sillä leveästä grönlantilaismelan varresta sai silti hyvän otteen. Sopivaa melontatekniikkaa joutui jälleen hakemaan, mutta pienen alkutotuttelun jälkeen homma alkoi sujua. Vaihtelin välillä melaa ja samalla tyyliä. Vaikutelmaksi jäi, että normaalin eurooppalaismelan pito on parempi, mutta melominen grönlantilaismelalla käy hieman kevyemmin. Se tosin vaatii joustavamman ja tunnustelevan vedon.  Arvelin edenneeni Bracaa käyttäen hieman ripeämmin, mutta Sports Trackerin lokia katselemalla ei eroa voinut havaita. Loppumatkasta melan vaihtelu hankaloitui kansikuminauhojen jäädyttyä joustamattomiksi. Onneksi tuuli oli jo lähes täysin tyyntynyt ja varamela pysyi kannella ongelmitta.

Vielä yöllä ärjynyt tuuli tyyntyi nopeasti

Vesillä oli hiljaista, vain rannoilla näkyi muutamia ihmisiä. Munsaaren edustan kivellä istuskeli isokoskelopariskunta, Kärkisaaren jälkeen tapasin joutsenperheen, jolla oli kaksi lentokykyistä poikasta. Myöhemmin Ruonalassa tavoitin yksinäisen joutsenenpoikasen. Veden pinnan asetuttua, alkoi riitettä muodostua suojaisiin kohtiin. Vaikka reissu ei ollut kuin vajaa kolmen tunnin mittainen, alkoivat lahdet loppumatkasta jo jäätyä. Pariin otteeseen jouduin jopa peruuttamaan takaisin sulaan veteen. Juomapullona minulla oli litteä metallikorkillinen taskumatti. Viimeiset mehuhörpyt jäivät ottamatta, sillä korkin kohdalle oli jäätynyt parin sentin tulppa. Rantaan noustuani havaitsin myös kajakin saaneen kauttaaltaan ohuen kuorrutteen. Myös kansiköydet olivat jääneet tämän kirkkaan jääkerroksen alle, onneksi niitä ei kuitenkaan tarvittu. Hyvillä mielin pakkasin tavarat ja suuntasin päivän hämärtyessä kotisaunan lauteille nautiskelemaan kajakin kannella jäähdytettyä mansikkamehua.

Lahdukoihin alkoi kerääntyä riitettä

Jäätä kannella ja mehupullossa

Kotona kuivattelin huolella tavarat ja purin ne kaappeihin odottamaan seuraavaa avovesikautta. Vaikka retkeni ovatkin olleet lyhyitä, on mukana kuljetettava varustemäärä kasvanut säiden ja vesien kylmenemisen myötä. Päälleni, kuivapuvun alle olen yleensä pukenut urheilukerraston ja fleece-puvun, näiden paksuutta olen olosuhteiden mukaan vaihdellut. Päässäni on ollut pipo, neopreenihuppu tai molemmat. Käsissä olen pitänyt neopreeni- tai lateksisormikkaita tai sitten rouherukkasia. Lisäeristeenä on toisinaan ollut silkkisormikkaat. Jaloissa kuivapuvun alla olen pitänyt paksuja urheilusukkia ja päällimmäisenä numeroa liian suuria neopreenitossuja, jotka olen pyrkinyt pitämään kuivina mahdollisuuksien mukaan.  Kaulassa olen kuljettanut pilliä, sekä suojapussitettua kännykkää. Lisäksi välittömästi saatavilla on ollut puukko, pumppu, melakelluke, sieni ja köyttä. Liivit on tietenkin itsestäänselvyys. 

Kuorrutettu Artisan

Kajakkiin olen pakannut muovipussiin taukotakiksi toppatakin. Vesitiiviissä säkissä olen mukanani kuljettanut toisen urheilu- sekä fleece-kerraston lisäksi varapipon, -hanskat, -villasukat ja tuulipuvun housut. Säkkiin olen laittanut myös tulentekovälineet, avaruuspeiton sekä pari kemialliseen reaktioon perustuvaa lämpöpussia. Juomapullossa on ollut mehua ja mukana on saattanut olla myös banaani tai kourallinen pähkinöitä tms. Joskus on ollut lämmintä juotavaakin termospullossa. Yksin meloessani olen kiinnittänyt melani karkuremmillä. Kajakki on jalkatilastaan vuorattu solumuovisella telttapatjalla. Meloessa ei ole vielä kertaakaan ollut kylmä, mutta rannalle noustessa vilu kyllä on tullut nopeasti. Taukotakki on ollut siis todella tarpeen. Varusteet ovat kulkeneet rantaan Ikean kassissa. Ei vara venettä kaada!

Ruonalan ranta 12.1.2014
Edellisenä päivänä tästä saattoi vielä meloa

Tätä blogia ei suinkaan ole ollut tarkoitus päivittää viikoittain tai edes joka toisen melontakerran jälkeen. Näin vuodenvaihteessa tällaisia historiallisia melontakauden tai -vuoden päättäviä ja aloittavia kertoja on kuitenkin sattunut niin tiheään, että tarinaa on tuntunut riittävän. Lisäksi talvimelonta on sinänsä ollut innostavaa ja pieniäkin reissuja on ollut mukava käydä läpi uudestaan työpöydän ääressä. Lisäksi kirjoittaminen on mukavasti auttanut jäsentämään myös omia ajatuksia. Nyt saattaa edessä olla hieman pidempi tauko.