Erilaista luettavaa

Toistakymmentä vuotta sitten löysin matkakertomukset. Sen jälkeen olen reissannut Göran Schildin ja Daphnen matkassa halki Euroopan, noussut Mika Waltarin Yksinäisen miehen junaan, purjehtinut Joshua Slocumin seurassa maapallon ympäri käynyt Pertti Dunckerin ja Merivuokon mukana Antarktiksella, Etelä-Amerikassa ja Tyynellämerellä, kärsinyt Matti Rämön seurassa Rengasrikkoja Saharassa, pyöräillyt hänen kanssaan Aasiassa sekä Jäämerellä, matkannut Osmo Soininvaaran kanssa Fillarilla Nizzaan, lentänyt Charles Lindbergin mukana Atlantin yli tai Tapio Savolaisen ja Anssi Soilan koneessa Hiljaisin siivin Afrikkaan, ollut Riikka Jaakolan ja Mikko Suomisen kajakin mukana heidän kapsäkissään ja melonut Maarit Verrosen kyydissä pienellä kumikanootilla pitkin Vantaanjokea.

Olen luonteeltani mukavuudenhaluinen varmanpäällepelaaja, joka välttää turhia riskejä ja yltiöpäisiä seikkailuja ja joka yöpyykin mieluusti neljän seinän sisällä kuivassa ja lämpimässä. Edellä mainittujen ja monien muiden kertomusten seurassa olen saanut nauttia lukuisista isommista ja pienemmistä seikkailuista, jotka itseltäni olisivat jääneet tekemättä. Parhaimmillaan tällaiset tarinat ovat mainiota kulttuurimatkailua. Ne saattavat tarjota uusia näköaloja maailmankuvan tai historian jäsentämiseksi, tai saavat muuten vain ihmettelemään omituista maailman menoa. Tämän lisäksi ne ovat usein viihdyttäviä ja toimivat mainioina opaskirjoina kyseisestä lajista tai harrastuksesta kiinnostuneelle.

Jo ennen melaan tarttumistani olin lueskellut kaikenlaista melontaan liittyvää kirjallisuutta. Pääpaino oli ollut teknisluonteisissa oppaissa. Kun alkoi tuntua, ettei uutta melontaan liittyvää luettavaa enää helposti löydy, aloin katsella vanhempaa. Silloin törmäsin tähän.

Nimi on hieman harhaanjohtava. Kirja on painettu vuonna 1948 ja siinä Martti Raive kertoo vuonna 1931 suorittamastaan melontaretkestä Oulusta Helsinkiin. Kirjoittaja löytää halkovajan takaa polttopuiksi tarkoitetun vanhan kajakin rungon, jonka kunnostaa ja verhoilee uudestaan vehnäjauhosäkeistä saadulla kankaalla. Varmistaa kelluvuuden kolmella tyhjällä pirtukanisterilla ja veistää itse melan. Sairasteltuaan edellisen talven, nuorukainen lähtee ilman aiempaa kokemusta kuntouttamaan itseään virkistävän meriseikkailun avulla. Matkaansa hän rahoittaa omatekoisia postikortteja myymällä.

Ylellisyysvälineitä, kuten telttaa, kompassia tai keittovälineitä ei ole. Kamera ja muistiinpanolehtiö kulkevat kuitenkin mukana. Päällä olevan vaatekerran lisäksi matkassa on koulukartta, juomapullo, linkkuveitsi, siimaa ja koukkuja. Turvavallisuusajattelukin on hieman toisenlaista kuin nykyään. Turvavarusteina on pelastusliivin tehtävää toimittava korkkivyö sekä kaksi tuubia hyvää liimaa ja pala kangasta kajakin paikkaukseen. Paikkaustarpeille tuntuu olevan käyttöä ja välillä mennään nurinkin. Tuulet ovat pääsääntöisesti voimakkaita ja useimmiten vastaan. Retki on tämän päivän mittapuulla arvioituna vähintäänkin hurja.

Maailma oli tuolloin kovin erinäköinen. Kiirettä ei tunneta ja ihmiset ovat vieraanvaraisia. Kaupunkien kaduilla tapaa vielä lehmiä ja satamissa näkee lastattavan purjelaivoja. Remmareiden, sjömerkkien ja fyrmerkkien avulla matkaaja suunnistaa läpi sundien vaihtelevalla menestyksellä yleensä hieman epävarmana sijainnistaan. Matkaa tehdään vuorokaudenaikaan katsomatta milloin tyynessä, milloin hankalammissa olosuhteissa. Välillä apuna, toisinaan haittana on pieni purje. 3,9 x 0,7 metrisellä palkoveneellä matkaava meloja yöpyy matkan varrelle sattuvissa taloissa, luotsituvissa, mökeissä ja kalamajoissa toisinaan omin päin ja luvatta. Ruokaa järjestyy milloin mitenkin, turhaan ei huomisesta murehdita. Päivämatkat ovat muutaman kymmenen kilometrin mittaisia. Melalla on mittaa liki kolme metriä.

Matka alkaa Oulusta juhannuksen alla ja päätyy paria kuukautta myöhemmin Helsinkiin. Välillä vastustaa, välillä käy flaksi. Kun matkalle sattuu niin leikki-intiaaneja, salakuljettajia kuin synnyttäjäkin, on pakko pysähtyä miettimään toden ja mielikuvituksen rajaa. Turhat mutkat oiotaan ja yksityiskohtia sivuutetaan. Yhtä kaikki kirja kertoo merestä, melomisesta ja retkeilystä. 

Tyyli on vanhanaikaisen verkkainen, toisinaan jopa runollinen, kaikille se ei varmasti sovi. Kirja piirtää kuvan kiireettömästä maailmasta, jossa ei ole nettiä ja radiokin löytyy vain suuremmista taloista. Säätä ennustetaan taivasta katsomalla ja kalastajien juttuja kuuntelemalla. Teksti on sinänsä sujuvaa, mutta lukeminen edistyy välillä hitaasti. Tuon tuosta on pakko pysähtyä miettimään, missä suhteessa kehityksessä on menty eteen, missä taaksepäin. Merestä ja retkeilystä kiinnostuneille kirja tämä kirja on varmasti erilainen lukukokemus kesää odotellessa.

...........................

ps. Ostin muuten sen suunnittelemani Braca melan. Liikkeessä sain taas mukavaa palvelua. Tipparenkaat näyttävät kuitenkin olevan eri paria. No, pikku juttu, sattuuhan sitä ;)

pps. Kohta lähtee...