Vesillä viikonloppuna

Keulat kohti etelää...

Lähdimme Pasin kanssa vajarannasta lauantaiaamuna hieman kymmenen jälkeen melomaan kohti etelää. Se onkin ainoa mahdollinen suunta, sillä pohjoisessa on koski ja lännessä sekä idässä vielä jäätä. Parinkymmenen minuutin melonnan jälkeen Mansikkalahdesta lähtenyt Antti pääsi yllättämään vanhojen hävittäjä-ässien tapaan vasta-auringosta. Meloimme myötätuulessa ja myötävirrassa rauhallista tahtia, silti Pasin gps näytti keskinopeudeksi 6,5 km/h. Puolentoista tunnin kuluttua saavuimme Lehmän länsirannalle. Olimme juuri grilliä sytyttelemässä, kun horisonttiin ilmaantui kaksi kajakkia. Mansikkalahdesta lähteneet seurakaverit eivät kehotuksista huolimatta malttaneet jäädä tulille kanssamme.

Tuttuja tulossa

Paistoimme makkarat, joimme kahvit ja kiertelimme saarta jalan ennen kuin palasimme takaisin kajakeille. Monttu oli vielä tukevasti jäässä, mutta auringossa oli varsin lämmintä. Viikon takaisista lumista oli enää rippeet jäljellä ja metsikössä lenteli kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Vesille lähtöni ei sujunut sen paremmin kuin viikko aikaisemminkaan. Eväkoteloon juuttui jälleen hiekkaa ja pikkukiviä. Uusintayrityksestä ei myöskään tyylipisteitä herunut, mutta pääsin sentään tällä kertaa kajakkiin saapas kuivana.

Kevään ensimmäinen

Koska kello oli vasta vähän yli yksi, päätimme lähteä katsomaan, onnistuisiko saaren kiertäminen melomalla. Eteläpään ympäri pääsi ongelmitta ja matala salmi Ollinkarin kohdalla oli sekin jo täysin jäistä vapaa. Meloessamme pohjoiskärkea kohti, löysimme tutut melojat evästauolta montusta. Pidimme itsekin tässä pienen tauon ja jatkoimme hetken kuluttua viidellä kajakilla takaisin kotia kohti. Kolme kajakeista jäi Mansikkalahteen, mutta meillä oli Pasin kanssa vielä reilun tunnin urakka vastatuuleen ja vastavirtaan. Vaikka lapiomme vettä selvästi tulomatkaa rivakammin, oli marssinopeutemme vaivaiset 4,5 km/h. Näin alkukaudesta nyt kertynyt 22km vaikutti aivan passelilta päivämatkalta.

Tauko montussa

Kotimatkalla kohtasimme surffarin

Sunnuntaiaamuna edellisen päivän melonta tuntui hieman käsissä, keskivartalossa ja reisissä. Koska muitakaan akuutteja kiireitä ei ollut, päätin lähteä verryttelemään kroppaani ulkoiluttamalla lasikuitukajakkiani ensimmäistä kertaa kuluvana keväänä. Istuessani sisään, sen ohjaamo vaikutti aluksi hieman ahtaan oloiselta ja paksuja neopreenisaappaita joutui vähän asettelemaan kannen alla. Pian olo tuntui kuitenkin kotoisen mukavalta ja paksusta talvivarustuksesta huolimatta kajakki istui kuin hansikas käteen.

Sunnuntaiaamu oli tyyni ja rauhallinen

Tuuli oli olematon ja aamu muutenkin rauhallinen. Kajakki tuntui alkuun muovista sisartaan kiikkerämmältä, mutta vauhtiin päästyäni tämä unohtui. Ihmettelin, kuinka kevyesti se liikkui ja miten se saattoikin samaan aikaan olla sekä ketterä että suuntavakaa. Kajakin ohjailu kallistelemalla vaikutti suorastaan noituudelta.

Rytäniemen idylliä

Koska Pasi oli edellisenä päivänä epäillyt mahdollistaisiko jäätilanne Tuohipöllön kiertämisen, piti minun lähteä tätä nyt selvittämään. Onnistuihan se, vaikka Mussalon itärannelle, entisen höyryvoimalan kohdalle olikin yöllä syntynyt ohutta jääriitettä. Samalla kiersin myös Havourin ja palasin Katariinanniemen rantaa pitkin takaisin Metsolaan, Tyynessä säässä pieni vastavirtakaan ei haitannut samalla tavoin kuin edellisenä päivänä. Nyt 14 km:n mittainen lenkki sujui runsaassa kahdessa tunnissa. Perillä rannassa sain hyvää palvelua, kun paikalle sattunut melojakaveri avasi vajan ovetkin valmiiksi. Vesillä olen käynyt tähän mennessä kahdeksan kertaa ja aikaa kajakissa on kulunut liki 20 tuntia, Tämä vastannee runsaan 100km:n melontamatkaa.