Vapaus on koittanut

Vihdoinkin merellä!

Jäät lähtivät Keisarinsatamasta toisena pääsiäispäivänä 28.3. Edellisenä päivänä olimme tehneet pikku pyrähdyksen lahdella ja käyneet samalla tarkistamassa tilanteen. Virta ja tuuli olivat ajaneet irronneet jäälautat tiiviiksi rykelmäksi, joka tukki reitin avoveteen. Hakkujen kanssa tuosta olisi kyllä päässyt, mutta ajatus toisiaan vasten kiilautuneiden jäälauttojen väliin luiskahtamisesta ei houkuttanut yrittämään. Niinpä palasimme jään länsireunaa pitkin takaisinpäin.

Tie merelle on nyt auki!

Tuolloin menomatkalla silmiini oli jo sattunut poikkeuksellisen iso, jään reunalla seisovan linnun kaarnanruskea hahmo. Paluumatkalla tuo hahmo lehahti siivilleen ja melojakaverini Moilanen puki sanoiksi sen, mitä olin koko ajan ounastellut: "Oliks toi kotka?" Lentoreitin kohdalle sattuneet lokit ottivat siivet alleen ja antoivat tilaa isommalle. Lintu lensi metsän päälle Ruonalan kohdalla ja katosi samalla näkyvistä. Myöhemmin kuulin samana iltapäivänä pari kilometriä pohjoisempana kalastusmajan kohdalla tehdystä kotkahavainnosta. Kyseessä täytyy olla tuo sama lintu. Hetken kuluttua vajalle päin meloessamme jokisuiston kaislikosta nousi vielä lentoon toistakymmentä harmaahaikaraa.

Joutsenia oli paljon liikkeellä

Arvelimme jääpadon hyvinkin hellittävän seuraavaksi aamuksi, mikäli yö vain pysyy lauhana ja tuuli kääntyy ennusteen mukaan etelään. Niinpä ilmoitinkin lähteväni maanantaina perinteiselle pääsiäismelonnalle Lehmän länsirannalle. Sain menomatkalle seuraa parista seuramme melojasta. Jäätilanne oli täsmälleen sellainen, kuin olin otaksunutkin. Pinne oli helpottanut ja lauttojen muodostama heppoinen kannas oli enää vain kymmenen metrin levyinen. Pienellä odottamisella siihen aukesi sopivasti juuri kajakin mentävä aukko. Ensimmäisenä avoveteen ennätti Heidi.

Varsinaiset rantakelit saavat vielä odottaa

Saattajien jättäydyttyä Katariinan niemen kohdalla jatkoin yksin matkaa. Kiersin Havourin ja suuntasin tämän jälkeen kohti Lehmän saarta. Viikarin salmesta vyöryi sisään kohtuullisen kokoisia aaltoja, jotka nostivat vastatuuleen etenevän kajakkini keulan välillä melko korkealle pärskäyttäen samalla raikasta merivettä kasvoille. Aurinko paistoi, ja varhaisesta vuodenajasta huolimatta oli ihan kesäfiilis. Yllätyin, kun Lehmän aurinkoranta olikin melkoisen jääröykkiön alla. Avointa hiekkaa oli kuitenkin juuri sen verran, että rantautuminen onnistui isommitta ongelmitta. Murtuva aalto tosin ehti hyökätä istuinaukkoon kastellen huonosti pakatut tavarat sekä sytyttimeni ennen kuin ehdin nostaa kajakin jään päälle turvaan.

Pälvi on kevään merkki

Kun kajakki nyt oli hangella, hinasin sen saman tien ylös grillikatokselle asti ja vältyin täten tavaroiden kantamiselta. Kuivasin kastuneen sytkärin auringonpaisteessa, tein tulet ja nautin maisemista sekä eväistä. Tuuli suhisi, meri kohisi ja laivadieselin matala kumina kantautui jostain kaukaa tuulen yläpuolelta. Mieleeni tuli pari melojakaveria, jotka olivat edellisenä päivänä lähteneet kevään ensimmäiselle yöretkelle ulkosaaristoon. He olivat kaiketikin juuri näihin aikoihin paluumatkalla. Yritin tähystellä horisonttiin, mutta pienten kajakkien havaitseminen kilometrien päästä avomereltä oli vastavalossa mahdoton tehtävä.

Ei näkynyt poikien kajakkeja horisontissa

Saareen on viime kesäksi rakennettu mainio ja siisti grillikatos sekä käymälä. Aikani kuluksi tein seuraavalle tulijalle puita liiteristä löytyvistä pölkyistä. Paikalla oleva turvakirves vaikutti niin idioottivarmalta, että hyvä, ettei sen kanssa sattunut vahinkoa. Mikäli puun halkaisee terään lyömällä, sinkoaa tikkuja ympäriinsä miten sattuu. Paremman tuloksen saa, kun pitää puuta pystyssä terän päällä ja lyö toisella vähän isommalla klapilla päälle. Yksi paloista halkesikin odotettua helpommin ja huonosti asetettu etusormi oli jäädä terän ja päälle iskevän pöllin väliin. Tällaisista läheltä piti - tilanteista on syytä ottaa opiksi.

Tämä terä vaikuttaa niin turvalliselta,
että meinasi olla vaarallinen

Lounaspaikasta oli loistava merinäköala

Fiilistelin meren rannalla liki pari tuntia. Välillä kävin tarkastamassa jäätilanteen saaren toiselta puolelen. Moottorikelkan jälkeä pitkin kävellessä hanki kantoi ja kulkeminen oli helppoa. Ainakin salmen pohjoisosa monttuun asti näytti olevan avoinna. En viitsinyt jatkaa pidemmälle nähdäkseni, olisiko saaren kiertäminen vesitse ollut jo mahdollista. Palasin länsirannalle ja hörppäsin auringossa loput kaakaoni termoksesta ennen paluumatkan alkua. Tavaroita kasatessani silmäni sattui oudon näköiseen linnunpönttöön, joka lähemmässä tarkastelussa paljastuikin keittokatosta vahtivaksi riistakameraksi.

Isoveli valvoo täälläkin

Ensimmäinen yritys kajakin vesille saamiseksi onnistui, mutta evä oli jumiutunut hiekan ja jään yhteisvaikutuksesta. En halunnut lähteä melomaan kotimatkaa vänkäävällä kajakilla, joten palasin takaisin rantaan. Aivan kuten saareen tullessanikin, aalto pääsi jälleen iskemään ohjaamoon. Kajakin tyhjentämisen ja tiukkaan jumahtaneen evän esille kaivamisen jälkeen uusi yritys onnistui paremmin, kunhan ensin kahlasin niin pitkälle, että saappaan varresta lorahti vettä. Kuivapuvun sisällä ollut sukka pysyi toki kuivana ja neopreenisaapas lämmittää hyvin märkänäkin, joten asialla ei oikeastaan ollut mitään väliä. Olipahan kuitenkin jo kolmas kömmähdys tällä reissulla. Taitaa ukolla olla talven jäljiltä vähän turhan paljon intoa, kun tulee näin kohellettua.

Paitsi horisontissa, laivoja näkyi myös lähempänä rantaa

Kotimatka sujui myötätuuleen ja -laineeseen arvioimaani nopeammin. Retken aikana Keisarinsataman jääpato oli kokonaan hävinnyt ja etelätuuli oli ajanut irtojäät sokeritehtaan ja Munsaaren välille hajanaisiksi lautoiksi. Vajalla kyytiä odotellessani törmäsin Pasiin, joka oli kotiutunut Ristisaaren reissulta. Mies vaikutti hieman väsyneeltä, mutta onnelliselta. Aurinko oli selvästi tarttunut neopreenihupun reunustamiin kasvoihin. Alkaakin olla aika kaivaa aurinkorasvapurkit taas esille.

Keisarinsatama on nyt jäistä vapaa!