Ulko-Tammiossa

Alun alkaen matkaan piti lähteä useampi meloja, mutta erinäisten sattumusten johdosta lähtöpäivänä ainoastaan kaksi kajakkia oli lähtövalmiina. Kohteenamme oli Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa sijaitseva Ulko-Tammio. Keli oli mitä mainioin, kesäpäivän lämpöä ja heikkoa sivuvastaista tuulta. Merivesikin oli rannikolla lämmennyt jo yli 20-asteiseksi. Purimme kajakkimme autojen katoilta Klamilassa kello kymmenen maissa ja puolta tuntia myöhemmin olimme valmiita aloittamaan viikonloppuretken ulkosaaristoon.

Kyllä tällaisella säällä kelpaa meloa

Ensitöiksemme meloimme kohti Harvajanniemen kärkeä. Seutu osoittautui niin kivikkoiseksi, että moottoriveneellä ei sinne olisi mitään asiaa. Vepsun saaren jälkeen jatkoimme suoraa reittiä Suuri-Vaskon pohjoispuolitse kohti Tammiota, jossa olimme päättäneet pitää reilun mittaisen lounastauon.

Täältä tullaan Tammio

Meloimme kylänlahteen ja vedimme kajakkimme laakealle kalliorannalle. Huilasimme venevajan varjossa ja kiehautimme Trangialla maistuvat lounaskeitot. Vuoromoottori toi saareen lastillisen kesäturisteja. Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan saareen. Kuljimme jalan kapeita kujia pitkin ihastellen saaren idyllistä tunnelmaa. Kotiseutumuseo oli kiinni, mutta vierailimme omatoimikirjastossa ja kurkkasimme sisään Seurantalolle, jossa illalla esiintyä yhtye kasaili instrumenttejaan. Lopulta kujat ja polut johdattivat meidät takaisin satamaan.

Tauko Tammiossa, Kuva Teija Willström

Tuurimoottori tuo kesävieraita

Saaristokylän rantaidylliä

Tauon jälkeen jatkoimme melontaa Tammion länsirantaa mukaillen kohden Kukion kärkeä ja sen komeita kallioita. Kukion ja Ulko-Tammion välissä on joukko laakeita puuttomia kallioluotoja. Nämä hellit johdattivat meidät suoraan kohti Ulko-Tammion Länsisatamaa. Satamalahden suulla vastaamme tuli suurehko rajavartiolaitoksen alus. Perillä lahdessa oli rauhallista, laituriin oli kiinnittynyt vain pari purjeveneettä ja muutama moottorivene. Vedimme kajakkimme laiturin viereiselle hiekalle ja lähdimme jalan tutustumaan saareen. Takana oli 22km melontataival.

Näkötornissa

Etenimme viitoitettuja polkuja ja päätimme käydä näkötornissa saadaksemme paremman kokonaiskuvan saaresta ja sen ympäristöstä. Matkalla tornille ohitimme toisen saaren kahdesta virallisesta telttailupaikasta. Tätä tuskin oli käytetty aikoihin. Polven korkuista rehevää heinää kasvanut alue ei tuntunut erityisen kutsuvalta. Näkötorni sitä vastoin oli komea ja siellä oli tilaa jopa parille kymmenelle henkilölle. Valitettavasti tornia ympäröivä puusto oli kasvanut niin korkeaksi, että näkymä jäi osittain sen taakse. Näkötornin jälkeen suunnistimme opasteiden johdattamina luolalle, joka pimeydessään ja viileydessään oli mukava elämys keskellä helteistä kesäpäivää.

Saaren halki kulkee noin 100m pituinen luola

Tällainen telttailualue ei kävijää houkuttele

Jatkoimme matkaamme polkuja pitkin Itälahdelle. Täällä kohtasimme toista kymmentä henkeä käsittävän veneseurueen ruokailemassa. Joukossa oli pari seuramme entistä aktiivimelojaa ja jäimme toviksi heidän kanssaan juttelemaan. Eipä aikaakaan, kun eteemme kannettiin lautaselliset höyryävää hernekeittoa asiaankuuluvine ruokajuomineen. Jälkiruoaksi tarjottiin vielä maittavaa mansikkakiisseliä. Eipä ollut enää kiire omia Trangioita kasailemaan.

Hyvästeltyämme kiitollisina seurueen ja jatkoimme patikointiamme saaren toisen telttailupaikan ohi. Tämäkään paikka ei tuntunut millään lailla kutsuvalta, vaikka olikin edellistä hieman paremmassa kunnossa. Saaren länsipuolen silokalliot hehkuivat kuumuutta ja tarjosivat oivan näköalan kimmeltävälle merelle. Muutama ihminen istuskeli kallioilla nauttimassa kesäpäivästä. Me päätimme palata Länsisatamaan.

Sodanaikaisia tykistörakennelmia saarella riittää

Laiturilla rupattelimme tovin paikallisen veneilijän kanssa, sitten lähdimme vielä tutustumaan kantalinnoitettuun rannikkokanuunaan. Rannikkotykistössä varusmiespalvelukseni suorittaneena, minulle palasi mieleen monta muistoa neljänkymmen vuoden takaa. Samanlaisilla tykeillä mekin aikoinaan harjoittelimme.

Yritimme etsiä saaren opastaulusta tietoa mahdollisista telttailurajoituksista saarella, Ulko-Tammiohan kuuluu  Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Koska emme mitään tällaista mainintaa löytäneet, päätimme jatkaa matkaamme meloen. Sopivan kalliorannan kohdalla voisimme vetää kajakkimme maihin ja pystyttää telttamme sinne. Oiva paikka löytyikin melko nopeasti ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Päättelimme, ettei kyse voi olla kovin suuresta synnistä, sillä läsnäolomme rantakalliolla ei häiritse herkkää saariluontoa millään tavoin, eikä vierailustamme jää vähimmäistäkään jälkeä. *

Oma tupa, oma lupa

Karuudestaan huolimatta saaren rannat näyttivät pursuavan kaikenlaista elämää. Lähes jokaisessa kallion kolossa tuntui kasvavan jonkunlaisia kukkia ja jo muutama metri rantakalliolta sisämaan suuntaan sai maiseman vaihtumaan reheväksi lehdoksi. Käsitys saaresta muuttui koko ajan positiivisemmaksi. Matoniemen korkea kalliojyrkänne tarjosi huikaisevan näköalan kauas horisonttiin.

Kukat eivät kalliorantaa säiky

Ilta saapuu Ulko-Tammioon

Ilta oli lämmin ja auringonlasku komea. Aamuyöstä tuuli nousi ravisuttelemaan teltan liepeitä, aallot löivät rantaan ja ulapalla näkyi vaahtopäitä. Onneksi säätiedotus piti hienosti paikkansa ja aamun tullen tuuli tyyntyi niin, että paluumatkalla oli oikein mainio melontakeli. Purimme leirimme ja lähdimme kotimatkalle hyvissä ajoin ennen ennusteen mukaan iltapäiväksi uudestaan nousevaa tuulta. Päätimme tällä kertaa meloa Kukion ja Tammion itäpuolitse. Koska aamu-uinti oli jäänyt väliin, ajattelimme etsiä mukavan uimarannan jostain matkan varrelta. Tällainen löytyikin noin tunnin melonnan jälkeen Tammion koilliskulmalla sijaitsevalta Haapakarilta. Oli siis virkistävän tauon paikka.

Matka jatkuu uimatauon jälkeen

Pulahduksen jälkeen meloimme Suuri-Vaskon pohjoispuolitse kohti Vepsua. Kiertelimme tämän kivikkoisen saaren etelärantaa, kunnes löysimme yhden pienen rantautumiskelpoisen kallion. Vedimme kajakkimme maihin ja kasasimme keittimet lounastaukoa varten. Saaren kaakkoiskulma jäi mukavasti suojaan nousemaan alkaneelta tuulelta.

Löytyipä Niinisaarestakin rautautumiskelpoinen kallio

Ruokatauon jälkeen tuntui leppoisalta meloa reippaassa myötätuulessa kohden Santsaaren kärkeä ja Parunpohjassa sijaitsevaa lähtöpaikkaamme. Ulkosaaristo oli saanut meidät lumoihinsa niin, että rantauduttuamme nostimme kajakit kattotelineille ja ryhdyimme heti suunnittelemaan seuraavaa retkeä. Matkakumppanin auto suuntasi kohti kaupunkia, minä päätin jäädä yön yli kesämökille ennen paluuta urbaanin sivistyksen pariin.

 

*Myöhemmin retken jälkeen googlailu kotikoneella paljasti, että Ulko-Tammiossa leiriytyminen on sallittua ainoastaan telttailuun varatuilla paikoilla.