- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Vesillä!

 


Talven hiihtotavoite täyttyi alkuviikosta ja haaveet kauden viimeisestä retkiluistelusta kariutuivat yöpakkasten puutteeseen. Torstai-iltana aloin tuumailla melontakauden avausta viikonlopulle. Satelliittikuvat Pyhtään Keihässalmesta näyttivät lupaavilta. Enää pieni jääkannas esteenä ja reitti avomerelle olisi auki. Ajattelin tuon kannaksen saattavan sulaa viikonlopuksi. Joka tapauksessa melomaan Keihässalmesta ainakin pääsisi. Perjantaina autoilin Klamilaan hakemaan muovikajakkia kaupunkiin.

Ristikon vankina

Mökillä meinasi mennä sormi suuhun. Olin edellisenä kesänä rakentanut uuden koristeristikon tuvan pilarien väliin. Nyt tämä ristikko oli jäätynyt tukevasti maahan kiinni ja kajakki oli vankina sen takana. Jäinen maa oli kovaa kaivettavaksi, mutta pikkuhiljaa sain ristikon liikkumaan ja venhon esiin. Seuraava takaisku paljastui, kun nostin sen auton katolle. Evä ei millään suostunut menemään koteloonsa. Pikainen tutkiminen paljasti, että vaijeri oli rispaantunut eväkotelon päästä. Pienellä askartelulla sain evän kelvolliseen asentoon. SeaBird Scott on kajakki, joka edellyttää melojaltaan aktiivista evän käyttöä, mutta onneksi tuuliennuste lauantaille oli hyvin maltillinen. Kotona kaupungissa kasasin melontavarusteeni talven kätköistä valmiiksi aamua varten.

Jumissa

Perjantain raskas sumu oli mukavasti ohentunut lauantaiaamuksi, mutta mitään syytä kiirehtiä vesille ei silti vielä ollut. Odottelun jälkeen ilma näytti mukavasti edelleen selkiämisen merkkejä, joten hyppäsin autoon ja ajoin kajakki katolla parikymmentä kilometriä naapurikunnan puolelle. Ilma oli pari astetta plussalla, mutta puin kuivapuvun alle verkkokerraston lisäksi alakertaan ohuet merinokalsarit ja päälle aavistuksen paksumman villapaidan. Kohta kajakki jo solahtikin jäältä Suomenlahteen.

Kaikki valmiina

Otin ensimmäiset vedot varovasti ja suuntasin myötätuulessa Keihässalmen sillan alta Purolan lahden puolelle. Kovin pitkälle en päässyt, kun jään reuna tuli vastaan. Käytännöllisesti katsoen koko lahti oli vielä jään peitossa ja sen päällä kykki toistakymmentä pilkkijää. Käännyin takaisin ja meloin kohti merta. Aloin pikkuhiljaa saada taas juonesta kiinni ja päästä vauhtiin. Suunnittelin jo melovani Krokön eteläkärkeen. Matka tyssäsi kuitenkin parin kilometrin jälkeen. Olin ajatellut pienen satelliitissa näkeväni kannaksen sulaneen ja tien merelle olevan auki. Ehkä näin olikin, mutta tuuli oli kääntynyt kuvan ottamisen jälkeen ja koko avoin alue oli nyt täynnä omakotitalon kokoisia jäälauttoja. Ilma kuitenkin parani jatkuvasti ja aurinkokin alkoi jo välillä pilkahdella. Jään reunalla istuskeli iso parvi lokkeja.

Koillisväylä

Käännyin takaisin kohti Keihässalmea. Lahdella souteli laulujoutsenpariskunta, silloin tällöin ne töräyttelivät trumpettejaan. Myös pari valkoposkihanhea oli saapunut tepastelemaan jään reunalle. Sorsia, koskeloita ja telkkiä olikin sitten jo runsaammin. Pyhtään melojien laituri odotteli raukeana rannalla jäiden lähtöä. Tein taas lenkin Purolanlahden puolella ja lähdin uudelle kierrokselle. Munapirtin puolella telakalla olevat veneet uinuivat vielä talviuntaan. Aurinko oli tullut nyt kokonaan esiin, minä kiertelin jäälauttojen seassa sopivia väyliä etsiskellen. Nousin Furuholmenin rantakalliolle tähystämään, näkyisikö siletä avoveden raja. Jäälauttoja riitti kuitenkin niin pitkälle, että haaveet pidemmästä reissusta saattoi unohtaa. Aloin kuitenkin miettiä, että pääsiäisenä olisi mukava tehdä päiväretki Kaunissaareen, mikäli sattuisi suotuisa sää.

Tähystystauko

Kotoa lähtiessäni olin napannut autotallista mukaani Tommi Hendriksin varta vasten kajakkimelontaa varten suunnittelemat ja valmistamat jäähakut. Muutaman kerran näille tuli todellista käyttöä, kun reitti jäälauttojen välissä meni umpeen ja anoa mahdollisuus päästä takaisin oli ylittää lautta. Nämä hakut ovat aivan ylivertaisia kaikkiin muihin näkemiini naskali- ja suksisauvaviritelmiin verrattuna. Eteneminen hakkujen kanssa käy varsin vaivattomasti ja niitä on helppo säilyttää toimintavalmiina kajakin kannella.

Jäähakku on eto peli

Tein vielä yhden lenkin edestakaisin ja juttelin tovin Pyhtään melojien puuhamiehen kanssa. Joku oli nähnyt keltaisen kajakin vesillä ja ihmetellyt ääneen melojaa. Täytyihän se lähteä tarkistamaan, kuka tuo mahtoi olla. Valokuvailin vielä tovin jäälauttoja ja nautin komeasta kelistä. Hiki alkoi hiipiä puseroon, tällä reissulla olisi hyvin pärjännyt kevyemmälläkin varustuksella. Kolmannen kierroksen jälkeen ajattelin, että runsas 12km saa riittää kauden avaukseksi ja meloin takaisin rantaan. Puhelin paljasti pian vaimon jo kaivanneen melojaa. Sen verran tämä vaatimaton melonta annos tuntui kropassa, että kajakin katolle saamiseksi joutui jo hieman punnertamaan.  Illalla kotona tätä kirjoittaessa kasvoja kuumotti mukavasti. Seuraavalla kerralla osaan ottaa aurinkorasvatkin mukaan.

Talviunilla


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti