maanantai 23. huhtikuuta 2018

Lähisaaria kierrellen

Oli mukava nähdä tutut rannat taas talven jälkeen
Kevään ensimmäiset sata kilometriä täyttyi Kotkan saarta kiertäessä 23.4. Muutenkin olen kevään mittaan kierrellyt lähisaaria sitä mukaan, kun jäätilanne on vain sallinut. Tätä kirjoitettaessa jäät alkavat olla jo lähes kokonaan sulaneet.

Kotka Yacht Storen telakan nosturi oli saanut uuden kirkkaan värityksen
Huhtikuun alussa ulkoilutin kajakkiani siellä, mistä vain sulaa löytyi. Sitten reviirini alkoi pikkuhiljaa laajeta. Ensimmäisenä kiersin Kortetsaaren ja seuraavana Havourin. Pian pääsinkin jo kiertämään Tuohipöllön ja kohta tämän jälkeen oli vuorossa Munsaari, Hirssaari ja Varissaari. Nyt reilun kahden viikon kuluttua Kotkan saarta kiertäessäni en löytänyt enää jäitä kuin rantojen varjopaikoista. Hitaan alun jälkeen kevään tulo on vihdoinkin saanut vauhtia. Ruonalan suunnalla Pohjinselkä oli tosin vielä viimeksi jäälauttojen vallassa.

 Palotorninvuori
Oli mukava katsella talven jälkeen kotikaupunkia mereltä käsin. Kotka Millsin tehtaat tupruttuvat taivaalle paperin tuosuista savua ja kantasatamassa seisoi valmiudessa peräti neljä hinaajaa: Harald, Viikari, Artemis ja Neptun. Mussalon satamassa näkyi muutama laiva ja redillä seisoi Portugalilainen kemikaalitankkeri Georg Essberger. Pitkän laman jälkeen elinkeinoelämä alkaa vilkastua näilläkin seuduilla.

Paperia valmistuu
Kaikki tämän kevään kerrat olen melonut uudella muovikajakillani. Olen pikkuhiljaa tykästynyt siihen niin, että tässä yhteydessä rohkenen jo ilmoittaa vanhemman luottopelini Perception Essencen olevan hiljaisessa myynnissä. En siis markkinoi sitä aktiivisesti, mutta jos joku haluaa ostaa sen, olen valmis keskustelemaan kaupoista. Tällä hetkellä kajakki on Klamilassa ja ennen kaupan tekoa tulen vaihtamaan siihen alkuperäisen penkin takaisin.

Kuusisen kärjestä maailmalle
Noustessani kierrokseni jälkeen kajakista rannalle, ilmestyi vajan kulmalle kameran kanssa mies, joka kertoi toimittavansa humansofkothamcity facebook-sivuja. Juttelimme hetken ja hän nappasi pari kuvaa. Juttu ilmestynee huhtikuun viimeisenä päivänä.

Georg Essberger redillä Havourin kupeessa








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti