Meitä oli Aija, Antti, Heidi, Mikko Taru ja minä. Pasikin olisi lähtenyt, mikäli lääkäri vain olisi flunssapotilaan päästänyt. Käytimme kevään lämpimimmän lauantain meloskelemalla jään reunoja Kesarinsatamassa ja Langinkosken alajuoksulla. Lintuja ei ollut enää niin paljon, kuin vielä muutama päivä sitten. Uutena lajina tälle keväälle bongasin kuitenkin meriharakan. Tyynistä säistä huolimatta jäät olivat saaneet kyytiä. Vaikka tuulet eivät olekaan hajottaneet niitä normaaliin tapaan, ovat ne lämpimien ilmojen ansiosta sulaneet kiitettävää tahtia paikoilleen. Erikoiseksi tämän kevään tekee se, että Metsolasta pääsee jo vesille vaikka Mansikkalahti on vielä jäässä. Yleensähän tilanne on ollut juuri päinvastoin.
Osalle meistä tämä oli kevään ensimmäinen kerta vesillä. Naiset tyytyivät fiilistelemään ja ihailemaan hillitysti kevättä. Antti kurvaili siellä täällä ja kokeili tuon tuostakin jään kestävyyttä nousemalla kajakista sen päälle. Me kolusimme Mikon kanssa jään reunoja pitkin ja ylitimme välillä pieniä kannaksia. Suurimmaksi osaksi jää alkoi olla jo hyvin heikkoa. Ei tarvittaisi kuin yksi tuulinen päivä tai teräsrakenteinen vene avaamaan väylä niin reitti vapauteen olisi selvä. Merituulentien sillan alla siintää jo avovesi Suomenlahden etelärannikolle saakka. Välissä on enää muutaman sadan metrin mittainen kannas. Eiköhän tuo viimeistään seuraavaksi viikonlopuksi ehdi aueta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti