Keihässalmen kutsu

Kevät on ollut kovasti myöhässä. Maaliskuu oli poikkeuksellisen kylmä. Tällä kaudella kävin ensimmäistä kertaa melomassa vasta sunnuntaina 8.4. Tämä on toistaiseksi myöhäisin melontakauden aloitus kohdallani. Joskus olen päässyt vesille jo kuukauttakin aikaisemmin. Kylmyydellä on kuitenkin ollut myös hyvät puolensa. Nyt maaliskuu tarjosi mainioita retkiluistelukelejä yöpakkasten kovettamilla jäillä. Vielä edellisenäkin viikonloppuna seikkailin meren jäällä niin luistimilla kuin suksillakin. Vain viikko tästä ja istuin jo kajakissa jäiden suorastaan sulaessa silmissä.

Edellisenä perjantaina seuran uimahallivuorolla kuulin melojakaverilta, että Keihässalmesta löytyisi jo avovettä. Koska vajaranta oli vielä jäässä, autoilin lauantaiaamuna Pyhtäälle tarkastamaan tilanteen. Avovettä todellakin löytyi, mutta pureva pohjoistuuli piti minut tuolloin vielä rannalla. Sunnuntaiksi tuuli tyyntyi ja ilmakin vaikutti ennustetta paremmalta, joten nostin kajakin auton katolle ja ajoin takaisin avoveden ääreen. Lisämotivaatiota kauden avaukselle antoi toista kuukautta takahuoneessa odotellut uusi kajakki.

Ei se sula vesialue vielä kovin suuri ollut, vain reilun kilometrin mittainen. Silti melonta maistui mukavalle ja huomaamatta matkaakin kertyi alun toistakymmentä kilometriä. Rannalla sillan alla isä kalasti pienen poikansa kanssa ja Purolan lahden jäällä näkyi vielä muutama pilkkijä. Enemmän kuin ihmisiä, rannat olivat kuitenkin täynnä lintuja. Joskus niin hermoon käyvä lokkien kaakatuskin tuntui suorastaan musiikilta. Hanhet lensivät parvissa ja joutsenet seilasivat rantojen tuntumassa. Telkkiä, koskeloita ja sorsia oli jään reunat täynnä. Iltapäiväksi luvatut sateet olivat vaihtuneet auringon säteisiin. Vaikka melonkin usein muiden seurassa ja keskustelemme tuolloin kaikesta mahdollisesta, tuntui nyt hyvältä olla yksin ja tarkkailla vain hiljaa kevättä. Olo oli suorastaan pakahduttavan onnellinen.

Ensimmäiset melanvedot tuntuivat talven jäljiltä yllättävän raskailta eikä kajakkikaan varsinaisesti veden pinnalla liitänyt. Pian kuitenkin kroppa tottui rasitukseen ja homma rupesi sujumaan lähes entiseen malliin. Talvella hankimani uusi SeaBird Scott kajakki vaikutti oikein näppärältä ja sen istuma-asento tuntui heti alkuun passelilta. Parituntisen melontasession aikana mikään ei painanut tai hiertänyt eikä minkäänlaisia puutumisoireita esiintynyt. Tämän kajakin penkki on aavistuksen kuppimaisen mallinen, mutta mitoitukseltaan sen verran väljä, että siihen mahtuu isompikin ahteri. Itse pitäisin napakammasta istuvuudesta, mutta penkin reunoille voi toki tarvitessa lisätä toppauksia. Polvikulma tässä kajakissa jää matalien reisitukien ansioista melko loivaksi ja jalat ovat lähes suoriksi ojennetut. Tältä osin istuma-asento muistuttaa pitkälti viime syksynä kokeilemaani P&H Cetusta. Aukon kapean etureunan takia jalkoja ei käytännössä myöskään voi ottaa pois reisituilta eikä polvet yhdessä melominen siis onnistu. 43 numeron saapas mahtuu sen sijaan kannen alle ongelmitta.

Koko kajakki on olemukseltaan matalahko ja kallistettaessa aukkopeitteen reuna on helppo saada veden alle. Käytökseltään kajakki on pikemminkin loppu- kuin alkuvakaa. Kantattuna se kääntyy erittäin ketterästi, mikäli evä vain on ylhäällä. Lähes tuulettomissa olosuhteissa en päässyt kokeilemaan evän tehoa sivutuulessa, mutta uskon sen riittävän. Ensivaikutelman mukaan tämä kajakki osoittautui jatakuinkin sellaiseksi, mitä olin odottanutkin. Monesta asiasta olen jopa positiivisesti yllättynyt. Käyttäytyminen vaikuttaa kivan eloisalta, mutta silti melontasuunta on helppo säilyttää ja kallistusohjauskin toimii mukavasti. Keulakannen viisteet mahdollistavat tehokkaan melanvedon ja evää on helppo säätää, vaikka sen vipu onkin melko takana ja eri puolella mihin olen tottunut.

Kansiköysistö tuntuu sinänsä toimivalta, vaikka hieman ohkaisen puoleinen onkin. Samoin luukut ja laipiot vaikuttavat tiiviiltä. Melojan edessä olevaa pientä päiväluukkua on helppo ja nopea käyttää, mutta selän takana olevan päiväluukun aukko on epäkäytännöllisen pieni. Pari senttiä lisää halkaisijaan olisi enemmän kuin toivottavaa. Nyt tavaroita joutuu suorastaan survomaan sisään ja repimään sieltä pois.

Ensivaikutelma oli kuitenkin oikein lupaava, tässäpä on kajakki, johon saatan hyvinkin ihastua. Yksi harmillinen vikakin tosin ilmaantui. Rantauduttuani tarkastin kajakin huolellisesti ja ihmettelin takaboksiin parin tunnin melonnan kuluessa kertynyttä vajaa desin vesimäärää. Koska itse luukku oli tiivis, täytyi tämän veden tulla jostain muualta. Kuivasin tavaratilan ja laskin kajakin takaisin veteen. Perää veden alle painaessani huomasin, että säätöevän akselin juuresta pisaroi hiljalleen vettä. Säätöevä koteloineen ja mekanismeineen on Kajak Sportin valmistama, joten tästä vaivasta ei varsinaisesti voi syyttää kajakin valmistajaa. Kohdalleni on sattunut ilmeisesti vain maanantaikappale. Toki valmistaja ja myyjä on tuotteestaan aina vastuussa.

Vaikka kyseessä onkin pieni tihkuminen, on selvää, että tämä on saatava loppumaan ja kajakki täysin tiiviiksi. Nyt tuleekin vastaan kajakin toimituspolitiikka. Näin pienen vian takia en tietenkään ryhdy palauttamaan paattia Viroon. Tulen luultavasti reklamomaan asiasta ja kysyn, josko myyjällä olisi esittää asiaan joku helppo ratkaisu. Luultavasti joudun kuitenkin kehittelemään eväkoteloon itse jonkinlaisen fiksauksen. Asia ei sinänsä ole iso, mutta tällaisissa tapauksessa olisi kotimaisen myyjän kanssa toimiminen varmasti selkeämpää. Niin tai näin, en anna moisen pikkujutun himmentää muuten hienoa päivääni ja onnistunutta melontakauden avausta. Seuraavan kerran vesille pääseekin luultavasti jo tutusta vajarannasta.