lauantai 7. maaliskuuta 2015

Talvi on selätetty

Ilma ei ollut kovin kummoinen etsiessäni lauantaiaamuna kajakilleni sopivaa vesillelaskupaikkaa. Tuuli oli sirotellut jäälauttoja sinne tänne ja lämpötila oli nipin napin plussan puolella. Ilma oli sumuinen ja taivaalta vihmoi välillä hienoa tihkua. Tuulikin oli nousemaan päin. Hieman yllättäen paras paikka löytyikin heti vajalta. Avovesi virtasi vain parinkymmenen metrin päässä rannasta eikä jäälautoista ollut juurikaan haittaa. Turhaan olin taas laittanut kattotelineen auton katolle, kajakki oli helppo kantaa vajasta suoraan jäälle. Avoin vesialue ei tällä kohtaa ollut kovin suuri, noin 2km x 0,5km ja sekin osittain jääkannasten pilkkoma. Melomaan kuitenkin pääsin.

 Uuden kajakin myötä omena oli nyt vaihtunut appelsiiniin
Parin tunnin ja reilun kymmenen kilometrin melonnan perusteella en voi vielä laukoa kovin suuria totuuksia uudesta kajakistani Tiderace Xploresta, joitain alustavia havaintoja kuitenkin. Kajakin alkuvakaus oli odottamaani parempi, hyvä näin. Olen siirtänyt istuimen selkätukea yhden pykälän eli noin 1,5cm tehdasasetuksesta taaksepäin. Näillä säädöillä istuma- ja melonta-asento tuntuivat erinomaisilta. Meri oli jäiden takia aivan tasainen, mutta tuuli puhalsi enimmäkseen sivusta noin seitsemän metriä sekunnissa. Jo alkuun kävi selväksi, että ilman evää tällä kajakilla ei pitkälle pötkitä. Sillä on nimittäin varsin voimakas taipumus nousta tuuleen. Evällä nousukärkkäys oli kuitenkin hyvin kompensoitavissa, mutta oikean kurssin säilyttäminen tuntui vaativan tarkkaa asetusta. Onneksi evän säätömekanismi on helppokäyttöinen. Kun oikea asento sitten löytyi, tuntui Tiderace ainakin aallottomissa olosuhteissa kulkevan vakaasti kuin juna. Evää nostamalla ja hieman kallistamalla se kuitenkin kääntyi suhteellisen mukavasti, mikään varsinainen väkkärä se ei kuitenkaan ole. Olosuhteideiden takia välttelin tällä kertaa jyrkempiä kallisteluja. Aiemmin melomistani kajakeista kyseessä tuntuisi olevan jonkinlainen sekoitus Golziana Marlinista ja Artisanista. Saa nähdä kuinka tämän ensivaikutelma pitää kokemuksen karttuessa.

Avovesi päättyi tähän,  Keisarinsatamassa vielä pilkitään.
Avovesi päättyi sokeritehtaan rantaan ja Munsaaren kärkeen, Keisarinsataman lahti oli vielä umpijäässä ja pilkkijöiden valtakuntaa. Nousin jäälle kokeillakseni aiemmin hankkimiani jäähakkuja. Edellisenä keväänä käyttämiini naskaleihin verrattuna jäällä kulkeminen sujui paljon helpommin. Pito oli aivan toista luokkaa ja nyt vetoonkin sai riittävästi pituutta. Hankkimani hakut on ajatuksella melontaan suunnitellut ja valmistanut Tommi Hendriks. Ajattelin ensin käydä tervehtimässä jäällä kököttäviä pilkkijöitä, mutta käännyin pian takaisin.

Hakku on hyvä apuväline jäällä liikuttaessa.
Käsissäni minulla oli niin ikään ensimmäistä kertaa kylmän veden melontaan tarkoitetut NRS Toaster Mitts -rukkaset. Näiden avulla kädet pysyivät hyvin lämpiminä ja melakin pysyi kohtuullisen hyvin hyppysissä. Pidin näistä enemmän kuin varsinaisista melarukkasista, vaikka jälkimmäisiä käytettäessä ote melasta säilyykin parempana. Nämä uudet rukkaset olivat myös aiemmin käyttämiäni neopreenisormikkaita lämpimämpiä, mutta valokuvausta varten ne oli riisuttava kädestä. Rukkaset kastuivat meloessa, jopa niin, että sisältä pystyi valuttamaan vettä. En tiedä pääsikö vesi käsineisiin varren suusta, saumoista vai neopreenin läpi. Yhtä kaikki, märkyydestään huolimatta kädet pysyivät miellyttävän lämpiminä.

Neljäs ihmettelyn aihe tällä neitsytmatkalla oli aiemmin talvella veistämäni myrskymela. Uutta melontatekniikkaa ei tietenkään omaksu parin kilometrin matkalla. mutta kyllä tälläkin melalla eteenpäin tuntui pääsevän. Lisäksi se 180cm:n mittaisena mahtui mainiosti etukannelle, joten ainakin varamelaksi se on passeli. Tulevaisuus näyttää, paljonko myrskymelalle todellisuudessa tulee käyttöä. Ainakin viikkomelonnoissa ja vaihtelun vuosi sillä voisi olla mukava meloa.

Kevään ensimmäinen lenkki on takana
Meloskelin muutaman kerran avointa jokisuistoa edestakaisin ja bongasin aiemmin viikolla Ruonalan rannassa näkemäni albiinosorsan toistamiseen. Harmaaksi vettyneitä ajelehtivia jäälauttoja oli vaikea havaita ja niiden kanssa sai olla tarkkana, mikäli halusi välttyä ikäviltä yllätyksiltä. Langinkosken sillan kupeessa oli kaksi venekuntaa uistelemassa.  Parin tunnin melonnan jälkeen minun oli aika suunnata rantaan ja kohti muita aktiviteetteja. Kameran akkukin oli jo hyytynyt ja melonta alkoi pikkuhiljaa tuntua käsivarsissa. En tiedä, johtuiko tämä ennemminkin puutteellisesta tekniikasta vai talven aikana veltostuneista lihaksista. Joka tapauksessa seuraavalla kerralla täytyy välineiden asemesta kiinnittää enemmän huomiota melontatekniikkaan. Aivan niin kevyesti kuin mielikuvissani kajakki ei talvivarustuksessa liikkunut. Eiköhän tämä asia tosin korjaannu kevään edetessä ja kilometrien karttuessa. Seuraavalle viikonlopulle näyttäisi ainakin pitkän aikavälin ennusteen mukaan sattuvan mukavia melontakelejä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti