Rantaelämää Kaunissaaressa

Kaunissaaria on maassamme varmasti lukuisia. Näistä ehkä kuuluisimmat ovat Sipoon edustalla sijaitseva Helsingin kaupungin ulkoilualue sekä Pyhtään Kaunissaari Itäisellä Suomenlahdella. Tässä tekstissä käsitellään jälkimmäistä.

Kotkan edustalla oli sen verran jäätä, että vajalta ei vielä päässyt avomerelle. Edellisenä viikonloppuna olin meloskellut Pyhtään Keihässalmessa, jossa oli silloin muutaman kilometrin mittainen avoin vesialue. Mieli teki pääsiäispyhinä kuitenkin jo ulommas merelle ja siksi olin pitkin viikkoa tiiraillut sääsatelliittien kuvia. Vielä edellisenä päivänä Pyhtään Kaunissaaren pohjoispäässä oli jäätä, mutta silti se kangasteli kutsuvana ajatuksissa. Keihässalmen päästä reitti merelle oli jo viikolla vapautunut.

Keihässalmi ja Kaunissaaren Pohjaspää on merkitty punaisella pisteellä.
Keltaisella korostettu alue Kaunissaaren pohjoispäässä on jäätä.

Kuuluttelin aikeistani Kotkan melojien WhatsApp -palstalla ja sain mukaani yhden muun innokkaan retkeläisen. Tapasimme aamulla 3.4. Keihässalmen kalasatamassa, pakkasimme kajakkimme ja lähdimme matkaan. Ilma oli aluksi melko harmaa ja kolea, tuuli kävi pohjoisesta 5 m/s voimalla ja lämpötila oli +2 astetta. Päiväksi oli kuitenkin ennustettu kirkkaampaa säätä ja tuulenkin oli luvattu hiljenevän päivän mittaan.

Merta kohti.
Kymmenen kilomertin päässä sijaitseva Kaunissaari
erottuu yllättävän selvänä kajakin keulan edessä.

Ohitimme pian kohdan, jossa jäälautat olivat edellisellä viikolla tukkineet tieni. Horisontissa näkyi punakylkinen laiva ja silloin tällöin jostain kuului yksittäisen perämoottorin ulinaa. Ympärillä lenteli hanhia, joutsenia lokkeja ja telkkiä. Kevät oli selvästi koittanut ja niin aikaisimmat mökkiläiset kuin muuttolinnitkin olivat  jo palanneet. Näkyvyys oli harmaudesta huolimatta yllättävän hyvä ja kymmenen kilometrin päässä odottava Kaunissaari piirtyi selvärajaisena horisontissa. Matka eteni päättäväisesti sen hahmoa kohti. Aurinkokin alkoi pilkahdella pilvien lomasta.

Kolmisen kilometriä Kaunissaaresta pohjoiseen sijaitsee Lopi -niminen korkea ja kallioinen saari. Koska emme kumpikaan ollut käynyt siellä ennen, päätimme korjata tämän menomatkalla. Jouduimme hakemaan tovin maihinnousupaikkaa, mutta löysimme varsin oivan matalan kallion läheltä saaren eteläkärkeä. Maihin kömpiessämme muistin, että saarella sijaitsee geokätkö. Lähdimme saaren keskiosan korkealta kalliolta etsimään sitä. Saaren sisäosat paljastuivat yllättävän vaikeakulkuiseksi kivikoksi ja itse kallio oli täynnä railoja, joita piti varoa. Pyörimme aikamme saaren huipulla maisemia ihaillen ja samalla kätköä etsien, mutta ainakin tällä kertaa se jäi löytymättä. Päätimme palata takaisin kajakeille ja jatkaa matkaa.

Lopi, Klobbholmen

Lopista ei ollut enää kuin lyhyt matka Kaunissaaren pohjoiskärkeen. Satelliittikuvissa vielä edellisenä päivänä näkynyt jää oli seilannut tiehensä ja saatoimme meloa kajakkimme suoraan hiekkarannalle valkoisen loiston juureen. Mukana olleita jäähakkuja tai naskaleita ei tarvittu. Rannalle kävi tuuli, mutta onneksi se oli aamusta jo hieman laantunut sekä lämmennyt. Silti etsimme lounastaukoamme varten vielä tyynemmän ja lämpimämmän paikan itäpuolelta ja sytytimme rantahiekkaan kaivamaamme koloon pienen nuotion.

Kaunissaaren Pohjaspää 

Makkaroita paistaessamme ja eväitä nauttiessamme pilvet vetäytyivät ja aurinko paljastui lopullisesti. Ympärille katsoessa maisema näytti täysin kesäiseltä. Oli aika vaihtaa aurinkolasit silmille. Tarkemmin katsoessa merellä näkyi vielä ajelehtivia jäälauttoja. Pari venettäkin oli jo liikkeellä. Istuskelimme hiekalla ja ihailimme aikaista kesäidylliä unohtaen hetkeksi parinkymmenen asteen lämpötilaeron, untuvatakit, pipot  ja kuivapuvut. Tänne olisi ollut hyvä jäädä telttailemaan vaikka yön ylikin.

On the beach

Sorvatut nuotiopuut

Koska olimme varustautuneet vain päiväretkeen, oli pian aika sammuttaa nuotio, palata kajakeille ja aloittaa paluumatka. Minulta kesti tovi pakata kaikki tavarat matkaan. Kun viimein pääsin vesille, oli hiekanjyvä jumiuttanut kajakin evän koteloonsa. En halunnut väkisin rempomalla vaurioittaa juuri vaihtamaani evävaijeria ja nousin vielä uudestaan rannalle puhdistamaan eväkotelon hiekasta.

Turvavesi- eli keskiväylämerkki

Kun viimein pääsimme matkaan, huomasimme iloksemme, että sääennuste oli pitänyt myös tuulen osalta. Vastatuulta ei ollut enää kuin ehkä kolmisen metriä sekunnissa, joten kymmenen kilometrin kotimatka sujuisi leppoisasti. Laivaväylän kohdalla vastalaine pompautti vielä välillä kajakin keulan ilmaan, mutta aallokkokin laantui mitä lähemmäs rannikkoa meloimme. Krokön kärjessä huomasin hieman harvinaisemman turvavesi- eli keskiväylämerkin. Siinä, missä merimerkeillä tyypillisesti osoitetaan miltä puolelta sen voi ohittaa tai varoitetaan karikoista, tämän merkin voi turvallisesti sivuuttaa miltä puolelta hyvänsä.

Jää kesti vielä juuri ja juuri
Kuva Teija Willström

Lähempänä Keihässalmea, väylän itäpuolella oli vielä hieman harmaaksi vettynyttä jäätä. Pitihän tämä leikkimielellä käydä vielä kokemassa. Otin vauhtia ja liuin muovikajakillani jään päälle. Se vaikutti yllättävän kovalta, vaikka olikin alta jo voimakkaasti puikkoontunut. Nousin kuivapuvussani kajakin viereen seisomaan, jää kesti vielä. Ilmeistä oli, ettei sinne jalkaisin kuitenkaan ollut enää mitään asiaa. Purolanlahtikin oli jo tyhjentynyt pilkkijöistä, sieltä seilasi ainoastaan jäälauttoja ulos merelle päin. Pian olimmekin jo takaisin lähtöpisteessämme. Kevään ensimmäinen päiväretki onnistui kaikin puolin yli odotusten. Moottoritiellä kotia kohti ajaessa tienvarren opastaulu näytti ilman lämpötilaksi +6 astetta ja päivän aurinkokylpy kuumotti kasvoilla. Hymyilytti.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan