Pieni retriitti

Muutaman hektisen työviikon jälkeen pieni irtiotto arjesta oli enemmän kuin tervetullut. Lähdin perjantai-iltana suoraan töiden jälkeen ajelemaan kohti Klamilaa. Perillä purin tavarat ja kannoin saunaan vedet. Tämän jälkeen nostin kanootin laiturille ja lastasin sen kevyesti ehtiäkseni pienelle lenkille vielä ennen pimeän tuloa. Viikolla postiin oli saapunut Kiinasta tilaamani kevyt hiilikuituinen taittolapamela, jota kiirehdin kokeilemaan. Kiersin pari pientä lähisaarta ja palasin rantaan lämmittämään saunaa. Ensivaikutelma melasta oli mieluisa. Erityisesti sen keveys tuntui hyvältä.

Valmiina lähtöön

Lauantaina odotti upea aamu. Yhdeksän jälkeen olin jo melomassa rannikkoreittiä kohti Klamilan Kalasatamaa. Matkalla törmäsin pariinkin silakkaparveen. Oli erikoinen tunne istua kanootissa, kun kiiltäväkylkiset kalat hyppelehtivät satamäärin joka puolella. Aivan kuin meri ympärillä olisi kiehunut. Aamu oli rauhallinen, lahdella uiskenteli pari joutsenta. Vastapäisen saaren puissa erottui suurehkoja valkoisia laikkuja. Jotain lintuja varmaankin, mutta mitä? Eihän joutsenet istu puun oksilla. Meloin lähemmäksi ja yritin tallentaa näkemääni pienellä pokkarilla. Lopulta linnut lehahtivat lentoon. Tunnistin harmaahaikaran, mutta mitä olivat nuo kolme muuta. Myöhemmin kotona kuvien perusteella suoritettu lajinmääritys paljasti isot valkoiset linnut jalohaikaroiksi, joita en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt. Ennen satamaan saapumistani näin vielä lahden yllä kaartelevan kalasääksen.

Isot valkoiset linnut

Satamassa oli hiljaista. Päätin suunnata kohti Kelviikkiä. Olin käynyt siellä vuosi sitten, mutta tahdoin nähdä paikan vielä uudelleen. Tuuli alkoi hieman voimistua. Melonta uudella melalla sujui mukavasti, mutta suoraan lapaan tottuneelta kymmenen asteen lapakulma vaati hieman totuttelua. Välillä meloin tovin viime syksynä tekemällä beavertail-melallani, mutta vaihdoin kohta taas kevyempää hiilikuituisen. Kelviikissä oli rauhallista. Vanhempi mies laittoi niin keskittyneesti syöttejä pitkäänsiimaan, ettei edes huomannut minun melovan vierestä ohi.

Kelviikin rauhaa

Kelviikistä ulos tullessani näin Harvajanniemen itäreunalla kevytveneen purjeen. Päätin lähteä katsomaan venettä lähempää. Meloskelin sivutuulessa kohti purjetta, kunnes se hävisi. Arvelin veneen menneen rantaan ja suunnistin kohti oletettua rantautumispaikkaa. Hetken kuluttua kuulin surinaa takaani. Ylleni ilmestyi drone, joka lensi kohti samaa pistettä, mihin olin itsekin matkalla. Seurasin sitä. Drone laskeutui mökkirantaan, jossa odotti valmiiksi rikattuna Vikla sekä E-jolla. Keski-ikäinen pariskunta istuskeli lämpimästä ilmasta nauttien. Vaihdoin heidän kanssaan muutaman sanan sekä näkemästäni dronesta että veneestä. Rouva oli ollut vesillä E-jollalla ja mies lennätti dronea. Toivotin hyvät viikonlopun jatkot ja lähdin melomaan Havourin eteläpuolitse kohti Santsaaren kärkeä.

Selfie sunnuntailta

Kolmen ja puolen kilometrin ylitys sujui sivumyötäisessä joutuisasti. Loppumatkasta aallot kasvoivat sen verran, että yritin saada kanoottiani surffiin siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta. Santsaaren itäpuolella tuuli ja aallot loppuivat ja meloin rauhallisesti viimeiset kilometrit kohti mökkirantaa. Nälkä alkoi jo kurnia suonissa. Iltaa kohti tuuli nousi sen verran, että vedin kanootin suosiolla laiturille odottamaan seuraavaa aamua. Minun kokemuksellani 7 m/s on jo sellainen tuuli, että avokanoottimelonta käy työlääksi.

Tyyni aamu

Sunnuntaiaamu oli, jos mahdollista vieläkin upeampi kuin lauantai, vaikka yön aikana oli siirrytty jo syyskuun puolelle. Tähtikirkkaan yön jälkeen aurinko paistoi täydeltä terältä ja meri oli täysin tyyni. Lähdin melomaan kohti etelää vailla sen suurempia suunnitelmia. Välillä käytin uutta mutkamelaani, välillä meloin äänettömästi inkkarityyliin kapealapaisella perinnemelalla. Ohitin Tervakarin ja Veroluodon. Hetken mielijohteesta päätin poiketa Vasikka-Pulterissa. Rantautumispaikka löytyi pienen etsinnän jälkeen. Kiipesin kalliolle tähystämään. Meri oli edelleen täysin tyyni, mutta aluevesirajan kohdalla vaani sumurintama. Ajattelin lähteä kiertämään Ruissaarta.

Grey Owl Plume

Ruissaaren ja Mustamaan salmessa arvioin sumurintaman liikettä ja etäisyyttä. Santio näkyi vielä, mutta oli pikkuhiljaa peittymässä valkeaan usvaan. Uskon ehtiväni kiertämään myös Mustamaan. pientä jännitystä loi, että olin lähtenyt matkaan ilman kompassia. Kartta minulla kyllä oli sekä kännykkä ja gps. Mustamaan kärjessä tapasin vastakkaiseen suuntaan sitä kajakeilla kiertävän pariskunnan. Vaihdoimme muutaman sanan. He olivat lähteneet mökiltään Ruissaaresta. Ennätin, kuin ennätinkin saaren ympäri auringon vielä paistaessa.

Sumurintama lähestyy ja on hotkaissut jo puolet Ruissaaresta

Ruissaaren pohjoispäässä oli harkinnan paikka. lähtisinkö yrittämään Hellitöksenselän yli pohjoiseen, vai kiertäisinkö Harvajanniemen itärantaa pitkin. Pulterit olivat jo hävinneet maisemasta ja sumu nuoli Ruissaaren itäreunaa. Mökkiläiset starttasivat veneensä ja pyrkivät joukolla mantereelle hyvän näkyvyyden vallitessa. Sumurintaman edellä oli alkanut hieman tuulla ja matka sivumyötäiseen eteni mukavasti, ainoastaan veneiden nostattama ristiaallokko teki melomisestä hankalaa. Päätin edetä väylän itäreunaa pitkin niin pitkään kuin näkyvyyttä riittää. Sitten olisi uudelleen arvioinnin paikka. Uskoin pärjäävänii loppumatkan sumussakin.

Rannat alkavat kadota

Sumurintama saavutti minut pian nelikilometrisen Hellitöksenselän puolivälin jälkeen. Sivuilla ja edessä oli kaikki tasaisen harmaata. Aurinko kajasti kuitenkin sumun läpi sen verran, että pystyin säilyttämään suuntani sen, sekä vienon tuulenvireen ansioista ilman ongelmia. Sokkomelontaa jatkui vajaa parikymmentä minuuttia, sitten rintama oli kulkenut ohi ja jatkoi matkaansa kohti rannikkoa. Takaa paljastui jälleen sininen taivas. Maanäkyvyys palasi ja aurinko lämmitti. Olin enää parinsadan metrin päässä Tervasaaren rannasta, juuri siinä kohtaa, mihin olin tähdännytkin.

Purjevene sumun keskellä

Tästä oli enää pieni rupeama mökkirantaan. Päätin hetken mielijohteesta oikaista kaislikon läpi kapeasta salmesta ja löysin Tervasaaren pohjoispuolelta itselleni aivan uuden reitin, jonka olemassaolosta minulla ei ole ollut mitään aavistusta, vaikka olen liikkunut näillä vesillä useamman vuosikymmenen.

Olipa kertakaikkisen upea ja rentouttavan rauhallinen melontaviikonloppu, eittämättä yksi kesän parhaista. Avokanoottikokemustakin karttui lisää liki neljäkymmentä kilometriä.