- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

- Ajatuksia ja kokemuksia kajakkimelonnasta

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Jokiretkeilyä


Kotkan melojien jokiretki melotaan perinteisesti noin viikko juhannuksen jälkeen. Tänä vuonna ajankohta oli 26.-28.6. Mukaan lähti yhteensä kymmenen melojaa viidellä yksiköllä ja kahdella kaksikolla. Toisessa kaksikoista matkasi kolme retkeläistä, yksi aikuinen ja kaksi lasta. Kokoonnuimme perjantaina viiden maissa vajalle lastaamaan kajakit ja ajoimme karavaanin Kymijoen Kultaankoskelle, josta pääsimme matkaan kuuden jälkeen illalla.

Lähtötohinoita Kultaankosken alajuoksulla
Seitsemän kilometrin ja noin tunnin melonnan jälkeen saavuimme Hirvivuolteen säännöstelypadolle, jonka ohi pääsee vain kantamalla. Otimme siis kajakit kainaloon ja marssimme tien yli alavirran puolelle. Tässä vaiheessa homma vielä hymyilytti, sillä matka oli lyhyt ja voimat tallella. Täydessä retkilastissa olevat kajakit painoivat silti melkoisesti.

Oli kajakki maantiellä poikittain...
Padon jälkeen melonta jatkui rauhallisesti virtaavaa jokea pitkin taas noin tunnin verran. Joessa oli sateisen kevään ja alkukesän takia vettä selvästi tavallista enemmin. Hirvikoski virtasi niin vuolaana, että riski koskessa kaatumiseen oli ilmeinen. Eko ja Masa taiteilivat kaksikkonsa tyylillä alas ja Antti seurasi samaa linjaa perässä. Kun kaikki muut päättivät jättää kosken väliin, oli Masalla ja Antilla melkoinen urakka laskiessaan loput kajakit yksi toisensa jälkeen alas. Näin vältyttiin hankalalta kantamiselta.

Suurimman osan matkaa virtaus joessa oli varsin maltillinen.

Seitsemän kajakin laskeminen alas vuolasta Hirvikoskea oli
kahdelle miehelle kova, mutta mieluisa urakka.
Vaikka melominen myötävirtaan kävi nopeasti, oli näihin kahteen ohitukseen tärvääntynyt niin paljon aikaa, että ilta alkoi pikkuhiljaa jo lähestyä. Matkaa Tammijärvelle oli kuitenkin vielä tunnin melonnan verran. Taivas oli kirkas, mutta rehevä jokiuoma alkoi jäädä varjoon. Päivän melonta ja kantaminen alkoivat jo vähän painaa käsivarsissa.

Illan varjoon himmeään...
Tammijärven Antinrannan mainion leiripaikan saavutimme kymmenen jälkeen illalla. Ennen kuin kajakit olivat purettu, teltat pystytetty, vaatteet vaihdettu ja iltapala syöty, oli vuorokausi jo ennättänyt vaihtua toiseksi. Oli aika painua pehkuihin keräämään voimia seuraavan päivän varalle.

Tammijären ylitys sujui mainiossa kelissä
Yöllä ripotteli hieman ja aamu aukeni harmaana. Aamutoimien ja leirin purkamisen aikana taivas kuitenkin kirkastui ja laiturilla suoritetun venyttelytuokion jälkeen matkaa päästiin jatkamaan mainiossa kelissä. Kapean ja rehevän jokiuoman jälkeen Tammijärven avarampi selkä tuntui virkistävältä. Vaihteeksi olin taas kunnolla kartalla. Olin printannut ja laminoinut itselleni kartat jokiosuudesta, mutta niiden seuraaminen kapeassa rännissä, jossa saari ja haara seuraavat toinen toistansa eikä rämeisiä rantoja pysty erottamaan toisistaan, oli osoittautunut odottamaani vaikeammaksi. Niinpä olin kartan lukemisen sijasta tyytynyt luottavaisena seuraamaan Ekon ja Masan kaksikkoa.

Tammijärven ylityksen jälkeen pidettiin parin minuutin tauko.
Takaisin joelle päästyämme putosin kirjaimellisesti kartalta suunnattuamme länteen kohti Ruotsinpyhtään Ruukkia. Tämä mutka jäi nimittäin karttalehteni ulkopuolelle. Edessä oleva taivas tummeni kehittyvän ukkospilven alla. Hetken kuluttua alkoi jyrinä, saimme niskaamme muutamia pieniä puuskia ja sadetta. Saapuessamme Ruukkiin, oli siellä kesäteatteriesitys alkamassa ja ihmiset tuijottivat hämmästyneen näköisinä tienvarren nurmikolle vedettyjä kajakkejamme.

Sateen lomassa aurinkokin pilkahti hetkeksi.
Pidimme reilun paussin ja kävimme kuppilassa nauttimassa lounasta ennen kajakkien rahtaamista padon yli. Lohisopan ja leivoskahvien antama lisäenergia olikin tarpeen, sillä kantomatkaa kertyi melkoisesti. Osa kajakeista vedettiin kärryillä ja osa kannettiin neljän hengen voimin.

Retkilounas Ruukissa

Yksi kerrallaan kajakit siirtyivät maantiekuljetuksena padon yli.
Kesäteatterin katsomosta oli suora näkymä vesillelaskupaikallemme. Teatteriyleisö pääsikin maksetun ohjelman lisäksi aivan ilmaiseksi seuraamaan kajakkiemme vesillelaskua. Takaisin Pyhtäänhaaraan pääsemiseksi meidän oli nyt melottava puolisen tuntia vastavirtaan. Onneksi takana oli sopivan mittainen tauko, sillä nyt ei kannattanut pysähdellä vaan melaa oli lapattava vilkkaasti, mikäli tahtoi matkan taittuvan. Rannan kukkia oli sentään aikaa ihmetellä ja ihastella.

Kukkaistyttö
Lähestyessämme Pyhtäätä alkoi kesämökkien määrä lisääntyä, näkyipä jokivarressa jo omakotitalojakin. Tuota pikaa saavuimme Stockforsin voimalaitokselle. Kajakkien nostopaikka oli hyvä, mutta kannettava matka melko pitkä. Laskupaikka oli sen sijaan luokaton. Siitä kertova kylttikin oli pystytetty joelle päin väärään suuntaan kivikkoon. Tässä olisi selvä kehittämisen paikka.

Tällainen laskupaikka löytyi Pyhtäältä!

Stockforsin voimalaitoksen alapuolinen jokiosuus tarjosi
runsaasti silmänruokaa rappioromantiikan ystäville.
Vähitellen maisema alkoi muuttua hieman merellisemmäksi. Rannoilla alkoi pikkusievien kesämökkien sijaan näkyä jo parhaat päivänsä nähneitä saaristolaistyylisiä venevajoja. Mieli halasikin jo merelle, mutta suolan tuoksun sijaan sieraimet täytti karjan lannan aromi. Jossain lähistöllä laidunsi selvästi lehmiä. Seurueemme alkoi lähestyä Strukan sulkua.

Rämemaisema alkoi muuttua hieman merellisemmäksi.
Eko hoiteli sulutuksen kokemuksella ja isännän otteella Antin avustaessa. Pudotuskorkeutta tässä vanhassa käsikäyttöisessä sulussa on parisen metriä. Hienoa, ettei kajakkia tarvinnut kantaa enää metriäkään, kädet tuntuivat venyneen jo aivan kylliksi.

Luukut auki ja laskeuduimme kuin hissillä merenpinnan tasolle
Kun jotain oikein odottaa, aika tuntuu pitkältä. Sulun jälkeen jokisuisto avautui mereksi harmillisen hitaasti. Melotut ja kannetut kilometritkin alkoivat jo painaa käsivarsissa. Lopulta pääsimme ruovikosta Purolanlahdelle ja Keihässälmen silta näkyi horisontissa. Matka vain ei enää oikein tahtonut edetä, energia alkoi olla vähissä. Vaihdoin grönlantilaismelaan ja matkanteko sai muuttuneen tekniikan myötä uutta piristettä. Aloin silti kaivata jo taukoa.

Keihässalmi, Vihdoinkin merellä!
Rantauduimme Pyhtään melojien laiturille kahdeksan maissa illalla. Oli aika pistää tomaattikeitto porisemaan ja ruisleipää suuhun. Hetken kuluttua maailma alkoi taas hymyillä. Pian olimme valmiit jatkamaan kohti leiripaikaksi päättämäämme Musaholmaa. Edessä oli vielä noin tunnin urakka.

Kajakit saivat uutta vauhtia tauolla tankatuista eväistä.
Musaholmaan saavuimme kymmen maissa illalla. Marjun GPS näytti melotuksi matkaksi runsas 50 km, mutta tarkistuslaskennan jälkeen pudotimme siitä kymmenen kilometriä pois. Siltikin takana oli melkoinen päivämatka. Ei ihme, että lopussa alkoi jo hieman väsyttää. Leiri pystyyn, pikainen peseytyminen ja iltanuotiolle. Aurinko laski horisonttiin ja kuu nousi saaren vastakkaiselta puolelta. Väki oli sen verran väsynyttä, että pian kaikki olivat jo unten mailla.

Musaholma iltakymmeneltä viimeisten kajakkien saapuessa.

Aurinko vaihtui kuuksi heti leirin pystyttämisen jälkeen.
Aamulla herätessä taivas oli yllättäen harmaa ja pilvinen, vaikka pari tuntia aiemmin ulkona käydessäni aurinko oli paistanut kirkkaasti. Tuulikin oli varsin navakkaa, mutta se oli onneksi jo rauhoittumaan päin. Aamupuuroa kokkaillessani ja odotellessani muiden heräämistä ilma alkoi onneksi kirkastua uudestaan. Taitaisi sittenkin olla tulossa hieno päivä.

Puuroa koneeseen!
Kiertelimme saarta ja ihastelimme avaraa maisemaa. Jos kahtena edellisenä päivänä yleisväri on ollut vihreä, oli se nyt vaihtunut tuttuun siniseen. Karttakin oli päivittynyt merikorttiin, jota olikin huomattavasti helpompi lukea ja seurata.

Kaunissaari Musaholman itäpään kalliolta katsottuna,
välissä näkyy Ryöhelli.
Lähdimme kotimatkalle puolilta päivin. Ekolla oli kiireitä kaupungissa, joten lilakantinen kaksikko oli irronnut rannasta jo pari tuntia aikaisemmin. Meloimme Kroköiden välisestä salmesta kohti Koukkusaaren pohjoispäätä. Koko matkan oli mukava sivumyötäinen. Tauon pidimme auringonpaisteessa Kuussaaren itärannan laakealla kalliolla. Keittelimme lounaan ja lepäilimme auringonpaisteessa ennen viimeistä pikataivalta Metsolaan.

Enviikistä Koukkusaaren kylänlahdelle

Tauko Kuussaaren kalliolla
Tauolta lähtiessä kuorivaatteet saivat kyytiä ja meloin kotiin urheilukerrastossa. Sivumyötäinen tuuli ja aallokko jatkuivat Äyspäällä. Mansikkalahdesta lähtenyt kajakki tuli vastaan keskellä selkää. Paikoitellen aallot kasvoivat kohtuullisen kokoisiksi, mutta retkilastissa olevaa kajakkia ei ollut helppo saada kunnolla surffiin. Meloin koko kotimatkan kapealapaisella eskimomelalla. Jos lauantai oli ollut melkoisen rankka, tuntui, että sunnuntaina virtaa olisi riittänyt taas vaikka mihin. Ilmakin oli kääntynyt vihdoinkin oikein kesäiseksi. Metsolan vajan saavutimme viiden paikkeilla iltapäivästä. Takana oli mukava, monipuolinen ja onnistunut retki. Kiitos Ekolle retken vetämisestä ja kaikille muille matkaseurasta!

Unpacked

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti