Alkukesän melontamietteitä

Istun mökin pöydän ääressä ja katselen merelle. Kirjoitan tätä tekstiä lyijykynällä ruutupaperille. Polkaisin tänne Klamilaan edellisenä päivänä sähköfillarillani, silloin oli hyvä ilma. Nyt sataa välillä hienoista tihkua. Suljin juuri transistoriradion häiritsemästä, ainoastaan kello raksuttaa seinällä. Kävin eilen illalla tuulen tyynnyttyä melomassa pienen lenkin kanootilla. Nyt vähän harmittaa, että tuli nostettua se jo takaisin teloilleen. Pikku sateesta huolimatta sillä olisi nyt aamutyynessä hyvä meloskella. Tyydyn kuitenkin seuraamaan sisältä uikunpoikasten lentoharjoituksia ja kuuntelemaan laulujoutsenten töräyttelyä lahdella. Illalla vielä aion polkea 50 kilometriä takaisin kaupunkiin osallistuakseni viikkomelontaan. Lähipäivinä ehdin ehkä jo retkellekin.

Juhannuksena oli kelpo kesäkeli

Juhannus oli säiden puolesta hieno. Silloin pääsin vesille niin kanootilla kuin kajakillakin, teinpä pienen pyrähdyksen suppilaudallakin. Kun viime syksynä ostin itselleni avokanootin, päädyin pieneen kaksikkoon, jotta saisin myös toisinaan perheenjäseniä mukaani vesille. Juhannuksena sekä vaimo, että kumpikin pojistani istui vuorollaan tämän 14-jalkaisen pikkukanootin etupenkillä. Pääsääntöisesti tämä inkkari on kuitenkin palvellut minua soolona.

Harvinaista melontaseuraa

Välillä mökkirannassa virui vierekkäin sekä vanhasta purjelaudasta tehty suppilauta, kanootti sekä merikajakki. Hämmästyin, kun näin pikkukanoottini ja merikajakin kylki kyljessä. Pienenä pitämäni kanootti vaikutti täysmittaiseen kajakkiin verrattuna sekä tilavuudeltaan että leveydeltään valtamerilaivalta. Kun otetaan huomioon vielä avokanootin korkeus ja tasainen pohja, ei ole mikään ihme, että siihen ottaa aavalla tuuli helposti. Tähän kanoottiin olen tilannut myös ilmapussit lisäkellukkeiksi. Pussien saavuttua luvassa on pikku askartelua niiden kiinnityksen parissa. Sitten on tarkoitus ruveta harjoittelemaan reskutustaitoja avokanootilla.

Yllättävä kokoero

Juhannusviikolla järjestettiin myös seurani, Kotkan Melojien yleiset reskutusharjoitukset. Osanotto ei ollut suuren suurta, mutta noin kymmenen melojan voimin harjoittelimme yksin ja pareittain tuiki tärkeitä pelastautumistaitoja vajarannassa.

Porukalla pelastautumisia treenaamassa

Talvella internetin melontapalstalla oli vilkasta keskustelua pelastautumistaitojen hallinnan vaatimisesta seuratoimintaan ja yhteisille retkille osallistumiseksi. Otin osaa itsekin tähän keskusteluun ja pidin tällaista vaatimusta perusteltuna yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden kannalta. En lämmennyt ajatukselle, että esim. takakannella kulkevat paukkuliivit toimisivat turvallisuutta lisäävinä apuvälineinä ja voisivat osaltaan korvata puutteellisia reskutustaitoja

Koska perheessämme on yhteensä neljät paukkuliivit ja ylimääräisiä vanhaksi menneitä patruunoita ja kaasusäiliöitä on kertynyt pilvin pimein, päätin vihdoin itsekin testata paukkuliivien toimintaa käytännössä.

Viikkomelonta 12.6.

Hyppäsin suppilaudalta mereen liivit päällä. Parissa sekunnissa ne täyttyivät, kuten kuuluukin ja osoittautuivat mainioksi kellunta-avuksi. Melko pian ne käänsivät kantajansa selälleen ja pitivät pään korkealla ja hengitystiet vedenpinnan yläpuolella. Melonnan kannalta ongelmallista on, että lauettuaan paukkuliivit ovat paksut ja kömpelöt. Niiden kanssa on lähes mahdotonta uida vatsallaan ja myös takaisin laudan päälle kiipeäminen tuotti jossain määrin ongelmia. Kajakin reskuttaminen paukkuliiveissä vaatinee jo akrobaatin taitoja. Myös valmiiksi lauenneitten paukkuliivien päälle pukeminen on hyvin hankalaa ja pelastusrenkaana ne toimivat selvästi kajakkia huonommin. Tämä kokeilu vain vahvisti ennakkokäsitystäni, että ainakaan kajakkimelonnassa paukkuliiveillä ei ole järkevää jalansijaa.

Juhannustuulahdus

Lauantaina juhannuspäivänä oli kova tuuli. Haminan suurlippu repesi laskutoimissa ja itäiselle Suomenlahdelle annettiin varoituksia jopa 15 m/s lukemista. Meloin kajakilla suojaista rantareittiä pitkin Klamilan kalasatamaan. Moottoriveneitä ei juuri näkynyt liikenteessä, kaikki tuntuivat olevan saaressa tuulta pitämässä. 

Lähtiessäni paluumatkalle niin ikään saarten suojassa, tuli ulapalta melkoisen epävakaasti myötälaineessa horjahteleva kahdeksanmetrinen lasikuitufiskari. Ohjaamosta katseltiin merelle pyrkivää melojaa hieman epäuskoisin ilmein. Aste asteelta pelasin itseni sellaisille paikoille, että kotimatkalla olisi luvassa kunnon surffit. Aivan niin ulkoa, mitä olin alun perin suunnitellut, en tohtinut yksinäni lähteä melomaan. Rantaa kohti tulevat laineet yhdistettynä lämpimään meriveteen vaikuttivat koostaan huolimatta niin turvallisilta, että en nähnyt yksinmelonnasta olevan isompaa riskiä. Nytkin oli tiedossa  reilun viiden minuutin pätkä käytännöllisesti katsoen kokonaan aallolla surffaten. Alun jälkeen tehtäväkseni jäi lähinnä vain ohjailu siten, että kajakki pysyi suunnassa ja allon harjalla.

Nautittavaa menoa

Rannan lähetessä aalto alkoi kasvaa ja muuttua jyrkemmäksi. En olisi tohtinut pudottautua siltä millään pois, mutta salmen suulla odottava kivinen aallonmurtaja ei vaikuttanut kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Venyttelin aallolla ratsastusta viimeiseen asti ja lopulta alkoi tulla jo huoli, kuinka pudottautuisin hallitusti sen kyydistä. Onnistuin kuitenkin kääntämään kajakin poikittain ja nojaamaan sivulle siten, että aalto luiskahti alta ja itse pääsin hallitusti salmen suuaukosta sisään. Tämän hienompia surffeja en ole ennen tainnut merikajakilla kokea. Tässä yhteydessä Seabird Scott on kyllä oiva ja helposti hallittava peli.

Kevyesti keskellä kesää

Juhannuslukemisena minulla oli August Ramsayn klassikko Kesämatkoilla Kanootissa. Tämän 1890 painetun teoksen kieli on toki vanhahtava ja osa käytetystä sanavarastosta nykykielestä jo kadonnut, joten lukeminen vaati alkuun hieman keskittymistä. Kovin erilainen Suomi oli 130 vuotta sitten. Moni melontaan liittyvä pohdinta vaikutti silti edelleenkin varsin ajankohtaiselta. Kirjassa muun muassa pohditaan, kummat ovat paremmat melontajalkineet vedenpitävät rasvanahkaiset puolisaappat vai helposti riisuttavat pieksut. Sitä täydellistä melontajalkinetta ei taida olla vieläkään löytynyt. Ihmetellä täytyy tuon ajan ihmisten rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja viitseliäisyytä, mitä on tarvittu tämänkin kirjan reittien melomiseen aikana, jolloin melontatieto ja -välineet ovat olleet vielä aivan lapsenkengissään.

Purjettakin kirjan melojat kokeilevat välillä apuna, mutta lopputuloksena on, että melakanootti ei ole mikään hyvä purjehdusvene. Saman asian olen itse todennut myötätuulipurjetta kajakissa kokeiltuani. Koskenlaskussa matkalaisten haittana on vesistöissä uitettavat tukit, joita nykyään ei juuri onneksi tapaa. Koskenlaskuun annetaan ohjeita ja kehotetaan tarkastamaan reitti ennalta rannalta. Lääketarpeiksi mukaan ehdotetaan otettavaksi mm. kiniiniä ja ooppiumia, jälkimmäistä toki vain lääkärin ohjeiden mukaan. Melojanaiselle asuksi suositellaan asuksi päällyspaitaa ja lyhyttä flanellihametta. Liialta auringolta kehotettiin suojautumaan pitkillä hihoilla jo tuolloin. Kirjan lopussa on vielä niin yksityiskohtaiset rimakajakin rakennusohjeet, että niiden avulla moisen kulkuvälineen voisi rakentaa nytkin.

Mikäli vain kiinnostaa, kyseinen teos on ladattavissa elektronisessa muodossa ositteessa: http://www.doria.fi/handle/10024/101152

Klassikkoteos sähköisessä muodossa