|
Hiihtoloman alkaessa Kotkan saaren rannat olivat vielä jään peitossa |
Pyhtään Keihässalmi vapautui jäistä tänä vuonna jo helmikuun lopulla ja samoin kävi Kotkan saaren eteläkärjelle. Avovettä olisi siis meloa vaikka Viroon tai Venäjälle. Huonoksi onneksi juuri jäiden lähdön aikaan alkoivat myös pakkaset, joten kajakki on saanut vielä rauhassa odotella vajassa. Metsolan rannat ovat edelleen niin paksussa jäässä, että menee ainakin pari viikkoa ennen kuin vajarannasta pääsee vesille.
|
Keihässalmi 28.2.2019 |
Talvi on jälleen vierähtänyt tutuissa merkeissä. Perjantaisin olen käynyt pitämässä tuntumaa yllä Kotkan melojien uimahallivuorolla ja viikonloput olen lumitilanteesta riippuen pyrkinyt viettämään joko suksilla tai luistimilla. Tämä perjantainen hallivuoro on osoittautunut mainioksi sekä melontaharjoittelun, että jäsenten välisen sosiaalisen kanssakäymisen kannalta. Lisäksi se on oiva tapa pestä työviikon pölyt harteilta ja mielestä sekä virittäytyä viikonlopputunnelmiin.
|
Lahden Kymijärvellä 1.12.2018 |
|
Itsenäisyyspäivänä Porvoon Veckjärvellä |
Varsin moni meloja harrastaa talvilajinaan retkiluistelua. Retkiluistelujäät tulivat Etelä-Suomen pienemmille sisäjärville joulukuun alussa pian sen jälkeen, kun olin nostanut kajakin talviteloille. Joulukiireistä huolimatta onnistuin osallistumaan muutamalle Lahden ja Porvoon suunnalla järjestetylle luisteluretkelle. Loppukuusta saapuneet lumisateet pakottivat vaihtamaan joulun pyhien jälkeen luistimet suksiin.
|
Pitkästä aikaa näille kaikille on löytynyt käyttöä |
Hiihtelin tammi- ja helmikuun omilla lähiladuilla etupäässä perinteisellä tyylillä. Kerrankin lumi- ja säätilanne mahdollisti kunnon pakkaskelin suksien käyttämisen pitopohjien asemesta. Muutaman kerran hyvällä kelillä tuli vapaan tyylin suksetkin kaivettua esiin. Koska työt ja kokoukset pitivät arjet kiireisinä, rajoittui hiihtäminen lähinnä viikonloppuihin ja kilometrejä kertyi sangen verkkaisesti.
|
Sipoonselällä helmikuussa |
Helmikuun puolivälissä saapui toista viikkoa kestänyt poikkeuksellisen lauha jakso, jolloin mittari nousi näyttämään jopa +8 astetta. Yhdessä tämän lauhan, sattuneiden vesisateiden sekä jaksoa seuranneiden pakkasten ansiosta merialueille syntyi hyvät luistelukelit. Alkukaudesta satanut lumi oli tosin estänyt jäiden vahvistumisen ja kovat tuulet pilkkoivat pian ulommat jäät lautoiksi. Lahtien pohjukoissa ja sisäsaaristossa luistelukelit säilyvät kuitenkin pidempään. Tätä kirjoittaessa tilanne on siinä mielessä herkullinen, että sopivasti harkintaa käyttäen niin hiihtäminen, luistelu kuin melontakin olisi näillä seuduin mahdollista. Tilanne vaihtelee kuitenkin nopeasti, eikä vielä voi ennustaa, minkä aktiviteetin parista itsensä viikon päästä tulee löytämään.
|
Merikotkia olen tänä keväänä nähnyt jokaisella retkelläni |
|
Kevät saapuu Pellingin saaristoon |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti