Vesi on vielä auki, mutta totuuden nimessä on tunnustettava, että odotan jo jäiden saapumista. Takana on kesän lämpö eikä lyhyiden lenkkien tahkoaminen innosta näin loppukaudesta samalla tavalla kuin keväisin. Viime talvena löysin matkaluistelun luonnonjäälle auratulla radalla ja tarkoituksenani on nyt laajentaa harrastustoimintaa varsinaisen retkiluistelun suuntaan. Jäiden tuloon asti käyn toki kelien salliessa viikonloppuisin edelleen melomassa.
|
Aamulla aurinko pilkahteli |
Uimahallivuorot alkoivat heti joulukuun alussa ja hallilla sovimme parin muun aktiivin kanssa lähtevämme lauantaiaamuna vesille. Koko edellisen päivän oli satanut märkää räntää joka oli jäänyt maahan ilman jäähdyttyä pakkasen puolelle. Aurinkokin pilkahti kajakkeja vesille laskiessamme. Merivesi oli korkealla. Kiersimme Kortetsaaren ja meloimme Merituulen sillan alle katsomaan, olisiko muita melojia saapunut Hirssaaren kiertoon. Ei ollut, joten jatkoimme matkaa kolmisin. Aurinko painui takaisin pilveen ja matalammissa paikoissa havaittavissa jo pientä jäähyhmää.
|
Kortetsaaren lumisia puita |
Menomatkalla sattui omituinen episodi, kun kaksi kajakkia jumittuivat toisiinsa jälkimmäisen keulakuminauhan hakasen tartuttua edellisen peräköysiin. Nyt tilanne oli helposti ratkaistavissa, kun käytössä oli kolmas käsipari irrottamaan kajakit toisistaan. Mietimme miten tilanteesta olisi selvitty kahdestaan aavalla merellä tai isossa aallokossa.
|
Jumissa |
Muiden palatessa vajalle, päätin venyttää lenkkiäni hieman ja kävin kiertämässä myös Kärkisaaren. Pohjinselällä tuuli yllättävän navakasti ja pärskeet alkoivat jäätyä kuivapuvun hihoihin. Verkkokerrastossa ja ohuessa merinossa pysyi silti yllättävän hyvin lämpimänä varsinkin, kun yläkerrassa oli välissä vielä seitinohueksi kulunut 80-luvun tekninen aluspaita. Lähes kaikki veneet alkavat olla jo talviteloilla eikä rannoillakaan näkynyt enää ristin sielua. Kotiin päin meloessani laskeskelin, että kuluvana vuonna olen ollut kajakkeineni vesillä helmi- ja maaliskuuta lukuun ottamatta kaikkina muina kuukausina.
|
Edellisillan räntäsade oli jäänyt reimarihin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti