Kuluvan kauden aikana on taas tullut taas hankittua yhtä ja toista. Melontatarvikkeita ei voi ilmeisesti koskaan olla liikaa. Pikkuhiljaa omistamani varustearsenaali alkaa kuitenkin olla jo sellainen, että kyseessä on lähinnä kuluneiden varusteiden korvaaminen uusilla tai muuten vain vaihtelun- tai kokeilunhalu.
Vanhan, jo vähän kulahtaneen Koskiaukkopeitteeni korvasin alkukesästä Play Boaterin vastaavalla mallilla. Pidin hintaa melko kovana, mutta tämä aukkopeite on osoittautunut tiiviiksi, luotettavaksi ja mukavaksi käyttää. Se joustaa sopivastii, mutta pysyy silti napakasti paikoillaan ja on edellistä tiiviimpi. Lisäksi sen reunat ovat vahvistettua kangasta, mikä suojelee herkästi rikkoutuvaa neopreenia etenkin reskutustilanteissa.
|
Reskutustilanteessa vahvistetuista aukkarin reunoista on hyötyä |
Jo aikaisemmin keväällä ostin Robson- koskimelani tilalle kevyemmän ja mukavamman Werner Player- melan. Kyseinen malli on koskimelojien parissa varsin suosittu. Se on suhteellisen kevyt ja vahvarakenteinen, joten sitä on nopea pyörittää eikä voimia kulu turhaan melan kannatteluun. Tämän melan varsi on suora, mutta varren poikkileikkaus on soikea molempien käsien kohdalta. Tämä on alkuihmetyksen jälkeen osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi. Nyt tuntuma melan asennosta säilyy hyvin, vaikka kajakin hallinta olisikin jo menetetty ja melojalla olisi pää alaspäin. Hieman ihmetystä herättää, ettei oranssien lasikuituisten lapojen päitä ole millään lailla vahvistettu kulumista vastaan. Ne kyllä tuntuvat kestävän iskuja aivan hyvin, mutta näyttävät vähän kuluvan osuessaan pohjaan tai kiviin. Tuskimpa tällaisella pienellä kulumisella on kuitenkaan sen suurempaa merkitystä.
|
Werner Player |
Toinen melaostokseni onkin sitten merelle tarkoitettu. Hankin kesämökille käytetyn täyshiilikuituisen Bracsa Typhoon 100 merimelan. Tämä mela oli ostettaessa kymmenkunta senttiä liian pitkä ja lapakulmakin oli turhan suuri. Varsin helpolla sain kuitenkin varren lyhennettyä ja lapakulman säädettyä oikeaksi. Tässä melassa ei ole minkäänlaista säätö tai katkaisusysteemiä, joten modifikaatio piti tehdä sahaa ja kuumailmapuhallinta käyttämällä. Nyt molempien merimelojeni pituus on 205cm ja lapakulma 45 astetta. Voisin kuvitella joskus vielä kokeilevani tätäkin lyhyempää melaa sekä pienempää lapakulmaa. Kuluva kausi ja todennäköisesti vielä seuraavakin melotaan nyt kuitenkin näillä mitoilla. Tämä uusvanha melani on uutena ostamaani Braca Hurricanea viitisenkymmentä grammaa kevyempi ja vielä jämerämmän tuntuinen. Typhoonin ruodollinen lapa tuntuu vedessä Hurrcanen sileää lapaa rauhallisemmalta ja helpommalta meloa, kooltaan se on hivenen Hurricanea suurempi. Taisikin käydä niin, että tämä kakkosmelakseni hankkima Typhoon on jopa nykyistä ykkösmelaani parempi.
|
Käytettynä hankkimani mela vaati hieman hienosäätöä |
Melojakaveriltani hankin koskimelontaa silmälläpitäen vähän käytetyt vihreät Hiko Cinch liivit. Muuten mainioiksi osoittautuneet Palm Kaikoura retkiliivini ovat hitaat kuivumaan ja muutenkin halusin eri liivit sekä merelle että koskeen. Nämä Hikot eivät ehkä ole kaikkein mukavimmat yllä, mutta istuvat kiristettyinä napakasti myös uidessa ja tarjoavat riittävät taskut koskessa tarvittavien varusteiden säilytystä varten. Kyseinen liivi on uutenakin kohtuuhintainen ja soveltuu hyvin monipuoliseen melontaan. Vaikka en koskessa silmälaseja käytäkään, minusta on mukava, että liivit ovat edestä vetoketjulla edestä avattavissa. En ihmettele yhtään, että tällaisia liivejä näkee kaiken tyyppisten melojien päällä varsin usein.
|
Tyyli ennen kaikkea.
Vihreä liivi sopii kajakin väritykseen.
|
Vanha ja hyvin palvellut Helly Hansen kevytanorakkini sai kesän aikana tehdä tilaa kirkkaan oranssille Yak Slader Cag -pusakalle. Tässä edullisessa ja pelkistetyssä mallissa on toimivat ja mukavat mansetit hihansuissa. Taskuja tai huppua ei ole ja kauluksen kiristys tapahtuu tarranauhalla. Suurimman osan kesän melonnoista pärjää joko paitahihasillaan tai tämän takin avulla. Pienenä ja kevyenä sitä voi hyvin säilyttää kajakin päiväluukussa. Sadekelejä varten tarvitsee kuitenkin erikseen varautua niskaa ja pääntietä suojaavalla lakilla. Minulla onkin päiväluukussa aina sydvästi varalla. Raskaammalle anorakilleni on jäänyt enää varsin kapea käyttöalue keväisin ja syksyisin.
Kokeiltuani varmaankin puolisen tusinaa erilaista kännykkäpussia, löysin vihdoin hyvän ja toimivan ratkaisun. Hankkimani magneeteilla sulkeutuva Gooper kuivapussi on osoittautunut helppokäyttöiseksi ja luotettavaksi kaikissa tähän asti eteen tulleissa olosuhteissa. Liivini taskuun se on hieman iso, mutta muuten mielestäni hyvinkin vähän kalliimman hintansa arvoinen kapistus. Narulenkin ulkoneva kiinnityspiste leventää tosin suuaukkoa harmittavasti.
|
Kuvan lainakännykkä mahtuisi pienempäänkin pussiin,
oma puhelimeni valitettavasti ei. |
Alkukesästä melontaliikkeessä käydessäni hankin hetken mielijohteesta Padler Wind- merkkiset lyhyet tuulisuojat melan varteen. Ne ovat kevyet, eivätkä sinänsä lämmitä, mutta pitävät kylmillä ilmoilla viiman poissa iholta, joten paljain käsin pärjää mainiosti vielä sellaisillakin keleillä, jolloin aiemmin on ollut pakko pitää hanskoja. Näin melatuntuma säilyy huomattavasti parempana. Nykyisin myös nämä kevyet tuulisuojat kulkevat aina mukana kajakkini päiväluukussa mahdollista tarvetta varten.
Loppukesästä ostin vielä käytettynä Garmin Etrex 25 Touch käsi-GPS laitteen. Ajatus on hyödyntää sitä monenmoisessa ulkoilutoiminnassa. IPX7- roiskevesisuojattuna sen pitäisi myös kestää normaalin melonnan pärskeet ilman erillistä suojapussia -ainakin liivin taskussa. Laite on melko tuore malli markkinoilla ja sen ohjelmistossa on jonkin verran bugeja eikä kosketusnäyttökään aina täysin moitteetta toimi. Itse navigointi on kuitenkin selkeää ja tuntuu sujuvan luotettavasti. Karttaa tämä ei luonnollisestikaan korvaa, mutta tämä laite voisi toimia hyvin navigointiapuna ja tukena pidemmillä ylityksillä ja hankalassa saaristossa. Vesitiiviyden lisäksi jämerä rakenne ja pieni koko on plussaa.
|
Garmin ei säikähdä pientä kosteutta |
Jos on tullut paljon ostettua, jostain on luovuttavakin. Punainen koskarini meloineen on kesän aikana vaihtanut omistajaa. Aika näyttää, tuleeko sen tilalle jossain vaiheessa hankittua toinen vai tyydyttääkö nykyinen river play-tyyppien Pyranha Varun riittävän hyvin kaikki nykyiset koskimelontatarpeeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti