Harvinaista herkkua

Joutsenten syysmuutto lähestyy

Kajakkimelonta alkaa vuodenajasta johtuen olla jo melkoisen harvinaista herkkua. Kerta viikossakin on hyvä suoritus ja kaikki eteen sattuvat tilaisuudet kannattaa empimättä käyttää hyväksi. Pakkasesta tai kylmästä ei kuluvana syksynä ole liiemmin ollut haittaa, mutta pimeydestä ja kiireistä sitäkin enemmän. Täytyy siis toivoa, että niille marras- joulukuun päiville, jolloin edes pikku pyrähdys on mahdollinen, sattuu siedettävä keli.

Syyskokousväkeä

Kotkan melojien syyskokous pidettiin perjantaina 6.11. Paikalle oli saapunut puolitoista tusinaa seura-aktiivia. Kokous sujui jouhevasti. Uusien toimihenkilöiden valinta kävi sutjakasti ja tulevan kauden ohjelmasta keskusteltiin alustavasti. Kalustomaksut ja vähemmän melovan jäsenistön aktivoiminen herättivät hieman vilkkaampaa ajatusten vaihtoa. Suurin muutos kuluvaan kauteen verrattuna tulee olemaan melamiehen ja varamelamiehen paikkojen vaihtaminen. Nykyinen varapuheenjohtaja tarttuu nuijaan ja nykyinen melamies siirtyy varalle. Kokouksen päälle nautittiin maittavat salaatit, kiusaukset sekä kakkukahvit ja katsottiin upeita kuvia ja kuultiin tarinoita kesän melontareissuilta. Lopuksi saunottiin ja parannettiin maailmaa.

Tarkkasilmäinen voi erottaa tästä täytekakusta tutun kuvion

Kokouksen jälkeisenä päivänä hyppäsin kajakkiin ja lähdin Kivenkorvansalmen kautta Äyspäälle. Kroonikkomeloja Pasi tuli rannassa vastaan. Hän oli jo oman lenkkinsä tehnyt ja kertoi kelin olevan asiallisen, mutta tuulen olevan hieman yltymään päin. Keväällä fiksaamani ja koko kesän moitteettomasti toiminut säätöevä tuntui lähtiessä temppuilevan ja jumittavan. Säätövara jäi normaalia pienemmäksi eikä evä tahtonut tulla täysin ulos eikä mennä kokonaan sisään.

Ei tuuli mitenkään kova ollut, mutta pientä puoltamista oli kyllä havaittavissa. Tiderace Xplore on kajakki, joka kulkee haluttaessa junamaisen suoraan, mutta vaatii suhteellisen tarkkaa säätöevän käyttöä. Ilman evää kohtuullisella rockerilla varustettu kajakki kääntyy varsin ketterästi mutta hakeutuu etenkin tyhjänä melko hanakasti tuuleen. 

Kivenkorvansalmessa polskutteli kaksi kalamiestä kuivapuvuissa kelluntarenkaiden varassa. Saalistakin oli tullut, mutta neljän tunnin polskuttelu räpylät jaloissa alkoi kuulemma jo tuntua pohkeissa ja reisissä. Jatkoin matkaani kohti avointa selkää. Aalto tuli suoraan ulkomereltä Kaunissaaren ja Långön välistä ja oli varsin isoa. Jopa niin isoa, että yhden ylätuella selvitetyn horjahduksen jälkeen katsoin viisaimmaksi jättää loput surffailuyritykset harmaassa ja viileässä säässä lähemmäs rantaa. Luistien kohdalla laine pieneni niin, että uskalsin taas ottaa siitä ilon irti ja liukua hetken muutaman aallon harjalla. Sisävesille palattuani äskeiset kalamiehet ajoivat Busterilla vastaan käsi pystyssä ja iloinen hymy kasvoillaan. Pakattuani kajakkini vajaan, oli hämärä jo laskeutumassa.

Puuhapete kaiken korjaa...

Seuraavana päivänä en merelle ennättänyt, mutta kävin fiksaamassa kajakkini evän tehokkaalla liimalla ja itsevulkanoituvalla teipillä. Samalla sidoin narulenkin, josta evän voi tarvittaessa vetää ulos säätövaijerin jumittaessa vaikkapa jäätymisen takia. Nyt kajakki on taas valmis uusiin seikkailuihin.

Tuttu vika monessa kajakissa, vaijerin kuori ei pysy paikoillaan.

Tästä lenkistä evän saa tarvittaessa ulos, vaikka säätö ei toimisikaan.

Seuraavan viikon vietin arkihuolista vapaana Aslak-kurssilla Siuntion kylpylässä. Lauantain keli ei oikein innostanut, mutta sunnuntaina 15.11. onnisti paremmin. Työmatkoja pyöräillessäni olen kaihoten katsellut sillalta merelle ja toivonut istuvani kajakissa auringon noustessa. Varauduin aikaisella herätyksellä, mutta koska aamu oli harmaa, saavuin vajalle vasta yhdeksäksi. Kannettuani kajakin rantaan odottelin sadekuuron loppumista varttitunnin verran.

Telttapatja suojaa ohjaamoa kastumiseselta

Auton mittari näytti neljää plusastetta ja tuuli oli lähes tyyni. Kuvapuvun alle valitsemani vaatetus oli juuri sopiva, sillä meloessa ei tullut missään vaiheessa kylmä eikä kuuma. Juuri korjaamani evä tuntui taas aluksi kahnaavan, mutta kajakin oltua jonkin aikaa vedessä se herkistyi normaaliksi. Liekö syynä temppuiluun kuoren ja vaijerin väliin kiteytynyt suola? Melaksi valitsin tällä kertaa puolitoista vuotta sitten veistämäni puisen grönlantilaismelan, jota käytin ahkerasti alkukeväästä. Jostain syystä kaikista omistamistani meloista juuri tähän on syntynyt aivan erityinen suhde. 

Ilma alkaa parantua

Sillan kuvajaiset

Meloessani jokisuistoa pitkin kohti etelää alkoi pilvipeitteeseen syntyä ohuempia kohtia, joista hetkittäin pilkisti jopa sininen taivas. Lopulta aurinkokin näyttäytyi muutamaksi minuutiksi. Kiersin Varissaaren, Kukourin ja Kotkan saaren. Meloessani väylän laitaa Kuusisen itäpuolelta, saapui luotsikutteri mereltä ja tarjosi mukavat myötäaallot. Kantasataman laiturien välissä uiskenteli sadoittain sorsia ja läheisellä luodolla päivysti mittava merimetsojoukko. Yritin olla häiritsemättä lintuja, mutta kaksi isoa parvellista sorsia lehahti silti väljemmille vesille. 

Kunnian linnakkeen raunioita marraskuun auringossa

Taas on yksi laiva saatettu matkaan

Välilaiturissa oli kiinnitettynä musta möhkäle, joka näytti päässeen karkuun jostain tieteiselokuvasta. Luulin sitä ensin puskuproomuksi, mutta lopulta päättelin sen olevan jonkinlainen jäänsärkijän jatkokeula. Googlaus kotikoneella paljasti järkeilyni oikeaksi. Hinaaja/jäänmurtaja Protector käyttää kyseistä vempelettä murtaessaan mm. Saimaan kanavan jäitä. Sataman vesi vaikutti rasvaiselta ja nostettuani kajakin vesiltä huomasin sen kylkeen piirtyneen mustan likaraidan, joka kuitenkin onneksi oli kohtuullisen helposti pois pestävissä. Vajalle meloessani ilma oli tuntunut entisestään selkenevän. Heti saatuani ovet kiinni ja hypättyäni rattiin, vajalle päin kaartoikin tuttu auto. Tyyni sää ja kohtuullinen keli innostivat muitakin lähtemään merelle.

Onnistuukohan telakoituminen?

Reissussa rähjääntyy...