sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Viivy vielä hetki...

Kesä alkoi tänä vuonna epätavallisen myöhään, vasta elokuun puolivälin paikkeilla. Tuolloin ihmisten lomat olivat pääsääntöisesti jo takana. Onneksi syyskuun puoliväliin jatkuneet mainiot kelit ovat hieman tasanneet kesän pettymystä. Hienoja melontakelejä on riittänyt jo alun toista kuukautta. Vapaa-ajasta on tosin ollut hieman pulaa. Vuodenkierto on kuitenkin jo niin pitkällä, että pian tämä lysti valitettavasti loppuu, tai ainakin muuttuu hankalammaksi. Nyt on kiire kerätä kokemuksia talteen talven pimeinä iltoina muisteltaviksi. Syyskuun alkupuoliskolla olen ennättänyt vesille viidesti, neljästi merelle ja kerran koskeen.

Syyskuun puolivälissä oli lämpimämpää kuin kesällä
Alkukuusta myöhästyin viikkomelonnasta, mutta tapasin osan porukasta puoltatoista tuntia myöhemmin Maijansalmesta. Yhdessä teimme vielä pienen lenkin ja ihmettelimme Hevossaaren pohjoispäähän ilmestynyttä persoonallista kiven merkkiä. Liekö kyseessä sveitsiläinen lehtikuusi, kun neulasetkin ovat jo syksyä vasten pudonneet.

Joulupuu on koristettu...
Seuraavana viikonloppuna kiersin tyynessä säässä Kotkan saaren. Merellä oli paljon veneitä. Ilmeisesti hyvä ilma ja pelko kesän loppumisesta oli saanut monet mökkiläiset liikkeelle.

Rauhallinen lauantaitunnelma.
Sininen troolari Kuusisen laiturissa.
Vuosisuunnitelman mukaiset viikkomelonnat ovat jo päättyneet, mutta pienen mainostuksen ja hyvän ilman ansiosta syyskuun toisena keskiviikkona oli silti mukavasti porukkaa vajalla. Vaimon myötämielisellä suhtautumisella ja kohtalaisen mutkikkailla logistisilla järjestelyillä sain kalenteriin raivattua sen verran tilaa, että pääsin tällä kertaa muiden matkaan. Kiersimme Hirssaaren ja kävimme kantasatamassa pyörähtämässä. Pekka hauskutti joukkoa hinaamalla perässään uskollista muovisorsaa Kalevia.

Pekka ja Kalevi

Pikapyrähdys kantasatamassa
Arjen jälkeen koitti taas viikonloppu. Lauantaiksi oli tiedossa mökkireissu. Yhtä ja toista piti vielä järjestellä ennen talven tuloa. Kun kerran kajakki odotti rannassa ja aikataulukin antoi myöten, karkasin kahdeksi ja puoleksi tunniksi merelle. Kiersin Santasaaren ja Veroluodon sekä kävin Klamilan satamassa.

Veroluodon rannassa
Sää oli mitä mainioin. Nautin rauhallisesta fiiliksestä meloessani väylän viertä kohden Klamilan kalasatamaa. Takaa alkoi kuulua jurrutusta, moottorivene lähestyi. Huomatessaan minut se hiljensi ja käänsi hieman keulaansa. Ei huolta, näytti ohittavan oikealta. Heti perään edestä lähestyi väylää pitkin ajava iso Buster. Keula oli pystyssä ja vauhti melkoinen. Välimatka pieneni huolestuttavasti ja keula osoitti suoraan kohti, vaikka olikin väylän ulkopuolella. Yritin huitoa melalla ja tehdä itseni huomatuksi, mutta vene näytti yhä tulevan kohti. Huidoin lisää ja yritin kiihdyttää yhä kauemmas väylästä. Yhtään hiljentämättä vene ohitti keulani noin kolmen metrin etäisyydeltä. Keski-ikäinen pariskunta vilkutti iloisesti, minä puin heille nyrkkiä takaisin. Tuskin nämä merten kauhut tajusivat, millaisia sydämentykytyksiä he olivat saaneet aikaan.

Tämä olkoon paitsi lokin, myös minun henkilökohtainen
mielipiteeni joistakin moottoriveneilijöistä
Samanlaista ajattelemattomuutta havaitsee merellä tuon tuostakin. Isommalta ja nopeammalta moottoriveneeltä olisi kohtelias ele osoittaa pienellä keulakulman muutoksella, että veden rajassa istuva meloja on huomattu ja se on tarkoitus ohittaa keulan osoittamalta puolelta. Valitettavasti moinen taitaa olla liikaa vaadittu.

Kotimatkalla kalasatamasta mökille näin vielä veden yllä saaresta toiseen liitävän isokokoisen, pitkäsiipisen ja kapeapyrstöisen haukan. Tutkimieni lentokuvien perusteella kyseessä saattaisi olla kalasääksi.

Tyyntä tyrskyn edellä...
Sunnuntaina 13.9. lähdimme viiden hengen porukalla Pernoon koskille. Parkkeerasimme autot Kohinan kontille ja meloimme tästä vastavirtaan, matkalla hieman mutkitellen kohti Torminvirtaa. Joen vesi ei ollut enää läheskään niin korkealla kuin kesällä, mutta sangen vuolaalta tämä virta ainakin minun silmissäni näytti. Puljailimme pyörteissä ja laskimme kosken muutamaan kertaan. Otin melko varovasti ja yritin säästellä voimiani. Lossailimme Ruhanväärässä ja laskimme Torminvirran lisäksi paluumatkalla vielä Karkuuskosken ja Pykinkosken.

Hyvin kuohuu...
Tällä kertaa vältyin uimiselta, mutta kävin toki katollani pariin otteeseen. Uimaan ei varsinaisesti tehnyt mielikään, sillä nämä kosket vaikuttivat ainakin omiin silmiini melkoisen kivikkoisilta. Kolme ja puoli tuntia vierähti nopeasti, hymy oli korvissa ja tuntuipa muutama vuosi pudonneen iästäkin pois. Harmitti vain, että täytyi taas ottaa niin rauhallisesti, mutta kokemus on osoittanut, että viisikymppisen kroppa ja kolmekymppisen mieli ei välttämättä ole kovin hyvä yhdistelmä. Yhtä kaikki, kivaa oli.

Vastavirrassa
Vajalle päästyämme tapasimme vielä tällä kertaa mereltä palaavan, kokeneemman koskimelojan, Masan. Hän lähti pyynnöstämme opastamaan rannalta käsin Langinkosken saloja. Yritimme painaa kerronnasta kultahippuja mieleen. Koskea on paljon turvallisempi lähteä laskemaan, kun hyväksi havaittu laskulinja on jo etukäteen tiedossa. Kuohut vaikuttivat Torminvirtaa pienemmiltä, mutta maisema on muuten niin kivinen, että harhareiteille ei Lankkarilla tee mieli poiketa.

Ja sitten tuosta hieman vasempaan....

Tällä blogilla on nyt ikää kaksi vuotta ja tätä on luettu hieman yli 16 000 kertaa. Neljästä kirjoittamastani blogista tämä on ollut suosituin. Yhteensä näillä on ollut noin 40 000 vierailua. On kiva kirjoitella, kun tietää, että juttuja joku myös lukee. Mukavat hetket voi elää toiseen kertaan, kun ne raapustaa muistiin ja vielä moneen kertaan uudestaan, kun teksteihin ja kuviin palaa talvi-iltoina. Toivottavasti näistä kirjoituksista on myös sinulle iloa. Kesä jatkuu vielä hetken.


2 kommenttia:

  1. Tässä oma melontablogini, jossa on myös muuta retkeilyä jne. jos kiinnostaa :)

    https://henrikorhonen.wordpress.com/

    Terv. Henri

    VastaaPoista
  2. Kiitos Henri vinkistä!
    Olenhan minä juttujasi aina silloin tällöin lueskellut.
    Täytyypä lisätä myös linkkikokoelmaan.
    -Kilu

    VastaaPoista