Lauantaina 19.9. käväisin pikalenkillä. Koko yön tuuli oli ulvonut niin, että pelkäsin peltikaton lentävän tiehensä hetkellä millä hyvänsä. Kun aamuksi keli hieman rauhoittui, päätin käväistä vesillä.
Harmaata ja tuulista
Rankki näytti tuulen voimakkudeksi yhä 12 m/s, joten valitsin suojaisen reitin Ruonalan suunnalta. Vaikka aalto ei täällä juuri noussutkaan, tarttuivat puuskat kajakkiin hanakasti. Pohjinselän ylitin kylkimyyryssä lossaillen. Lepotaukoihin ei ollut varaa, ohjattuvuus säilyi vain niin kauan kuin kajakki pysyi vauhdissa. Isommille selille ei tehnyt mieli. Sen verran melaa joutui puristamaan nytkin, että sain käyttämästäni puisesta grönlantilaismelasta rakon peukalooni. Vettä tihutti aika ajoin. Tällä ei kuitenkaan ollut merkitystä, sillä tuuli heitti muutenkin koko ajan merivettä kasvoille.
Keli oli niin kurja, että linnutkaan eivät mielellään lentäneet. Niinpä pääsinkin yllättämään harmaahaikaran Hevossaaren rantakaislikosta. Hämmästynyt lintu lehahti siivilleen vain kymmenen metriä kajakkini oikealta puolelta. Myös arat merimetsot päästivät melojan tavallista lähemmäksi. Monet vesilinnut näyttävät alkaneen taas kasaantua suuremmiksi parviksi.
Iloisia ilmeitä Kultaan parkkipaikalla
Sunnuntaina oli sitten koskipäivä. Itse asiassa minun oli alunperin tarkoitus olla viikonloppuna purjehtimassa, mutta akuutti miehistöpula sai kulkuvälineen vaihtumaan pienempään. Suuntasimme Antin, Aijan ja Jukan kanssa neljästään Kultaankoskelle. Lauantain tuuli oli sotkenut purjehduskilpailut.
Veden virtaama koskessa oli kasvanut sitten edellisen käynnin ja viikontakainen vierailu Pernoossa oli lisännyt itsevarmuutta, joten päivästä tuli varsin mainio. Ensimmäistä kertaa koskessa minulla oli tunne, että homma alkaa jotenkin toimia. Virran lukeminen ei enää tuottanut sellaisia ongelmia kuin aikaisemmin ja pääsin nauttimaan jopa pienistä surffeista. Varsinkin vuolaampi läntinen haara oli loistavassa kunnossa ja sen ensimmäiseen aaltoon pääsi alakauttakin varsin helposti.
Antti näyttää mallia
Välillä kävimme vaihteen vuoksi itäisessä haarassa, myös siellä oli mukava meloa. Jukan kanssa kiersimme myös pikku saaren ja laskimme oikeanpuoleisen vuolaamman virran kerran alas. Kolmen tunnin istuminen sammakkoasennossa ahtaassa koskikajakin ohjaamossa sai lopulta selän ja jalat jäykistymään sen verran, että rannalle tultuamme ensimmäiset askelet piti ottaa kumarassa. Onneksi kädet ja lantio toimivat kuitenkin, joten melonta onnistui varsin mutkattomasti. Toki välillä mentiin nurinkin, mutta tällä kertaa kenenkään meistä ei tarvinnut ruveta uimariksi. Niin lystiä homma oli, että sovimme alustavasti jo seuraavan viikonlopun retkestä Ahvionkoskelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti