Uusia näkökulmia

Kausi jatkuu vielä, vaikka syksy eteneekin kovaa vauhtia

Laskettelin intohimoisesti 80-luvun. Muutettuani pohjoiseen löysin 90-luvulla telemark-hiihdon ja luonnonrinteet. Telemarkin kautta innostuin pikkuhiljaa yhä enemmän murtomaahiihdosta, aluksi vaparista ja sitten perinteisestä. Jossain vaiheessa ymmärsin, että kyse onkin pohjimmiltaan samasta asiasta. Nykyään nämä kaikki ovat minulle vain hieman eri olosuhteisiin sovellettua hiihtoa. Melonnan kanssa saattaa olla käymässä samoin. Olen tullut melontaan merimelonnan kautta. Meri on aina ollut elämässäni keskeinen elementti ja sellaisena varmasti myös pysyy. Viime aikaisen valossa reviirini näyttäisi kuitenkin olevan hieman laajenemassa.

Parin sadan metrin päässä vajalta näkymä on kuin Niilin rannoilta

Syyskuu alkaa olla lopuillaan, sen viimeisen viikonlopun perjantaina ja lauantaina kävin parin tunnin lenkillä. Työviikon päälle hetket merellä rauhoittivat ja rentouttivat kummasti. Perjantaina kiersin Kotkan saaren. Tuuli oli heikohko ja ilma hieman harmaa. Puuvenekeskuksen laiturissa oli parkissa klassinen kahdeksikko Luna. Tämän talvisäilytykseen menevän kaunottaren masto oli jo otettu alas, silti veneen linjoissa ja kiiltävässä maalipinnassa riitti ihailtavaa. Yllättävän hyvässä kunnossa se oli säilynyt kesän koettelemuksista.

Melojan peilikuva

Lauantaina oli niin paljon kaikenlaista pientä hoidettavaa, että ennätin vajalle vasta illan suussa. Päivä oli ollut kaunis ja helteinen, mutta horisontissa nousi tumma pilvi. Uskoin ennättäväni sen reunan alta pois, mutta erehdyin. Meloessani kohti Äyspäätä tuuli muuttui puuskaisemmaksi ja suunnaltaan vaihtelevaksi. Kiertäessäni Liusteja edessä näkynyt sadealue saavutti minut. Hetken päästä pisarointi yltyi ja Maijansalmesta myötätuuleen lasketellessani alkoi sataa oikein kunnolla. Harmitusta lievensi pari oikein mukavaa surffia, päällä oleva kevyt melonta-anorakki ja edessä näkyvä komea sateenkaari. Ennen kotirantaa kuuro oli jo ohi ja aurinko näyttäytyi vielä hetkeksi ennen maille painumistaan, värjäten rannan vaahteran upeilla väreillä.

Muutama minuutti kastumiseen

Sunnuntai oli sitten koskipäivä. Suuntasimme Ahvionkoskelle samalla porukalla, jolla olemme jo muutamana edellisenä viikonloppuna olleet liikkeessä. Olin fiksaillut hieman kajakkini oikeanpuoleista reisitukea ja yrittänyt säätää istuma-asentoa mukavammaksi. Tulos oli onnistunut, joskin useamman tunnin istuminen koskarissa ei edelleenkään tuntunut erityisen mukavalta, vaikka lystiä muuten piisasikin.

Koskariin pujottautumisessa saattaisi kenkälusikasta olla apua

Oli mukava nähdä viime kesän kurssipaikka uudestaan. En enää ihmettele, että tulin tuolloin uineeksi niin paljon. Virran rajat tuntuivat nytkin varsin ärhäkkäiltä, vaikka veden virtaama olikin hieman pienempi. Kotokoskessa oli pari mukavaa pientä stopparia ja Martinkoski näytti jopa isommalta mitä muistin. Sen oikeasta reunasta löytyi oiva treenipaikka ja mainio akanvirta toi aallon hukanneen melojan kiltisti takaisin pelipaikoille.

Inkkareita Martinkoskella

Ahviolla tapasimme myös ryhmän avokanooteilla koskikurssia pitäviä helsinkiläismelojia. Touhu näytti niin mielenkiintoiselta, että tuo aikaisemmin hankalana pitämäni melontamuoto alkoi kummasti kiinnostaa enemmän. Kävimme laskemassa Martinkosken ja katselimme, kuinka inkkaritkin siitä alas sujahtelivat. Tyylejä näytti olevan monenlaisia.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Kotimatkalla kurvasimme Hirvikosken kautta. Siellä pari kaveria puljasi stopparissa. Kotivajalla oli porukkaa, koska illan suussa oli alkamassa kuutamomelonta. Mieleni olisi tehnyt mukaan, mutta koko päivä koskella oli vienyt ylimääräiset mehut ja velvollisuudentunto veti jo kotia kohti. Melojilla oli onnea, kaunis auringonlasku sekä historiallinen täysikuu näyttäytyivät heille, vaikka taivas olikin muuten melko pilvinen.

Poolotreeni alkamassa

Maanantai-iltana pääsin tutustumaan kanoottipooloon, jota Kotkan melojissa harrastettiin aktiivisesti 80-luvulla. Sittemmin porukka hajosi, touhu unohtui ja poolokajakit jäivät pölyttymään vajan vintille. Seuramme puheenjohtaja, entinen pooloaktivisti itsekin, oli ilmeisesti aistinut, että nyt olisi otollinen hetki tehdä tuota unohtunutta lajia tunnetuksi innokkaiden seuralaisten keskuudessa. Hän veti parin tunnin pikaesittelyn lajista. Raahasimme poolokajakit alas vintiltä pihanurmikolle ja kävimme nopeasti läpi tärkeimpiä sääntöjä. Tämän jälkeen lähdimme vesille ja treenasimme hieman. Lopuksi tietysti pelasimme. Arki-illan koleus unohtui nopeasti sykkeen ja lämmön noustessa pelin tiimellyksessä. Peli oli tietysti melkoista kohellusta, mutta yhtä kaikki hulvattoman hauskaa. Samalla se oli mitä mainiointa kuntojumppaa ja kajakin käsittelyharjoitusta.

Pitäisköhän mun syöttää jollekin....