sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tankos, Afalina ja Kotkan Ruusu

Kaislikossa suhisee
Kevätkiireet alkavat olla pahimmillaan, veneet pitäisi saada vesille, kokeet pidettyä ja arvosteltua sekä kokoukset ja luottamustoimet hoidettua. Tästä huolimatta tai ehkä juuri tämän takia päätä täytyy välillä päästä tuulettamaan raikkaaseen meri-ilmaan. Lohjan allasreissun jälkeen olen ehtinyt vesille neljä kertaa. Lenkit ovat olleet lyhyitä, maksimissaan kahden ja puolen tunnin mittaisia. 

Tämäkin salmi oli huhtikuun puolivälissä jäistä vapaa
16.4. piipahdin Ruonalan suunnalla. Jäätä ei enää näkynyt missään ja kaikki salmet olivat avoinna. Mökkirannat olivat arjesta ja ankeasta ilmasta johtuen autioina, mutta muuten rannat kuhisivat lintuja. Päätin siirtää naskalit jo kesäteloille.

Välilaituri lauantaiaamuna
Lauantaina 18.4. lähdin kiertämään Kotkansaarta reippaassa pohjoistuulessa. Mukaan otin talvella veistämäni myrskymelan, tahdoin kokeilla sitä vähän tuulisemmalla kelillä. Menomatkalla myötätuuleen ja myötävirtaan matka tuntui taittuvan jotakuinkin normaalisti ja melontarytmikin oli nyt selvästi rauhallisempi kuin aikaisemmin keväällä kokeillessa. Kantasatamassa kuitenkin kyllästyin nyt jo takkuisemmaksi muuttuneeseen menoon ja vaihdoin normaaliin melaani. Aallot löivät laitureista ikävästi takaisin ja melonta vellovassa ristiaallokossa oli välillä melkoista tasapainoilua. Vellamon kulman jälkeen meno onneksi tasoittui. Pari pienenpää laivaa seisoi laiturissa. Välilaituriin oli kiinnittynyt kotimainen Tankos ja Itälaiturissa ruuman luukkuja tuuletti liettualainen Afalina, myös Sunilassa näytti olevan lastaus- tai purkutoimenpiteet käynnissä. Tuttu satamahinaaja Viikari odotti toimeksiantoa omalla paikallaan ja sisään saapui parhaillaan toinen hinaaja, virolainen Jupiter. Harmaasta säästä huolimatta oli mukava nähdä toimintaa tässä muuten kovin hiljaiseksi jääneessä osassa satamaa.

Afalinan kotipaikka on Klaipeda
Jatkoin matkaani pengertiessä olevan tunnelin kautta Kotkansaaren eteläpuolelle, missä kuvasin Kuusisen rannassa seisovaa, merelle tähyävää patsasta. Olen yrittänyt kuvata tätä jo aiemminkin, mutta taivas on ollut liian kirkas tai merenkäynti turhan kova. Nyt suttuisessa kelissä, pohjoistuulella penkereen suojassa homma onnistui varsin helposti. Olen aina luullut patsaan esittävän lähes Kotkan Ruusua, mutta Wikipedian mukaan kyseessä onkin Ruotsinsalmen taistelussa kaatuneiden merimiesten muistomerkki. Melonta avartaa!

Tämä patsas ei kuvaakaan Kotkan Ruusua
Katariinanniemen jälkeen alkoi karu ja kova vastatuuli. Ajattelin kokeilla myrskymelaa autenttisissa olosuhteissa ja meloa sillä runsaan parin kilometrin matkan Merituulentien sillalle. Matka taittui kuitenkin niin hitaasti, että jouduin lopulta antamaan periksi ja jo toistamiseen tarttumaan kesken leikin tuttuun Bracaani. Ei meno tälläkään melalla mitään juhlaa ollut, mutta etenemisvauhtini kuitenkin parani. Olen lukenut joidenkin melovan myrskymelalla jopa nopeammin kuin normaalimittaisella grönlantilaismelalla. Oma tekniikkani on toki vajavainen, mutta tämän kokemuksen valossa moista ei ole aivan helppo uskoa. Pikkumelalla oli kyllä hauska kikkailla uimahallissa ja varamelaksi se soveltuu, koska mahtuu hyvin keulakannelle. Pidempiä matkoja sillä ei ole ainakaan tällä taidolla ja kokemuksella mielekästä lähteä taittamaan. Voi olla, että kuluu taas hetki ennen kuin tartun siihen uudemman kerran. 

Mussalon satama on aivan eri kaliiberia kantasataman kanssa
Vajarannassa tapasin Pasin, joka palasi yllättävän virkeän oloisena yli 40 kilometrin pituiselta päivälenkiltään. Sovimme pienemmästä lenkistä sunnuntaiksi. Aikaisin aamulla 19.4. teimme runsaan parin tunnin pyrähdyksen Majasaaren ympäri. Tällä kertaa minulla oli mukana pidempi grönlantilaismelani. Matkanteko sillä olikin miellyttävää ja rennon tuntuista. Melontavauhtia en ole kellottanut, mutta näppituntumalta se on täysin samaa luokkaa kuin euromelaakin käyttäessä, ainoastaan kiihdytykset tulee ottaa hieman rauhallisemmin. Kapea lapa menettää helposti pitonsa jos sen runttaa voimalla veden läpi. Minun onkin alkanut tehdä mieli hankkia katkaistava grönlantilaismela. Se toimisi mainiona varamelana ja tarjoaisi pidemmällä reissulla mukavaa vaihtelua tavanomaiselle melontatyylille. Vuosi sitten ostamistani punaseetrilankuista yksi on vielä jäljellä, mutta en ole keksinyt tyydyttävää vaihtoehtoa katkaisumekanismin toteuttamiseksi. Kaupallisia hiilikuitumeloja on toki saatavissa, mutta näiden hintataso on huomattavan korkea. En myöskään ole uskaltanut ryhtyä tilaamaan moista Kiinan nettikaupoista. Laadusta ei ole takuuta eivätkä nämäkään tullaus- ja rahtikulujen jälkeen enää mitään edullisia ole.

Pasi palauttavalla lenkillä pitkän melonnan jälkeen
Työviikko vilahti kuivalla maalla, mutta lauantaina 25.4. seminaari päättyi niin aikaisin, että kerkesin kuin kerkesinkin karkaamaan sen jälkeen vielä vesille.  Reitti oli lähes sama kuin edellisenä sunnuntaina. Tällä kertaa aurinkokin pilkahteli ja saarten rannoille vesilintujen seuraksi oli saapunut myös mökkeilijöitä kunnostamaan tiluksiaan tulevaa lomakautta silmällä pitäen. Edellisiltä kesiltä tuttua harmaahaikaraa ei ainakaan vielä ole rantakaislikossa näkynyt, muita muuten lintuja oli lahdet ja kaislikot pullollaan.

Grönlantilaismela tarjoaa mukavaa vaihtelua normaalille melontatyylille


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti