sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Isossa altaassa

Uskollinen, 80-luvun puolivälistä palvellut reissukassi
odottaa kyytiä aamun viistossa valossa.
Meriturvan mainio harjoitteluallas Lohjalla kutsui taas kaakonkulman melojia päivittämään pelastautumis- ja tilannehallintataitojaan Aavameren järjestämällä kurssilla. Viimevuotisesta reissusta oli hyviä kokemuksia ja kurssin maine oli kiirinyt muidenkin korviin. Nyt matkaan lähteneistä runsas puolet oli ollut mukana jo edellisenä keväänä, loput olivat ensikertalaisia. Metsolan vajalta pakkasimme peräkärryyn kahdeksan kajakkia ja kahteen autoon sulloutui lauantaiaamuna yhdeksän innokasta KoMelaista. Loput saapuivat paikalle omilla kyydeillään.

Karavaani matkalla länteen
Kajakkikaravaani rajoitti nopeutta moottoritiellä, joten saavuimme paikalle hieman viime tipassa. Varusteiden pesun ja vaatteiden vaihdon jälkeen olimme valmiita altaaseen hieman kello kymmenen jälkeen. Tuplabuukkauksen takia päivän ohjelma oli jaettu kahteen allasjaksoon, joiden välissä oli parin tunnin mittainen teoria-, ruoka- ja lepotauko. Tämä oli hyvä järjestely, pieni lepo välissä tehosti toimintaa loppupäästä. Silti iltapäivällä takki oli jo täysin tyhjä.

Allas kajakkeineen odottaa innokkaita melojia
Päivän ohjelmassa oli pari- ja itsepelastautumisia eri tekniikoita käyttäen, hinaamista, riskien ennakoimista sekä tilanteen hahmottamista merellä. Edellisenä keväänä mukana olleena tiesin harjoitusten luonteen ja olin siksi ottanut mukaan muovisen Essencen. Halusin hieman sääliä uudempaa lasikuitukajakkiani. Kurssin vetäjä Benjamin Donner otti hyvin huomioon sen, että valtaosalla oli kokemusta jo edelliseltä kerralta. Siksi eteneminen oli nyt nopeampaa ja harjoittelu itsenäisempää kuin edellisellä kerralla. Aina välissä nousimme altaan reunalle pienelle keskustelu- ja hengähdystauolle sekä seuraamaan Benjaminin ja Peterin demoja.

Benjamin esittelee kajakin tyhjentämistä
Itsepelastautumisista koin tällä kertaa rodeotyylin kaikkein toimivimmaksi. Pari kertaa aukkopeitteen karttakuminauhat tosin sotkeutuivat takakannella olleeseen pumppuun häiriten pahasti kajakkiin kiipeämistä. Parempaakaan paikka pumpulle on toisaalta vaikea löytää. Re-entrykin onnistui tällä kertaa aamupäivällä aallokosta huolimatta. Kajakkiin jäi tosin aimo annos vettä, joka teki siitä hyvin epävakaan. Pumppaaminen metrisessä aallokossa on niin rasittavaa ja tarkkuutta vaativaa hommaa, että siihen ei mielellään halua ryhtyä. Riski uudelleen kiepsahtamisesta toimenpiteen aikana on ilmeinen. Melakellukepelastautumisen kanssa koin hankalana melan pitämisen oikeassa asennossa kajakkia vastaan kohtisuorassa istuma-aukon kauluksen takana. En tiedä, johtuiko tämä uusitusta melan karkuremmistä vai omien taitojen ruostumisesta.

Tikapuupelatautumisessa yhtenä kriittisenä kohtana on
jalkojen nostaminen kajakin sisään
Paripelastautumisharjoituksina treenattiin kantakoukkua (heel hook) ja tikapuupelastautumista (ladder). Lisäksi harjoiteltiin uhrin skuuppaamista kyljellään olevan kajakin kyytiin ja tajuttoman hinaamista. Paripelastautumisista kantakoukku on ehkä pelastettavalle helpompi, mutta vaatii jonkin verran enemmin voimaa ja tasapainoa avustajalta. Tikas taas on tukeva, mutta kajakkiin kiipeäminen vaatii melkoisia käsivoimia pelastettavalta. Toisaalta pelastettavan kajakki on tyhjennyksen jälkeen valmiiksi ristissä avustajan sylissä. Pelastettavan takaisin veteen laskemisessa saa myös olla tarkkana, jottei keulasta koholla oleva kajakki pääse kiepsahtamaan ympäri.

Tuumausatuolla treenien lomassa
Vuoden takaiseen verrattuna homma toimi ainakin omalla kohdallani nyt jo paremmin. Onhan näitä toki treenattu niin yhdessä muiden kanssa kuin yksinkin. Valmista pelastajaa tai pelastautujaa kenestäkään tuskin koskaan tulee. Benjamin painottikin ennalta harkintaa ja etukäteisvalmisteluja. Vaikka itse reskutus sujuisikin lähes rutiininomaisesti, on siinä vaiheessa, kun siihen joudutaan turvautumaan joku jo aiemmin mennyt pahasti pieleen. Joukolla pohdimmekin turvallisuusasioita niin omilla retkillämme kuin viikkomelonnoissakin. Välitauolla pidetyllä oppitunnilla tuli myös monta hyvää turvallisuusvinkkiä.

Omalta osaltani yksi suurimmista päivän opeista oli huomata, että se mikä sujuu teoriassa ja täysissä voimissa helposti, ei väsyneenä tai kylmettyneenä enää olekaan itsestään selvää. Konkreettisen opetuksen voimavarojen nopeasta hiipumisesta sain päivän loppupuolella väsyneenä kun eskimo ei ensimmäisellä yrityksellä heti noussutkaan ja toinen yritys meni vastakkaiselta puolelta yli. Aaltojen lyödessä ja tuulikoneen pauhatessa poistuin veden alla kajakista ja tukeuduin hengästyneenä ja vettä pärskien kaverin apuun. Hän tyhjensi kajakkini ja kiipesin tikastyylillä siihen takaisin. Veteen laskettaessa ikävä aalto kiepsautti minut uudestaan nurin ja jouduin toistamiseen uimasille. Epäonistuneiden eskimoyritysten sekä kahden tyhjennyksen ja kiipeämisen jälkeen voimat alkoivat olla jo melko vähissä. Jouduin istumaan huojuvassa kajakissa haukkomassa henkeä tovin, ennen kuin järki, tasapaino ja toimintakyky alkoivat pikkuhiljaa palata.

...ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...
Olipa taas mainio kurssi ja mukava lauantaipäivä, joka varmasti lisäsi kaikkien siihen osallistuneiden melontaturvallisuutta niin tietojen, taitojen kuin asenteidenkin osalta. Useampaankin kertaan tuli mieleen, että kyllä tämän porukan kanssa kelpaa meloa ja retkeillä. Mutta entäpä sitten, kun kanssamelojilla ei ehkä olekaan samoja perusvalmiuksia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti