keskiviikko 23. heinäkuuta 2025

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

 


Joskus keväällä tuli tuli Antin kanssa puheeksi, että olisi mukava käydä pitkästä aikaa koskella. Olisi myös kiva houkutella matkaan muita, etenkin sellaisia, joille virtaava vesi ei ole niin tuttu elementti. Antti oli jo viikko aikaisemmin vienyt ryhmän Langinkosken alajuoksulle, nyt kohteenamme oli Kultaankosket. Paikka on lempeydessään ja monipuolisuudessaan mitä mainioin kohde koskimelonnan harjoitteluun.

Pakkasimme kajakit vajalla ja hurautimme Kultaan laavulle. Purimme lastimme ja ilta kuuden maissa olimme vesillä. Ilma oli helteinen ja vesi lehtitietojen mukaan 22 asteista. Lohella ei kuulemma ole tässä lämmössä enää hyvä olla, mutta ihminen viihtyy sitäkin paremmin. Aloitimme joen itähaarasta, jossa totuttelimme virtaan. Ainakin yhdelle ryhmäläisistä kyseessä oli ihka ensimmäinen kerta.

Kajakit kainaloon ja vesille

Pienen totuttelun jälkeen vaihdoimme länsirannalle päävirran puolelle. Hieman huolimattomasti kippasin kajakkini siirtymätaipaleella katolleen. Onneksi eskimo on vähäisestä treenistä huolimatta selkäytimessä ja matka jatkui ilman, että kaikki välttämättä tapahtumaa edes huomasivat.

Matkalla päävirtaan

Päävirran oikealla puolella kallion allla on mahdollisuus helppohin pikkusurffeihin, joita kokeilimme kukin tyylinsä mukaan. Äärimmäisena oikealla oli toiminnassa harvinaisen helppo, tasainen ja leveä vihreä aalto, joka oli pehmeä ja lempeä kuin mummon villasukat. Siihen päästäkseen täytyi tehdä hieman töitä, mutta aallon tavoitettuaan siinä saattoi istua minuuttitolkulla lähes pelkkää painopistettä sirtämällä.

Reskutushommia

Parhaat paikat ainakin omasta mielestäni löytyivät keskeltä päävirtaa. Siinä oli kaksi aaltoa, joihin pääsi vasemman rannan kivien välistä. Ylempi aalto ei ollut kovin pitävä, mutta alempi piti sitäkin paremmin. Aalto oli kuitenkin niin kapea, että siinä pysyminen edellytti voimakkaita ohjausliikkeitä ja jatkuvaa kaartelua sivusuunnassa. Tämä oli ainakin omasta mielestäni ehdottomasti päivän parasta antia. Antti puolestaan nautiskeli ylempänan kallion alla olevasta terävästä aallosta, jossa hän kikkaili Rock Starinsa kanssa. Muut melojat valitsivat itselleen suosikkikohteensa omien toiveidensa ja tavoitteidensa mukaan. Aina välillä joku käytiin reskuttamassa, tai muuten vain kajakkeja tyhjenneltiin rantakivillä. Laskujeni mukaan vain yksi ryhmästä pysyi koko session pohja alaspäin. Kolmen melojan ryhmällä kiersimme myös Honkasaaren ja laskimme kertaalleen päävirran.

Tyhjennystuokio

Kellon lähestyessä iltakahdeksaa alkoi itse kullakin olla paras puhti poissa ja yksissä tuumin päätimme suunnata kohti lähtörantaa ennen kuin väsymyksen myötä lisääntyvät virheet veisivät hommasta nautinnon. Rannassa lyhyt kyselykierros paljasti jokaisen mukaan lähteneen tyytyväisyyden kosken antiin ja saatuihin kokemuksiin. Itsellekin muutaman vuoden tauon jälkeen muistui mieleen kuinka mukavaa koskimelonta voikaan olla. Toivottavasti samme uusittua retken vielä kesän kuluessa ja samalla houkulteltua mukaan lisää ennakkoluulottomia kokeilunhaluisia. Vanha totuus on, että koskimelontatataidoista on runsaasti hyötyä myös merimelonnassa.




sunnuntai 20. heinäkuuta 2025

Aurinkoinen retki Kuolioluotoon

 

Kotkan melojien kesän ensimmäinen meriretki oli typistynyt päiväretkeksi karun sääennusteen takia, kesän toinen yritys onnistui sitävastoin likipitäen täydellisesti. Risteilyemäntä Hanna oli tilannut niin aurinkoiset ja kevyttuuliset kelit, ettei paremmista voinut uneksia. Pakkasimme kajakkimme helteessä lauantaiaamupäivällä ja meloimme kantasataman kautta Alholansaareen maatauolle. Kellon käydessä jo iltapäivää moni retkeläisistä käytti tilaisuuden ravintotankkaukseen.

Kantasatama

Alholansaaren karuselli

Tauon jälkeen jatkoimme matkaamme vienoon vastatuuleen kohti Kuutsalon Santaniemeä. Tässä vaiheessa kolme saattajaa kääntyi kotimatkalle ja kymmenen kajakkia jatkoi kohti etelää. Hanna oli suunnitellut retken niin, että matkanteko oli leppoisaa ja mukavaa kaikille. Niinpä pidimme Santaniemessä toisen lyhyen tankkaus- ja nesteenpoistotauon.


Merta päin

Seuraavaksi sompasimme Vassaaren ja Pitkäsaaren itäpuolitse Karhusaaren ja Vähä-Karhun kapeikosta kohti Kuolioluodon eteläkärkeä. Perillä leiripaikalla olimme viiden jälkeen.  Aurinko paistoi ja kalliolla oli kuuma. Niinpä valtaosa retkeläisistä pulahtikin heti telttojen pystytyksen jälkeen uimaan yllättävän läpimään ja lähes levättömään meriveteen.

 

Telttakylä Kuolioluodossa

Ruokailun ja huilailun jälkeen pahimman helteen hieman helpottaessa oli saarikeirroksen aika. Kävimme katsomassa jylhää kalliomuodostelmaa ja etsimässä geokätkön länsirannan keskivaiheilta. Myöhemmin kätköä kotona logatessani paljastui tosin, että olin käynyt sillä jo aikaisemminkin. Itseltäni tuo kymmen vuoden takainen vierailu oli painunut jo tyystin unholaan. Leiriin palatessamme aurinko alkoi painua mailleen. Tarinoimme rantakalliolla ja illan hämärtyessä vetäydyimme kukin omin yksiöihimme.

Kalliolla

Geokätköilyä

Illaksi viilenee

Sunnuntaiaamu koitti lähes yhtä aurinkoisena kuin lauantaikin ja pikkuhiljaa loputkin pilvenhattarat kaikkosivat taivaan tuuliin. Yö oli onneksi ollut hieman viileämpi niin, ettei teltassa tullut tukalan kuuma. Aamianen nautittiin tuttuun tapaan kalliolla ja heti kymmenen jälkeen keulat osoittivat Vuorisaaren eteläkärkeä. Hanna oli suunnitelllut paluureitin Kuutsalon ja Kirkonmaan välistä ja tilannut siihen sopivat leudot myötätuulet.

Joko lähdetään?

Ajoittain paluumatkalla esiintyi pientä vallottamuutta letkamme levitessä niin pituus- kuin sivusuunnassakin tarpeettoman laajalle, osan päätyessä seikkailemaan väyläalueelle. Taisipa jostain vastaantullesta moottoripaatista tulla asiasta pientä mainintaakin. Silloin, kun liikutaan joukolla, on mielestäni kohteliasta huomioida veneilijät ja pysytellä suhteellisen tiiviissä muodostelmassa sekä välttää veneväyliä. Tämä on myös turvallisuuskysymys.

Hyvässä nipussa

Pidimme tankkaustauon kaikille kotkalaisille tutussa Lehmän montussa. Osa tyytyi kylmiin eväisiin, osa laittoi keittimen pihisemään. Grillikatos tarjosi mukavasti suojaa auringolta. Tauko oli juuri sopivan mittainen jotta luvattu merituuli ehti heräämään ja kääntämään vallitsevan virtauksen mukavasti selkämme taakse. Myötätuulessa oli hyvä lasketella kohti Katariinaniemen veneluiskaa ja sen läheisyydessä odottavaa jäätelökioskia.

Katoksessa

Rannalla oli kuuma, mutta jäätelö viilensi mukavasti. Sen tarjoaman energiabuustin voimalla oli helppo meloa viimeinen pikataival vajarantaan, jonne saavuimme jopa aavistuksen etuajassa. Kajakkeja purkaessa ei nurinoita kuulunut vaan tyytyväiset retkeläiset alkoivat suunnitella jo uusia seikkailuja heti seuraavaksi viikonlopuksi. Kiitos Hanna hyvin vedetystä ja onnistuneesta retkestä ja muut retkeläiset mukavasta seurasta!

Jäätelö viilentää

ps. Ainakin parista kajakista peräevä oli pois pelistä eväkoteloon juuttuneiden kivien tai hiekanjyvien takia. Suosittelen itse kutakin varustamaan oman kajakkinsa evän pienellä narulenkillä, josta kanssamelojan on hyvä nykäistä jumittunut evä liikkeele. Saman pikkupaparannuksen voisi toki toteuttaa myös vaikka kaikkiin seuramme kajakkeihin.






lauantai 12. heinäkuuta 2025

Saatilla

 


Lauantaina 12.7. koitti kuluvalle kesälle harvinainen vähätuulinen hellepäivä. Vajalle kokoontui 11 melojaa. Valtaosa oli lähdössä päiväretkelle Rankkiin. Koska itselläni oli iltapäivästä menoa, olin ilmoittatunut saattamaan lähtijöitä osan matkaa. Sain seurakseni kolme muutakin melojaa.


Etsi kuvasta kahdeksan kajakkia

Lähdimme vajalta hieman myöhässä odoteltuamme tovin viimeistä paikalle saapunutta. Kajakit lipuivat helposti pienessä myötätuulessa ja -virrassa kohti ulappaa. Merituulentien sillan alla pidimme ensimmäisen juomatauon. Hiostavalla ilmalla on hyvä pitää huolta nestetasapainosta. Tästä matkamme jatkui suoraviivaisesti kohti Tuohipöllön itärantaa, jossa pidimme seuraavan tauon.

Rankkin menijät sataman suulla

Tässä joukkomme jakautui kahtia. Rankkia kohti suuntasi seitsemän kajakkia ja me loput neljä käänsimme keulat itään kiertääksemme Havourin pikkusaaren. Tämän jälkeen suuntasimme Tuohipöllön ja Mussalon nestesataman välistä Hirssaren itäpuolelle.


Havouri

Hirssaaren jälkeen puhelin hälytti. Raskaasta musiikista pitävä retkiluistelupiireistä tuttu meloja oli saapunut Dark River fesitivaaleille Kotkaan ja oli nyt vajalla kiinnostuneena tutustumaan, miten kotkalaiset melojat ovat maa-asiansa järjestäneet. Lupasin hieman optimistisesti olevani maissa parinkymmenen minuutin kuluttua, joten loppumatkalla oli kiristettävä tahtia.


Loppumatkasta riitti kaislikkoa

Kiersimme vielä Munsaaren itäpuolitse ja sompasimme itsemme kaislikon läpi sivistystä kohti. Muiden retkeläisten lähdettyä kotiinsa jäimme vielä kahdestaan vaihtamaan kokemuksia vajalle. Rankki jäi tällä kertaa näkemättä, mutta oli kiva meloa leppoisa lenkki ja tavata tuttuja niin maissa kuin merälläkin.




sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Typistetty meriretki

 

Antti ohjeistaa retkeläisä ennen lähtöä

28.-29. kesäkuuta oli ohjelmassa Kotkan Melojien meriretki. Lähtökohtaisesti tarkoituksena oli tehdä helpohko yön yli kestävä retki johonkin Kotkan tai Pyhtään edustan alle parinkymmenen kilometrin etäisyydellä vajasta sijaitsevaan saareen. Uusia melojia oli ohjeistettu aiemmin pidetyssä infotilaisuudessa retken sisällöstä ja kajakkiretkeilyn ominaispiirteistä. Lähtijöitäkin tuntui olevan mukavasti, mutta säänhaltija puuttui peliin.

Sunnuntaille oli ennustettu kurjaa keliä, kovaa tuulta, sadetta ja jopa yli 20m/s puuskia, joten oli selvää ettei kajakilla olisi tuolloin hyvä olla merellä. Kokemuksesta olisi tulossa taatusti ikimuistoinen, joskaan ei miellyttävä. Retken vetäjänä Antti teki ainoan viisaan päätöksen ja päätti lyhentää tapahtuman päiväretkeksi. Tätä sunnuntaina kodin lämmössä kirjoittaessa on helppo todeta tuo ratkaisu oikeaksi. Ulkona jyrisee ukkonen ja räystäät tulvivat yli.


Keluntatauko Merituulentien sillan alla

Lauantaina keli oli kuitenkin mitä mainioin, poutainen ja lähes tuuleton. Lähdimme pikavisiitille tuiki tuttuun Lehmänsaareen. Osa retkeläisistä oli päässyt matkaan jo perjantai-iltapäivällä ja he olivat yöpyneet saaressa. Matkamme sujui hyvin pieniä kelluntataukoja silloin tällöin pitäen. Vajaassa parissa tunnissa olimme perillä saaren länsirannan hietikolla. Perjantaina matkaan lähteneet odottelivat meitä kalliolla merelle tähyillen ja lounasta nauttien.


Vastaanottajat kalliolla

Vedimme kajakit hietikolle ja pidimme itsekin lounastauon. Pari melojaa pulahti viileään meriveteen virkistäytymään. Vietimme saaressa puolisentoista tuntia juttuja kertoillen ja paikkoihin omaehtoisesti tutustuen ennen kuin lähdimme urakoimaan takaisin kohti vajaa. Lähtöhetkellä rannalle pelmahti neljän ryhmä Pyhtään melojia kyselemään, vieläkö grillipaikalla oli tulet valmiina.

Kajakkeja rannalla

Kotimatka sujui mikäli mahdollista menomatkaakin mutkattomammin. Retkeläisillä oli sen verran vauhtia, että edes jäätelötaukoa Katariinanniemessä ei maltettu pitää. Vähän ennen rantaa vastaan meloi vieraan näköinen kajakki, jossa istui valtakunnallisestikin tunnettu kymiläislähtöinen poliitikko. Hän kertoi saaneensa kajakin syntymäpäivälahjaksi ja vaikutti kiinnostuneelta seuran toiminnasta. Olimme vajalla kello 17 aikoihin ja mieliala niin päiväretkeläisten kuin yön yli viipyneidenkin keskuudessa vaikutti oikein tyytyväiseltä. Toivottavasti seuraavalla kerralla sään haltija sallii kaikille yön yli kestävän saariretken.


Paluumatka alkamassa