Melkein kuin kesällä

Perjantaina 12.4. tyhjensimme talkoilla uimahallin kajakeista ja siirsimme ne vajalle. Lauantaille sattui loistava sää, lämmintä, aurinkoista ja miltei tyyntä. Olin yrittänyt saada kaveria pikku retkelle tässä kuitenkaan onnistumatta. Pasin kanssa lähdimme kuitenkin aamutuimaan tutkimaan, josko reitti Kotkan saaren ympäri olisi jo vapaa, ja olihan se. Heti rannasta lähdettyä kaislikon reunassa ajelehti vatsa ylöspäin puoliksi syöty sorsa. Ajattelin, että edellisenä viikonloppuna paikalla nähdyn kotkan täytyy olla vieläkin jossain lähistöllä. Menomatkalla sitä ei kuitenkaan näkynyt.

Vesi oli hyvin matalalla ja jäät olivat viikossa kadonneet lähes tyystin. Kivisalmen sillan alta virta painoi haperoita lauttoja vastaan ja Hovinsaaren kohdalla reittiä piti hieman etsiskellä, mutta muuten koko merialue oli käytännössä jäistä vapaa.

Meloimme ja höpöttelimme verkkaista vauhtia kantasatamaan, jossa sorsilla oli meneillään keväiset lemmenleikit. Aloimme jo tuntea myötätuntoa sitä naarasparkaa kohtaan, joka ei saanut hetkenkään rauhaa kahdelta innokkaalta kilpakosijaltaan. Välilaituriin oli kiinnittynyt uudenkarheita hollantilaisia katamaraaneja, jotka olivat ilmeisesti puskuproomujen työntöaluksia. Minne lie olivat matkalla? Itälaiturin päässä lepäsi niin ikään varsin erikoisen oloinen alus, Norjaan rekisteröity Geo Barents, seismisiin mittauksiin tarkoitettu tutkimusalus.

Alitimme ensimmäistä kertaa loppuvuodesta valmistuneen Kuusisen pengertien melomalla läpi uudesta tunnelista ja suuntasimme toviksi keulamme kohti horisontissa siintävää Rankin saarta. Aurinko muistutti läsnäolollaan ja meri tyyntyi lähes kokonaan. Kesällä aina niin vilkasta väylää pitkin Kuutsalon suuntaan ajoi yksi ainoa perämoottori. Kiersimme Varissaaren ennen kuin kurvasimme takaisin kohti Katariinanniemeä, jossa ihmiset viettivät vapaapäivää ulkoilun merkeissä. Jostain syystä keskustelumme siirtyi leijojen lennättämiseen.

Melonta maistui pitkän talven jälkeen niin mukavalta, että edes pitkä ränni vastavirtaan Merituulentien sillalta Metsolaan ei tuntunut tällä kertaa tavanomiasen tylsältä. Kajakkikin tuntui kulkevan liukkaasti, vaikka tietoisesti hidastelimme vauhtiamme, ettei talvella veltostuneet lihaksemme turhaan kipeytyisi. Sokeritehtaan jälkeen alkumatkasta odotettu kotkakin suostui näyttäytymään. Se liiteli tovin majesteetillisesti yläpuolellamme.

Vajarannassa tapasimme tutun miehen, kun päivystysvuorossa ollut Antti oli aikansa kuluksi tullut puhaltelemaan lehtiä ja muuta talven jättämää roskaa vajan nurmikolta. Koko reissusta jäi sellainen tutina, että tätä herkkua täytyy taas pian saada lisää.