Perä edellä

Menin ja ostin avokanootin.

Uusi lelu mökkirannassa

Olen alusta asti koittanut suhtautua melontaan mahdollisimman avarakatseisesti ja monipuoleisesti. Vajassamme on yksi inkkari, jota olen parina viime kesänä vaivihkaa aina silloin tällöin ulkoiluttanut. Kokemusta kanoottimelonnasta ei ole vielä paljoa kertynyt, mutta halu ottaa tämä ketterä kulkuväline haltuun on herännyt. Uskon kanootilla opittavien taitojen olevan hyödynnettävissä myös kajakkimelonnassa. Siksi lähdin aikoinani koskikurssillekin. Löysin aivan uuden kulman melontaan, joka on rikastuttanut harrastustani merkittävästi. Jopa sup-laudalle olen muutaman kerran kavunnut. Uskon merimelonnan säilyvän selvänä ykköslajinani jatkossakin, mutta haluan oppia koko ajan lisää ja ennen kaikkea pitää hauskaa vesillä.

Idyllistä menoa kaislikon suojassa.
Symmetristä pikku kaksikkoa melotaan soolona
etupenkiltä perä edellä.

Mietin huolella, millaisen avokanootin haluan ja tarvitsen. Melon etupäässä yksin, joten sooloinkkari olisi ollut luonteva vaihtoehto. Toisaalta kaksikko mahdollistaisi silloin tällöin jonkun toisen mukaan ottamisen. Materiaalin halusin olevan mahdollisimman helppohoitoisen ja hinnan kohtuullisen, mutta painon olisi silti oltava alle 30 kg, jotta kanootti olisi kunnolla yksin nosteltavissa. Näillä reunaehdoilla tein lopullisen valintani Welhonpesän lasikuituisen soolokanootin, Kolibrin ja Bear & Waterin myymän muovikaksikon Hou 14:n välillä. Päädyin jälkimmäiseen. Pienen kokonsa vuoksi sillä voi hyvin meloa myös yksin, muovisena sitä ei tarvitse juurikaan varoa ja painokin pysyi asettamissani rajoissa. Lauantaina 22.9. Mauri-myrskyä odotellessa kävin hakemassa kanootin kotiin.

Kanootti katolle ja kotia kohti

Sunnuntaina sateiden tauottua lähdin viemään hankintaani mökille. Ajatuksenani oli toki käydä sitä myös hieman kokeilemassa. Avokanootti osoittautui kajakkia helpommaksi nostaa yksin auton katolle ja sieltä alas. Ajomatkan aikana aurinko alkoi jo pilkahdella, mutta sää pysyi raikkaana ja tuulenpuuskat olivat vielä edellisen päivän myräkän jäljiltä kymmenen metrin tietämissä. Ei siis mikään avokanoottimelojan toivekeli. Onneksi reitit olivat suojaisia eikä aallokkoa syntynyt. Suurimman osan matkasta pääsin melomaan kaislikon tai saarten suojassa, pisin ylitys reitilläni oli tasan kilometrin mittainen.

Navakka sivuvastainen vaati määrätietoisia otteita

Pakkasin mukaan sienen, äyskärin ja kaksi melaa. Ämpäriin otin lisäksi lippalakin, juomapullon ja vähän evästä. Varmuuden vuoksi laitoin kanootin pohjalle myös katkaistavan kajakkimelan siltä varalta, että voimani uupuisi tai tekniikkani pettäisi tuulessa. Tutulla melalla uskoin pääseväni helpommin takaisin rantaan.

Hou 14 on varsin matala, joten tuuli ei tarttunut siihen aivan yhtä pahasti, kuin aiemmin melomaani Mad Riveriin, silti sortaminen oli puuskissa kajakkiin tottuneelle suurta. Keulan suunnassa pitäminen sujui sitä vastoin ilman suurempia ongelmia. Avainasia oli painopisteen siirto pituussuunnassa. Tyynemmissä kohdin pystyin nojaamaan penkkiin ja pitämään kurssin J-vedoilla, kovempien puuskien aikaan nousin kunnolla polvilleni ja nojasin reiteni reilusti länkeen. Sivuvastaisen aiheuttamaa sortoa korjasin aina puuskien välillä melomalla tovin vastatuuleen. Kokonaisuutena kanootin hallinta oli helpompaa, mihin olin lainakanootin kanssa tottunut.

Sienelle ja vedenpitäville melontahousuille oli nyt käyttöä.
Tuulessa ja aallokossa avokajakki kerää helposti vettä sisäänsä.

Ostin kanootin mukana puisen Grey Owl Scout -melan, joka edullisesta hinnastaan huolimatta tuntui vanhaan muovilapaiseen alumiinimelaani verrattuna suorastaan naisellisen sirolta ja köykäiseltä. Sitä oli miellyttävän kevyt käsitellä ja sileälapaisena se ui vedessä keskiruodollista alumiinimelaa paremmin. Myös kädensija tuntui omaan kouraani paremmalta, vaikka olikin lakattuna vähän liukas. Kestävyyden kanssa tämä ei varmaankaan pysty kilpailemaan jämerämmän alumiinimelan kanssa. Vaihtelin meloja silloin tällöin, pyrkien saamaan tuntumaa vuoroin kumpaankin.

Kahden kanoottimelan lisäksi mukana  varalla oli myös katkaistava kajakkimela

Lenkkini kiersi rantoja pitkin mökiltä Klamilan kalasataman kautta kaupan rantaan ja sieltä takaisin. Kokonaispituudeksi tuli 11km ja keskinopeudeksi viitisen kilometriä tunnissa, joka mielestäni tuuli huomioiden oli aloittelijalle yllättävänkin hyvä. Parin pikku pysähdyksen kanssa aikaa kului runsas kaksi tuntia. Hyvillä mielin nostin kanootin pukeille vajan seinustalle seuraavaa kertaa odottamaan. Saa nähdä, ehdinkö ennen sitä istahtamaan meri- tai koskikajakkiin.

Illaksi kotiin